Kävi kateeksi, kun muut puhuivat kielillä kokouksessa. Niinpä aloin harjoitella kotona yksin ollessani.
Avasin suuni ja päästelin äänteitä ja muodostin fiktiivisiä sanoja. Vähän intonaatiota joukkoon.
Kokeilin eri tyylejä. Yksi muistutti japania. Päädyin kuitenkin johonkin kreikan ja latinan kielen sekoitukseen. Tai siltä se kuulosti korvissani.
Aloin vähitellen puhua kokouksessa kielillä, ensin hiljaa ja sitten selvästi kuuluvalla äänellä. Tarkkailin kiinnittäisikö kukaan huomiota ja sanoisi sen olevan feikkiä. Niin ei tapahtunut.
Olen nyt arvostettu kielillä puhuja. Minua pidetään hengellusenä. Hyvä niin. En ole enää kateellinen. Tiedän muidenkin puhuvan siansaksaa.
Aloin puhua kielillä
15
161
Vastaukset
- Anonyymi
Aloitus provo ja jumalattoman rienaajan saastaa.
- Anonyymi
Saarnaajan todistus.
- Anonyymi
Kerran kokouksessa rukoiltiin taas kovaan ääneen kielillä. Oli väkevä hurmos. Ylistystä ja kiitosta. Se yksi rouva kuitenkin varmaan kirosi kielillä hirvittävällä tavalla Herraa. Niin hän sanoi myöhemmin tekevänsä kielillä. Pyhä Henki kuulemma paljasti sen hänelle.
Rukouksen jälkeen yksi veli nousi ylös ja sanoi, että nyt tuli niin väkevää kielillä puhumista, että siihen on varmasti selitys. Hän siteerasi Raamattua ja sanoi, että kielet tulisi selittää, kun seurakunnassa niillä puhutaan. Porukka tajusi tämän todeksi ja alettiin rukoilla selitystä.
Kieliä ei ollut koskaan aiemmin selitetty kokouksessa. Nyt kesti ja kesti eikä selitystä kuulunut. Kukaan ei rukoillut suomeksi muuta kuin "Kiitos Jeesus!" tai muuta vastaavaa hallelujaa ylistystä. Kielillä rukoiltiin paljon, muttayhillitymmin kuin aikaisemmin.
Kun kukaan ei tulkinnut aiempia kieliä, niin päätin yrittää - olinhan korokkeella saarnattuani ennen rukousta Jumalan sanaa. Niinpä kyselin hengessä - tai niin luulin pinnistelyäni ja puhettani tyhjyyteen - mitä Herra oli sanonut kielillä.
Mieleeni nousi toisen saarnaajan teini-ikäinen tytär. Hän oli epäillyt johdatusta ja uskon tietä. Sain omasta mielestäni sanan Herralta,kun se nousi mieleeni. Mieleen nousevia jakeita pidettiin sanomana Herralta. Vaikka hieman epäilin - olihan kyseessä uusi aluevaltaus - niin päätin sanoa sen ääneen. Olisihan ollut noloa, jos selitystä ei olisi tullut. Niinpä sanoin:
Näin sanoo Herra:
"Älä arkana pälyile taaksesi, sillä minä kuljen kanssasi. Minä ohjaan sinut oikealle ja vasemmalle. Minä ohjaan sinut oikealle tielle!"
Ja siinä se. Katsoin seurakuntaa. Kaikki näyttivät tyytyvän selitykseen. Kukaan ei arvostellut sitä. Tyttö, jolle olin sanat kohdistanut, näytti iloiselta. Varmasti moni muukin koki rohkaisua ja piti sanoja sanomana Herralta juuri itselleen. Näin sana toimii seurakunnassa.
Sanoin myöhemmin veljelle, joka oli ehdottanut selitystä, että päätin tuoda sen julki, kun koin sen tulevan Herralta eikä kukaan muukaan selittänyt kieliä. Hän sanoi minun toimineen oikein ja että olin käyttänyt selittämisen lahjaa.
En selittänyt tämän jälkeen enää koskaan kieliä. Ei niitä sitten kukaan muukaan selittänyt. Vain yhdessä suuremmassa seurakunnassa käydessäni saarnaaja opetti, että kielet tulisi selittää, kun ääneen kielillä puhutaan. Silloin joku sielullinen nainen sanoi kielillä rukoilun lomassa:
"Herra rakastaa juuri sinua! Ole rohkea äläkä pelkää! Herra pitää sinusta huolen!"
Ja siinä se. Kielillä selittämisen armolahja toimii tällä tavalla seurakunnassa. Tulipahan sekin selväksi. Harvoin sitä tapahtuu, mutta näin se toimii: vain saarnaajan kehituksesta ja sanoma on yleispätevää puppua, joka sopii moniin kuulijoihin jos ei nyt ihan kaikkiin.
Mitä ajatuksia kielet ja niiden selitys sinussa herättävät? Onko tämä kaikki vain suurta HUMPUUKIA, jolla eksytetään uskovia? Annetaan kuva armolahjoista ja näytellään hengellistä tai luullaan sen olevan Hengen vaikutusta. - Anonyymi
TV7:lla eräs nainen tunnusti, että aloitti kielillä puhumisen hokemalla kokouksissa kiihtyvällä nopeudella kolmea keksimäänsä sanaa peräkkäin.
Arvostus nousi huomattavasti siinä uskonyhteisössä, mihinkä hän kuului. - Anonyymi
Kielillä puhutaan kuin Sara Forsberg.
- Anonyymi
Eikös Sara Forsberg ole helluntaiperheestä?
- Anonyymi
Uskonkiihko vastaa aivotomintana täysin seksuaalista kiihkoa. Aito kielilläpuhuminen on uskonkiihkon orgasmi, ns. loveenlankeaminen.
- Anonyymi
Pitäkää kielilläpuhumista harrastavat lahkolaiset ainakin lapset poissa sekoilunne aikana.
- Anonyymi
Aloittaja on sikalassa kenties syntynyt ja sen geenipermää niin siansaksa on luonnollista
- Anonyymi
Kaikkia se luoja elättää, ei voi kuin ihmetellä
- Anonyymi
Paha henki meni sikoihin ja heti piti päästä järveen upokasteelle.
Niin perkeleet läksivät ulos ihmisestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksi itsensä äkisti jyrkältä mereen ja läkähtyi. - Anonyymi
Eikös se Tampereen ampujakin ollut uskovainen Iltalehden tietojen mukaan.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/52255f26-7e6b-416f-b4f0-631d56bb9cba
Ampuja on jakanut tilillään myös runsaasti uskonnollista sisältöä. Hän on muun muassa toivotellut siunausta ja jakanut erinäisiä raamatun jakeita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/52255f26-7e6b-416f-b4f0-631d56bb9cba
Ampuja on jakanut tilillään myös runsaasti uskonnollista sisältöä. Hän on muun muassa toivotellut siunausta ja jakanut erinäisiä raamatun jakeita.Erään lähteen mukaan kyseessä on tamperelainen Helluntairomani.
Hyväsyykö Tampereen helluntaikirkko jäsinikseen verikostokulttuurin edustajia ja linnakundeja ?
- Anonyymi
Varmaan aika mukavia kokoukset, joissa kukaan ei ymmärrä toisiaan, yhtä siansaksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739