Oireilee aina välillä, ja sitten taas rauhoittuu?
Onko sulle kehittynyt joku trauma tästä
Anonyymi-ap
102950
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 102
Vanhimmat
Ei kuulu sulle
No ei tietenkään. Kunhan kysyin...
Olisiko se jotenkin yllättävää, kun ottaa huomioon tapahtuneen?
Ei ole. Harmillista kyllä. En halua mitään traumoja ihmisille joista tykkään.
Niin. No, silloin luulisi, että olisi toiminut toisin, jos ei haluaisi.
No kun minä en ole mikään maailman valtias joka kykenee ohjaamaan tapahtumia.
Jep jep.. en jaksa jankkaa stupidon kanssa kun se ei koskaan ole mihkään johtanut
Vähän liikaa odotettu multa että pystyn järjestää kaiken kun mun elämää aktiivisesti sabotoidaan. Viittaan siis niihin kaukaisiin asioihin. Käytä nyt järkeäsi kun sulla sitä kuitenkin hyvin on.
No ihan tervettä tiedostaa edes tuo.
😂😂😂 tää oli hyvä😂
Mä en sun kaa palstalla keskustele! Ei me olla ennenkään niin tehty. Miksi sä täällä ruodit kaiken?
Olis kiva jos muhun ihastuneet ihmiset tiedostaisi sen myös ettei tarvitse leikkiä jotain James Bondia.
No mä sanoin vaan miten se on. Miten mä pystyn suorittamaan kun se aktiivisesti estetään?
No tämä vertaus oli jo niin typerä, että tiedostan tämän liittyvän johonkin muuhun.
Jos sulla on oikeesti asiaa mulle ni miksi et soita ja selvitä
Oletko tiedostava ihminen? Minäkin olen. Ja älykäs. Äo 132 nettitestin mukaan jonka tein vuonna 2007.
Et sä mulle mitään ole tehnyt. Mitä nyt vähän jäätyilit. Se on inhimillistä. Se etten kelvannut on ihan ymmärrettävää.
Täytyyhän minun olla, kun käytän noin hienoa sanaa.
Kaiken syy, koko sotkun syy on se että sinä olet niin käsittämättömän sek...s. Et tajua sitä täysin itse.
Kuka estää?
Sellaista se kuule on tässä maailmassa joskus että estetään. Ei tämä mikään paratiisi ole.
Kyllä mulla on paratiisi😁✨️nyt hyvää yötä. Vika viesti tänne 5:24 loput on muitten. Ja ps. Varmaan syystä olet estossa😉
Ootko sä estänyt mut? Missä, jos saan kysyä? En ole yrittänytkään ottaa yhteyttä missään. 😄
Soitit useampaan kertaan kyllä mut en vastannut. Sen jälkeen olet ollut estolla.
Nyt mä lähen. Heido5:33
Se oli joku muu.
Tähän on pakko vielä vastaa enneku meen. Kyl mä jotain hiffaan. Kun messengerissä vielä viestiä kolisee😁hassuja juttuja. No mut öitä viel hetkeksi5:40
Sä saat paljon viestejä? Älä nyt mee mihinkään.
Suomen poliittinen johto varmaan estää netin käppäukon aikeet
Paratiisi on sulla? Ja täällä kuitenkin on oltava? 🤭😁😄🤣😘
Ei ollut aiemmin mun kommenttei mikään.
Jos nyt multa halusit kysyy ees...
Mut aika hyvin joku muu osas vastailla myös...
Enemmän tällanen loukkaa koska tää alotus on niiku selkeet vattuilua..
T
Täällä on nyt joku 4-5 mun kultaa juttelemassa.
T on yksi niistä, ja kiva. Älä veetuile sille.
Mä en vittuile! Sä tiedät sen kyllä. Mä vaadin
Okei, mitä vaadit multa?
Sit sä viel mietit kosintaan reagointia...
Kiitos kuka olitkaan.
Mä en kyl ole kenenkään kulta...
T
No mä ymmärsin jo että et ota mua ihan vakavasti. 😄
Okei sä et oo mun kulta. Yritän sisäistää tän nyt... 🤗 Ja toi oli multa.
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https://kaksisuuntaiset.yhdistysavain.fi/tietoa-sairaudesta/kaksisuuntainen-mielialahairio/&ved=2ahUKEwjm_9TotcaIAxWcPxAIHdXGBsEQFnoECAUQBA&usg=AOvVaw2TnCl0u24in7TlGsM4Npup
Tossa ehkä jotai suuntaa antavaa mun outoudesta...
Sekamuotoinen tollanen...
Hoitamaton, koska en suostu lääkitykseen...
Ja kun ei oo pelkkä toi..
T
En voi tietää keneltä multa..
Tai kenen kulta oisin ees...
Vaikee olla jos ei sellasesta tiiä..
Hmmm... Olisko tosiaan jotain tollasta ollut... Tosi pieniä merkkejä eläissä, mutta kuitenkin...
Eleissä*, korjaan.......
Kuule just multa, mussukka...
https://www.kaypahoito.fi/nix01196
https://www.duodecimlehti.fi/duo98981
Ei jaksa enempää...
On niin vtun mahtavaa kertakaikkiaan.
T
No tollanen mulla nyt sattuu diagnoosina olemaan adhd syöpäpskojen jne kanssa.
Että on aika suuri ihme että edelleen tässä kaiken jälkeen viel kirjoitan mitään.
T
On kyllä jänniä yhteensattumia paljon...
Estetään aktiivisesti, sabotoidaan jne...
Mä tunnistan noita piirteitä susta, vaikka ei silleen tunneta irl.
Oliko sulla vähän samanlaista? Huomasin... Tosi nihkeä mesta tältä osin. Muuten ihan ok.
Sinun ajatukset taitaa olla tällaista vastaavaa palstamagiaa täynnä, peter pan
Sinulla on mies fiksaatio, jossa on munchausen- vivahteita, onko tullut paljon symbatiaa?
Tiäkkö kiipee katolle ja hyppää alas.
Aamu vuoro ylläpidossa saapui..
Ja kukaa ei oo se jolle haluasit jutella
Ihan nuita kun sä et osaa lähestyä irl puolella .
Elät mieluumin kuvitelmissa etkä oikeasti.
Jos olisit oikealla asialla et kirjoittaisit s24
vaan kirjoittaisit hänelle suoraa tai viettäisit jo yhteistä aikaa hänen kanssaan.
Mut ootki mieluumin vain huvin vuoksi tai läpällä sivustolla aikaa viettäviä tyyppejä
Ihan vitsi AP
Sivusta
Saidaudentunnottomuus kuuluu tautiin varsinkin mania vaiheeessa
Pitäis illa läheisiä jotka puuttuu sun tekemisiin ja taluttaa hoitoon ja kysyy ja järjestää apua kun et ite huomaa ylikierrokierroksia ...
Menee ns liian lujaa
Sivusta
Katsotaan kenen nuppi kestää
Heitä sinäkin nyt jo voltti
Mä sanoin soita jos on asiaa. En ole sun palstabimbo. Enkä mä täällä viihdy kuin aamuyöllä koska sä herätät mut!
Sinusta kuoriutui silloin aivan uskomaton paketti. Puhkesit kukkaan toisena vuonna.
Ei! Huomaat kun on viimeinen piste.
Noi ilkeydet ei ole minulta🙄huh huh.. mut joo vika on. 5:28
Miksi sä olisit mulle katkera? En usko että oot, mutta vähän outo vivahde joskus jossain...
Ja miten mä herätän sut? Jos se on joku trauma joka herättää
En sanoisi, että tästä. Minulle on paljon tapahtunut kyllä. Olen nähnyt ihmisyyttä aika monipuolisesti. En hätkähdä vähästä.
Miten tää meidän juttu meni niin solmuun? Vai menikö se edes? Oonko kuvitellut kaiken?
Kyllä se meni todellakin solmuun ja mutkalle. En tiedä, miten tapahtui, mutta niin vain tapahtui.
Kyllä on kiusaamisesta ja stalkkamisesta pahentuneet vanhat traumat mitkä liittyy intimiteettisuojan rikkomiseen.Aivan järkyt oireet ,tulen kuolemaan näihin.Sittempä ainakin tutkitaan tämä sivusto kun niin käy!
Et oo ainut...
Tällä diagnoosilla tää ei oo helppoa..
Mut mähän oon vaan harhainen
ei mitään tollasta tapahu.
T
Mikä diagnoosi on ,en uskalla klikkailla enää linkkejä.Laita lyhennettynä jos viitsit yritän tajuta mikä diagnoosi.Oletko saanut diagnoosin perusteellisten tutkimusten jälkeen vai lätkästiinkö se vain esim.rahan puutteen tai kiireen vuoksi sinulle.
Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy silloin tällöin myös sekamuotoisia jaksoja, jossa hypomanian, manian ja masennuksen oireita esiintyy samanaikaisesti tai ne vaihtelevat hyvin tiheästi.
Adhd, ptsd, me/cfs, sun muuta.
Pem oireiden kanssa mahtavaa tää stressi..
Sekä fyysiset pskat lisäks..
Tutkittiin kyllä
Kunhan ensin oli väärin diagnosoitu ja hoidettu sellaset 30v.
Onneks löyty hyvä psykiatri joka otti huomioon kaiken eikä vaan tuupannu reseptiä käteen et joo masennusta vaan..
Pitäis vissii nukkuu ehkä hetkinen... ...
Menköön nikillä iha sama...
Ei jaksa enää välittää mitä joku vainoo..
Kuuluuko tähän oireyhmymääsi mies myös itsesi eri naishenkilöiksi kokeminen netissä?
Pmmp oireet tulevat siinä keskiiässä.
Pmmp ööö 🤣
Kaipa tässä reilu 3kk päästä 50v iässä jotai oireita tulee..
" Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat..... "
Juu, vanhaa tuotantoa välil kuuntelen. Sivusta
Kuinka paljon niillä voi sitten erottautua? Monesti käyttäny sillee niinku yhdessä kuten monilla muillakin on ollut tyylinä
Oletko muslimi?Miksi naurat ihan luonnolliselle asialle?Kotonaan saa olla ilman vaatteita vaikka kokopäiväsesti.Oma vika jos kyttäät hakkeri stalkkeri niitä ihmisiä.
Aikamoista korjaamista väärin hoidetusta.
Elikä oliko lääkityskin 30 vuotta?
Aivot on takuulla ihmeissään jos sulle ruvetaan taas uusia syöttään.OMG.
Paranemisiin.
Kiitti....
Eipä tässä mitään parannuta kuitenkaan
koskaan ...
Helpotusta vois saada mutta,
Kun eivät myönnä virheitään niin ei.....
Lääkitys...
Ei ollut koko aikaa koska en suostunut kun pahensivat vointia.
Siks ei sen kummemmin tutkittukaan koska "kieltäydyin hoidosta"
Neuroleptit turrutti ja mukamas auttoivat, mutta sai pysyviä haittoja fyysisesti kun söin useamman vuoden.
Kaikkea noi koittaa määrätä mutta kun eivät tutki tiettyjä asioita niin en aloita.
Litium....
Sellasta mukamas pitäis napsia jne...
Noin siinä taas jollekin lisää millä veetuilla...
Jollain on niin hauskaa kun tietää nää asiat
ja im riskit ja alttiuden silti jatkaa ja jatkaa...
Mitä vttua sä selität???
En ole muslimi..
Lueppa uusiks ja vaikka muutamankin kerran kaikki ja mietipä uusiks mitä tuut aukoo päätä
ja syyttää...
Ps.
Voi kuule oisin mielelläni kotonani ilman vaatteita jos saisi olla ilman jonkun kyttäystä.
En ymmärrä mitä tarkoitat??
Sori oon hieman aivo-ongelmainen...
Kyllähän tässä trauman ainekset on. Jos mietit oikein tarkasti menneisyyttä niin ehkä pystyt ymmärtämään. Mutta jos tässä olisi kyse siitä, olisin pystynyt sinusta aina ihan h******n kaukana.
Mikä sai aikaan sen että et pysynyt h:n kaukana?
Jokin selittämätön ajatus siitä, että minun kuuluu olla hänen kanssaan. 😂 Noh, ympyrä sulkeutuu, osaan itsekin päätellä mistä tässä sittenkin on kyse.
Aika vahvan oloisia tunteita. Eli tässä ihmisessä on jotain todella luotaantyöntävää, ja todella puoleensavetävää? En saa kiinni että mikä juttu...
Tunteet häntä kohtaan ovat vanhoja, hyvässä ja pahassa. Jotenkin hän pääsee syvälle sieluun ja osaa painella juuri oikeita nappuloita jokaisella osa alueella.
Ehkä sitä ei voi mitenkään selittää. Liian monimutkainen asia.
Vahva energiakentät korostuu ympyröissä.
Hyvä sitten että on eri ympyrät vähä tunkkainen energia sielä
Omituinen kampittamisen, juonimisten sekä ihailun kombo? Get real, mate
Kauheeta soopaa monet kyl jauhatte
oon kokenu paljon ahdistelua elämäni aikanu. alkanu tuntuu et vedän näitä pipipäitä puoleeni. kyllä tässä toistaseks oon vielä jollaki lailla järjissään. pskan määrä vakio ja näin
Mutta muista- minkä tappelussa voitat sen oikeudessa häviät trololo
Voidaan täs niitä raumojas raumojanne mulkaista ja arvioida, anna palaa
Kukaan ei ilmoittaunut, no ota hyvä ihiminen oma aikas ja näi
Oletko sinä se lapsenomainen kuvittelija? Joka kuvailee asioita ilmaan ja ajattelee, kylläpä hän on ollut tilanteissa kovasti mukana
Olen kärsinyt
Nykyään vähemmän
Oletko sinä se lapsenomainen henkilöivä kuvittelija jonka elämä pyörii palstamiehen kokemuksellisuuden ympärillä?
Ei ole, mutta onko aloittajalle kenties, kun tuohon aikaan aamua kyselee? Et saa nukuttua hyvin?
Ei tämä ihan mene läpi ottaen huomioon, että notkut palstalla kellon ympäri vahtimassa kirjoituksia. Et käy täysil. Sivusta
Ei ole kehittynyt traumoja tästä. En ainakaan niitä itse tiedosta. Nolotusta ja häpeää lähinnä tunnen.
Aiemmin tuli nolotus, kun menin palstaharhaan mukaan. En enää kirjoita "minulta sinulle" vaan kirjoitan meistä tai hänelle. Tosi usein saatan kirjoittaa, mutta pyyhin tekstin pois.
Jos tarkoitat sitä miten tunnen halua kieltää tapahtuneeksi asioita ja samaan aikaan julistaa niitä ääneen. Niin tuo dialektiikka on toden totta tullut osaksi elämääni.
Otan osaa
Ei muuta voi