Sähkö-auto on katastrofi hankinta! Hyvin ensin niitä mainostettiin joitain vuosia sitten, nyt hyötysuhde osottaitunut täysin vääräksi. Niiden hankintakustannukset hyvin kalliita, sähkön hintaki vaihtelee. Sen mikä auton lataaja voi hyötyä auton omistajaki kärsii kun kodin sähkölasku paisuu. Taloyhtiöt joutuneet hankkimaan noin viiden vuoden välein uudet latausmötiskät, se on hirmuisen kallista turhaa menoa. Tuollausia latauspaikkoja ei ole tarvinut tehdä koskaan polttomoottori autoihin. Nyt tahallaan hivutetaan jopa polttomoottoriautojen hintoja ylihintaisiksi jotta sähkö-autot menisi kaupaksi. Suomi söheltää vaikka tiedetään ettei sähköautot mene enää niin hyvin kaupaksi, jopa autojen akkutehtaat jo paikoitellen pysähtyneet? Väkisin väännetään toimintaa josta ei ole kenellekkään hyötyä, siitä kärsii kotitaloudet ja tulevat teollisuuden alat. Suhdanne vaihtelut ovat niin pahat, että ulkomaalaiset huomioivat haitaksi Suomen epävakaat sähkömarkkinat. Oikeastaan mikään prosessituotanto ei kestä sähkön hintojen poukkoilua, sähkön muineen kuluineen. Suomeen ei siis ole syytä ulkomaalaisten sijoittaa, mahdollisesti maailmalla on noin muutenki odottava tilanne jossa yritysmaailma odottaa mahdollisuutta palata Venäjän markkinoille, Microsoft kuulemma Venäjälle jo palannut?? Ei siksi että Venäjällä olisi erityinen ostovoima vaan Venäjän maan valtavan suuret mineraalivarat, yritysverotus ja muut tekijät. Nyt kun ei ole Venäjän markkinoita on Euroopan Unionin monilla mailla kaupanteko heikkenemässä kun tarjolla on ei oota enää ei saa ostaa Venäjältä mitään halvalla (harvoja poikkeuksia hyväksytty?)? Siitä voimme kiittää hyvin vähäistä poliittista ajattelua "kirjoitetaanko rusina aivoriihi porukoita" jossa oikeastaan USA hyötyy eniten eli Venäjän talouspakotteista ja maksaa EU maat? Tässä kirjoituksessa ei ole kyse siitä että olisi jokin poliittinen näkökulma, vaan tosiasioista. Siis siitä ettei EU maat kehity positiiviseen suutaan kun on Venäjä, pakotteet. Sodasta hyötyy pitkällä tähtäimellä vain USA, koska tilaukset sotatarvikkeisiin ja muuhun sinne ulottuu vuosikymmeniksi? Huvittavaa niissä tilauksisa on se, että jo arviolta seitsemänvuoden kuluttua monikin tilaus USA:n aseteollisuudesta on jo vanhentunutta tavaraa tuona aikana!
Vakitettavasti myös "sopulit" eivät edes kysy useitakaan kysymyksiä ajankohtaisissa asioissa jotka vaikuttavat valtioiden tulo ja menopolitiikkaan, sekä valtioiden todelliset syyt velkaantumiseen, ilmeisesti "sopuleilla" pelkona menettää työpaikka?
Hyvin mainostettu heikko hyötysuhde
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759