Taitaa olla sitä samaa kumpikin.
Hyvinvointivaltio/ hyvinvointialue
3
86
Vastaukset
- Anonyymi
Samaa sarjaa.
- Anonyymi
Samaa sarjaa kuin anschluss, lebensraum, endlösung, arbeit macht frei.
- Anonyymi
Ilta-Sanomat julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin julkisessa virassa tai toimessa olevien palkkauksesta. Lehden mukaan Pohjanmaan hyvinvointijohtaja Marina Kinnusen vuosiansiot ovat yli 200 000 euroa. Ne koostuvat peruspalkasta 15 700 euroa sekä kokouspalkkioista.
Samasta lehdestä käy ilmi, että puolustusvoimien komentajan palkka on noin 15 000 euroa kuukaudessa.
Kun verrataan em. tehtävien vaativuutta ja vastuuta, on vain ihmeteltävä. Hyvinvointijohtajan toimenkuvan vaativuus ja vastuu on mitätön verrattaessa siitä puolustusvoimien komentajan vastaaviin.
Jos hyvinvointijohtaja ryssii hommansa, ei se näy missään muussa kuin 200 000 euron menovähennyksenä hv-alueen muutenkin pohjattomassa nielussa. Mustasaaren terveysasemalta saa edelleenkin ensiluokkaista hoitoa ja palvelua, kuten myös Vaasan keskussairaalasta ja muutenkin asiat sujuvat tai ovat sujumatta kuten ennenkin. Sama koskeen muitakin hv-alueen johtavia viranhaltijoita. Eihän koko hv-alue ole mitään muuta kuin uusi ja h-tin kallis hallintohimmeli, jonka virat täytetään ensi sijassa poliittisin perustein.
Jos taas puolustusavoimien komentaja epäonnistuu tehtävässään, seurauksena voi pahimmassa tapauksessa olla maan miehittäminen ja koko yhteiskuntajärjestyksen sortuminen sekä kansalaisille turistimatka härkävaunuissa Siperiaan.
Niin, siis kumpikohan mainitsemistani viranhaltijoista on palkkansa ansainnut?
M J Pohjanmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739