Ateistien määrää on jopa mahdotonta laskea tarkasti. Lukemat ovat aina pelkkiä arvioita. Esimerkiksi muslimimaissa on mahdoton tietää kuinka paljon siellä on ateisteja, koska nämä joutuvat vaikenemaan ateismistaan säilyttääkseen henkensä. Ateismista on monissa maissa säädetty kuolemanrangaistus. Etenkin Allahin ja Muhammedin pilkkaaminen rangaistaan kuolemalla. Miten ateisti voisi olla heitä pilkkaamatta? No hyvin: se nähdään Suomessa. Yksikään ateisti ei pilkkaa näitä kahta. Jeesusta ja Jumalaa pilkataan sitäkin enemmän.
"”Ateismin mittaaminen kyselytutkimuksilla on ongelmallista. Muun muassa kysymysten muotoilut, matalat vastausprosentit tai eri maiden poliittiset ilmapiirit aiheuttavat sen, että saadut tulokset on vaikeasti yleistettävissä koko populaatiota koskevaksi. Esimerkiksi Kiinassa jumalaan uskovallakin saattaa olla painetta vastata olevansa ateisti, kun taas uskonnollisissa maissa tilanne voi olla päinvastainen. Myös stereotyyppiset käsitykset ateisteista saattavat vaikuttaa vastauksiin, ja länsimaissa vain harva sellainenkin vastaaja, joka ei usko jumaliin, määrittelee itsensä ateistiksi.(Ks. Zuckerman 2007, 47–48; Mahlamäki 2013, 446–450.) ” (Uskonnontutkija verkkolehti. Ateismin lähteillä. Jumalattomuuden alkuperän ja yleistymisen tarkastelua. Mikko Sillfors.)"
Ateistien määrää on vaikeaa laskea
17
329
Vastaukset
- Anonyymi
Se mitä on se loppuu kokonaan kun syntyvyys on huimassa laskussa, ollut jo viim 5 vuotta!
- Anonyymi
Onko se jumalanpilkkaa, jos ateisti sanoo, että ei usko Jumalan olemassaoloon?
Ateistien määrä voi olla vaikea tietää. Minultakaan ei ole kukaan koskaan kysynyt. - Anonyymi
Unohdit tehdä kappalejakoja. Suomessa ei ole kuoleman rangaistusta ateisteille kuten annoit ymmärtää sen takia.
Mitä tulee Muhammediin ja Allahiin Suomessa, niin niitä ei myös tungeta täällä ihmisten kurkusta alas väkipakolla.
En ole kuullut yhdenkään muslimin tulleen kertomaan minulle, kuinka minun pitää uskoa hänen profeettaan tai jumalaan.
Kristinuskoiset taas tunkevat uskomuksiaan muiden kurkusta alas suorastaan pakkomielteisesti ja vetoavat nimenomaan Jeesukseen tai Jumalaan kun tekevät sitä.
Nämä kristinuskoiset sitten pitävät pilkkana sitä, kun tuo esille heidän ristiriitojaan. - Anonyymi
Kauhun tasapainonvartijoita. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010702213.html
Stewardress on pukeutunut wiimeisiin wermeisiinsä ja sen huomaa
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010704897.html - Anonyymi
Mitä noita ateisteja laskemaan, liikaa niitä on.
- Anonyymi
Älä hyvä. Ateisteja on aina olemassa. Samoin romaneita. Ja mustaihoisia.
Ja kääpiöitä. - Anonyymi
Ateisteja. On aina. Myös punkkeja ja itikoita. Verta pitää imeä. Kunnolla.
- Anonyymi
Kyllä pitää olla oikeasti aivokääpiö jos kuvittelee että elämä on saanut alkunsa jostain vitun sattumasta.
- Anonyymi
Älä vaivaa päätäsi noin tärkeällä asialla , ei riitä aivo kapasiteetti
- Anonyymi
vai muslimimaissa paljon ateisteja jotka eivät voi tuoda sitä esiin ?
sitten pitää liittoutua niiden kanssa kaksi kärpästä yhdellä iskulla 🤣
helpoin tapa on usuttaa ne toistensa kimppuun ja seurata sivusta , kun hävittävät toisiaan - Anonyymi
Joko on tullut 1000 täyteen?
- Anonyymi
Mitä tarkoita tuhannella? Onhan ateisteja miljoonia, Suomessakin satojatuhansia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoita tuhannella? Onhan ateisteja miljoonia, Suomessakin satojatuhansia...
Vai miljoonia, sooppaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai miljoonia, sooppaa!
Ihmislähtöistä hihhuli soopaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmislähtöistä hihhuli soopaa!
Vai hihhuli , sooppaa!
Lue Raamattua ja saat sitä sotaisaa soopaa!
Jos hihulit käyttäsivät hakukoneiden pommituksen sijaan aikansa mummojen muonitukseen ei olis nälän hätää!
- Anonyymi
Niinpä joo ”ateistit eivät pilkkaa Allahia ja Muhammedia mutta pilkkaavat Jeesusta, koska Islam on heille niin rakas ja siksi he pilkkaavat vaan henkilöä, joka on yhtä tärkeä Islamissa kuin Muhammed”
- Anonyymi
Suomessa on tunnustuksellista ateismia eli vapareista ehdotus 500 tuhatta ei heitä kauas
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t917485- 373977
- 453520
- 2362814
Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402662- 452492
- 1322401
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292289Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna202248- 451972