Adventtikirkko on ollut Suomessa heti sodan jälkeisinä aikoina ja vielä 60-70 luvuilla jolloin se oli kasvava yhteisö. Useat niinä aikoina adventtikirkkoon liittyneet eivät kasteidensa jälkeen kauaa viihtynet sen yhteisön piirissä ja 'luopioita' (adventtikirkon käyttämä oma fraasi adventtikirkosta eronneista) oli siksi siis runsaasti.
Niinä Suomen adventtikirkon 'kultaisina' aikoina ei ollut nettiä, eikä paljoa uutisointia muutenkaan adventtikirkon toimista, joten ihmisten tuli uskoa siihen, mitä adventtikirkko julisti. Ei ollut siis mahdollisuutta juurikaan asioiden oikeellisuuden tarkistamiseen, oli vain lahkon omat julkaisut, joissa saattoi syöttää ihmisille ihan mitä vain taruja.
Mikä on siis tilanne nykyään Suomen adventtikirkossa, kun kusettaminen on tullut yhä vaikeammaksi, mikäli ei itse halua tulla kusetetuksi tai on muuten altis toisten huijattavaksi ja nenästä vedettäväksi?
Tuoreimman etäyhteydellä 22.08.2024 pidetyn Suomen adventtikirkon hallituksen pöytäkirjoissa todettiin seuraavaa:
"Adventtikirkon jäsenmäärä oli 4115 henkilöä kesäkuun 2024 lopussa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana seurakuntaan on liitetty 43 henkilöä kasteen, uskontunnustuksen ja ulkomailta muuttamisen kautta. Vastaavana aikana jäsenistöstä on poistunut 105 henkilöä kuoleman, luopumisen, katoamisen ja ulkomaille muuttamisen kautta."
Jokainen voi päätellä itse, mikä tulevaisuus odottaa adventtikirkkoa Suomessa?
Mikä on tilanne tällä hetkellä?
24
272
Vastaukset
Niin se taitaa olla, että nykyään, kun on mahdollista äänestää jaloillaan karkaavat monet. Valitettavasti usein rikkinäisinä.
- Anonyymi
Ja monet myös rahansa menettäneinä, koska adventismi on kuin uhkapeliä, jossa ei voi voittaa vaan aina tulee taloudellisesti takkiin niille, jotka adventtikirkon peliin ryhtyvät.
Anonyymi kirjoitti:
Ja monet myös rahansa menettäneinä, koska adventismi on kuin uhkapeliä, jossa ei voi voittaa vaan aina tulee taloudellisesti takkiin niille, jotka adventtikirkon peliin ryhtyvät.
Periaatteessa rahan antaminen on vapaaehtoista, mutta jos lahjoituksia seurataan se ei välttämättä ole niin vapaaehtoista kuin voisi kuvitella.
- Anonyymi
adventistienuhrit kirjoitti:
Periaatteessa rahan antaminen on vapaaehtoista, mutta jos lahjoituksia seurataan se ei välttämättä ole niin vapaaehtoista kuin voisi kuvitella.
Sanoisin entisenä adventistina että rahan antaminen on "vapaaehtoista". Todella isoilla lainausmerkeillä.
- Anonyymi
Olette valehtelijoita.
- Anonyymi
Kaikkihan me entiset adventistit olemme perkeleen paulaan joutuneita panettelijoita. *huoh*
- Anonyymi
Höpöhöpö
- Anonyymi
Moni uskoo, että rahalla saa tontin joltain muulta planeetalta.
Pastorit ja kirkonmiehet myyvät katteettomia osakkeita sieltä, minne niiden huijareiden valtuudet eivät edes ulotu.- Anonyymi
Pastorit myyvät olemattomia tontteja taivaasta, mutta anastavat samalla oikeita tontteja täällä maan päällä. Aika outo yhtälö, kun kyse on niistä, joiden pitäisi antaa eikä ottaa?
Sellaisia ne kusettajat ja huijarit kuitenkin ovat, koska heidät on koulutettu siihen tehtävään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pastorit myyvät olemattomia tontteja taivaasta, mutta anastavat samalla oikeita tontteja täällä maan päällä. Aika outo yhtälö, kun kyse on niistä, joiden pitäisi antaa eikä ottaa?
Sellaisia ne kusettajat ja huijarit kuitenkin ovat, koska heidät on koulutettu siihen tehtävään.Pastorin slogan adventtikirkossa onkin: "autuaampi on ottaa kuin antaa."
- Anonyymi
Adventisti=huijari.
Vaikket itse rivijäsenenä huijaisikaan, mutta kun pastorit tiedetään huijareiksi, niin sinustakin tulee huijari, koska olet osallisena hänen huijauksiin.- Anonyymi
Saako kysyä oletko ex-advari ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako kysyä oletko ex-advari ?
Nehän sen parhaiten tietää
- Anonyymi
Adventtikirkolla ei ole tulevaisuutta ja toivoa Jeesuksessa Kristuksessa, sillä se kastaa toisten nimiin kuin Jeesuksen, Jeesus ei esittele adventtikansaa Isälleen, kovin montaa adventistia, jotka hän on lunastanut oman verensä kautta. Ef 1: 7, 10 Benkku
- Anonyymi
Minut kastettiin aikanaan lumikin ja seitsemän kääpiön nimeen.
Koen olevani pelastettu, koska kaikkien tulee ottaa kaste Lumikin ja seitsemän kääpiön nimeen, muuten ei heillä ole pelastusta lainkaan, eikä aamun koittoa.
- Anonyymi
Lumikki oli saunassa 7 kääpiön kanssa.
Näin syntyi virvoitusjuoma '7UP'.- Anonyymi
Olipas hassunhauska kommentti hieman asian vierestä
- Anonyymi
Suomen adventtikirkko on voimakkaassa syöksyssä alaspäin.
Seurakunnissa on eripuraa ja jopa vihaa toista seurakunnan jäsentä kohtaan, eikä ole visioita uskonnon saralla. Ei ole myöskään halua ryhtyä mihinkään. Tullaan vain lauantaiaamuna kuulemaan juorut ja lähdetään pois hyvissä ajoin ennen kuin tilaisuus on ohi, ettei trvitse nähdä sitä mulkeroa, joka luulee olvansa kaikkia parempi kaikessa.- Anonyymi
Kuulostaa siltä, että seurakunta alkaa olla jo aika kypsässä vaiheessa. Ilmeisesti kuitenkin koitetaan hymyillä vaikka pahaa tekee?
- Anonyymi
Tuli mieleen, että onko tuollaisessa touhussa sitten kauan halua antaa elintarpeensa pois seurakunnan käyttöön?
- AnonyymiUUSI
Missähän virtuaalimaailmassa sinä elät?
- AnonyymiUUSI
Tilanne on hyvä adventtikirkossa nykyään. Mahalasku on väistämätön loppputulos adventtikirkon piirissä ja kun sokea adventisti taluttaa toista sokeaa adventistia, niin samaan jätekuoppaanhan he menevät pää edellä.
- AnonyymiUUSI
Noinhan ne jumalattomat ovat aina väittäneet.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan ne jumalattomat ovat aina väittäneet.
Et tarkoittanut jumalattomilla helluntailaisia tai luterilaisia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729