Ammusvaraston räjähdys herättää venäläisissä huolta ja raivoa viranomaisia kohtaan - "Miksi ammukset eivät olleet maan alla?!"
Myös Reuters on tutkinut Tverin alueella sijaitsevan Toropetsin asukkaiden sosiaalisessa mediassa julkaisemia kommentteja.
Venäläiseen VKontakte-palveluun on Reutersin mukaan tulvinut keskiviikkona viestejä koskien yöllä Toropetsissa tapahtunutta voimakasta räjähdystä. Merkittävän Venäjän armeija ammusvaraston väitetään tuhoutuneen Ukrainan iskun aiheuttamassa räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa.
Muualla maassa olevat VKontakten käyttäjät ovat ilmaisseet tukeaan paikallisille sekä tarjonneet heille apua alueelta evakuoitumisessa. Palvelussa on kyselty myös tietoja yksittäisten rakennusten kohtalosta.
- Ihmiset, tietääkö kukaan, mitä tapahtui Kudinon kylälle? He kertoivat minulle, että meidän talostamme ei ole enää mitään jäljellä, eräs nainen krjoitti VKontaktessa.
- Siellä on kauhistuttavaa, toinen nainen vastasi hänelle.
Kudinosta on Toropetsiin noin 4,5 kilometriä. Reutersin mukaan palvelussa on julkaistu myös vihaisia viestejä.
- Miksi ammukset eivät olleet maan alla?! Mitä te teette???? Kudinossa taloja räjähti taivaan tuuliin! Miksi metsä palaa, eikä ketään ole paikalla... Mikä heitteillejättö!!! yksi palvelun käyttäjistä kirjoitti.
Astra-Telegram-kanavan mukaan venäläiset sotabloggaajat ovat niin ikään raivostuneet siitä, että Toropetsin asevaraston alue on ollut selvästi ja yksityiskohtaisesti nähtävissä Jandexin ja Googlen karttapalveluissa.
Anna Nuutinen
Loistava uutinen. Kauaskantoiset vielä Ukrainalle niin homma selvä.
10
128
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä, että Venäjä saa myös hieman kokea sotaa, josta se niin kovasti tykkää
Venäjän johto on 1940 luvulla eikä tämän hetken elämässä!
Venäjän kansa voi 10 Miljoonan henkilön voimalla mennä kaduille osoittamaan mieltään sotaa vastaan!
Miljoonia ihmsiä ei voida vankilaan edes Venäjällä- Anonyymi
Eikös se johto ole tuolla eli 1600-1700 luvulla? Näytti olleen yhtä pitkä kuin putin puujaloilla.
Pietari I Suuri oli Venäjän valtakunnan hallitsija vuosina 1682–1725, ensin tsaarina ja 2. marraskuuta 1721 alkaen Uudenkaupungin rauhan juhlistamiseksi Venäjän keisarikunnan keisarina. Hän länsimaisti Venäjän hallintoa, ja hänen aikanaan Venäjästä tuli eurooppalainen suurvalta. Wikipedia
Syntyi: 9. kesäkuuta 1672, Moskova, Venäjä
Kuoli: 8. helmikuuta 1725, Pietari, Venäjä
Pituus: 2,03 m
- Anonyymi
zenäjä on konkurssikypsä valtio. ryZZien moraalikato on aivan huikealla tasolla. Putinin asema on vaakalaudalla. Maton alla kupruilee.
Putkonen pidätetään pian epäiltynä vakoilusta CIA:lle. - Anonyymi
Tuon kun syöttää Google-hakuun niin löytää paikan. Valtava varastoalue!!
56.504679407782476, 31.718686768499357- Anonyymi
Google Maps on parempi!
Edellinen
- Anonyymi
Näin se pitää. Sodan täytyy näkyä myös Putinin maassa.
- Anonyymi
6 kilometrin räjähdysalue, nyt meni aseita, ohjuksia ja ammuksia ihan v--sti Venäjältä taivaan tuuliin, ja vain viikko sitten toinen massiivinen räjähdys Venäjän Voronezin alueella noin 200 kilometrin päässä Ukrainan rajasta, jossa olivat Pohjois-Koreasta tuodut ballistiset ohjukset ym. ammukset.
- Anonyymi
Kun tähän samaan syssyyn olisi lähetetty ohjusta kertsin sillalle ja krimille, niin siinä olisi ollutkin Puten jengillä yhdeksi päiväksi nieltävää. Ohjusta samanaikaisesti kaikkiin ilmansuuntiin jatkossa.
- Anonyymi
On tuo vaan komeeta katsottavaa...
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2f1433d5-d678-419a-aa2e-f03cdd9a0795
hahahhahhaaaaa - Anonyymi
Non niin maatuskat. Menkäähän nyt sinne suuren ja viisaan diktaattorinne luokse kiittämään viimeisestä. ps. lisää on tulossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739