Päivän lehtikatsaus

"Hukkasi" 13 passia, vuokrasi ne maanmiehille

Suomessa asuvan 30- vuotiaan somalialaismiehen epäillään vuokranneen lukuisia "kadottamiaan passeja maanmiehilleen, jotka käyttivät niitä tullessaan laittomasti Eurooppaan. Helsingin ulkomaalaispoliisin paljastama tapaus on ainakin Suomessa laajuudessaan ainutlaatuinen. Mies jäi kiinni ilmoittaessaan passiaan peräti 14:nnen kerran kadonneeksi. Yhä teillä tietymättömillä on 11 passia. Poliisilla on viitteitä siitä, että kutakin kadonneeksi ilmoitettua passia on saatettu vuokrata useille laittomille tulijoille. Kadonneiksi ilmoitettuja passeja on putkahdellut esiin eri puolilla Eurooppaa. Muut ihmiset ovat yrittäneet tulla niillä ainakin Suomeen, Britanniaan, Ruotsiin ja Kreikkaan. 30-vuotiaalle myönnetyt passit alkoivat katoilla 1999. Hän oli rikosepäilyjen vuoksi pidätettynä jo toissa vuonna, mutta pääsi vapaaksi ja onnistui vielä sen jälkeen hankkimaan kaksi uutta passia. Lopulta läpimurtoon johti marraskuinen keikka, jossa "kadonneen" passin kanssa yritettiin tulla Guineasta Suomeen. 30-vuotias pidätettiin toukokuussa, kun hän yritti jälleen hakea uutta passia. Miehellä ei ole Suomessa perhettä, työpaikkaa, eikä vakituista asuntoa. Hänellä epäillään olleen ainakin kaksi kumppania, joiden uskotaan toimineen kuriireina tai maahanmuuttajien vastaanottajina. 37- jä 19-vuotiaat somalimiehet ovat olleet vangittuina toukokuusta. Kaikki kolme ovat kiistäneet rikosepäilyt. Tapaus siirtyy lähipäivinä syyteharkintaan.
14921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

.357 ja niskalaukaus

Äänestä
  • oletko katsonut elokuvia? tulee magnumin patit aika kalliiks. ihan pelkkä .22 riittää.

    Äänestä

  • nero kirjoitti:

    oletko katsonut elokuvia? tulee magnumin patit aika kalliiks. ihan pelkkä .22 riittää.

    ... itse suosittelisin jotain yleistä palvelusasetta. Neukkulassa nämä hommat hoideltiin joko Nagantilla tai Tokarevilla.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    niillä pyöveleillä oli ihan apumies joka hoiti Nagantin lataamisen sillä aikaa kun pyöveli tyhjenti toisen nagantin rullaa. siinä ois hyvä tukityöllistämispaikka. sopii vaikka vähän tyhmemmällekin ei tarvii ku työntää palikkaa oikeenmuotoseen reikään...

    Äänestä

paratiisiin... Eipä turhaan ole hänellekin kansalaisuutta myönnetty. Juuri hänenkaltaisiaan moniosaajia tarvitaan HUUTAVASTI tännekin ja heti.

Äänestä

En oikein päässyt perille, oliko tässä jokin kannanotto rasismiin. Kyseessä oli selvä rikollinen toiminta. Vihjaatko, että näin kammottavaan rikokseen kuin passin vuokraaminen voi vain jotkut etniset ryhmät alentua?

Äänestä
  • ... on tahoja, joista asian tutkiminenkin on "kovaa ja ilkeää rasismia"!

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    ... on tahoja, joista asian tutkiminenkin on "kovaa ja ilkeää rasismia"!

    vaikuttaa kuin vihjailisit, että tuollaisia "tahoja" on.

    Sanoisit nyt edes kerran jotain suoraan lapsellisten pikkuvihjailuiden sijaan. Mitä tahoja on, joiden mielestä passirikosten tutkiminen on rasismia?

    Äänestä

  • Factum kirjoitti:

    ...mm. kaltaisesi vanhat stallarit. Niitä löytyy Suomen julkishallinnosta, ja valitettavasti vielä aika paljonkin.

    Äänestä

  • Röpis kirjoitti:

    ...mm. kaltaisesi vanhat stallarit. Niitä löytyy Suomen julkishallinnosta, ja valitettavasti vielä aika paljonkin.

    Vastustan rkollisuutta. Erikoisesti väkivaltarikollisuuteen mielestäni kuuluisivat nykyistä kovemmat rangaistukset. Nämä käsitykseni ovat täysin riippumattomia uhrin tai rikollisen etnisestä alkuperästä. Tämän olen toistanut täällä kymmeniä kertoja.

    Miten siis sinä olet saanut käsityksen, että minusta rikosten tutkiminen olisi rasismia? Mielestäni poliisin voimavaroja tulisi lisätä niin ennaltaehkäisevään toimintaan kuin rikosten selvittämiseen. Päivänselvää on, ettei ihmisten alkuperä saa vaikuttaa rikoksen tutkintaan.

    En ole, enkä ole ollut, stallari. Tämänkään tajuamiseen ei olisi tarvittu järin suuria älynlahjoja. Olen korostanut suomalaisia ja isänmaallisia arvoja mm. kaikkea totalitarismin ihailua vastaan varmasti kllästymiseen saakka ja sinä keksit, että senhän täytyy olla stalinisti, kun niitä kannattaa. Oletko typerä vai vain täysin mistään tietämätön?

    Mitä pitäisi ajatella sellaisen älystä, joka olettaa jatkuvista rikollisuutta vastustavista puheenvuoroista huolimatta minun suosivan rikollisuutta?

    Onhan näihin totuttu.

    "Vastustan rkollisuutta."

    Et sitten voinut tuota timantinkovaa kannanottoa olla kirjoittamatta vai?

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    kun eräille pitää vääntää rautalangasta!

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    "Vastustan rkollisuutta."

    Et sitten voinut tuota timantinkovaa kannanottoa olla kirjoittamatta vai?

    Eikö sinulla ole olemassa yhtään muuta mielipidettä, kuin harvinaisen kökösti esitetty muiden kirjoittajien kritisointi. Pistä nyt väliin edes joku järjellinenkannanotto jostain asiasta niin et vaikuttaisi niin koomiselta.

    Äänestä

Siis tämä osoittaa jälleen kuinka tyhmä suomenvaltio on. Kuinka on mahdollista että joku hakee 14 kertaa uuden passin ilman että sitä aletaan epäilemään. kyseessä on yksi hyvin nero somalialainen, jälleen kerran osataan käyttää suomenvaltiota hyväkseen kun se on niin tyhmä. Joten ei vika ole tekiässä vaan siinä kuka antoi tämän kaiken tapahtua. Tekijä oli viisas ku keksi tälläisen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Iltasanomat ti 21.6 2005 s.15 kirjoitti:

"Hukkasi" 13 passia, vuokrasi ne maanmiehille

Suomessa asuvan 30- vuotiaan somalialaismiehen epäillään vuokranneen lukuisia "kadottamiaan passeja maanmiehilleen, jotka käyttivät niitä tullessaan laittomasti Eurooppaan. Helsingin ulkomaalaispoliisin paljastama tapaus on ainakin Suomessa laajuudessaan ainutlaatuinen. Mies jäi kiinni ilmoittaessaan passiaan peräti 14:nnen kerran kadonneeksi. Yhä teillä tietymättömillä on 11 passia. Poliisilla on viitteitä siitä, että kutakin kadonneeksi ilmoitettua passia on saatettu vuokrata useille laittomille tulijoille. Kadonneiksi ilmoitettuja passeja on putkahdellut esiin eri puolilla Eurooppaa. Muut ihmiset ovat yrittäneet tulla niillä ainakin Suomeen, Britanniaan, Ruotsiin ja Kreikkaan. 30-vuotiaalle myönnetyt passit alkoivat katoilla 1999. Hän oli rikosepäilyjen vuoksi pidätettynä jo toissa vuonna, mutta pääsi vapaaksi ja onnistui vielä sen jälkeen hankkimaan kaksi uutta passia. Lopulta läpimurtoon johti marraskuinen keikka, jossa "kadonneen" passin kanssa yritettiin tulla Guineasta Suomeen. 30-vuotias pidätettiin toukokuussa, kun hän yritti jälleen hakea uutta passia. Miehellä ei ole Suomessa perhettä, työpaikkaa, eikä vakituista asuntoa. Hänellä epäillään olleen ainakin kaksi kumppania, joiden uskotaan toimineen kuriireina tai maahanmuuttajien vastaanottajina. 37- jä 19-vuotiaat somalimiehet ovat olleet vangittuina toukokuusta. Kaikki kolme ovat kiistäneet rikosepäilyt. Tapaus siirtyy lähipäivinä syyteharkintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu