Kyllä näillä liksoilla on kiva totella ja toteuttaa eliitin käskyjä, 30 tonnii kuussa ja kaikkee kivaa pientä etua ja lisää siitä sun tästä. EU:n ansiosidonnainen sopeutumisraha on jopa 13 000 euroa kuussa viiden vuoden ajan :)
Europarlamentaarikko Henna Virkkusen (kok) palkka EU-komission johdossa on 25 910,19 euroa kuukaudessa, mikäli hän siis läpäisee Euroopan parlamentin syynin.
Kuukausipalkan päälle on mahdollista saada erilaisia etuja.
Komission jäsenillä on esimerkiksi oikeus oleskelukorvaukseen, joka on tarkoitettu kattamaan asumiskustannukset. Korvaus on 15 prosenttia palkasta (3 886,53 euroa kuukaudessa).
Komission jäsenille voidaan maksaa myös 839–1 411 euron asettautumiskorvaus, kun he aloittavat uudessa tehtävässään.
Perheenjäsenten matkat maksetaan
EU korvaa komission jäsenten ja heidän perheenjäsentensä matkakulut. Korvaus koskee matkojen lisäksi hotellihuoneita – mukaan lukien huonepalvelun ja verot.
Työmatkoilta komission jäsenet saavat noin 50 euron päivärahan. Ruokailuja ja edustustehtäviä varten maksetaan 607 euroa kuukaudessa edustuskorvausta.
Kun komissaari jättää tehtävänsä, hänelle maksetaan siirtymäkorvausta. Viisi vuotta komissaarina työskennelleelle maksetaan siirtymäkorvausta viisi kuukautta. Korvaus on noin 13 000 euroa kuukaudessa.
Pakko saada hyvät korvaukset myös pesti päättyy, sillä eihän noin pienestä palkasta jää mitään säästöön pahan päivän varalle.
EU maksaa hyvin
Anonyymi-ap
5
71
Vastaukset
- Anonyymi
Palkasta ei tarvitse maksaa edes asumiskuluja :)
Silti mitään ei jää säästöön vaan jättisuuri työttömyyskorvaus pakko olla.
Kuka tosiaan on sitä mieltä, että EU on hyväksi euroopalle, eihän se palvele kuin poliitikkoja, tuon himmelin avulla saaneet nostettua myös kansallisten poliitikkojen ja virkamiesten palkat lukemiin, joihin yksityisellä sektorilla ei ole kovin monelle firmalla varaa. - Anonyymi
Eihän se häkkyrä muuten pysy pystyssä kuin älyttömän suurilla virkailijoiden palkoilla.
- Anonyymi
Köyhät kyykkyyn!!!
- Anonyymi
Raha menee rahan luo.
- Anonyymi
Eliitti -> evil-liitti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729