pelkäänpä vain, että hänet kaadetaan ja tilalle astuu todellinen roistojen kuningas. berlusconina vilkuilisin joka suuntaan.
Berlusconi on
ollut hyvä sätkynukke, mutta
5326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kykyä edes esittää tunteita.
pitää hengissä, jotta hänen sanomisiaan voidaan käyttää hyvään tarkoitukseen. Hän on jo mokaillut niin lahjakkaasti, että palvelee hyvää tarkoitusta.
aloittaa ns. puhtain paperein.
On parempi, että Berlusconi on vihollisen puolella kuin omalla puolella.
Häpeäisin silmät päästäni, jos ko.mafiapomo olisi suomalainen.
Säälittää italialaiset, monet ovat ihan fiksua porukkaa.
Berlusconin tehdä pikkurikollisia päätoksiään, kunhan antaa mafian temmeltää tahollaan.
Varmasti itsekin mafiamyönteinen?