Aletaas listata, jatkakaa listaa.
Mahdollisesti halvempaa
Puolustus todennäköisesti vahvistuu
-Ei välttämättä halvempaa
-Oma päätäntävalta heikkenee
Mahdollisesti halvempaa
Puolustus todennäköisesti vahvistuu
-Ei välttämättä halvempaa
-Oma päätäntävalta heikkenee
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ennaltaehkäisevä pelote, seurauksena loppu epävarmuudelle ja jonkinlaiset takeet rauhan jatkumisesta myös useamman vuoden tähtäimellä
Ainoa mahdollisuus Suomelle ylipäätään pitää jonkinlainen pelote ja puolustautua Venäjän sotilaallista hyökkäystä vastaan kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa.
Tehokas myös ehkäisemään poliittista painostusta.
-Ei välttämättä nykymuodossaan ikuisesti toimiva ratkaisu, vaikka onkin taannut rauhan länsi-Euroopassa jo 60 vuotta. Yhdysvalloilla ei välttämättä aina tule riittämään resursseja Euroopan turvallisuuden takaamiseen kuten nykyään.
Mahdollisuus tehdä asiat halvemmalla
Mahdollisuus purkaa yleinen asevelvollisuus ja siten vapauttaa nuorten miesten resursseja mm. opiskeluun ja työntekoon
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selittely loppuu
Aktiivuus lisääntyy kauppapuolella, Suomi saa lisää investointeja, kumppanimme ostavat suomalaisia tuotteita
-Korkeateknologinen armeija käy kalustonsa kanssa huippukalliiksi
-Oma turvallisuuspoliittinen liikkumavara kapenee
-Yleinen asevelvollisuus puretaan ja tämä heikentää nuorison yhteistä isänmaa-kokemusta ja siten maanpuolustustahtoa
-Yleistä asevelvollisuutta ei puretakaan, vaan se yritetään yhdistää NATO-jäsenyyden velvoitteisiin, mikä hämärtää nuorison tietoisuutta siitä, minkä vuoksi he armeijaa käyvät
-Tulee paineita ottaa vastaan vieraan vallan tukikohtia
-Vieraiden tukikohtien liepeille syntyy salakuljetusta, huumemarkkinoita ja prostituutiotarjontaa
-Mahdollisuus joutua Venäjän boikotti- ja (lähinnä taloudellisten)vastatoimien kohteeksi
-Mahdollisuus velvoittua lähettämään suomalaisia joukkoja ulkomaisille sotatoimialueille ja saada sotilaita sinkkiarkuissa takaisin
-Suomen maine puolueettomana, kehitysmaita ymmärtävänä tukevana tahona mm. YK:ssa rapautuu toimiessamme USA:n ja NATO:n käsikassarana
-riippuvuus läntisistä öljyvaroista lisääntyy
-kaupan lisääntyminen NATO-maiden kanssa koskee vain sotateollisuuden tuotteita, aseostoja
-Suomi unohtaa maantieteellisen asemansa ja kääntää selkänsä itänaapurille, jonka kanssa taloussuhteet ovat kuitenkin tärkeitä
-NATO ei ehkä olekaan ikuinen
-Laajentunut NATO voi jäsentensä määrän kasvettua ruveta käymään kauppaa pienimmillä jäsenillään, yhteistä ajatusta koko NATO-alueen puolustamisesta ei ehkä olekaan - vain priorisointeja, jossa Suomen turvallisuus ei ehkä olekaan ykkösasioita
-Mahdollisuutemme NATO-jäsenenä arvostella NATO:n toimia ja päätöksiä huononee. Sotilasliiton jäsenenä meidän edellytetään olevan lojaaleja sen toimille ja päätöksille, vaikka emme niihin täysin tyytyväisiä itse olisikaan.
so?
Suomi ei arvostele niitä toimia nykyäänkään ja vaikka yrittäisikin arvostella, niin kukaan ei huomaisi mitään.
Naton jäsenenä Suomella olisi ainakin mahdollisuus vaikuttaa järjestön toimintaan. Irakin sota ei muuten ollut Naton toimintaa, vaan Yhdysvaltojen liittolaisineen.
Luin juuri Alpo Rusin väitöskirjaa aiheesta sensuuri Suomessa jatkosodan aikana. Kävi ilmi aivan hyvin, että koko tuona aikana lehdistössä ei sallittu natsi-Saksan ja sen liittolaisten arvostelua. Ymmärrettävää, tavallaan. Samalla tuli vaieta juutalaisvainoista, keskitysleireistä, norjalaisten ja tanskalaisten huonosta kohtelusta saksalaismiehityksen alla, natsi-Saksan aikeista liittää veljesnaapurimme Viro Saksan valtakuntaan "vanhana saksalaisena alueena"...
Ennen kaikkea piti vaieta siitä, että Suomi joissain olosuhteissa saattaisi seurata omaa etuaan ja tehdä erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa.
Ei ole epäilystäkän siitä, että NATO-jäsenenä meille kävisi samoin. "Omien" arvosteleminen katsottaisiin oman pesän likaamiseksi.
NATO:n jäsenyys ei juurikaan toisi mahdollisuutta purnata NATO:n johtavien maiden päätöksiä vastaan. Kilttinä oppilaana Suomi todennäköisimmin pyrkisi mukaan kaikille taistelutantereille, ettei vaan päästäisi haukkumaan pelkuriksi. Muistathan, minkälaisen ryöpytyksen Ranska sai USA:lta kieltäydyttyään lähettämästä joukkoja Irakiin?
-Suomalainen kalusto pohjautuu vahvasti neukkujen tekniikkaan, aseiden kaliiberit esimerkkinä. Nämä jouduttaisiin vaihtamaan vastaamaan NATO:n standardeja. Ja ne pitäis vaihtaa kaikki kerralla. Heittimistä tykeistä ja käsiaseista.
- usan viholliset olisivat meidänkin vihollisia.
- naton selkkaus esim venäjän kanssa olisi meidänkin selkkaus, vaikka se tapahtuisi mustalla merellä.
- usa vetää joukkojaan pois euroopasta rajusti joten miten niin se turvaa meittin rauhaa?
- olisimme taktinen taistelu alue jolla kohtaisivat noin parikymmentä divisioonaa ja voi sitä uraaniammusten määrää, puhumattakaan taktisista ydinaseista jotka tekisivät eteläsuomesta asumiskelvottoman vuosisadaksi.
- puolustustahdon laskeminen, jopa romahdus. Vai onko eestinpojat riemulla menossa asepalvelukseen?
- natomallisten joukkojen ja taistelumenetelmien epäkelpoisuus suomalaisiin olosuhteisiin.
- nytkin meillä olisi lentokentillä rynkkymiehet kyyläämässä matkustajia ja kohotettu valmiustaso ja hermostuneita varusmiehiä väijjyssä stadikalla.