Luin filosofian ensyklopediaa englanniksi ja eräs 1900-luvun alun filosofi näyttäisi pohtineen jo tuolloin kulutusyhteiskunnan synnyn perusteita.
Luonnontieteet ovat tietoisia olleet aina resurssien rajallisuudesta ja ovat ajaneet kohtuukulutuksen linjaa.
Mutta humanistiset tieteet joita on kai esim. psykologia, sosiologia, taloustiede? tms. ovat aina jättäneet huomioon ottamatta resurssien rajallisuuden. Ja niiden kuunteleminen johtaa kerskakulutukseen. Ne esittävät utopioita ja ideoita, joita on mahdoton toteuttaa ilman luonnon kohtuutonta riistämistä.
Onko asia sitten niin, että kaikki mikä nykyisin vaikuttaa talouselämässä ja politiikassa valittiin linjaksi jo 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa tietoisesti. Hylättiin luonnontieteiden näkökanta ja valittiin humanististen tieteiden linjat.
1800-luvun puolivälissä oli joitakin uskonnollisia liikkeitä jotka ajoivat maapallon paratiisinkaltaistamista. Adventistit ja Jehovan todistajat mm. kristillisistä ja ehkä samanlaisia liikkeitä oli muitakin. Ilmestyskirja mainitsee SEITSEMÄN UKKOSTA ALKOI PUHUA MUTTA ENKELI SANOI SINETÖI SE MITÄ HE PUHUIVAT ÄLÄKÄ JULKAISE SITÄ SILLÄ AIKA ON LOPUSSA. Nuo seitsemän ukkosta kuvaavat Amerikan intiaanien käsityksiä luonnosta, joita ei sallittu julkaista. Johannesta kiellettiin kirjoittamasta ylös heidän sanansa.
Intiaanit kannattivat luonnon säilyttämistä paratiisitilassa.
Paljon on tietoa nykyisin internetissä historiasta. Ja se tieto olisi pitänyt jo olla aiemmin saatavana. Nyt voimme lähinnä lukea, että kaikki valinnat on tehty ja tie jolla olemme on viitoitettu jo 1800-luvun lopussa.
Filosofia otti kantaa kulutusyhteiskuntaan jo 1900-l alussa?
6
312
Vastaukset
- Anonyymi
Voi kuluttaa aineettomia hyödykkeitä jotka ei kuluta luonnonvaroja.
Vaikka kirjasto ja hieronta. - Anonyymi
Visioiden, näkyjen ja utopioiden määrä tulee yhä vain lisääntymään, vaikka luonnolla ei ole mitään resursseja olla mukana kaikkien utopioiden toteen laittamisessa.
1950-1960-luvuilla esim. esitettiin utopia kaikkien kotien tietokoneistamisesta ja päättäväisesti ryhdyttiinkin luomaan tuota paljon sähköä nielevää utopiaa todeksi. Syntyi IT boomi, jonka kaltaista ei toista ole eikä voi olla. Samoihin aikoihin esitettiin myös utopioita avaruuden asuttamisesta.
Danielin kirja mainitsee kuitenkin että on olemassa aioni eli aikakausi jolloin: NÄKY JA PROFETIA SINETILLÄ VAHVISTETAAN. Tuo aioni on 1960-2450 jKr eli juuri nyt menossa. Uusi suuri utopia alkoi 2013 esiinmarssin kun MAAILMANLAAJUISEEN KANSALAISPALKKAAN yhdistettiin maailmanhallitus ja kaikkea muuta utopistista. Tuo UBI utopia on esitetyssä muodossa niin massiivinen, että mitkään resurssit eivät voi riittää sen toteen laittamiseen.
Niin käy kun HUMANISTIT esittävät utopioita. Ainoa mahdollisuus onkin järkevälle tasolle saattaa yhteiskuntien hankkeet luottaa ennemmin LUONNONTIETEESEEN tai jopa transhumanismiin. Mä luulen että humanismin 1470-1960 aikakausi alkaa pian olla lopussa. Sen korvaa transhumanismi, teokratia tai jokin teknokratia.
On suuri paradoksi, että jo 1900-luvun alussa todettiin resurssit eivät riitä humanistien utopioihin. Ja kuitenkin esim. profeetta Daniel yllyttämällä yllyttää esittämään yhä uusia suuria utopioita. Jos niitä yritetään laittaa toteen seurauksena on maailmanloppu ennen kuin huomataankaan.
On totta, että on mahdollista valita palveluja ja sen sellaista jotka eivät vie resursseja kohtuuttomasti, mutta kun nykyisin utopiat koskevat koko maailmaa. Millä tehdä Afrikkaan ja kolmanteen maailmaan kaikki palvelujen vaatimat rakennukset ja tilat. Niiden rakentaminen vaatii biljoonia miestyövuosia ja kohtuuttomasti resursseja.
Humanismin aika on ohitse. Kyse on vain siitä tuleeko valtaan teokratia vai teknokratia. Vai jokin muu? Kiina edustaa kai teknokratiaa ja sitten on useita pieniä liikkeitä kuten Afganistanin Taleban, joka edustaa teokratiaa. Humanismi vetelee viimeisiään ja muuttuu kohta historian kirjojen lukemistoksi vain. - Anonyymi
Luonnotieteiden voittokulku on johtanut ns. teknologiseen imperatiiviin,eli siihen, että kaikki mahdolliset teknologiset innovaatiot otetaan käyttöön. Tämä alkoi jo 1800-luvun höyrykoneesta ja on jatkunut sen jälkeen kiihtyvästi.
Kerskakulutukseen johtaa siis luonnontieteet ja sen aikaansaama teknologisen imperatiivin leviäminen kaikkeen ajattteluun [myös humanistiseen] yhteiskunnassa.- Anonyymi
Kuitenkin näky tietokoneesta jokaiseen kotiin ajettiin läpi harrastelijavoimin ja pienyrityksissä. Joku IBM ei ollut asian suhteen kovin aktiivinen. Vaan kai keskittyi yrityksiin ja kauppoihin.
Entä onko varmaa että näyn kännyköistä ajoi läpi teknikot. Kaikille myytävän kännykän visioijaa en tiedä mutta välillä tuntuu että harrastajat tekee kaiken. Eikä suuret yritykset insinööreineen. Tietenkin oli Edison ja Ford jotka pyrkivät kaikille tuotteensa markkinoimaan. Mutta Edison oli kai enemmän kuin pelkkä teknikko?
Linux toteutettiin myös harrastusprojektina.
Täytyy tutkia vielä toi Edisonin elämänkerta. Saatan olla hakoteillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin näky tietokoneesta jokaiseen kotiin ajettiin läpi harrastelijavoimin ja pienyrityksissä. Joku IBM ei ollut asian suhteen kovin aktiivinen. Vaan kai keskittyi yrityksiin ja kauppoihin.
Entä onko varmaa että näyn kännyköistä ajoi läpi teknikot. Kaikille myytävän kännykän visioijaa en tiedä mutta välillä tuntuu että harrastajat tekee kaiken. Eikä suuret yritykset insinööreineen. Tietenkin oli Edison ja Ford jotka pyrkivät kaikille tuotteensa markkinoimaan. Mutta Edison oli kai enemmän kuin pelkkä teknikko?
Linux toteutettiin myös harrastusprojektina.
Täytyy tutkia vielä toi Edisonin elämänkerta. Saatan olla hakoteillä.Näkyä kännyköistä ei tarvitse varmaan erikseen hirveästi ajaa.
Ne Helpottaa elämää niin suuresti.
Eräs afganistanilainen sanoi tv:ssä että ennen jonkun tietyn työn suorittaminen vei kolme kuukautta, mutta nyt sen tekee kännykällä hetkessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkyä kännyköistä ei tarvitse varmaan erikseen hirveästi ajaa.
Ne Helpottaa elämää niin suuresti.
Eräs afganistanilainen sanoi tv:ssä että ennen jonkun tietyn työn suorittaminen vei kolme kuukautta, mutta nyt sen tekee kännykällä hetkessä."Eräs afganistanilainen sanoi tv:ssä että ennen jonkun tietyn työn suorittaminen vei kolme kuukautta, mutta nyt sen tekee kännykällä hetkessä."
Olisiko ollut käteen vetoa, kun pornoa katseli? 😁
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303700Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491608- 731328
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751171Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911031Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1701021- 78862
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua37760Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?47735- 39699