Suomalaisista karkeista tuli niin suuri hitti Amerikassa, että niitä jonotetaan tunteja – hinta lyö ällikällä
Suomalaisherkuista joutuu pulittamaan Yhdysvalloissa kovan hinnan. Silti niistä on tullut supersuosittuja – kiitos Tiktokin.
New Yorkin Manhattanilla roskapönttöjen vieressä kiemurtelee jono, jossa seisoo trendikkään näköisiä nuoria.
Jonottajat odottavat kärsivällisesti pääsevänsä käsiksi suomalaisille tuttuakin tutumpaan asiaan. Kukaan heistä ei ole koskaan maistanut herkkuja, joita he nyt hamuavat, eikä juuri kukaan tiedä, että osa niistä on suomalaisia. Silti he ovat innoissaan.
– Näin näitä Tiktokissa ja minun oli pakko tulla itsekin tänne, sanoo Buffalosta New Yorkiin viikonlopuksi saapunut Liz.
Mitä ihmiset sitten jonottavat? Makeisia. Tarkemmin sanottuna irtokarkkeja, jotka on tuotu Yhdysvaltoihin Pohjoismaista. Karkkeja, joita saa Suomesta jokaisesta marketista ja jopa lähikaupasta mutta joista on Amerikassa tullut hittituote, jonka vuoksi ollaan valmiita seisomaan pitkässä jonossa ja maksamaan maltaita.
– Olen kuullut, että ne ovat sikahyviä, sanoo Lizin seurassa oleva Matt.
– Tiktokissa sanottiin niin.
Niin kutsuttu swedish candy -trendi nousi valtavaksi ilmiöksi Yhdysvalloissa keväällä, kun Tiktokiin putkahti ensin yksi ja myöhemmin useampia videoita, joilla amerikkalaiset maistelevat ja hehkuttavat ”ruotsalaisia” karkkeja. Todellisuudessa mukana on myös monia suomalaisnameja, joita amerikkalaiset nyt luulevat ruotsalaisiksi.
Karkkeja myy newyorkilainen BonBon-kauppa, jonka omistaa kolme ruotsalaista yrittäjää. BonBonilla on New Yorkissa neljä myymälää, joista pienin sijaitsee Manhattanilla aivan Chinatownin kupeessa.
Hyllyissä notkuu tuotteita, joita saa jokaisesta suomalaiskaupasta: Fazerin konvehteja Dumleista Marianneihin ja perinteiseen siniseen suklaaseen. On lakritsia, erilaisia irtokarkkihyllyiltä tuttuja hedelmäkarkkeja ja jopa suolaista salmiakkia.
Karkkien lisäksi löytyy myös näkkileipää, Felixin suolakurkkuja, lakkahilloa, ruotsalaista juustoa ja Kallen mätitahnaa. Ne käyvät kuitenkin myyjien mukaan huonommin kaupaksi kuin karkit.
Mikä karkeissa sitten on niin erikoista? Ensinnäkin se, ettei Yhdysvalloista juuri löydy irtokarkkeja eli pick & mix -karkkeja, joissa jokaisen makeisen voi valita itse. Toiseksi se, että ruotsalaiset ja suomalaiset karkit ovat melko erilaisia kuin amerikkalaiset karkit. Ja kolmanneksi se, että niitä pidetään terveellisinä.
Karkkikaupan myyjät ovat asiantuntevia. Yksi heistä on puoliksi ruotsalainen ja syönyt lapsuutensa kaupassa myytäviä karkkeja. Toinen taas on opetellut kaiken suomalais- ja ruotsalaisherkuista ja jakaa auliisti informaatiotaan asiakkaille.
Myyjät tietävät, että osa karkeista on Suomesta.
– Fazer on kuulemma suomalaisten ylpeyden aihe. En ihmettele, koska heidän suklaansa on taivaallista, eräs myyjistä kertoo innokkaana.
– Suosittelen sitä aina asiakkaille, jotka haluavat suklaata. Kerron ihmisille, että se on Suomesta, mutta moni luulee sitä ruotsalaiseksi. Olen kuullut, että suomalaisia harmittaa, kun heidän ylpeydenaiheensa leimataan ruotsalaiseksi.
Fazerin suklaan lisäksi myynnissä on suomalaisia salmiakkeja ja lakritseja. Suomalaisnamut päätyivät amerikkalaisten saataville, sillä kaupan perustajat söivät niitä lapsina Ruotsissa.
– Me kasvoimme Fazerin suklaan ja lakritsin ja salmiakin kanssa. Äitini söi lähes ainoastaan lakua ja salmiakkia, yksi kaupan perustajista, 16 vuotta sitten Ruotsista Yhdysvaltoihin muuttanut Leo Schaltz kertoo. https://www.is.fi/viihde/art-2000010677085.html

Vastaukset 41
Vanhimmat
Suomi ja suomalaiset ovat maailmalla lähinnä vitsi, rinnastetaan mustalaisiin. Ruotsalaisina myydyt karamellit käyvät kaupaksi, koska Ruotsi on monikulttuurinen ja siellä ei ole persuja.
Ruotsalaiset itse nykyään katuvat monikulttuurisuutta ja äänestävät ruotsinpersuja (SD).
Mutta Ruotsalaiset onnistuneesti ku$€₩@£ Suomiporoa silmään Viron Veljien tavoin.
Eikä meidän stubido Stubb sitä edes huomaa.
Johantuli taas aivopieru, mutta siinä olet oikeassa, että suomi katsotaan Jenkeissä itä-euroopan maaksi. Suomalaisten heikko itsetunto vahvistaa asian. Miksi emme seiso pystyssä, kuin Amerikan intiaanit, ylpeänä ja päättäväisenä?
Suomi luullaan osaksi venäjää tai itäblokin nmaaksi- eiköä asiaa auta Venäjästä kailottava sotahullu-natoniilo pressana
Tämähän on jo vanhastaan tunnettu fakta että Suomalaisten mainoskampanjat ulkomailla satavat noin 80-90% todennäköisyydellä Ruotsalaisten laariin!
Kun Amerikkalainen kysyy "Where are you from?"
Ja vastaat siihen että "Finland!"
Amerikkalainen vastaa.
"Aah, so you are from Sweden! Nice country."
" Suomalaisten mainoskampanjat ulkomailla satavat noin 80-90% todennäköisyydellä Ruotsalaisten laariin!"
Ja siitä lopusta noin 10-20% menee Norjalaisten hyväksi.
Nordic candy kääntyy Amerikkalaisen mielessä helposti Norwegian candy.
Mutta Business Finland aina laskun maksaa.
Aivan naurettava "uutinen". Mikä helvetin idea on uutisoida ihan toisarvoisilla asioilla??
Jos nyt muutama fazerin tuote on, niin se ei ole suomalainen karkkikauppa! Onko nykytoimittajat oikeasti noin saatanan tyhmiä? Vastaan itse: ON
"I'm eating this Swedish chocolate called Fazer! It's delicious!"
"I want to visit Sweden someday. They make good candy!"
Ja näin Ruotsi saa turistituloja toisten maiden ponnistuksilla ja rikastuvat entisestään.
Samaan aikaan Suomi köyhtyy köyhtymistään ja mikään yritys ei kannata enää...
Me saahaan asylum ukkoja, kyllä sen pitäisi riittää kaikille.
Fazerin voi laskea Ruotsalaiseksi woke firmaksi
Entäs Panda, Brunberg, Halva?
Taitaa ne k- ja s-markettien irtokarkkihyllyt olla täynnä lähinnä ruotsalaisia makeisia.
Norjalaisia ja Saksalaisia irtokarkkeja on paljon.
Ei kun päinvastoin.
Fazerin ylikalliit suklaat lepäävät hyllyssä kun Marabou myy paremmin kun on halvempaa.
Fazer haluaa vain "voittoja" ja myy ylikallista suklaata joka jää hyllyyn.
Näin Suomessa ajatellaan "bisneksestä".
Väkisin yritetään myydä kalliilla joka ei myy.
Maraboun suklaa on liian makeaa.
Marabou Minttukrokantti on paras Marabou suklaa.
Marabou on niin pahasta suklaata että kierrän kaukaa.
Miksi Fazer ei mene itse apajille?
Nyt olisi hyvä sauma tehdä rahaa.
Eikö uskallus riitä vai eikö rahat riitä?
Ei Suomessa osata tehdä bisnestä.
Ruotsi on aina ollut suomea parempi bisneksessä ja brändien luomisessa.
Suomessa mietitään jo ennen aloittamista mikä voi mennä pieleen.
Epäonnistumisen pelossa ei uskalleta tehdä mitään.
Siksi tällä maalla menee niin huonosti.
Koulussa opetetaan jo lapsena että epäonnistuminen on suuri häpeä tässä maassa.
Näin se menee tässä maassa.
Finlandia votkaa vietiin
Usaan sloganilla
NO MORE FLIES ON
YOUR WIND SCREEN@
Yhdysvaltojen markkinoille ei mennä noin vain. Etenkin kun EU ja USA eivät ole saaneet aikaan vapaakauppasopimusta, joten tuonti ja vienti on kallista.
Ruotsalaiset sinne kuitenkin menevät.
Suomessa mietitään ja mietitään eikä mitään tapahdu.
Ilman vapaakauppasopimusta vain erittäin suurilla yrityksillä on varaa mennä Yhdysvaltojen markkinoille.
Ruotsalaiset ovat rikkaampia.
Ja jos suomessa joku keksii business idean, heti on SAK huutamassa vasemmistopoliitikkoja apuun, että miten valtio voisi kieltää ko. idean, tai ainakin tehdä siitä mahdollisimman hankalaa vaikka pitäisi miettiä kuinka voitaisiin auttaa ja helpottaa busineksen rakentamista.
Kommunistinen p--äaukko tämä maa on.
No eihän se ulkomaille vaikuta mitenkään.
Australiaan pitää viedä suomalaista suklaata ja lakritsia. Hapankorppuja sieltä löytyy jo.
onkohan niillä siellä irtomämmiä myynnissä? Saavat minun puolestani pitää ruotsalaisena.
Moni suomalainen yritys on aikaisemmin ja osa nykyisinkin yrittänyt piilottaa kotimaansa siksi että suomella ei ole tunnettavuutta maailmalla.
Nokia yritti pitkään olla korjaamatta virhekäsitystä siitä että se on Japanilainen yritys.
Ja Valkeakosken paperi Walki ei maininnut 80-luvulla olevansa Suomalainen yritys koska se sai myytyä enemmän paperia kun sitä ei pidetty heikkolaatuisena Itä-Eurooppalaisena yrityksenä.
Ei menisi kaupaksi, jos selviäisi että ovat suomalaisia tuotteita.
Ne on poikkeuksetta boikotissa, ei haluta tukea maan politiikkaa.
Kyllä, maailmalla on laajalti tiedossa, että suomen yhteiskuntarakenne on totaalisesti vasemmistolaisuuden mädättämä, ettei sitä edes oikeistohallitus pysty korjaamaan.
"Suomalaiset karkit myydään Amerikassa Ruotsalaisina!"
Tottakai, eihän liikkeen omistajat halua tulla leimatuiksi suomalaisiksi kommunisti-idiooteiksi, sillä vaikka keskivertojenkki on aika typerä, tietää hänkin että suomi on idioottien maa, jota voi koko muu maailma rahastaa milloin minkäkin varjolla ja jonne voi kuka tahansa muslimi tai afrikkalainen lampsia elämään isommilla sosiaalituilla kuin 90% suomalaisista veronmaksajista saa palkkaa, kunhan vain ei ole papereita. Eihän tuolla imagolla myytäisi yhtään karkkia, ja sitäpaitsi Fazer, jonka makeiset on kovassa huudossa, perustaja oli Karl Fazer, jonka vanhemmat olivat sveitsistä ja joka sai oppinsa makeisten valmistukseen Pietarissa.
Karl Fazer työskenteli myös Pariisissa ja Berliinissä. Suomeen tultuaan hän perusti venäläis-ranskalaisen konditorian ja sen yhteyteen kahvilan, joten fazerin aromit tulevat ihan muualta kuin suomesta.
Mielestäni osa on vegaaneille sopivia. Eli ei gelatiinia. Itsekin etsin joskus ilman, vaikken ole vegaani. Lähikaupassa on pelkkää gelatiinia.
Fazer, Finlayson, Sinebrykoff jne. Siperialaisista ei oikein ollut eikä ole mihinkään. Selittävät jopa lainanneensa sanoja ihan toisen kansan alkuperäiskieleen. Siperialaisia sanottiin tataareiksi tai mongoleiksi vielä 1800-luvun lopulla ja ruotsalaiset mittailivat kalloja.
Itäkeskus on muslimikeskus.
Ruotsi ehkä tunnetaan jotenkin Yhdysvalloissa, Suomea ei niinkään. Asiakkaat helpommin tietävät mistä on kyse kun käytetään ruotsia karkkien alkuperämaana.