Kilpaurheilusta ei ole yhteiskunnalle hyötyä.
Yleisurheilu, hiihto ja kaikki lajit, puhumattakaan jalkapallosta on hyvin kannattaavaa liiketoimintaa.
Kansainvälisillä ja kansallisislla liitoilla on epäterve monopoliasema eivätkä urheilijat saa vapaasti kilpailla haluamissaan kilpailuissa. Lajiliitoilla on myös oikeus omiin sääntöihinsä. Esimerkiksi 100 m juoksua ei voi kukaan muu kuin lajiliitto järjestää niin, että paraskaan ennätys tulisi kirjattua ennätykseksi ilman, että lajiliitto saa siitä rahaa.
Monopolit ovataina huonoja. Urheilussa suurimmatkärsijät ovatne, jotka tuovatkaikki rahat eli urheilijat itse. Käytännössä nuoretja aloittelevat maksavattyöllään ja vaivallaan sekä myös rahoillaan muutaman harvan suuret palkkiot ja organisaatioiden kulut.
Iso raha pyörii tietenkin myös vedonlyönnissä ja televisointioikeuksissa.
Sen sijaan, että urheilijoita tuetaan valtion kassasta, niiden, jotka heistä hyötyvät, tulisi maksaa työstä riittävä palkka. Eihän bussikuskeistakaan osa maksa siitä, että saavatajaa ja pari meritointuneita saa huimia palkkoja. Laki, oikeuden taju ja Ay liikekin estäisivät sen.
Miksi se sallitaan urheilijan ammatissa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten on VEROTUS ONKO MUISTET TU 58% verottaa urheilijoita
Kirjoita hitaammin, että saa selvää.