Perussuomalaisten ideologia selviää lopullisesti, on järkyttävää että Suomessa elää vielä yhteisöjä jotka elävät henkisesti jotakin kivikautista elämää "pohjan perukoilla".
En olisi uskonut koko yli 70 vuotisen elämäni aikana mitä" pakanoita" Suomessa on. Kuvittelin että suomalaiset ovat suvaitsevia, sosiaalisia ihmisiä, sellaisessa ympäristössä olen itse elånyt.
Tavion päätös on sellainen Ukraina-liittoumasta jota ei pitäisi olla mahdollista yhden "tyypin" tehdä. Kokoomus ja ennen kaikkea pääministeri on tehnyt itsestään typeryksen veljeillessään persujen kanssa, tosin persut ovat tehneet itsestään vielä suuremman typeryksen valehtelemalla olevansa työväenpuolue. Vaikka itse en työväkeen kuulu, olen sen verran solidaarinen että pidän tuollaisia toimia loukkauksina toisia ihmisiänkohtaan. Ja nyt tuo päätös Ukraina-liittoumasta, ei viiti enää maailmalle matkustaa, hävettää suomalaiset niin paljon.
Tavio vahvistaa persujen kivikautista ajattelua.
26
200
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä, ja Taviolle ystävällisenä vihjeenä, kyllä se kalju tosiaan jo näkyy, turha sitä peitellä, peruukki vain tai munapääksi ajelu, kuten muutkin huonosta itsetunnosta kärsivät miehet tekevät. Uskomus lienee että mitä ei enää ole, ei sitä kukaan voi moittia, sama koskenee niitä miehiä jotka eivät enää kykene, siis "eheytyshoitoon" vain.
- Anonyymi
Huivi päähän niin kuin vanhoilla uskovaismummoilla.
- Anonyymi
Näin kommarina katson, että useimmissa asioissa persuilla on järkevämpää sanottavaa kuin Kokoomuksen taskuvarkailla.
- Anonyymi
"Anonyymi
2024-09-20 11:17:43
Näin kommarina katson, että useimmissa asioissa persuilla on järkevämpää sanottavaa kuin Kokoomuksen taskuvarkailla".
-----------------------
Mitä eroa kommunistisella diktatuurilla ja perSSuilla?
No ei siis yhtään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Anonyymi
2024-09-20 11:17:43
Näin kommarina katson, että useimmissa asioissa persuilla on järkevämpää sanottavaa kuin Kokoomuksen taskuvarkailla".
-----------------------
Mitä eroa kommunistisella diktatuurilla ja perSSuilla?
No ei siis yhtään mitään.Totta. Persut välittävät ukrainalaisista yhtä vähän kuin Stalin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Persut välittävät ukrainalaisista yhtä vähän kuin Stalin.
Myös Hitler kohdisti tuhovimmaansa erityisesti ukrainalaisiin siviileihin. Ja Hitlerillä oli myös suomalaisia SS-miehiä tuhoamassa Ukrainan siviiliväestöä, vaikka historian kirjoissa tuota asiaa yritetäänkin kaunistella niin, ettei silloiset peruSSuomalaiset muka tienneet siellä tapahtuvista asioista.
Persut on kyy Suomineidon povella, jota Orpo hyysää aikansa saadakseen EK:n käsikirjoituksen ajettua läpi. Sitten saa Purra mennä vaikka hampurilaisia paistamaan Lappiin, siellä on kuulemma kysyntää sellaisille ja Purrallahan on kokemusta siitä parin viikon kesäduunistaan.
Muuta työkokemustahan Purralla ei olekaan.
- Anonyymi
No olisiko tässä asiassa pitänyt toimia punavihreiden ideologian mukaisesti???
Missä on sanottu että vain se yksin on oikein ja hyväksyttävää???!!!- Anonyymi
HaittaPerussuomalaiset tuhoavat pikkuhiljaa koko Suomen. Järkyttävää.
- Anonyymi
Punavihreää? Ovatko Kokoomus ja RKP:kin sitten punavihreitä?
Miksi Tavio teki Kremliä miellyttävän päätöksen? - Anonyymi
Ei mutta ukrainalaisten hyväksi. Tavion lausunto tarkoittaa käytännössä, että Suomi nyökyttelee hyväksyvästi venäläisten sotilaiden tekemille raiskauksille.
- Anonyymi
Hyvä Tavio , Miehen teko , antaa neitien ja lepakoiden vikistä ...... jääkööt omaan "arvoonsa " !
- Anonyymi
Loistava kommentti !!!!
Studioraati onnittelee !!! - Anonyymi
Lepakoista tulikin mieleeni...
https://www.merikarvialehti.fi/uutiset/art-2000006807634.html
Putkonen kovasti lepakoiden asialla, mutta kuuluu raakuista puhuttaessa persujen Jani Mäkelä jo sanoneen, että niistä on puhuttu liikaakin.
Olikohan Putkonen oikeasti huolissaan lepakoista, vai oliko vain tuulivoimaa vastaan ja lepakot oli keppihevonen?
Itse en ota kantaa muuhun kuin siihen, että paras persu on kuollut persu.
Saakohan niin sanoa, vai suuttuuko joku, kuten vaikkapa kamelimies Peltokangas tai joku muu hänen kaltaisensa persutollakko?
:))))))) - Anonyymi

:)))))))Tuntuu tuo tuulivoima kenttäpersuillekin kelpaavan, jotka hokee pörssisähkösopimuksistaan. Tosin joskus vaikuttaa, ettei ihan kaikkien kenttäpersujen järjen juoksulla olla selvillä edes siitä, onko heillä tosiaan pörssisähkösopimus vai ihan joku muu.
- Anonyymi
Taviolle täydet pisteet.
- Anonyymi
Kremlistä?
- Anonyymi
Et siis ymmärtänyt, että suomalaisilta yrityksiltä vietiin samalla isot kansainväliset bisnekset?
- Anonyymi
Ville Tavion perustelut ovat enemmän sodan toisen osapuolen eli Venäjän poliittisen arvomaailman mukaisia, joten ehkäpä olisi taas paikallaan pääministeri (Petteri) Orpon (kok.) muistuttaa hallituskumppaneitaan eurooppalaisista demokratian ja oikeusvaltion arvoista.
- Anonyymi
Naulan kantaan!
- Anonyymi
Miten joku Taavi Tavio voi yksinään päättää niin tärkeästä asiasta?
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/ennakkoluulot-menivat-ukrainan-edelle-keskustapoliitikko-jarkyttyi-tavion-paatoksesta/
"Mukaan sen sijaan lähtivät esimerkiksi Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Ison-Britannian ja USA:n ulkoministeriöt tai kehitysyhteistyövirastot, EU sekä lukuisat järjestöt ja yritykset"
Persut tekee suomesta takapajulaa.
Kivikaudelle ollaan menossa. - Anonyymi
Tavio Persu ei ollut ymmärtänyt, että hän oli ajamassa Suomen asiaa ja etua, mutta meni ja vei Suomalaisilta yrityksiltä valtavat bisnesmahdollisuudet vain sen takia, että kosiskelee tyhmää kansanosaa itsensä taakse.
- Anonyymi
Kun Tavio pääsi valitsemaan Ukrainan arvomaailman ja Putinin arvomaailman väliltä, Tavio valitsi Putinin arvomaailman. Kertoo persujen arvomaailmasta kaiken. Persut on Kreml ensin puolue.
- Anonyymi
Onko Tavio kiero vai tyhmä vaiko peräti molempia yhtäaikaisesti?
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tavio-selittaa-tasa-arvoliittouman-ulkopuolelle-jaamista-laskevilla-kehitysyhteistyon-resursseilla/
Perustelee siis ulosjäämistä leikkauksilla, joita on itse tekemässä. Kyllä Kremlissä tuli ilon ja onnen päivä Tavion suorituksesta :( - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Tavio kiero vai tyhmä vaiko peräti molempia yhtäaikaisesti?
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tavio-selittaa-tasa-arvoliittouman-ulkopuolelle-jaamista-laskevilla-kehitysyhteistyon-resursseilla/
Perustelee siis ulosjäämistä leikkauksilla, joita on itse tekemässä. Kyllä Kremlissä tuli ilon ja onnen päivä Tavion suorituksesta :(>>>Näiden äärivasemmistolaisten syytökset ovat niin röyhkeitä, niissä ei ole mitään rajaa, hän jatkoi.<<<
Persujen vasemmistoviha on yhtä rajaton kuin heidän tyhmyytensä. Se nähtiin Oulussakin, jossa Tynkkynen ja Purra provosoivat kuulijoita ja saatuaan aikaan jonkinmoista hälyä vetivät heti sen kortin esiin, että vasemmistolaiset riehuu. Saattoi niissä kyllä ollakin vasemmistolaisia, kaipa siltä laidalta paljon persuille ääniä tuli eduskuntavaaleissa Purran valehtelun tuloksena ja nyt kun he osoittivat pettymystään persujen politiikkaan saivat kuulla olevansa vasemmistolaisia punalipun liehuttajia, joiden olisi syytä mennä töihin.
No, persut sai EU-vaaleissa hieman sitten palautetta, kun tavoite kolme/neljä meppiä typistyikin yhteen metsuripaitaiseen mustan miehen homorakastajaan.
Ja keväällä lisää persuille "vaalimenestystä" lienee luvassa. Vai mitä persut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Näiden äärivasemmistolaisten syytökset ovat niin röyhkeitä, niissä ei ole mitään rajaa, hän jatkoi.<<<
Persujen vasemmistoviha on yhtä rajaton kuin heidän tyhmyytensä. Se nähtiin Oulussakin, jossa Tynkkynen ja Purra provosoivat kuulijoita ja saatuaan aikaan jonkinmoista hälyä vetivät heti sen kortin esiin, että vasemmistolaiset riehuu. Saattoi niissä kyllä ollakin vasemmistolaisia, kaipa siltä laidalta paljon persuille ääniä tuli eduskuntavaaleissa Purran valehtelun tuloksena ja nyt kun he osoittivat pettymystään persujen politiikkaan saivat kuulla olevansa vasemmistolaisia punalipun liehuttajia, joiden olisi syytä mennä töihin.
No, persut sai EU-vaaleissa hieman sitten palautetta, kun tavoite kolme/neljä meppiä typistyikin yhteen metsuripaitaiseen mustan miehen homorakastajaan.
Ja keväällä lisää persuille "vaalimenestystä" lienee luvassa. Vai mitä persut?Eu vaalipalaute. Li Andersson sai enemmän ääniä kuin persuehdokkaat yhteensä.
- Anonyymi
Tämän hallituksen aikana ei homoja / lesboja palvota.
On paljon tärkeämpiä asioita huolehdittavana.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749