Ei löydy mitään siitä kun norjalaistohtori kontaktihenkilö Luukanen-Kilde sanoi, että norja oli pyytänyt kremliltä ja putinilta apua estää Utoyan verilöyly. eli tuleva naton pomo stoltenberg oli silloin pääministeri.
Kaikki poistettu??
10
289
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo R-L Luukanen tuntui jo aikonaan olleen jonkinlainen päänsärky valtaapitäville.
Nyt kun maailma itse jo selvästi osoittaa mitä suurimman kummallisuutensa, voin alkaa uskoa myös moniin R-L:n aikoinaan hurjiltakin tuntuneisiin väitteisiin.
Koska itsekin satun olemaan eräänlainen uskovainen ja en pelkästään usko, vaan myös tiedän monet ilmiöt todellisuudeksi, voin varovaisesti uskoa myös monien sellaistenkin ilmiöiden olemassaoloon, joista itsellä ei (toistaiseksi) ole omaa, varmaa kokemusta.
Uskon ja luullakseni myös tiedän, että Maa on jokseenkin pyöreä kivimöykky taivaan avaruuksissa. Omat silmäni lentokoneen ikkunasta havaitsevat kaarevan horisontin.
Onko ihminen käynyt Kuussa? En tiedä, mutta uskon niin. Myönnän, että voin olla väärässäkin.
Hyökkäsikö Venäjä Ukrainaan? Uskon ja tiedän, että ei. Ukraina (useine ulkomaisine tukijoineen, mukaanlukien Suomen valtio - ilman kansanäänestystä - sekä yksityiset sotilaat) hyökkäsi venäläisiä kansanryhmiä, sitten myös itse Venäjän federaatiota vastaan ja johon Venäjä helmikuussa 2022 lopulta vastasi. Tästä käsityksestäni olen varma.
Elääkö Maan päällä nk. ufo-olentoja että muita "tuntemattomia elinmuotoja"? En tiedä, mutta uskon näin. Ainakin nk. henkiolentoja Maan päällä on enemmän kuin elossaolevia ihmisiä.
Ja nyt iski sensuuri. Yp väittää mielipidettäni ja minua botiksi- Anonyymi
Teillä siellä Venäjällä opetetaan hassua vaihtoehtoista totuutta.
Venäjä meni Ukrainan rajan yli, se tarkoittaa hyökkäystä vaikka sitä ei sillä nimellä kutsuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teillä siellä Venäjällä opetetaan hassua vaihtoehtoista totuutta.
Venäjä meni Ukrainan rajan yli, se tarkoittaa hyökkäystä vaikka sitä ei sillä nimellä kutsuta.Lännen ilmoitus, huomatkaa.
Rikkoo samointein niin Suomen lakia, S24 sääntöjä kuin mm. Suomen allekirjoittamaa Yk:n ihmisoikeusjulistustakin...
Mutta, missä Yp? Supo? PolPo? Ihmisoikeusliitto? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lännen ilmoitus, huomatkaa.
Rikkoo samointein niin Suomen lakia, S24 sääntöjä kuin mm. Suomen allekirjoittamaa Yk:n ihmisoikeusjulistustakin...
Mutta, missä Yp? Supo? PolPo? Ihmisoikeusliitto?Rikkoo miten? Ooksä aineissa? Meniks taas päihteiden käyttö överiksi?
Kyllä, Venäjä ihan oikeasti meni Ukrainan rajan yli, eikä toisinpäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikkoo miten? Ooksä aineissa? Meniks taas päihteiden käyttö överiksi?
Kyllä, Venäjä ihan oikeasti meni Ukrainan rajan yli, eikä toisinpäin.Okei. Teinkin nyt sitten kirjoituksestasi virallisen ilmoituksen. Huomaisikohan syyttäjä tällä kertaa kirjoituksissasi mitään laitonta? Nämä linkit ja artiklat ovat olleet niin monta kertaa esillä tälläkin foorumilla, ettei kukaan voi valehdella, ettei muka olisi ollut näistä tietoinen:
https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/ :
>>1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.
3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
4. artikla. Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on kiellettävä.
5. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.
6. artikla. Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.
7. artikla. Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
8. artikla. Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.
9. artikla. Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.
10. artikla. Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.
11. artikla. 1. Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet. 2. Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.
12. artikla. Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
13. artikla. 1. Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä. 2. Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.
14. artikla. 1. Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa. 2. Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi epäpoliittisista rikoksista johtuvista syytteistä tai teoista, jotka ovat vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteita ja päämääriä.
15. artikla. 1. Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen. 2. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.<<
- Anonyymi
Luukanen oli melko varmasti kyllä rehellinen sen tiedon suhteen mitä jakoi, vaikka usein ilmoittikin tiedon lähteiksi upseerit, joita ei voinut ymmärettävästi nimetä. Viimeisen julkaistun kirjansa perusteella monet leimasivat hänet kuitenkin vainoharhaiseksi. Muistaakseni ei koskaan nimennyt itseään ufokontaktihenkilöksikään, vaikka henkimaailman kontakteja oli.
- Anonyymi
Jos tuossa olisi mitään perää, joku olisi voinut profiloida hänet venäjämieliseksi eli jonkun mielestä vaaralliseksi. Kuka niin väitti, että olisi pyytänyt. Enpä saa selvää mikä juttu tuo on.
- Anonyymi
>>Jos tuossa olisi mitään perää, joku olisi voinut profiloida hänet venäjämieliseksi eli jonkun mielestä vaaralliseksi.<<
Voisitko profiloida omat sanasi, mitä tuolla tarkoitat?
a) Määrittele "Venäjä-mielisyys".
b) Mitä "vaarallista" olisi jonkun mahd. "Venäjä-mielisyydessä"?
c) Entä, samoin NATO-mielisyys?
d) Kummat hallitsevat tämän hetken Suomea?
d) Kysyttiinkö Suomen omalta kansalta miltään? Saivatko luvan? Jos, niin keiltä saivat?
e) Täyttääkö NATO:n ja USA:n toiminta Suomessa esim. laittoman miehityksen tunnusmerkit?
f) Kumpi taho, USA vai Venäjä kunnioittaa Suomen kansan omaa tahtoa? Kumpi miehittää Suomea (ja mitä helvettiä hurrit vielä täällä tekevät)?
g) USA, koko Länsi aseineen on Suomessa. Eikä mielipidettämme edelleenkään kysytä ja kunnioiteta. Mm. poliittisten toisinajattelijoiden kansallisuuden saa kiistää mm. Suomen valtion nimeä kantavassa julkisessa mediassa.
h) Onko Venäjää näkynyt? Faktaa!
i) Maailmalla leviää "salaliitto"-väite / -teoria, ettei Suomea ole edes olemassa. Mistähän syystä maailmalla ollaan tuota mieltä? Onko vastausta?
- Anonyymi
Mielenkiintoista, mutta miten Putin olisi tuon pystynyt estämään? Kyseessä oli yksinäinen susi joka päätti toteuttaa verilöylyn. Ei kai se siitä kenellekään etukäteen kertonut.
- Anonyymi
Luukanen-Kilde oli todistetusti mielenvikainen ja ei muuta, surullista että jotkut lapselliset hyväuskoiset uskovat vieläkin hänen harhojaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780