Luterilaisen kirkon pastorin ei tarvitse olla uskossa. Lutherin mukaan tällaista ei voida vaatia, koska vain Jumala tietää ihmisen uskon. Minun on luterilaisena vaikea sulattaa tätä käsitystä, koska kuinka paimen voi ohjata laumaansa, jos ei itsekään usko siihen mitä opettaa? Jos pappi ei usko helvetin olemassaoloon, Jeesuksen ylösnousemukseen tai viimeiseen tuomioon, mitä hän voisi seurakunnalleen saarnata...Kuinka te vapaissa suunnissa ymmärrätte tämän asian?
Papin usko
Tarpeetonta?
13607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jokin aika sitten tehdyn tutkimuksen mukaan luterilaisen kirkon työntekijät, myös muutkin kuin papit, sitoutuvat kirkon opetukseen vahvasti.
uskosta osaton kait voi sitoutua siinä missä uskovainenkin, jos palkasta on kiinni melkein mihin vain.
Et kait meinaa, että ihminen joka ei usko raamatun kirjoituksiin voisi hengellisesti laumaansa hoitaa.
Oppi ei ole sama asia kuin hengellinen julistus esimerkiksi vain.
Kait Raamatun saa opetella vaikka ulkoa, mutta jos siihen ei uskota ,niin mitä se hyödyttää.
Uskoohan saatanakin Jumalaan ja kaiken lisäksi tuntee kirjoitukset.
"Jokin aika sitten tehdyn tutkimuksen mukaan luterilaisen kirkon työntekijät, myös muutkin kuin papit, sitoutuvat kirkon opetukseen vahvasti."
Kuukausipalkalla, lopputilin uhalla.
Perheelliselle asuntovelalliselle kova paikka.
Teatteriako haluat? Pitäisikö papin todistaa uskonsa opinkappaleita hokemalla? Kenties vielä suorassa tositeeveelähetyksessä? Miten? Riittääkö oma sana vai arvioiko jury tai katsojaäänestys?
Usko ei ole opinkappaleisiin uskomista, vaan Kristuksessa olemista. Usko kyllä tietää, että kaikki eivät usko, mutta rakkaus uskoo siitä huolimatta kaikista parasta, ts. älä sinä lähde ihmisten uskoa arvioimaan. Lakihenkisyyttä on ilmankin jo maailmassa riittävästi.
No moponenhan ei ole uskossa kirjoituksista päätellen, uskomaton pappi sopii uskonnolliselle.
Toisten opettajien pitää olla moitteettomia, muuten opettaja ei tiedä itsekkään. jos sokea taluttaa sokeaa, niin lopulta molemmat lankeavat kuoppaan.
Ihminen joka on sotkenut oman elämänsä, ei varmasti osaa toisiakaan opettaa. Ei turhaan raamattu käske katsomaan teidän opettajien elämää. Seurakunnan paimenen piti olla yhden vaimon mies, ja piti kasvattaa lapsensakin kuuliaisiksi, ei saanut käyttää paljon alkoholia yms.
Jos pappi ei ole itse uskossa, niin se ei osaa toisiakaan auttaa uskon asioissa.
"Toisten opettajien pitää olla moitteettomia, muuten opettaja ei tiedä itsekkään"
Synnitön ei taida olla kuin sanajarahastus.org seurakunnan pastori.
Tutkimuksen mukaan luterilaisen kirkon papit ovat hyvin sitoutuneita Raamatun oppiin.
> Kuka on synnitön <
Täysin synnitön on ainoastaan Jeesus itse. On silti eri asia osaako opettaa toisia jos itse rypee synnissä.
Jeesus oli juuri synnittömyyden takia paras poettaja, ja se joka pysyy Kristuksessa saa Kristukselta voiman elää itse oikein. Vasta silloin on viisautta opettaa toisia.
Jos elän itse synnissä niin voin opettaa toisiakin elämään synnissä, mutta jos elän Kristuksessa niin voin opettaa toisiakin elämään siinä. Ei ketään joka pysyy Kristuksessa voi tehdä syntiä, synti on aina merkkinä että olen alkanut elämään taas itselleni. Armosta saan kuitenkin aina palata takaisin Hengen johdatukseen, siinä Jeesus antaa voiman elää oikein.
Voin antaa vain sitä mitä itse olen saanut, hyvää ja pahaa. Siksi raamattu sanoo, katsokaa kenen annatte itseänne opettaa.
on koulussa olla opettamassa eri luku-aineita, kuin elää hengellisesti uskon elämää ja vieläpä opettaen toisia elämään Jumalan tahdossa, kuinka hengellisesti kuollut voi elämää opettaa???
Ei kaikkea voi verrata katoavan ja näkyväisen kanssa, eli kyllä itselleni tahtoisin oppaaksi uskostssa elävän oppaan,joka siis itsekin uskoo siihen johon toisiaa opettaa.
Tunnet kai itsekin sellaisia pappeja, jotka myöntävät ,etteivät Jumalaan usko.
"Tutkimuksen mukaan luterilaisen kirkon papit ovat hyvin sitoutuneita Raamatun oppiin. "
Näin, ja Philips Morris-niminen yhtiö on teettänyt lähes 200 tutkimusta joiden mukaan tupakointi ei aiheuta keuhkosyöpää.
Meidän luterilainen naapuripappi on iloinen poikkeus sillä hän hakkasi vaimonsa ja meni rakastajattarensa - diakonin - luo asumaan.
"Tunnet kai itsekin sellaisia pappeja, jotka myöntävät ,etteivät Jumalaan usko."
Se Knutbyn (hell.srk) pappi oli varmaan myös tosiuskovainen , hengellä täytetty ja oikein kastettu, samoin kuin ne tikkurilan pedofiili vanhimmat.
Tokihan mätämunia sopii, onhan luterilainen kirkko 20.000 työntekijän yhteisö.
"Se Knutbyn (hell.srk) pappi oli varmaan myös tosiuskovainen , hengellä täytetty ja oikein kastettu, samoin kuin ne tikkurilan pedofiili vanhimmat. "
Onko mitään varmaa tietoa ?
Sinulla on muuten vaikeuksia yhdyssanojen kanssa, samoin isojen alkukirjainten. Oletko mahdollisesti somali ?
Luther oli mies, joka omisti elämänsä ei-uskovien pappien ojentamiseen. Ei hän sellaista ole sanonut, ettei papin tarvitse uskoa. Hän sanoi sen sijaan, että kaste ja ehtoollinen pysyvät oikeina vaikka ne jakaisi jumalaton pappi. Niiden luonne ei siis ole riippuvainen papin uskosta. Tuota varmaan muistelit?