Tässäpä kysymys!

Anonyymi-ap

4

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vielä parempi kysymys:

      Voisko ne nussijat siellä kotona ottaa vastuuta siitä aikaansaannoksestaan ihan itse?

    • Anonyymi

      Minun nuoruudessani säästämisen hyötyjä havainnollistettiin pitkälti korkotuloilla. Ei ehkä minkään erityisen oppiaineen yhteydessä, vaan vaikkapa matematiikan tunneilla, kun harjoiteltiin korkolaskuja. Oli jopa sellainen termi kuin "korkoa korolle", josta nykyisten alhaisten korkojen ja alhaisen inflaation aikana ei puhuta lainkaan. Säästämiseen on nykyään ylipäätään vaikea kannustaa korkotulojen avulla.

      Toisaalta sijoitusmahdollisuuksista ei vuosikymmeniä sitten puhuttu lainkaan. Nykyään sijoitustulojen merkitys olisi keskeinen osuus säästämisen opetuksessa, mikäli opetusta olisi. Samalla koululaitos ottaisi kuitenkin valtavan riskin joutua haukuttavaksi nuorten houkuttelemisesta varojensa tuhlaamiseen.

      Vastuu säästämisvalistuksesta kuuluukin pankeillle. Ne ohjasivat entisinäkin aikoina enemmän nuoria kuin koululaitos. Mutta mitenkäs ne enää ohjausta antaisivat, kun ovat netissä, eikä lapsilla ja nuorilla ole fyysisiin pankkeihin minkäänlaista tuntumaa.

    • Anonyymi

      Talousasioitten osaamattomuuden lisäksi asumistakaan ei enää osata.

      • Niin mitä pitäis ajatella maalaisliittolaisesta veronmaksajien subventoimassa laatikossa?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe