Profeetta Jesaja profetoi perisynnistä.
Jesajan kirja 64:6
KAIKKI me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.
Jesajan kirja 64:6
KAIKKI me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Osa helluntailaisista ei usko ihmisen syntiinlankeemukseen (perisyntiin).
"kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä"... "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden".
Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
Sinun ylitsesi on tuleva sinun oma jumalattomuutesi, ei Aadamin eikä isoisäsi jumalattomuus, vaan sinun jumalattomuutesi.
Sanasta löytyy lupaus: Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Siis jokainen saa omien tekojen mukaisen palkan. Palkkaa, hyvää tai pahaa, ei makseta toisen tekemien tekojen mukaan, ei kummien tai vanhempien uskosta. Mutta kukaan ei myös joudu tuomittavaksi isoäidin ja Aadamin tekemien syntien takia.
Nooan eikä Danielin vanhurskaus ei ollut kykenevä pelastamaan heidän omia lapsiaankaan: sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.
Jos minä antaisin pahain petoeläinten käydä halki maan ja ne riistäisivät siltä
lapset ja se tulisi autioksi, niin ettei kukaan siellä kulkisi petoeläinten tähden,
niin nämä kolme miestä, jos olisivat sen keskellä, eivät voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä; ainoastaan he itse pelastuisivat, mutta maa tulisi autioksi.
Millainen korvausteologia Helluntaikirkolla on sitten perisynnistä ?
Helluntailaisuudessa ei tunnusteta että ihminen voi tehdä syntiä ajatuksin.
Mitäs ajatukset on kaikilla sivuilla syntiä,vihaa ja toisten asioiden tonkimista,ajatuksin sanoin ja kirjoituksinkin toisia kohtaan aloittaja parempi kuin muut.
Olisko pientä valhetta väitteessä.
Helluntailaisuus syntyi ja sikisi synnistä.
Helluntailaisuus syntyi perisynnin seurauksena.
Sodomalaisessa hengessä.
Perisynti käsitettä ei löydä Jumalan ilmoituksesta. Kokonaisuudessaan perisynti-oppi on koko Raamatun keskeisintä oppia vastaan: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan".
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Perisyntiä julistavasta luterilaisuudesta puuttuu sovitus: Luterilainen kirkko opettaa pohjimmiltaan: Jumala ei oman Poikansa uhrin kautta sovittanut yhtään mitään eikä ketään, vaan kirkolle jäi lopullinen vastuu pelastuksesta. Luterilainen kirkko julistaa Raamatun kertomuksia ja tapahtumia, mutta ei sovitusta.
Kyllä löytyy Raamatusta
"Onneksi helluntaipastorimme ovat synnittömiä."
Isot aamenet tälle 🤣
"eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä " Job: 15
siis , "taivaatkaan" , kuinka sitten maan päällä olisi puhtaita ja synnittömiä
HÄNEN silmissänsä .
helluntailainen kuvittelee , että Jumala katsoo ihmisen silmin ihmiseen . . .
Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta.
Jos ei kirkko opettaisi perisyntiä, niin ei myöskään olisi tarvetta pikkuvauvojen pelastamiseen pään kastelun avulla; loitsujen ja taikurien merkkien kera.
Perisynti ja perisynnin poistaminen kirkon armon välineen avulla korottaa luterilaisen kirkon Jumalan asemaan, Jumalaksi.
Sanasta et löydä luopiokirkon perisyntioppia. Päinvastoin sillä
Sana todistaa selkeästi: "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
"Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".
Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen päälaen vedellä valuttelu ns. kaste, jonka kautta kirkko saa uusia jäseniä maksajaksi.
tajuatko , että kasteessa Kristukseen annetaan Pyhän Hengen lahja ,
"kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi , silloin
te saatte Pyhän Hengen LAHJAN , sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus
on annettu " Apt : 2 : 38 -39
helluntailainen , e `hei , ei lapsille , kun lapset ei YMMÄRRÄ , kaste ei ole
ymmärryksen kaste , vaan kaste on "Kristukseen pukeutumista ".
helluntailainen toitottaa , ymmärryksen kaste , ymmärryksen kaste , ymmärryksen kaste
raamattu : "usko on luja luottamus " Hebr : 11: 1
Valehtetit tapojesi mukaisesti päin silmiä. Olet isäsi saatanan kuva ja kopiot isäsi tapaan Raamattua.
Jauhat edelleen samoja valheitasi. Ensin väität: 'kasteessa ihminen pelastuu (tulee taivaskelpoiseksi) ja saa Pyhän Hengen. Sen jälkeen kopioit Raamatusta Sanan: ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä". Toisin sanoen lainaat Raamatusta kohdan, joka kumoaa väitteesi 'kasteessa' saadaan Pyhä Henki ja tullaan taivaan perillisiksi.
Pyhä Henki ei asu sinussa eikä yksikään uskosta osaton ja saastainen maailman ihminen voi ottaa vastaan Pyhää Henkeä.
Aivan kuin kopioit, kasteessa ei luovuta saastaisesta elämästä, eikä yksikään saastainen ei pääse Taivaaseen eikä peri ikuista elämään. Kelvatakseen Jumalalle, ihmisen täytyy tehdä parannus eli luopua saastaisesta elämästä.
Sanassa pelastuminen tarkoittaa muutakin kuin vain ja ainoastaan pelastumista Taivaaseen. Paavali kirjoitti: että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
Nooasta on todistettu: Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; Nooa uskoi Jumalan ilmoituksen vedenpaisumuksessa. Muut eivät uskoneet ja Sana todistaa: Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
Nooa saarnasi kääntymystä Jumalan puoleen ja vedenpaisumusta. Hän joutui mitä ilmeisemmin pilkattavaksi. Kuukaan ei ollut edes nähnyt sadetta.
Vesi pelasti Nooan jumalattomilta ihmisiltä: aivan kuten Paavalikin kirjoitti ja pyysi rukousta: että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka
miehen.
Samoin Loot pelastui Sodomasta: pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla. Loot pelastui Sodoman pahoilta ihmistä ja heidän tekojensa näkemisestä.
Esikuva uskoon tulosta on israelilaisen lähtö Egyptistä Karitsa veren suojissa ja pelastuminen tuhoojalta. Israelilaisten piti kulkea poikki Punaisen Meren kohti luvattua maata. Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
Kaste upottamalla vedessä on uskon ja valitsemisen vahvistus. Erottautumista tästä maailmansa. Pietari kehotti: Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
Kaste vahvistaa uskoon tulon, vanhan elämän taakse jättämisen ja lujittaa Kristukseen.
Yksi kaste, josta Sana puhuu, on kaste Jeesuksen kuolemaan eli uudesti syntyminen uskoon tulo: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Kaste vedessä on tämän kasteen kuva ja vahvistus.
Jeesus kysyi: "Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?"
Raamatusta ei löydy yhtä ainoaa käskyä tai esimerkkiä, jossa vauvoja olisi vedellä valutettu.
Eikä Raamatusta löydy myöskään tukea väitteille koko, joka ikisen perhekunnan jäsenen kastamista. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
Luterilaisen kirkon perusta on pakkojäsenyys.
jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?
LUTERILAISET OVAT VALEHTELIJOITA,
Minua on suuresti ilahuttanut, että olen lastesi joukossa havainnut olevan niitä, jotka totuudessa vaeltavat sen käskyn mukaan, jonka me olemme saaneet Isältä.
Luterilaisten väitteet ovat valheita, jotka kuka tahansa voi kumota Sanan ilmoituksella.
Jeesus ei koskaan käskenyt pakolla kastaa eli valuttaa vettä päähän.
Jeesus ei luvannut joka ikisen suvun jäsen kääntyvän ja tekevän parannuksen:
Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
väitteesi ei pidä paikkaansa , olen jo kasteessa saanut raamatun Jumalan lupuksen ,
( Matt: 28 : 19 -20 ) ja (Apt : 2 : 39
kiukuttaa se helluntailaisuus ketä tahansa ihmistä , kun tuollaista valhetta syydätte , että mukamas kaste pitäisi ESTÄÄ , ja tilalle "lihallisen ihmisen ymmärrys " > ymmärryksen kaste , niinkuin helluntailainen vaatii )
kaste on Jumalan LUPAUS ,
"teille ja teidän lapsillenne tämä LUPAUS on annettu" Apt: 2 : 39
että siis helluntailainen kuvittelee olevansa JUMALA , joka sallii oman ihmisen
ymmärryksellä kasteen tai vaihtoehtoisesti ei salli , että sellaista , enemmän luotan
Jumalaan ja Jumalan lupaukseen kuin yhteenkään helluntailais . uudelleen -kastajiin .
Luterilaisuus on jumalaton ja julma uskonto, murhakirkko. "Luther kirjoitti kiivaasti heitä (kastajia) vastaan eikä nähnyt heidän toiminnassaan muuta kuin kapinaa ja herjausta. Rangaistuksena voi olla yksi ainoa: kuolema.
Thyringerin luterilainen uskonpuhdistaja Justius Menius kumosi1530 kirjallisesti kastajain opit, ja Wittenbergin teologien lausunnoissa todettiin, että kuolemanrangaistus oli asiaankuuluva. Se pantiin täytäntöön miekalla, roviolla tai hukuttamalla." -Gunnar Westin-
et pysty Jeesuksen käskyä kieltään !
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni , KASTAMALLA heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28 : 19
helluntailaiset ei tajua sitäkään että Jeesuksen opetuslapset oli AIKUISIA , kun
kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen antoi yhden ja AINOAN KÄSKYN .
>"kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" < Matt: 28 : 19
Helluntailaisuus on murhauskonto
Täällä kehuskeleva miten haluavat surmata pakkovauvakastettuja
Tuota ei voi kieltää
"Profeetta Jesaja profetoi perisynnistä.
Jesajan kirja 64:6
KAIKKI me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli."
Ei-helluntailainen kommentti:
Mainio muistutus, että kyllä tämä kohtahan liittyi perisyntiin. Mutta sitä kohtaa on väärinkäytetty luterilaisuudessa, tai jossain, perustellakseen antinomismia ja sellaista pascaista oppia, että meillä nyt vain on näitä syntejä, eikä tälle mitään voi.
Korvausteologia on termi, jolla yleensä on tarkoitettu väärää väitettä: Israel on lopullisesti kadotettu, hyljätty Jumalalta, ja Israelin siunaukset siirretty pakanakansoille. Tätä korvausteologiaa vastustaa Raamatussa Room 11.
Helluntailaisuus ruokkii syyttäjähenkeä.
Eikö olisi syytä ruveta siivoamaan helluntailainen demonisointi pois.
Ei näytä hulluntaipastoreista olevan tähän siivoamiseen.
Isäsi ja äitisi ovat hartaita luterilaisia. Jo sylivauvana kummankin vanhempasi perisynti pestiin pois kirkon vesirituaalissa. Sinut on myös pesty puhtaaksi perisynnistä kolmella vesitilkalla.
Mutta mistä sait perisynnin? Vanhempasi olivat putipuhtaita perisynnistä. Voit tutkia sukuasi alenevissa polvissa ja huomata esi-isiesi kaikkien olleen luterilaisen kasteen saaneita.
MISTÄ SAIT PERISYNNIN? OLETKO AVIORIKOKSESTA SYNTYNYT?
Sinä perit luterilaisella kasteella kastetuilta vanhemmiltasi perisynnin ja perisynnin pesemiseksi sinun piti kastaa. Keneltä perit synnin? Eikö luterilaisessa kasteessa pitänyt tulla vapaaksi perisynnistä? Eevako on äitisi?
mistä sain ,
Raamatun Eeva , > "sillä hän on oleva kaikkien elävien äiti " 1 Moos: 3 : 20
Eikö ukastajat saa mitään opetusta kun eivät edes tiedä mistä perisynti tuli
Ei ole kirjoitettu: "sillä hän on oleva kaikkien syntien äiti
OPETTELE LUKEMAAN
Raamatun Eeva :
"Ja mies antoi vaimolle nimen Eeva , sillä hän on oleva kaikkien elävien äiti "
1 Moos: 3 : 20
helluntailainen ei usko Raamatun sanaan.
Helluntailaiset ovat synnin sitomia armovarkaita.
Pakkovauvakastettujen rienaaminen täällä on mennyt synniksi! He ovat myös pilkanneet Pyhää Henkeä!
Useamman kerran kyletetty vihaa Jeesusta ja hänen omiaan je herjaa näitä pakkovauvakasteuiksi. Hän pilkkaa Pyhää Henkeä
Sinä vauvapäävaleltu plkkaat elävää Jumalaa ilman häpeää ja syylllisyyttä.
No nyt tuli jo uusi haukkumatermi tuolta lastenraiskaajalta
Useamman kerran kylvetetty on erittäin katkera Jeesuksen omille
Ikävää että hän jakaa vihaansa täällä
Jeesus voi häntä auttaa
Uudestikastajat eivät voi sietää Jesajaa
Uudestikastajat eivät voi sietää Paavalia
Eivätkö Jeesuksen omia
Tuo on sinänsä surullista.
Jotenkin heidän pitäisi hyväksyä muut ihmiset
Rikoit taas käskyä: "Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi"
Miten teiltä AINA jää pois nämä selvät Raamatun sanat:
Hes. 18:19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.
Hes. 18:20 Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
Kukaan ei siis peri muiden syntejä !
Kukin vastaa vain ja ainaoastaan omista synneistään Jumalan edessä !
Sana ilmoittaa yksiselitteisesti ja monta kertaa:
minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
Joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan
Kukin saa palkan hänen OMIEN tekojen mukaan, EI AADAMIN TAI EEVAN TAI ISOÄIDIN TAI KUMMIEN TAI VANHEMPIEN TEKOJEN JA USKOJEN MUKAAN, VAAN OMIEN TEKOJEN MUKAAN MAKSETAAN PALKKA!
Sana ilmoittaa: Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
Sanassa on myös todistus, ettei kukaan voi omalla vanhurskaudellaan edes lastaan pelastaa: jos sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.
nämä kolme miestä, jos olisivat sen keskellä, eivät voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä; ainoastaan he itse pelastuisivat, mutta maa tulisi autioksi.
Oppi perisynnistä on tyhjän jauhamista, ja perisyntioppi on eittämättä Sanan vastainen, sillä monet Raamatun kohdat todistavat perisyntioppia vastaan.
tietenkin jokainen vastaa omista teoistaan , se ei kuitenkaan poista sitä , että
synnin "JUURET" on Aadamin ja Eevan kautta jokaisessa elävässä .
"Niinkuin YHDEN ihmisen kautta , synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema , niin
kuolema on tullut kaikkien osaksi , koska kaikki ovat syntiä tehneet " Room: 5
"yhden ihmisen kautta" , Eeva otti kielletyn hedelmän puusta , ja kuunteli
"käärmettä" , > "ette te suonkaan kuole"
täysin synnitön ihminen ei siis kuolisi ollenkaan , ja raamattu sanoo :
"kuolema on tullut kaikkien osaksi , koska kaikki ovat syntiä tehneet"
"Ja mies antoi vaimolle nimen Eeva , sillä hän on oleva KAIKKIEN elävien äiti ."
1 Moos: 3 : 20
Osaatko edes hiukan lukea? Tässä ei lue niin kuin paha ja häijyt ja Jumalaa pilkkaavat silmäsi näkevät: a mies antoi vaimolle nimen Eeva , sillä hän on oleva KAIKKIEN SYNTIEN äiti,"
VAAN EVEVA ON KAKKIE ELÄVEIN ÄITI ELÄVIEN EI TARKOITA SYNTIÄ!!!!
Perisynnin juuret ovat Jumalan pilkassa: Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät'?
Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei tule teidän enää lausua tätä pilkkalausetta Israelissa.
Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu-ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.
Aadamin ja Eevan Jumala karkotti paratiisista , ja koko luomakunnan Jumala kirosi .
"Sillä me tiedämme , että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa
hamaan tähän asti " Room: 8 : 22
"ja on synnytystuskissa"
syntiinlankeemuksen jälkeen > synnin seuraus , Jumala sanoi Eevalle ,
"kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia " 1 Moos: 3 : 16
edelleenkin lapset syntyy kivulla / "raskautesi vaivat " 1 Moos: 3 : 16
Eevan synnin seurauksena ,
"Mies antoi vaimolle nimen Eeva, sillä hän on oleva kaikkien elävien äiti "
Miksi riehut kun kukaan ei ole väittänyt tuota vastaan. Tekojen mukaan tuomitaan ja uskolla pelastuu.
Perisyntioppi on Raamatun oppi ja synnin takia Jeesuksen piti maailmaan tulla
Sanan mukaan perisyntioppia julistavat pilkkaajat. Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät'?
Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei tule teidän enää lausua tätä pilkkalausetta Israelissa.
Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu-ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.
Synnytyskivut eivät ole synti, eikä synnytyskipujen tähden kukaaan joudu kadotuksen. Luterilaisillakin on synnytyskipuja, vaikka he ovat pakanuudessaan kolmella vesitilkala pesseet pois perisynnin eli synnytyskivut, niin te väitätte luterilaioset!!!!!
OLETTE TE LUTERILAISET MIELETTÖMIÄ JA LUTERILAISUUS ON JÄRJETTÖMYYTTÄ ELI SATANAN SYVYYKSIÄ!!!!
ETTE OSA EDES KERTOA, MITÄ ON PERISYNTI!!"!!!
Tekojen mukaan, mutta ketään ei tuomita Eevan tekojen mukaan eikä isoisän eikä Aadamin tekojnen mukaan, VAAN KUKIN OMIDN TEKOJENSA MUKAAN.
Sana ilmoittaa yksiselitteisesti ja monta kertaa:
minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
Joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan
Kukin saa palkan hänen OMIEN tekojen mukaan, EI AADAMIN TAI EEVAN TAI ISOÄIDIN TAI KUMMIEN TAI VANHEMPIEN TEKOJEN JA USKOJEN MUKAAN, VAAN OMIEN TEKOJEN MUKAAN MAKSETAAN PALKKA!
Sana ilmoittaa: Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
Sanassa on myös todistus, ettei kukaan voi omalla vanhurskaudellaan edes lastaan pelastaa: jos sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.
nämä kolme miestä, jos olisivat sen keskellä, eivät voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä; ainoastaan he itse pelastuisivat, mutta maa tulisi autioksi.
Oppi perisynnistä on tyhjän jauhamista ja perisyntioppi on eittämättä Sanan vastainen, sillä monet Raamatun kohdat todistavat perisyntioppia vastaan.
"kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä"... "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden".
Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
Sinun ylitsesi on tuleva sinun oma jumalattomuutesi, ei Aadamin eikä isoisäsi jumalattomuus, vaan sinun jumalattomuutesi.
Sanasta löytyy lupaus: Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Siis jokainen saa omien tekojen mukaisen palkan. Palkkaa, hyvää tai pahaa, ei makseta toisen tekemien tekojen mukaan, ei kummien tai vanhempien uskosta. Mutta kukaan ei myös joudu tuomittavaksi isoäidin ja Aadamin tekemien syntien takia.
Nooan eikä Danielin vanhurskaus ei ollut kykenevä pelastamaan heidän omia lapsiaankaan: sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.
Jos minä antaisin pahain petoeläinten käydä halki maan ja ne riistäisivät siltä
lapset ja se tulisi autioksi, niin ettei kukaan siellä kulkisi petoeläinten tähden,
niin nämä kolme miestä, jos olisivat sen keskellä, eivät voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä; ainoastaan he itse pelastuisivat, mutta maa tulisi autioksi.
synnytystuskat on "peritty " yhden ihmisen synnin tähden .
>"Eevan "<
"Niinkuin yhden ihmisen kautta , synti tuli maailmaan , ja synnin kautta KUOLEMA , niin
kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet ."
Room: 5 : 4
kasteessa Jumala liittää meidät Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen .
kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet ." Ei lue niin kuin phoilla ja häijyillä ja jumalttomilla silmilläs näet:: kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska EEVA TEKI SYNTIÄ.
Synnytystuskat eivät kadota. Eikä vauvoilla ole synnytystuskia. VOIKO OLLA MITÄÄN VIELÄ JÄRJETTÖMÄMPÄÄ KUIN LUTERILAISUUS!!!!
"Eeva " > " hän on kaikkien elävien äiti "
"kuolema on tullut kaikkien osaksi , koska kaikki ovat syntiä tehneet"
Room: 5 : 12
myös pieniä vauvoja kuolee .
"paratiisissa" , ennen syntiinlankeemusta ei ollut , kuolemaa , joka on
"tullut kaikkien osaksi , koska kaikki ovat syntiä tehneet"
Luterilaisuus on saatanan syvyyksiä eli järjettömyyttä. Jeesus tuli ja uhrasi itsensä syntien tähden ja sovittaaksen koko maailman Jumalan kanssa. Mutta luterilaisuuden mukaan kuitenkin perisynti jäi, eikä Jeesus kyennyt poistamaan perisyntiä.
SEN SIJAAN KIRKKO KYKENEDE SIIHEN, MITÄ JUMALA EI KYNNYT TEKEMÄÄN: KOLME TILKKAA VETTÄ JA PERISYNTI HÄVIÄÄ.
LUTERILAISUUS ON KAMMOTTAA JUMALAN PILKKAMISTA!!!!'
LUTERILAISUUS ON OKSENNUS JUMALN EDESSÄ!!!!
>"kuolema on tullut kaikkien osaksi , koska kaikki ovat syntiä tehneet"
Room: 5 : 12
"Ei ole KETÄÄN vanhurskasta , ei ainoatakaan" Room: 3 : 10
kasteessa haudataan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. ( Room: 6: 4)
helluntailainen KIELTÄÄ edellisetkin raamatun sanan.
Kylläpäs tuo sama uudestikastaja riehuukin kovaa. Oli ruehunut samojen viestien kanssa kaste-osiossa. On sillä valtavan paha olla
>>> kolme tilkkaa vettä ja perisynti häviää <<<
helluntailaiselle kaste on siis PELKKÄÄ vettä .
huomaa kyllä , etteivät ole kastetta , t u t k i n e e t .
Jesaja ei puhunut perisynnistä.
raamatun Jesaja ei ole koko raamattu .
Kaste ei pelasta, vaikka kuinka kastettaisiin, eikä edes uskokaan, jollei ole tehnyt parannusta.JOLLEI OLE TAPAHTUNUT MIELEN MUUTTUMISTA.
Kuuliaisuus Jeesukselle:
Joh.3:
31. Hän, joka tulee ylhäältä, on kaikkien yläpuolella. Joka on maasta, on maata ja maallisista hän puhuu. Hän, joka tulee taivaasta, on kaikkien yläpuolella.
32. Hän todistaa siitä, mitä hän on nähnyt ja kuullut, mutta hänen todistustaan ei kukaan ota vastaan.
33. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, vahvistaa sinetillä, että Jumala on totuudellinen.
34. Hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja, sillä Jumala ei anna Henkeä mitalla.
35. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen käteensä.
36. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä. Mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, ei ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään."
Tässä on esimerkki uudelleen kastamisesta.
Apt.19:
1. Kun Apollos oli Korintissa, Paavali kulki ylänköseutujen läpi ja tuli alas Efesokseen. Siellä hän tapasi muutamia opetuslapsia
2. ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" He vastasivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet Pyhästä Hengestä."
3. Hän kysyi: "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella ja kehotti kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, nimittäin Jeesukseen."
5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heidän päälleen ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.
7. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
8. Paavali meni synagogaan, ja kolmen kuukauden aikana hän puhui rohkeasti ja keskusteli vetoavasti Jumalan valtakunnasta.
9. Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, hän meni pois heidän luotaan, erotti opetuslapset heistä ja keskusteli joka päivä Tyrannoksen koulussa.
Tuo ei ole uudestikastamista, sillä noita ihmisiä ei oltu vielä kastettu Kristukseen
Kasteessa Jumala liittää Putinin Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen .
😄😄😄😄😄