Jeesukseen uskovat eivät ole erinomaisia

Anonyymi-ap

He ovat Jeesukseen Kristukseen uskovia, ARMAHDETTUJA SYNTISIÄ.
Se, että Jumala on alkanut heissä hyvän työn, siitä he eivät saa mitään ansiota, eikä kunniaa, vaan Jumala saa kaiken kunnian.

Fil 1:3-6
”Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan,
aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta,
kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka,
varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.”

Entä heidän tekonsa?
Nekin ovat itseasiassa Jumalan tekoja heidän kauttaan. Niistäkin Jumalalle kuuluu kaikki kunnia.

Ef 2:10
”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”

39

440

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamatussa Kristukseen kastettuja alettiin kutsua kreikankielen sanaa käyttäen, "pistikseksi" eli suomeksi uskovaiseksi.

      "ottaa vaarin" on totella kuulemaansa kastekäksyä, hoitaa heti koko perhekunnan kastaminen uskovaisiksi eli kristityiksi.

      Apt.16
      14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
      15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

      Vain kasteessa synneistä pestyyn sydämeen lahaksi saatu Pyhä Henki antaa ihmiselle sydämen eli Hengen tason uskon.

      Gal. 5:22

      Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, USKO, hiljaisuus, puhtaus.

      Käännyttämällä ihmiselle saadaan syntymään pelkkä päänusko, mikä on pelkkä psykologinen uskon tila. Näitä päänuskoisia usein nimitetään uskovaisiksi.

      • Anonyymi

        po. "Vain kasteessa synneistä pestyyn sydämeen LAHJAKSI saatu Pyhä Henki antaa ihmiselle sydämen eli Hengen tason uskon."

        Usko on hengellinen asia, ei psykologinen asia.

        Kasteessa lahjaksi saatu uskon Henki pitää hiljaa yhteyttä Jumalan kanssa vaikka ihmisen nukkuessa.

        Room. 8:26

        Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.


      • Anonyymi00021

        Hakutulos
        tulemus:ut:x
        1. Matt. 24:27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

        2. Matt. 24:37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.

        3. Matt. 24:39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

        4. 2.Tess. 2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

        5. Jaak. 5:8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.

        6. 2.Piet. 1:16 Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.


      • Anonyymi00032
        Anonyymi kirjoitti:

        po. "Vain kasteessa synneistä pestyyn sydämeen LAHJAKSI saatu Pyhä Henki antaa ihmiselle sydämen eli Hengen tason uskon."

        Usko on hengellinen asia, ei psykologinen asia.

        Kasteessa lahjaksi saatu uskon Henki pitää hiljaa yhteyttä Jumalan kanssa vaikka ihmisen nukkuessa.

        Room. 8:26

        Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

        Vain Jeesus Kristus voi jumalattoman syntisen pelastaa. Ei kukaan, eikä mikään muu.


    • Anonyymi

      Ihminen kun saadaan käännyttämällä tulemaan ihan mihin uskoon tahansa uskovaiseksi.

      • Anonyymi

        Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhiseli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.


      • Anonyymi00019

        Sinä oletkin siitä elävä todiste. Onko teillä siellä Savitaipaleella isokin porukka Paavalia vihaavaisia, vai oletko yksinäinen susi? Saatko vaimoltasi tukea Paavalin herjaamiseen siellä Peltoinlahdentiellä?


      • Anonyymi00020

        Onhan tuo huomattu. Sinullakin on tuo Paavali-viha. Usko on sekin. Etkä siitä irti halua.


    • Anonyymi

      Raamatussa Jumalan sanotaan olevan Kolmiyhteinen Jumala, ei pelkkä Jeesus, vaan kaikki Jumalan kolme persoonaa tai ulottuvuutta ovat koko ajan kiinteästi yhteydessä toisiinsa, erottamattomat.
      Jumala voi esiintyä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Mutta on yksi ja sama hajottamaton kokonaisuus.
      Siksi Jeesus käski luovuttamaan kasteessa ihmisen nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun, koko Jumalan haltuun.

      Raamatussa kukaan Jumalan kolmesta persoonallisuudesta tai ulottuvuuksista ei paljastanut taivaallista nimeään, ettei se olisi tullut pilkatuksi.

      • Anonyymi

        1.Joh.5
        6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
        7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
        8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

        Paholainen on latinaksi Diabolos. Tulee verbistä "diaballo", mikä tarkoittaa heittää yhteenkuuluvat asiat erilleen toisistaan.

        Paholainen hajottaa Kolmiyhteisen Jumalan erillisiin osiin kokonaisuuden merkityksen hävittämiseksi.

        Samoin paholainen erottaa yhden kasteen (Ef.4:5 Yksi kaste) Hengen, veden ja sovintoveren erilleen toisistaan erillisiksi kasteiksi ja asioiksi kristillisen yhden kasteen voiman ja merkityksen hajottamiseksi.


    • Anonyymi

      Pelkästä uskosta hehkuttamisella on paljon ihmisiä eksytetty liittymän ties mihinkä uskonlahoihin jäseneksi ja sidottu kiinni valheiden verkkoihin kuin meduusan verkkoihin.

      Riivaajatkin uskoo Jeesukseen ja tunnustaa uskoaan jopa huutamalla Jeesuksen olevan Korkeimman Jumalan poika.

      Luuk. 8:28

      Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika?

      Jaak. 2:20

      Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

    • Anonyymi

      Me tarvitsemme erittäin paljon Jeesusta. Ilman häntä me olemme kadotettuja!

      ” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
      Joh 3:16

      • Muistakaa pelastusjuhlani ensi talvena, uskonharhainen avantoon odottamaan jeesuksen pelastustoimia!


      • Anonyymi00033
        he-ma kirjoitti:

        Muistakaa pelastusjuhlani ensi talvena, uskonharhainen avantoon odottamaan jeesuksen pelastustoimia!

        Varmaankin TODELLA suuri kansanjuhla…


      • Anonyymi00034

        Kyllä niin on.


    • Anonyymi

      Pitää paikkansa!

      Luuk 5:32
      ”En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."

    • Anonyymi00018

      Kyllä!

    • Anonyymi00022

      Kun Jumala on tehnyt meissä hyvän teon, niin tietenkin olemme silloin jotain, olemme jotain muuta kuin herjaajia, sotakiimaisia tai onnettomia hörhöjä.

      Tai sitten sitä Jumalaa, joka sen työn on tehnyt, ei ole olemassa.

    • Anonyymi00023

      Kukaan ei armahda ketään uskonnoissa. Vain presidentti armahtaa.
      Karma ohjaa ja opettaa, ei armahda..

    • Anonyymi00025

      Usko om sitä, että kilvan lainataan Raamattua.

    • Anonyymi00026

      Jumalalle KIITOS Hänen armostaan!

    • Anonyymi00027

      Luotu hyviä töitä varten on rankka käännösvirhe.

      Ei armahdettu syntinen tee hyviä tekoja, vaan armotonta herjaa suoltaa.

    • Anonyymi00029

      Ja vaikka onkin aloittanut hyvän työn, niin todella pohjalta.

      Ja työ etenee hyvin, hyvin hitaasti.

    • "He ovat Jeesukseen Kristukseen uskovia, ARMAHDETTUJA SYNTISIÄ."

      Vastaus:
      Muuten hyvä aloitus, mutta yllä mainittu lause ei mielestäni pidä paikkaansa.
      Uskova henkilö ei voi olla syntinen, koska Jeesus Kristus sälytti päällensä eli kantoi koko maailman kaikkien ihmisten synnit Golgatan ristille jo noin 2000 vuotta sitten.
      Raamatun mukaan syntimme on siirretty meistä niin kauas kuin itä on lännestä ja heprealaiskirjeen 10 luvun mukaan Jumala ei edes muista meidän syntejämme. Jeesuksen sovitustyön perusteella olemme nyt pyhiä ja vanhurskaita Kristuksessa. Edelleen Raamattu sanoo, että olemme uusia luomuksia Kristuksessa. Se mikä on vanhaa (syntinen minämme) on ristiinnaulittu ja kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (1.Kor.5:17)

    • Anonyymi00030

      Jumalan armo meitä syntisiä kohtaan on ihmeellinen ja ansaitsematonta!

      • Anonyymi00031

        Joskaan käytännössä sitä ei huomaa miten sanassa sanotaan että olkaa armahtavaisia kuten taivaallinen isänne on.

        Ihmisiltä juuri puuttuu se armo ja armahtavaisuus ja tilalle tullut herja, tappamishimo, riita, toraisuus ja kaikki mitä on armahtavaisuutta vastaan.

        Ei Jumala armahda, jos ihminen ei toimi vastaavasti.


    • Anonyymi00035

      Uskovat tarvitsevat Jeesusta!

    • Anonyymi00036

      ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole mitään pimeyttä.
      Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, me valehtelemme emmekä toimi totuuden mukaan.
      Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
      Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, me eksytämme itsemme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
      Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.”
      ”Lapseni! Kirjoitan tämän teille, ettette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
      Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman. Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
      Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella tullut täydelliseksi. Tästä me tiedämme olevamme hänessä.
      Joka sanoo pysyvänsä hänessä, on velvollinen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi. Rakkaani, en kirjoita teille uutta käskyä vaan vanhan käskyn, joka teillä on ollut alusta asti. Tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.
      Kuitenkin kirjoitan teille uuden käskyn, joka on toteutunut hänessä ja teissä, sillä pimeys väistyy ja todellinen valo jo loistaa.
      Joka sanoo olevansa valossa mutta vihaa veljeään, on yhä pimeydessä.
      Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa, eikä hän ole lankeemukseksi kenellekään. Mutta joka vihaa veljeään, on pimeydessä.
      Hän vaeltaa pimeydessä eikä tiedä, minne menee, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.
      Minä kirjoitan teille, lapset, sillä synnit on annettu teille anteeksi hänen nimensä tähden. Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet Pahan.
      Minä kirjoitin teille, lapset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän. Minä kirjoitin teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti.
      Minä kirjoitin teille, nuorukaiset, sillä te olette voimakkaita, Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet Pahan.
      Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä.
      Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmien halu ja elämän korskeus, se ei ole Isästä vaan maailmasta.
      Maailma katoaa himoineen, mutta joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.”

    • Anonyymi00037

      Paavalin herjaamista tarvitaan..

      Jos on saatanan palvelija.

    • Lapsikatse 👀

    • Anonyymi00038

      Ensin heidät opetetaan syyttämään ja syyllistämään itseä ja sen jälkeen heidät armahdetaan? Sama kuvio toistaa itseään seuraavissa uskovissa ja on siten kulttuuria.

      Mitä jos lopettaisitte sen syntiseksi nimittelemisen ja alkaisitte pitää tekojanne vain virheinä? Synti sinänsä on vain ajatus siitä mitä tulisi olla ja mitä ei oikeasti ole. Se ei ole edes teko vaan epätotuudessa eläminen.

      • Anonyymi00039

        Se armo menee, niin, että se koskee vain itseään, ei ketään muita. Muut ovat apostoli Paavalista lähtien herjaamisen alaisia.

        Niin se usko menee eikä siinä kyllä kieltämättä ole järjen hiventäkään eikä edes mitään raamatullista.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1235
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      83
      1188
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      968
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      63
      874
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      82
      803
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      574
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      557
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      520
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      518
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      517
    18. 45
      502
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      487
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      475
    Aihe