Hizbollah tilasi hyökkäyksen ja sai sen

Tuolla aluella on sodittu vuosituhannet, Vanhantestamentin mukaan 60vuotta oli pisin rauhanjakso jos en väärin muista. palestiinalaiset ei pärjää ilman sotia, nyt Venäjä ja iran aseistaa. Alkoi siitä kun Hizbollah ampui raketin jalkapallokentälle jossa kuoli lähes kymmenkunta lasta ja nuorta. Golanin alueelle, mikä on muuten nykyistä Israelia, eikä se tarvi nykyisen kaltaisen YK:n tunnustamista.

Brittilehti The Guardianin mukaan ihmiset pakenevat nyt Etelä-Libanonista ruuhkien kasaantuessa alueen teille. Beirutilainen politiikan kommentaattori Jamal Ghosn kertoo al-Jazeeralle ”paniikin” levinneen maan eteläosiin ja ihmisten pakenevan kaaoksen keskellä. Hän arvioi Israelin käyttämän tulivoiman ennennäkemättömäksi.
Yhdysvallat on sanonut, että Israelin puolustusvoimien (IDF) ratsia ja sen sulkeminen mediaverkosto Al Jazeeran toimistossa Länsirannalla Ramallahin kaupungissa on "johdonmukainen Yhdysvaltojen tuen kanssa lehdistönvapaudelle Länsirannalla ja kaikkialla maailmassa". Israelin joukot tekivät sunnuntaina ratsian Al Jazeeran toimistoon miehittynyttä Länsirantaa ja antoivat 45 päivän sulkemismääräyksen, Qatarin yleisradioyhtiö kertoi.

Meiltäkin tulee häätää Palestiinalaiset, heiltä odotettvissa terroritekoja Natomaahan. Putin niitä tukee meidän AY liikkeen tavoin. AY liike maksaa Palestiinalaisille jotta voivat sotia.
16275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Meiltäkin tulee häätää Palestiinalaiset, heiltä odotettvissa terroritekoja.
Ovat jo häiriköineet.

Äänestä
  • Korruptoituneet syntyneet sotimaan.

    Äänestä

  • Eivät osoita mitään sopeutumisen merkkejä Suomeen saati kiitollisuutta suomalaisille siitä että me verorahoin kustamme heidän mukavan elämän.

    Äänestä

Haavisto rahtasi terroristeja Suomeen

Äänestä
  • Yksityiskoneella vielä lennätti pahimpaan korona-aikaan! Onneksi Caruna-Pekasta ei tullut presidenttiä!

    Äänestä

Trump haluaa itsestään uuden "pienen itävaltalaiskorpraalin"?

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/trump-ylisti-iranin-tukemaa-aarijarjesto-hizbollahia-erittain-alykkaaksi-israel-tyrmistyi-hapeallista/

"Trump sanoo pitävänsä juutalaisia vastuullisina, jos hän häviää presidentinvaalit"

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/7849647

"Mitä yhteistä on Donald Trumpilla ja Italian fasistijohtajalla Benito Mussolinilla?

Kummankin mielestä “on parempi elää päivä leijonana kuin sata vuotta lampaana”.

Donald Trump siteerasi Mussolinia Twitterissä helmikuussa 2016."

https://suomenkuvalehti.fi/ulkomaat/trumpin-ystavakirja-voisi-nayttaa-talta-saddam-tappoi-terroristit-kim-jong-un-fiksu-ja-mussolini-mussolini/?shared=968732-28e529ee-1

Äänestä

"F*ck around and find out" sanotaan englanniksi,
Hezzut ovat nyt "find out" vaiheessa.

Äänestä

Maahyökkäyksen valmistelut käynnissä Israelin puolustusvoimien toimesta?

Äänestä
  • Suomeenko ne hyökkää?

    Äänestä

Israel on toiminut tänäänkin tehokkaasti alueen turvallisemmaksi tekemiseksi. Voi vain ihailla kuinka päättäväisesti he kitkevät alueen terroristist pois pelistä sijaan miten heitä vaikka täällä Suomessa hyysätään ja oikein noudetaan yksityiskoneilla vihreiden toimesta tänne Suomeen!

Äänestä

Kommunisti unohtui!

Äänestä

Mutta persutrolli, mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä

Sieg Heil und die Fahne hoch!!

Äänestä

AY liike??

Äänestä

"Rajoitettu maahyökkäys" on se termi mitä juuri nyt käytetään.

Äänestä

Kun noita Mossadin ja Israelin puolustusvoimien käyttämiä keinoja terroristijahdissa lukee niin ihan James Bond tarinoita ja keinoja käyttävät Hezzuja ja paleterroristeja vastaan !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuolla aluella on sodittu vuosituhannet, Vanhantestamentin mukaan 60vuotta oli pisin rauhanjakso jos en väärin muista. palestiinalaiset ei pärjää ilman sotia, nyt Venäjä ja iran aseistaa. Alkoi siitä kun Hizbollah ampui raketin jalkapallokentälle jossa kuoli lähes kymmenkunta lasta ja nuorta. Golanin alueelle, mikä on muuten nykyistä Israelia, eikä se tarvi nykyisen kaltaisen YK:n tunnustamista.

Brittilehti The Guardianin mukaan ihmiset pakenevat nyt Etelä-Libanonista ruuhkien kasaantuessa alueen teille. Beirutilainen politiikan kommentaattori Jamal Ghosn kertoo al-Jazeeralle ”paniikin” levinneen maan eteläosiin ja ihmisten pakenevan kaaoksen keskellä. Hän arvioi Israelin käyttämän tulivoiman ennennäkemättömäksi.
Yhdysvallat on sanonut, että Israelin puolustusvoimien (IDF) ratsia ja sen sulkeminen mediaverkosto Al Jazeeran toimistossa Länsirannalla Ramallahin kaupungissa on "johdonmukainen Yhdysvaltojen tuen kanssa lehdistönvapaudelle Länsirannalla ja kaikkialla maailmassa". Israelin joukot tekivät sunnuntaina ratsian Al Jazeeran toimistoon miehittynyttä Länsirantaa ja antoivat 45 päivän sulkemismääräyksen, Qatarin yleisradioyhtiö kertoi.

Meiltäkin tulee häätää Palestiinalaiset, heiltä odotettvissa terroritekoja Natomaahan. Putin niitä tukee meidän AY liikkeen tavoin. AY liike maksaa Palestiinalaisille jotta voivat sotia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu