Apu: Kirsi Piha erosi kokoomuksesta

Anonyymi-ap

"Piha kertoo eronneensa kokoomuksesta viime vuoden joulukuussa pohdittuaan asiaa pitkään. Piha oli ollut puolueessa kirjoilla yli 30 vuotta.

– Lopulta päädyin siihen, että se suunta, mitä kokoomus nyt ottaa, on suunta, mitä en halua olla tukemassa, Piha sanoo Avun haastattelussa.

– En halua olla legitimoimassa sitä, mitä nyt tapahtuu, en ole osa sitä porukkaa.

Piha kritisoi haastattelussa Petteri Orpon (kok) hallitusta ja pohtii, onko kokoomus enää sivistyspuolue, jollaiseksi puolue on itsensä perinteisesti määritellyt.

– En pidä Petteri Orpoa rasistina. Mutta fakta on se, että hän pääministerinä mahdollistaa, legitimoi ja tavallaan mielestäni yllyttää tässä koalitiossa sen kaltaiseen ajatteluun Suomessa. Onko se sivistynyttä? Minun mielestäni ei ole.

Piha suostui vuonna 2021 kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä, mutta veti ehdokkuutensa pian tämän jälkeen pois. Piha koki, ettei hän edusta kaikkia niitä arvoja, joita nykykokoomus edustaa.

56-vuotias Piha toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1994–1996 ja 1999–2003 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1996–1999. Hän istui myös Helsingin kaupunginvaltuustossa ensin 1992–1996 ja sitten 2004–2008."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0f2a9f90-5f63-4718-b3cb-fd9ea5e78959

https://www.apu.fi/artikkelit/kirsi-piha-erosi-kokoomuksesta-en-ole-osa-sita-porukkaa

Sivistypuolueesta tuli siis äärioikeistoa sympatiseeraava konservatiivinen kovan linjan talousoikeistopuolue?

"Äärioikeistolaiset puolueet eri puolilla Eurooppaa ovat noudattaneet samaa kaavaa: mennään hallitukseen talousoikeiston kanssa, annetaan sille kaikki mitä se ikinä osaa haluta ja vastineeksi vallataan turvallisuuskoneisto ja lehdistö ja rajoitetaan kansalaisoikeuksia."

https://www.soininvaara.fi/2024/03/17/suomen-luisuminen-kohti-unkarin-tieta/

17

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pihan ajatukset ovat hänen omiaan. Annetaan tilaa sille. Ei ole ollut koskaan ehdokkaani eikä tule varmasti ikinä olemaankaan. Ainoa mitä oletan tuossa pohtineen että saako enää ilmaista rahaa mistään.

      • Anonyymi

        Melkoista mustamaalaamista. No eipähän Piha ole ollut ainoa...

        "Lauri Kattelus erosi kokoomuksesta – ”Puolueen linja ei enää vastaa arvomaailmaani”"

        https://yle.fi/a/74-20039009


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkoista mustamaalaamista. No eipähän Piha ole ollut ainoa...

        "Lauri Kattelus erosi kokoomuksesta – ”Puolueen linja ei enää vastaa arvomaailmaani”"

        https://yle.fi/a/74-20039009

        Kuka on Lauri Kattelus? neverhööd.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on Lauri Kattelus? neverhööd.

        Laitilan kaupunginjohtaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitilan kaupunginjohtaja.

        Missä on Laitila? Neverhööd.

        Tai no siitä Laitilan limonaaditehtaasta kyllä olen. Hyviä tuotteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitilan kaupunginjohtaja.

        Relevantti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkoista mustamaalaamista. No eipähän Piha ole ollut ainoa...

        "Lauri Kattelus erosi kokoomuksesta – ”Puolueen linja ei enää vastaa arvomaailmaani”"

        https://yle.fi/a/74-20039009

        Onko KOKMUKSELLA jokin linja???


    • Anonyymi

      Kokoomus ei ole koskaan ollut mikään sivistyspuolueen roolimalli. Osa kokkareista on ollut ja hekin enemmän pakosta aikoinaan

    • Anonyymi

      Hienoa Kirsi Piha !
      Olet rohkeasti oma itsesi ja pidät kiinni arvoistasi.
      Puolueena kokoomus on menettänyt uskottavuutensa liittoutumalla perussuomalaisten törkypolitiikkaan lyhytnäköisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

      • Anonyymi

        Orpo ja konservatiivisiipi töhrivät Kokoomuksen rasismipaskalla.


    • Anonyymi

      Kokoomuksessa on myös persusiipi.

    • Anonyymi

      Kokoomus on nykyään äärioikeiston pönkkäpuolue. Valitettavasti.

    • Anonyymi

      Ja kokoomuksessa huokaistiin helpotuksesta kun Kirsi "kuulen natsien saappaiden kopinaa parveikkeiden alla" Pihasta päästiin vihdoin eroon.

      • Anonyymi

        Kuin Hitler aikoinaan SA-komentaja Ernst Röhmistä sillä erotuksella, että Kirsi sai pitää henkensä?


    • Anonyymi

      Orpo, KUKKUU !!!!

      "Perussuomalainen ajatuspaja otti itselleen verkkosivun, joka viittaa äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan

      Suomen perusta -ajatuspaja on rekisteröinyt itselleen vaestonvaihto.fi-verkkosivuston. Väestönvaihto viittaa salaliittoteoriaan, jolla on oikeutettu äärioikeistolaista väkivaltaa."

      https://yle.fi/a/74-20114736

    • Anonyymi

      Apua
      Kato kay.

    • Anonyymi

      EN YHTÄÄN IHMETTELE ETTÄ EROSI TOISAALTA JOS LEIKKII ESIM ATTE KALEVAN JA KUMPPANIEN KANSSA PIIRI PIENI PYÖRII LEIKKIÄ VUOSI TOISENSA JÄLKEEN KYLLÄ SIINÄ KÄPY PALAA

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe