Pistää miettimään, julkishallinnon jälkimainingit- mainehaitat

On kiistatonta, että ihan lähimenneisyydessä Phj hallinnossa, kuinka sisäsyntyisesti toteutettiin kunnan tupa tyhjäksi-projekti, mistä lokasarjaryöpytys levisi medioihin negatiivisisesti. Painettu sana ei katoa, eikä arkistoista noin vain hävitetä asiakirjoja.

Hinta kunnan mainostamiselle ja poliittisen pelikentän markkinoimisesta oli silkkaa tuhlausta, joka sentti. Ihmisten edessä tuhlausta oli myös kaikki siihen käytetty aika , tarkoituksessaan hävytöntä. Sepittelyjen ja selittelyjen sekamelskaa ja valkeiden valheiden levittämistä kulovalkean tavoin , besttsellerin tyylisesti vain ja ainoastaan henkilöiden vahingoittamistarkoituksessa. Paikallinen trollitehtailu kävi kierroksilla.
Selittämättä sen enempää nyt, hyvinkin ihailtavaa oli, kuinka päätekijät pyrkivät likaiset juntat ja puheet olleen välttämättömiä, ilmeisesti käsi raamatulla halunneensa tehdä ainoastaan ja vain pelkkää hyvää.?

Mitä kauemmas eilisiin katsoo, siellä niitä on, kunnostautuneiden pelastajaurhojen vaalipuheissaan peittämiä syyttömien ohdakekumpuja.Vain taivas tietää, mitä ja ketä ? Saman taivaan alla, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat arvoja, joita ei pitäisi, eikä saisi valjastaa omaksi edukseen päinvastaiseen.
Surullista saagaa, raskasta tulee vielä vanhana muistella, jos enää muistavat.
Näin toimii demokratia, kaikki oikeutettiin yhteisön nimiin, tietenkin yhteisesti.
Sepä siitä.
Pistää miettimään.
Että mistähän tänä päivänä itseasiassa maksetaan, kun tehdään sopimuksia Pyhäjärven kaupunkikuvan, eri tavoin kunnan nimen näkymisestä, muille vierasta pr-tietämystä?
Kysymys kuuluu, mitä on Pyhäjärven syvältä kumpuava, todellinen maine?
Tämä kunta on mitä on, tekijöidensä näköinen! Mukana pysyvien ja taatusti myös tulevien osallisten aikakaudesta, sen nurjalta kääntöpuolelta.
Ei se ole heidän murheensa, jotka peeärrään suostuvat ja suosivat. Välillisesti.
40416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.

Äänestä
  • Etkö ole päässyt hokemalla samaa ymmärtämään, mitä sinusta ajatellaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Etkö ole päässyt hokemalla samaa ymmärtämään, mitä sinusta ajatellaan?

    Haista sinä pitkä v*ttu🤣

    Äänestä

Aluehallintovirastolta haetaan lupa " Pyhäsalmen infraoy.veden ottaminen pumppuvoimalan käyttöä varten Pyhäjärvestä Suomen energiavarasto kaivoksen maanalaisten tilojen kuivana pito sekä kuivanapitovesien käsittely ja johtaminen Pyhäjokeen" Kummassakin firmassa on vain Henrik Kiviniemi...Tieto peräisin Kaupungin sivustolta " kuulutukset" Onko siis pumppuvoimala tulossa vai onko tämä vain sitä hevon humppaa?

Äänestä
  • Vanha tieto vuodelta 2021 klo 11.22

    Äänestä

Aamuitkijä nukkui pommiin kun lirahti vasta aamupäivällä....

Äänestä
  • Itkuiikkojen iikka , todellinen vellip×××e

    Äänestä

Onneksi päästii eroon ja jäljelle jäi vain aamuisin itkevä luonnevikainen seuraaja.

Äänestä
  • Eiköhän tuo luonnevikaisuus ole sinussa itsessäsi HeKo?? Kaikki nauravat sinun "mielipiteillesi"on kuin lehmä veteen pa......aisi.

    Äänestä

  • Nauraminen surullisessa tilanteessa on harvinaista.
    Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että yllättävä ilmiö aiheuttaa voimakkaan muutoksen yleisessä vireystilassa. Siinä menevät tunnesysteemit vähän sekaisin, ja pinnalle saattaa tulla monenlaisia reaktioita.
    Kun tapahtuu jotakin sellaista, mitä ei ole ollenkaan odotettu, ihmisessä kehittyy voimakas puolustusreaktio, joka saattaa laukaista toivotun tunteen lisäksi muutakin. mm. naurua, hihitystä, nalkuttavaa käkätystä.

     Useammin tapahtuu sitä, että ihmistä alkaa itkettää, kun hän on iloinen. Mietippä sitä, sinä joka vinkut aamuitkijästä.
    Hänhän (on mielipide) on kertoessaan itseasiassa iloinen, ei itke, kun sanoo sen, mikä on totta! Kas mikään ei muutu, miten se voisi muuttua, kun hallinto vaalikaudesta toiseen on semmoinen, mitä on seurannut siinä, tap tap samojen näköalattomien johtaessa. Pyhäjärvisten kiinnostus on latteaa vanumista, henkinen ilmapiiri on köyhtynyt ja kaventunut , näkyy melkeinpä katkoviivana, lannistettu mielenmaisema.
    Maine on tekijöiden naurunalaisen maineen mukainen, vihjeenä sinne, missä rahalla ostavat extraa, ostopalvelupuolueet..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nauraminen surullisessa tilanteessa on harvinaista.

    Paljonko sait ääniä 2017? Se on sama kuin ihmisarvosi meillä!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eiköhän tuo luonnevikaisuus ole sinussa itsessäsi HeKo?? Kaikki nauravat sinun "mielipiteillesi"on kuin lehmä veteen pa......aisi.

    Kenelle naurettini vaaleissa 2017?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kenelle naurettini vaaleissa 2017?

    Aamuitkijälle!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eiköhän tuo luonnevikaisuus ole sinussa itsessäsi HeKo?? Kaikki nauravat sinun "mielipiteillesi"on kuin lehmä veteen pa......aisi.

    Kannattiko muuttaa Titan perässä tänne?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Paljonko sait ääniä 2017? Se on sama kuin ihmisarvosi meillä!

    Taidat olla kepun tyhmin. Muuta mahdollisuutta ei ole. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Taidat olla kepun tyhmin. Muuta mahdollisuutta ei ole. 🤣

    Mutta en ole sinun tavoin paikkakunnan HALVEKSITUIN LUONNEVIKAINEN.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kannattiko muuttaa Titan perässä tänne?

    Kikat ei ratkea titalla eikä muutamalla perässähiihtäjällä eikä muuttajalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Paljonko sait ääniä 2017? Se on sama kuin ihmisarvosi meillä!

    Tuleeko mieleen mikä on oma-arvosi🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mutta en ole sinun tavoin paikkakunnan HALVEKSITUIN LUONNEVIKAINEN.

    Olet sinä, vaan et näytä sitä edes ymmärtävän.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Olet sinä, vaan et näytä sitä edes ymmärtävän.

    Palstan täyttää sättiminen, äänimääristä ja suoraan sanoen toisen tarkoituhakuista mollaamista. Maine kyllä on entuudestaan pilalla julkishallinnon toimista johtuen, miksi tavalliset kuntalaiset jatkavat toistensa solvaamista.
    Lopettakaa, ellette osaa muusta kuin lapsenomaista lällättelyä , niin toimien vain te provosoitte toisianna!
    Hävettää lukea tuommoista siansontaa, mikä ihmeen vinoilu aloituksen aiheen perässä on tarpeen , keskustelkaa älkää olko typeriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kepulien aiheuttamat mainehaitat vaivaavat vielä pitkään. Hyvä olisi myös päästä kepulaisista reunaehdoista eroon. Silloin saattaisi vaikka tullakin yrittäjiä ja muutakin teollisuuttakin. Johan tässä on viimeiset 40 vuotta katseltu paikallisen kepun talostelua ja kaikilla käyrillä on suunta alaspäin. Toivottavasti tulevan kevään kuntavaalit tuo muutoksen, jotta päästäisiin eroon vanhasta hapatuksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Entisvanhaan oli hyvin tärkeää pitää hyvän satoisan viljan siemeniä silmällä, että uudiskylvölle olis edellyytkset niiltä osin onnistua.

    Emännillä hapanleivän juuri, karjanjalostuksessa suvunjatke periyttämisen parhaat puolet. ynnä muuta, ynnä muuta.

    Pyhäjärvellä mahtisukujen ristiinnaimisen seurauksena jälkipolvi alkoi "hurtata" ja perimä samentua entistä enemmän lillukanvarsiin.
    Ja näistä mahtivuosien pelimeihiä -ja naisia vaivaa rumasti sanoen tahkoaminen samalla malilla, samat naamat, samat kaavat, isommat märkivät haavat seuraavat heidän jäljiltään koko seutukuntaa .
    Ollaan niin hitokseen osaavinaan, totuus on ollut toista maata. Puheet ovat mahtipontisesti komeita ja innostavia, kun taas kunnan, jopa seutukunnallisesti katsoen kehittämiseen vouhkatut teot pieniä ja masentavia, kalliita kaiken lisäksi. Rahaa kului, velkaa tehdään , sitä vaan oli ja sitten se meninminne meni.
    Merkittävän suuri osuus suorastaan tyrimällä, sopuillen porukalla, osa kului ihan hupailessa nolosti poks noin vain, että on on, kyllä ovat oksettavan makuisia ja happamia tarjolle tuodut uusiot ja versiot.
    Joutilaiden jorisijoidenja itsensä kupruille kehujien kuntahallintoa.

    Mutta vain persujen ministeriä on epäilty nuoriin sekaantumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ääliö sai yhden äänen. hih hih

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Palstan täyttää sättiminen, äänimääristä ja suoraan sanoen toisen tarkoituhakuista mollaamista. Maine kyllä on entuudestaan pilalla julkishallinnon toimista johtuen, miksi tavalliset kuntalaiset jatkavat toistensa solvaamista.
    Lopettakaa, ellette osaa muusta kuin lapsenomaista lällättelyä , niin toimien vain te provosoitte toisianna!
    Hävettää lukea tuommoista siansontaa, mikä ihmeen vinoilu aloituksen aiheen perässä on tarpeen , keskustelkaa älkää olko typeriä.

    Miten totuuden kertominen on mollaamista? Siansontaa 1 2017.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Miten totuuden kertominen on mollaamista? Siansontaa 1 2017.

    Totuushan on se että HeKo on halveksittu luonnevikainen vittuilija..Ei ole mollaamista vaan totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mutta vain persujen ministeriä on epäilty nuoriin sekaantumisesta.

    Kyllä heitä on lähempänä, pyhiksessä, älä unohda niitä,

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Totuushan on se että HeKo on halveksittu luonnevikainen vittuilija..Ei ole mollaamista vaan totuus.

    Hänestä en tiedä, mutta sinusta olen kuullut, että muutit tänne Titan perässä, Pitääkö paikkaansa?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hänestä en tiedä, mutta sinusta olen kuullut, että muutit tänne Titan perässä, Pitääkö paikkaansa?

    HeKo kielsi jälleen itsensä.Pitää paikkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kyllä heitä on lähempänä, pyhiksessä, älä unohda niitä,

    Eikä ole ollut vain "epäily" ihan tuomioon johtaneita, pyhiksen pahikset!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    HeKo kielsi jälleen itsensä.Pitää paikkansa.

    Miltä Tita kolmaspyörä miettii? Ikävä hameen alle?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Miltä Tita kolmaspyörä miettii? Ikävä hameen alle?

    Ei taida enää edes nousta?

    Äänestä

"Kreivi Shaftesbury (1671-1713) johtaa hyveen kolmesta taipumuslajista, joita ovat: itsekkäät-, sosiaaliset- ja luonnottomat taipumukset. Luonnottomat taipumukset, esim. vahingonilo ja julmuus, ovat tarpeettomia. Hyve syntyy itsekkäiden ja sosiaalisten taipumusten sopivasta suhteesta. "

Elettiin sitä ennenkin, siis ennen anonyymisomea, joten jeesustelijat, kyllähän pyhiksessä on iljetyksiä tehneitä ja huusanneita ollut. Silloin jutut kiersivät kahvipöydissä, ei näin tällä tavoin kuin mm s24 mahdollistaa.

Somea voi pitää hyvässä jos pahassa mielessä ainoana kanavana traumaattisistakin jutuista ja ravitselua kaipaavista asioissa, monissa sellaisissa, mistä julkinen hallinto / hallinnossa toimivat ovat omaksuneet suojakseen vakiosti; vaikenemisen.

Äänestä
  • Kalahti?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kalahti?

    Mikä? sinun olematon omatuntoko?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kalahti?

    Eikö Hessulla nouse?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Eikö Hessulla nouse?

    Ei taida nousta, katala juttu se..

    Äänestä

Eiköhän nuo seisaaltaan yleensä nai?

Äänestä
  • Hävettävää sanailua, lukijana inhottaa todeta paikallisen keskustelukultturin ja mielikuvituksen jämähtäneen navan alapuolelle.

    Julkisuushaitta jokamiehille, kun paljastuisi oman käden onnellisiin, s24 tumputtajaksi?

    Lienee kysymys miehistä , käy kylmät ikääntyessä, ja ajatusmaailma pyörii yötä päivää kyvyttömän munan hautomisen ongelmissa? Voi kait naisetkin hyi hyi, räävästellä.

    Somea voi pitää hyvässä jos pahassa mielessä ainoana kanavana traumaattisistakin jutuista ja ravitselua kaipaavista asioissa,vinkkinä alapään vitsiniekat teille on tarjolla omat saitit, sinne vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Hävettävää sanailua, lukijana inhottaa todeta paikallisen keskustelukultturin ja mielikuvituksen jämähtäneen navan alapuolelle.

    Julkisuushaitta jokamiehille, kun paljastuisi oman käden onnellisiin, s24 tumputtajaksi?

    Lienee kysymys miehistä , käy kylmät ikääntyessä, ja ajatusmaailma pyörii yötä päivää kyvyttömän munan hautomisen ongelmissa? Voi kait naisetkin hyi hyi, räävästellä.

    Somea voi pitää hyvässä jos pahassa mielessä ainoana kanavana traumaattisistakin jutuista ja ravitselua kaipaavista asioissa,vinkkinä alapään vitsiniekat teille on tarjolla omat saitit, sinne vaan.

    Toimiiko suomi24 alustana tämän tapaiseen touhuun , jos niin ainakin NE supsuttelijat ovat poissa kaduilta masturboimasta?

    IL-" Täysin tuntematon mies tarrasi postinjakajan käteen kerrostalon porraskäytävän alatasanteella. Kun jakaja sai riuhtaistua itsensä irti, käski mies olemaan hiljaa, jotta tälle ei käy mitään.

    Mies alkoi avata housujensa vetoketjua.

    Postinjakaja perääntyi, mutta mies seurasi perässä. Hän työnsi jakajan hartioista seinää vasten ja alkoi masturboida samalla kun piti kättään postinjakajan kaulalla.

    Mies ei reagoinut millään tavalla, kun postinjakaja pyysi häntä lopettamaan.
    Saatuaan siemensyöksyn mies lopetti ja poistui porraskäytävästä."https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07291e56-2c06-4a62-8007-c8149fa43538

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On kiistatonta, että ihan lähimenneisyydessä Phj hallinnossa, kuinka sisäsyntyisesti toteutettiin kunnan tupa tyhjäksi-projekti, mistä lokasarjaryöpytys levisi medioihin negatiivisisesti. Painettu sana ei katoa, eikä arkistoista noin vain hävitetä asiakirjoja.

Hinta kunnan mainostamiselle ja poliittisen pelikentän markkinoimisesta oli silkkaa tuhlausta, joka sentti. Ihmisten edessä tuhlausta oli myös kaikki siihen käytetty aika , tarkoituksessaan hävytöntä. Sepittelyjen ja selittelyjen sekamelskaa ja valkeiden valheiden levittämistä kulovalkean tavoin , besttsellerin tyylisesti vain ja ainoastaan henkilöiden vahingoittamistarkoituksessa. Paikallinen trollitehtailu kävi kierroksilla.
Selittämättä sen enempää nyt, hyvinkin ihailtavaa oli, kuinka päätekijät pyrkivät likaiset juntat ja puheet olleen välttämättömiä, ilmeisesti käsi raamatulla halunneensa tehdä ainoastaan ja vain pelkkää hyvää.?

Mitä kauemmas eilisiin katsoo, siellä niitä on, kunnostautuneiden pelastajaurhojen vaalipuheissaan peittämiä syyttömien ohdakekumpuja.Vain taivas tietää, mitä ja ketä ? Saman taivaan alla, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat arvoja, joita ei pitäisi, eikä saisi valjastaa omaksi edukseen päinvastaiseen.
Surullista saagaa, raskasta tulee vielä vanhana muistella, jos enää muistavat.
Näin toimii demokratia, kaikki oikeutettiin yhteisön nimiin, tietenkin yhteisesti.
Sepä siitä.
Pistää miettimään.
Että mistähän tänä päivänä itseasiassa maksetaan, kun tehdään sopimuksia Pyhäjärven kaupunkikuvan, eri tavoin kunnan nimen näkymisestä, muille vierasta pr-tietämystä?
Kysymys kuuluu, mitä on Pyhäjärven syvältä kumpuava, todellinen maine?
Tämä kunta on mitä on, tekijöidensä näköinen! Mukana pysyvien ja taatusti myös tulevien osallisten aikakaudesta, sen nurjalta kääntöpuolelta.
Ei se ole heidän murheensa, jotka peeärrään suostuvat ja suosivat. Välillisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu