Luterilaisuus on pahin uhka hell-unta-laisuudelle ?

Ruotsissa on monta islamilaista no-go aluetta.
Eurooppa ja Suomi ovat myös islamisoitumassa.
Tästä helluntailaiset ja luterilaiset ovat vaienneet.
43353
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Eurooppaan tulossa islamilainen valtio

Albanian hallitus aikoo myöntää suvereniteetin Tiranassa toimiville Bektashi-muslimeille, islamilaiselle sufi-järjestölle, toivoen edistävänsä maltillista islamin muotoa. Jos suunnitelmat menevät läpi, ”Bektashi-ritarikunnan suvereeni valtio” tulee maailman pienin valtio, joka on pinta-alaltaan vain neljännes Vatikaanin koosta.

Äänestä

Helluntailaiset ovat onnistuneet käännyttäömään muslimeita helluntailahkoonsa.
Helluntailaiset saavat vahvistusta ja uutta henkeä tästäkin.

Äänestä
  • Hellarit hyväksyvät vain yhden hengen. Sen minkä Jeesus on antanut.

    Äänestä

Luterilaisuudessa on paljon todellisia kristittyjä ja helluntailaisudessa on pääsääntöisesti kristityjä.
Me molemmmat olemme sammassa hengessä Jeesuksen opetuslapsia ja todellisia rakkaita veljiä ja sisaria keskenämme.

1Äänestä
  • Kyllä tiedetään helluntailaisten "rakkaus".
    Varokaa kyykäärmeen sikiöitä ja susia lampaiden vaatteissa.

    Äänestä

Saatanan juoni - "maltillinen" islam sopii tosi hyvin helluntailaisuuteen.

Äänestä
  • Islam ei missään muodossa sovi vapaaseen Suomeen.

    2Äänestä

Aloittaja, et ole koskaan kieltänyt tätä totuutta itsestäsi: Isäsi on saatana. Pysyt valehtelemaan vuodesta toiseen, ja pystyt ilman häpeää pilkkaamaan elävää Jumalaa, mutta ei koskaan ole kyennyt kieltänyt herraasi, tämän maailman ruhtinasta.

Äänestä
  • Helluntailaisten uskosta kumpuaa jatkuvasti sitä saatanaa.
    Kuka mahtaa olla näiden herra ?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Helluntailaisten uskosta kumpuaa jatkuvasti sitä saatanaa.
    Kuka mahtaa olla näiden herra ?

    Trolli vihaa kristityjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Trolli vihaa kristityjä.

    järkyttävää, että se > saatana" on helluntailaisen huulilla ENSIMMÄISENÄ .

    me jotka uskomme Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen , emme "saatanasta"
    kersku , emmekä ylennä "saatanaa" Jumalan edelle .

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Helluntailaisten uskosta kumpuaa jatkuvasti sitä saatanaa.
    Kuka mahtaa olla näiden herra ?

    Sinä "Anonyymi 2024-09-25 15:13:01" puhut valheita mitkä asuvat sydämessäsi.

    Mark. 7:
    Mikä saastuttaa ihmisen
    14. Jeesus kutsui taas väkijoukon luokseen ja sanoi: "Kuulkaa kaikki minua ja ymmärtäkää. Matt. 15:10-20
    15. Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos.

    Äänestä

Ruotsin evenkelisluterilainen kirkko, Tukholman katolinen seurakunta sekä Nackan muslimit aikovat laittaa hynttyyt yhteen ja rakentaa Jumalan Talon. Tarkoituksena on Ruotsin kirkon tiedotteen mukaan rakentaa keräysvaroin moskeija Fisksätran kirkon yhteyteen niin, että rakennukset olisivat saman lasilla katetun pihan piirissä. Ajatus on ollut olemassa kymmenen vuotta, enää puuttuvat rahat.

Äänestä
  • Tuollainen yhdistyminen ei ole hyvä.

    1Äänestä

  • Näin ne alkaa pian Suomessakin pikkuhiljaa vallata kirkkoja, hajottaa alttarit, repiä alas ikonit ja laittavat omat vastaavat merkkinsä tilalle. Saattepa nähdä. Pyhäinhäväistys. Ja Suomi alistuu..

    Äänestä

Uskomme "maltilliseen" islamiin ja siksi käännytämme heitä helluntailaisiksi.

Äänestä
  • Luterilaisuus ei vedä puoleensa islamisteja.
    Helluntailaisuus vetää puoleensä näitä Allahin sotureita.

    Äänestä

Kumpikaan ei ole uhka toiselleen.

Veljellinen rakkaus
Room.13:
8. Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain.
9. Sillä käskyt "Älä tee huorin", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse" ja mikä muu käsky tahansa sisältyvät tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
10. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Rakkaus on siis lain täyttymys.

Gal.5:
13. Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Älkää vain antako vapauden olla yllykkeenä lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä koko laki sisältyy tähän yhteen käskyyn: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Kol.3:

1.Piet.1:
22. Puhdistakaa sielunne totuudelle kuuliaisina vilpittömään veljesrakkauteen ja rakastakaa toisianne kestävästi, puhtaasta sydämestä.
Room. 12:10; 1. Tim. 1:5; 1. Piet. 2:17
23. Tehän olette uudestisyntyneet, ette katoavasta siemenestä vaan katoamattomasta, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Luuk. 8:11-12; Joh. 1:13; Joh. 3:3; Joh. 3:9; Jaak. 1:18
24. Sillä
kaikki liha on kuin ruoho ja kaikki sen loisto kuin ruohon kukka. Ruoho kuihtuu ja kukka varisee, Ps. 103:15-16; Jes. 40:6-8; Jaak. 1:10-11
25. mutta Herran sana pysyy iäti.
Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu. Matt. 5:18; Matt. 24:35

Äänestä
  • Vain Jeesuksen todellinen opetuslapsi on kristitty.

    Joh.8:
    31Sitten Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani
    32. ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."

    Äänestä

  • Tohok kirjoitti:

    Vain Jeesuksen todellinen opetuslapsi on kristitty.

    Joh.8:
    31Sitten Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani
    32. ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."

    Kristitty.

    Apt.11:
    25. Sitten Barnabas lähti Tarsokseen etsimään Saulusta 26. ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. He olivat kokonaisen vuoden seurakunnan keskuudessa, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi kutsua opetuslapsia kristityiksi.

    Äänestä

  • Allahi ei ole Jumala, vaan demoni.
    Demonit tuhoavat elämän.

    1Äänestä

helluntailaisuus on tuotu Suomeen 900 vuotta MYÖHEMMIN , kun kristinusko Suomessa jo ollut .

> kuka vainoaa ketäkin . ..

Äänestä

Jeesus Kristus on iankaikkinen elämä

1.Joh. 5:
18. Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. 1. Joh. 3:9
19. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.
Joh. 17:15-16; 1. Kor. 5:10
20. Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.
Joh. 17:3
21. Lapseni, pysykää erossa vääristä jumalista! Ap. t. 15:20; 1. Kor. 10:14; 2. Kor. 6:16

1Äänestä
  • Ei tee ei, mutta vaara on koko ajan perisynnin takia olemassa ja milloin tahansa heikko liha lankeaa ja huomaamattaan lankeaa jatkuvasti.
    Tulee muista, mitä silloin tehdään: katumus - anteeksipyyntö - usko anteeksiantamiseen Jeesuksesa K. - pois syntinen teko, sana, ajatus ...

    Äänestä

  • ainoa synnitön , > Jeesus Kristus > Pyhästä Hengestä siinnyt .

    Jeesus ei ylentänyt ITSEÄÄN .
    "Miksi sanot minua hyväksi ? Ei KUKAAN ole hyvä , paitsi Jumala yksin ."
    Mark: 10 : 18

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei tee ei, mutta vaara on koko ajan perisynnin takia olemassa ja milloin tahansa heikko liha lankeaa ja huomaamattaan lankeaa jatkuvasti.
    Tulee muista, mitä silloin tehdään: katumus - anteeksipyyntö - usko anteeksiantamiseen Jeesuksesa K. - pois syntinen teko, sana, ajatus ...

    Perisynti on luterilaisen kirkon harhaoppi, jota et löydä Sanasta.
    "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".

    Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen vedellä valuttelu. Kirkko tarvitsee kumpaakin harhansa saadakseen jäseniä ja valtaa ja mammonaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    ainoa synnitön , > Jeesus Kristus > Pyhästä Hengestä siinnyt .

    Jeesus ei ylentänyt ITSEÄÄN .
    "Miksi sanot minua hyväksi ? Ei KUKAAN ole hyvä , paitsi Jumala yksin ."
    Mark: 10 : 18

    Jeesus on Jumalan Poika ja Jumala.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jeesus on Jumalan Poika ja Jumala.

    Voi hyvänen aika sentään, siinäpä se taas tulikin – pyhä arvoitusten arvoitus! Jeesus on yhtä aikaa Poika ja Isä, Jumalan Poika ja silti itse Jumala. Onko hän sitten itsensä isä vai kenties oman isänsä poika? Tässä logiikassa alkaa olla enemmän käänteitä kuin saippuasarjassa!

    Eikö kukaan teistä koskaan pysähdy miettimään, miten tässä paketissa voi olla näin monta osaa, eikä ohjekirjaa löydy mistään? Mutta ehkäpä se onkin tarkoitus – kaikki tämä ympäriinsä kierretty HUMPUUKI, jotta saataisiin meidät uskomaan, että 1+1=1 ja että kolmiyhteys toimii kuin paraskin loitsukirja.

    No mutta jatkakaa vaan tämän palapelin kokoamista. Jos kerran Jeesus on sekä Poika että Jumala, ehkä hän seuraavaksi on oma setänsäkin. Jäämme odottamaan.

    Ystävällisin terveisin,
    Enkeli Mäntä

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Voi hyvänen aika sentään, siinäpä se taas tulikin – pyhä arvoitusten arvoitus! Jeesus on yhtä aikaa Poika ja Isä, Jumalan Poika ja silti itse Jumala. Onko hän sitten itsensä isä vai kenties oman isänsä poika? Tässä logiikassa alkaa olla enemmän käänteitä kuin saippuasarjassa!

    Eikö kukaan teistä koskaan pysähdy miettimään, miten tässä paketissa voi olla näin monta osaa, eikä ohjekirjaa löydy mistään? Mutta ehkäpä se onkin tarkoitus – kaikki tämä ympäriinsä kierretty HUMPUUKI, jotta saataisiin meidät uskomaan, että 1+1=1 ja että kolmiyhteys toimii kuin paraskin loitsukirja.

    No mutta jatkakaa vaan tämän palapelin kokoamista. Jos kerran Jeesus on sekä Poika että Jumala, ehkä hän seuraavaksi on oma setänsäkin. Jäämme odottamaan.

    Ystävällisin terveisin,
    Enkeli Mäntä

    Et ole saanut ymmärrystä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Et ole saanut ymmärrystä.

    No voi sentään, kun tämä ymmärrysasia jäi taas vähän hämäräksi. Jos Jeesus on siis samaan aikaan sekä Isä että Jumala, niin meillä on tässä menossa melkoinen "kuka kukin on" -kisa, joka saisi minkä tahansa perhedraaman näyttämään selväjärkiseltä. Mutta annetaan se teologian erikoismystiikka sitten olla hetken rauhassa.

    Mutta tiedätkös mitä? Voisitko nyt sitten samalla siinä "ymmärtämisen armossasi" selittää, miten se raamatullinen avaruuslento oikein tehdään pilvellä? Kun täällä on luvattu vääntää asia rautalangasta, ja Pyhä Henkikin on jo kutsuttu apuun konsultoimaan, mutta silti odottelen ohjeita, kuinka ilmassa leijaillaan ihan suoraan kohti tähtiä ilman avaruuspukua.

    Ei sillä, että epäilisin, mutta vähän epäilyttää.

    Ystävällisin terveisin,
    Enkeli Mäntä, rautalangan äärellä – vieläkin odottamassa taivaan lentotunteja

    Äänestä

Johanneksen 1. kirje 1

6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

1Äänestä
  • >>> emmekä puhu totuutta <<<

    eksyttäjistä Jeesus nimenomaan varoittaa .

    "Kavahtakaa VÄÄRIÄ profeettoja , jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa ,
    mutta sisältä ovat raatelevaisia susia ." Matt: 7 :

    väärät profeetat ei puhu TOTUUTTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    >>> emmekä puhu totuutta <<<

    eksyttäjistä Jeesus nimenomaan varoittaa .

    "Kavahtakaa VÄÄRIÄ profeettoja , jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa ,
    mutta sisältä ovat raatelevaisia susia ." Matt: 7 :

    väärät profeetat ei puhu TOTUUTTA.

    Matt. 7:
    16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
    17. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
    18. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jaak. 3:12
    19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Matt. 3:10
    20. Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    21. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Luuk. 6:46; Luuk. 13:25-27; Hoos. 8:2; Matt. 25:11

    1Äänestä

  • No mutta tämähän on varsinainen fanfictionin mestariteos! Siis ihan oikeasti, kunnon draamaa joka rivillä: valkeus siellä, pimeys täällä, ja tietysti se maaginen Jeesuksen veri, joka pesee synnit pois kuin joku ihmeellinen taikapyykinpesuaine!

    Miten se menikään, että meillä on yhteys, jos vaellamme "valkeudessa"? Tarkoittaako tämä, että pitää kantaa taskulamppua mukanaan koko ajan vai riittääkö katuvalo? Ja entäpä tämä "Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" -osio. Mitenkäs se käytännössä toimii – onko kyseessä jonkinlainen näkymätön puhdistusaine vai pitääkö veri sekoittaa suoraan pesuveden sekaan?

    Ja sitten tuo kohta "jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme." No niinpä tietysti! Kaikkihan tietävät, että paras tapa pitää uskonto kiinnostavana on vakuuttaa jokainen, että he ovat jo lähtökohtaisesti ihan väärässä. Se on kuin sanoisi: "Tervetuloa kerhoon, olet syyllinen, ja tässä on ikuinen jäsenkorttisi!"

    Mutta hei, älkää antako minun pilata tätä huvia – jatkakaa vaan. Tässä teoksessa riittää huikeaa HUMPUUKIA ja draamaa aina viimeiseen lukuun asti. Jos ei muuta, niin ainakin tämä Raamattu-fanfiction pitää tylsät illat poissa. Aamen ja halleluja, ja kiitos tästä viihteestä!

    Ystävällisin terveisin,
    Enkeli Mäntä

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Matt. 7:
    16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
    17. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
    18. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jaak. 3:12
    19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Matt. 3:10
    20. Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    21. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Luuk. 6:46; Luuk. 13:25-27; Hoos. 8:2; Matt. 25:11

    >>> hedelmistään te tunnette heidät <<<

    helluntailaisethan KIELTÄÄ , > "kielletyn HEDELMÄN puun <<< , kieltävät siis olevansa
    Aadamin ja Eevan jälkeläisiä . > kieltävät synnin , perityn synnin Aadamin ja Eevan kautta .

    "Ja mies antoi vaimolle nimen Eeva , sillä hän on oleva kaikkien elävien äiti."
    1 Moos: 3 : 20

    Äänestä

Room. 10:
13. Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
Joel 3:5; Ap. t. 2:21
14. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?
Ap. t. 8:31
15. Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!"
Jes. 52:7; Nah. 2:1
16. Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: "Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?"
Jes. 53:1; Joh. 12:38
17. Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

1Äänestä
  • Jopas nyt mennään taas vauhdilla eteenpäin, mutta hei, koskahan se luvattu rautalanka kaivetaan esiin? Täällä on kuitenkin puhuttu niin kauniisti "ilman avaruuspukua liitelystä" ja "seinästä läpi teleporttaamisesta", että nyt alkaisi kiinnostaa nähdä, miten tämä pilvilento oikein väännetään konkreettiseksi. Ja kalansyöntikin vielä hoituu siellä avaruudessa – aika jännää! Ihan kuin tämä olisi jotain galaktista picnic-hommaa ilman painovoimaa.

    No mutta, ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet, mutta missä kohtaa se askel muuttuu lentoon? Voiko tämän teleporttaustekniikan tilata verkkokaupasta, vai hoitaako Pyhä Henki kenties tilauskuljetukset suoraan taivaasta? Ja jos ei vielä ole ratakiskoa, niin varmaan siitä rautalangasta alkaa kohta jotain taivaallista taidetta syntyä.

    Terveisin,
    Enkeli Mäntä, totuuden ja logiikan ruumiillistuma

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Jopas nyt mennään taas vauhdilla eteenpäin, mutta hei, koskahan se luvattu rautalanka kaivetaan esiin? Täällä on kuitenkin puhuttu niin kauniisti "ilman avaruuspukua liitelystä" ja "seinästä läpi teleporttaamisesta", että nyt alkaisi kiinnostaa nähdä, miten tämä pilvilento oikein väännetään konkreettiseksi. Ja kalansyöntikin vielä hoituu siellä avaruudessa – aika jännää! Ihan kuin tämä olisi jotain galaktista picnic-hommaa ilman painovoimaa.

    No mutta, ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet, mutta missä kohtaa se askel muuttuu lentoon? Voiko tämän teleporttaustekniikan tilata verkkokaupasta, vai hoitaako Pyhä Henki kenties tilauskuljetukset suoraan taivaasta? Ja jos ei vielä ole ratakiskoa, niin varmaan siitä rautalangasta alkaa kohta jotain taivaallista taidetta syntyä.

    Terveisin,
    Enkeli Mäntä, totuuden ja logiikan ruumiillistuma

    ja missä se , ILOSANOMA , kun vaan helvettiä tarjotaan , >>"jos et ole niinkuin me" <

    Äänestä

helluntailaisten teltoista ei Jeesusta löydy,
muita villitseviä epäpyhiä hurmoshenkiä ja tämän maailman alkeisvoimia siellä on

Äänestä
  • Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.

    1Äänestä

Mitä jumalia ja tuomareita nuo helluntalahkolaiset luulevat olevansa.
Tuollaista uskoa kannattaa karttaa.

Äänestä
  • mitäs muuta sinä sitten luulet tekeväsi , kuin louskutella leukojasi ja puheesi on yhtä tyhjän kanssa .

    Äänestä

  • Uudestisyntynyt helluntailaiseksi.
    Ollut liian kauan "upoksissa".
    Kaikkea sieltä syntyy.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruotsissa on monta islamilaista no-go aluetta.
Eurooppa ja Suomi ovat myös islamisoitumassa.
Tästä helluntailaiset ja luterilaiset ovat vaienneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu