Kuntavaalit 2025

Anonyymi-ap

Viime vaaleissa pershut saivat 1154 ääntä, vuonna 2017 652 ääntä, vuonna 2013 977 ääntä. Mikäs mahtaa nyt olla suunta? Ovatko persuvaltuutetut onnistuneet tällä vaalikaudella tuomaan jotain erityisen hyvää ilmajoen kuntaan ja sen toimintaan?

55

789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä ole, ei. Mutta ei ole kyllä muutkaan puolueet onnistuneet. Kuntapolitiikka on mennyt epäluuloiseksi kyräilyksi ja virheiden etsimiseksi kun tarkoitus olisi kai kuitenkin pyrkiä etsimään yhdessä ratkaisuja.

      Talouden kurjistuessa ja kunnan palvelutason heikentyessä persujen käyttövoima eli muutosvastarinnasta kumpuava katkeruus ja herraviha vain lisääntyy. Eli veikkaus on että jos ehdokasasettelu persuilla onnistuu niin ääniosuus on edellisvaaleja suurempi. Varsinkin kun kepu ja kokkarit on ihan kontillaan eivätkä pysty perustelemaan äänestäjille miksi huonoja päätöksiä on tehty ja tehdään jatkossakin.

    • Anonyymi

      Petosjytky..

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten ansiosta keskituloiselle perheelle jää satoja euroja enemmän käteen, kun he torppasivat sosialistien ajaman veronkorotuksen.
      Sen lisäksi kouluissa on koko maakunnan pienin luokkakoko, eniten koulunkäynnin ohjaajia jne.
      Perussuomalaiset ovatkin kuntalaisten puolue, ei kunnan puolue.
      Ainoa eturyhmä perussuomalaisilla ovat kuntalaiset.

    • Anonyymi

      Kiitos, siirryn PS-äänestäjäksi.

    • Anonyymi

      Eikös ne perussuomalaiset olleet myös tämän uuden kunnanjohtajan valinnan takana.
      Pitkään aikaan ei ole tarvinnut hävetä kunnanjohtajan toilauksia.

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto, kepu pettää aina, vasemmisto tuhoaa kaiken.

    • Anonyymi

      Sanokaapas joku miten keskustapuolue on tehnyt yhteistyötä muiden puolueiden kanssa?
      Eiköhän se ole juurikin keskustapuolue, joka on tottunut sanelemaan kaiken. Heillä ei ole kykyä tehdä yhteistyötä. Heidän kokouskäyttäytyminen on ala-arvoista, ollut jo vuosia.
      Ylimieliset kepulaiset ovat yhteiskunnan syöpä.

      • Anonyymi

        On kepu tehnyt yhteistyötä äärivasemmiston kanssa, ja tulokset näkyy sotehimmelissä.


    • Anonyymi

      Persut ovat haitallisia, toivottavati eivät saa yhtään ääntä.

      • Anonyymi

        Saavat he ja ansaitusti saavat.


    • Anonyymi

      Onko yhtään lupausta missä persut eivät ole kääntäneet takkia.

      • Anonyymi

        Vappusatanen?


      • Anonyymi

        Keskustan vaalilupaus. "olemme saaneet kunnan talouden niin hyvään kuntoon, että veroja ei tarvitse koko vaalikaudella nostaa"
        Kuinkas kävi? Kepu pettää aina!


    • Anonyymi

      Kummasti ketjussa puhutaan kepusta vaikka aloituksessa kysytään persuista. Tämä tyyli on jo nähty, voisiko joku kertoa mitä persut ovat ilmajoella saaneet aikaan tällä vaalikaudella. Kunnanjohtajan vaihtuminen sinänsä ei persujen teko ole, eli siitä on turhaa yrittää ottaa kannuksia.
      Eli ilmajoella tehdyt kuntaa kohentavat asiat persuilta?

      • Anonyymi

        Nyt kyllä esitit kysymyksen johon vastaaminen saattaa viedä aikaa. Tai sitten joku vastaa rehellisesti, EI MITÄÄN!


      • Anonyymi

        Laittomiin päätöksiin puuttuminen ja niiden julkituominen aika kova. 💪🏻 Muut mieluummin lakaisee maton alle.


    • Anonyymi

      Persut vaan on eniten kuntsalaisten puolella.

    • Anonyymi

      Puolueiden välillä on eroja.
      Systeemipuolueet SDP+Keskusta+ vihreät ovat lähinnä kuntaa varten.
      PS+kok+Kd ovat kuntalaisia varten.

      • Anonyymi

        Tähän mielipiteeseen perusteluja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän mielipiteeseen perusteluja?

        Näitä systeemipuolueita ei mikään muu kiinnosta kuin kantakirjaeliitin kähmintä, hyvinvointialueen hallintohimmeli on tästä hyvä esimerkki, johtajia isolla palkalla ja hyvillä etuisuuksilla.
        Ensiviikolla tk suljetaan kolmeksi päiväksi, lääkäreitäkään ei enää saada töihin, mutta hallinto rehottaa ja syö terveydenhoidon rahat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä systeemipuolueita ei mikään muu kiinnosta kuin kantakirjaeliitin kähmintä, hyvinvointialueen hallintohimmeli on tästä hyvä esimerkki, johtajia isolla palkalla ja hyvillä etuisuuksilla.
        Ensiviikolla tk suljetaan kolmeksi päiväksi, lääkäreitäkään ei enää saada töihin, mutta hallinto rehottaa ja syö terveydenhoidon rahat.

        Kepun aluevaalilupaus petetty. Lähipalvelut keskustapuolue keskittää Seinäjoelle. Sote-keskus ensi viikolla 3 pv kiinni ja viikonloppuisin Y-talo Seinäjoki.
        Kepu petti taas.


    • Anonyymi

      Vaasalainen persu ilmoittaa Ilpossa tänään, että parhaita päätöksentekijöitä ovat ihmiset, jotka käyttävät palveluita. Terävä havainto. Meillä kouluasioista päättää vanhatpoijat ja eläkelääset. Ne ihmiset, jotka asioista tietävät kokemuksella, eivät ehdi kokoustelemaan, kun on perhe ja työ hoidettavana. Lisää nuorempia ehdokkaita tarvitaan päätöksentekoon.

      • Anonyymi

        Keskustapuoleessa ei arvosteta nuoria.
        Eniten ääniä saanutta ei kelpuutettu edes puheenjohtajistoon. Satraapit joiden kannatus edellisissä vaaleissa laski kaikkein eniten, häärää joka paikassa.
        Toteutuiko kuntalaisten tahto? EI


      • Anonyymi

        Kasvatus ja sivistyslautakunta on ollut PS-johdossa ja puheenjohtajat ovat olleet 30-vuotiaita.
        Perussuomalaiset antaa nuorille vastuuta. Siksi PS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustapuoleessa ei arvosteta nuoria.
        Eniten ääniä saanutta ei kelpuutettu edes puheenjohtajistoon. Satraapit joiden kannatus edellisissä vaaleissa laski kaikkein eniten, häärää joka paikassa.
        Toteutuiko kuntalaisten tahto? EI

        Monesti juuri nuorilla on perhe- tai opiskelusyitä, joiden takia ei ehdi kokoustella monta kertaa viikossa. Vanhuksilla on aikaa paremmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvatus ja sivistyslautakunta on ollut PS-johdossa ja puheenjohtajat ovat olleet 30-vuotiaita.
        Perussuomalaiset antaa nuorille vastuuta. Siksi PS

        Ps nuoremmat tekee kuten vanhukset määrää.


    • Anonyymi

      Voin kertoa että olen jokusen valtuuston kokouksen katsonut ja sen perusteella ei ole mitään kiinnostusta osallistua tai mennä ehdokkaaksi. Senverran kamalaa touhu valtuustossa on.
      Ja palkaksi saa haukut ja vihaviestit.

      • Anonyymi

        Katsoin jonkun kokouksen ja keskustan valtuutetut osoittivat ylimielisyyttä lähtemällä kesken kokouksen pois.
        Ei jatkoon sellaisia valtuutettuja jotka eivät kestä kuulla muiden mielipiteitä kuin omansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoin jonkun kokouksen ja keskustan valtuutetut osoittivat ylimielisyyttä lähtemällä kesken kokouksen pois.
        Ei jatkoon sellaisia valtuutettuja jotka eivät kestä kuulla muiden mielipiteitä kuin omansa.

        Äärimmäistä ylimielisyyttä.


      • Anonyymi

        Joo, samaa mietin, aika masokisti pitää olla, kun tuonne lähtee. Muutama tolkun ihminen näkyy olevan mukana, joku nauttii vain omasta äänestään ja jaksaa jaaritella samoja juttuja toisille hattuillen.


    • Anonyymi

      Syy vai seuraus, mutta persuvaltaisilla kunnilla menee huonosti. Eikä persut paranna tilannetta.

      • Anonyymi

        Kaikki suomen kriisikunnat on keskustavaltaisia :-)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki suomen kriisikunnat on keskustavaltaisia :-)

        No olipa yllätys. Kepulla pakki tyhjä joka paikassa.
        https://www.tutkihallintoa.fi/kunnat/kuntien-tilanneseuranta/kriisikunnat-ja-kriisikuntakriteerit/


    • Anonyymi

      Kylläpä persut taas kehuu itseään, on ne niin vähäjärkistä porukkaa.

    • Anonyymi

      Niin persujen tekoja on siis päätösten laillisuuden valvonta. Tai ehkä yhden persun. Muiden teot vähän niin ja näin. Ei se kasv ltk johtaja ole mitään mullistavaa tehnyt, vaikka puheenjohtaja onkin ja nuori.
      Siinäpä ne persujen maineteot sitten onkin.
      Yksi asia missä ovat ahkeria on muiden tekojen moittiminen.
      Kaikissa kokouksissa jotka olen katsonut on kyllä valtuutetut istuneet paikoillaan ihan normaalisti.

    • Anonyymi

      Roomaakaan ei rakennettu päivässä, Suomen byrokratiaviidakosta puhumattakaan. Ei neljässä vuodessa poliittisen kartan vaihtuminen näy kuntatasolla välttämättä mitenkään. Tuhoaminen ja rikkominen on aina nopeampaa kuin korjaaminen ja rakentaminen.

      • Anonyymi

        Näinkin se on. Voisi silti luetella jotain toimia millä persut on valtuustossa koittaneet ilmajoen laivaa kääntää. Muuta kuin toisten moittimista.
        Ja mikäs kokous se olikaan josta valtuutettuja marssi pois, voisi oikein katsoa että saisi selville miksi lähtivät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinkin se on. Voisi silti luetella jotain toimia millä persut on valtuustossa koittaneet ilmajoen laivaa kääntää. Muuta kuin toisten moittimista.
        Ja mikäs kokous se olikaan josta valtuutettuja marssi pois, voisi oikein katsoa että saisi selville miksi lähtivät.

        Muistelen että siinä kokouksessa mistä kepuvaltuutetut katkasi kesken kokouksen pois, käsiteltin Koskenkorvan kouluasiaa.
        Ei kepulaisia kiinnostanut Korvalaisten asiat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen että siinä kokouksessa mistä kepuvaltuutetut katkasi kesken kokouksen pois, käsiteltin Koskenkorvan kouluasiaa.
        Ei kepulaisia kiinnostanut Korvalaisten asiat.

        Luottamustoimeen valitun ”virkavelvollisuus” on hoitaa tointaan, mikä tarkoittaa keskeisimmin kokouksiin osallistumista. Poissaoloon ja kokouksesta poistumiseen pitää olla asianmukainen syy. Ongelmia poistumisesta syntyy, jos kokous ei sen jälkeen ole päätösvaltainen. Toisinaan tulee julkisuuteen tapauksia, jossa poliittisesti kuumaa asiaa ei saada käsiteltyä, kun toimielimen jäsenet poistuvat kokouksesta eikä kokous ole enää päätösvaltainen. Tämä on ollut poistujien tarkoituskin, ja lopputuloksena on, ettei heille epämieluisaa päätöstä saada tehtyä ainakaan siinä kokouksessa. Tällainen toiminta sopii huonosti demokratian pelisääntöihin. Toimielimessä enemmistö määrää kaapin paikan. Kaiken lisäksi ”ulosmarssi” tehdään tarkoituksellisesti, ja silloin kysymys voi olla ”virkavelvollisuuden tahallisesta rikkomisesta”. Historiasta löytyy esimerkkejä, joissa poistujat on tuomittu käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen. Rikokseen voi aina liittyä myös vahingonkorvausvastuu. Vaikka asiat joskus ovat vaikeita, äärimmäisiä keinoja ei kannata ottaa käyttöön. Siitä voi seurata muutakin kuin pään silitystä. Heikki Harjula, johtava lakimies Kirjoitus on julkaistu Kuntalehdessä 1/2015.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinkin se on. Voisi silti luetella jotain toimia millä persut on valtuustossa koittaneet ilmajoen laivaa kääntää. Muuta kuin toisten moittimista.
        Ja mikäs kokous se olikaan josta valtuutettuja marssi pois, voisi oikein katsoa että saisi selville miksi lähtivät.

        Perussuomalaiset ovat tuoneet keskituloiselle kuntalaiselle toimillaan valtuustossa useiden satojen eurojen lisätulot, estämällä veronkorotukset.
        Kokousten striimaaminen jokaiselle nähtäväksi tapahtui perussuomalaisten aloitteesta.
        Kannattaa seurata kokouksia, ensi maanantaina nähdään jälleen miten kukakin kuntalaisia puolustaa vai ollaanko vain kuittaamassa kokouspalkkioita.


    • Anonyymi

      Lääketiede on edistynyt niin valtavasti, ettei terveitä ihmisiä oikeastaan enää ole. Sen huomaa keskustavaltuutetuista.
      Ihmisaivoissa on 12 miljardia solua. Ja millainen työttömyys siellä usein vallitseekaan.
      Ei typeryys ole mikään syy olla kepuli. Harhaoppisuus on vain ajatuksenvapauden toinen nimi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä ne veronkorotukset vielä tulee, ei siinä persujen ulina auta.
      Se että on äänessä kokouksissa ei ole mikään meriitti. Kyllä asiat valmistellaan jo ennemmin, ettei tartte turhaan kokouksia pitkittää. Tätähän persut tekee.

      • Anonyymi

        Missä ne asiat päätetään jos ei kokouksessa?
        Kepu vannoo täälä veronkorotusten puolesta, eikö heillä ole koskaan mitään muuta vaihtoehtoa?


    • Anonyymi

      Seuraavissa kuntavaaleissa persut menettävät 2 - 3 paikkaa

      • Anonyymi

        Seuraavissa kuntavaleissa perussuomalaiset kasvattaa ryhmäänsä 1-2 paikkaa.
        Ehdokaslista on hyvä ja keskustan politiikan hedelmät on nähty. Kuka haluaa äänestää keskustalaisia öykkäreitä, kuntalaisia himoverottavia Seinäjoelle keskittäjiä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavissa kuntavaleissa perussuomalaiset kasvattaa ryhmäänsä 1-2 paikkaa.
        Ehdokaslista on hyvä ja keskustan politiikan hedelmät on nähty. Kuka haluaa äänestää keskustalaisia öykkäreitä, kuntalaisia himoverottavia Seinäjoelle keskittäjiä?

        Öykkäri on kyllä persuissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öykkäri on kyllä persuissa.

        Fakta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavissa kuntavaleissa perussuomalaiset kasvattaa ryhmäänsä 1-2 paikkaa.
        Ehdokaslista on hyvä ja keskustan politiikan hedelmät on nähty. Kuka haluaa äänestää keskustalaisia öykkäreitä, kuntalaisia himoverottavia Seinäjoelle keskittäjiä?

        Voihan sitä toivoa mutta totuus on kuitenkin se että moni persuja äänestänyt on tämän hallituskauden aikana muuttanut mielipitensä ja kato tulee käymään kuntavaaleissa. Eikös persut odottanut eurovaaleissakin 1 - 2 paikan lisäystä mutta tulikin romahdus :)


    • Anonyymi

      Milläs videolla se väitetty valtuutettujen poistuminen olikaan? #bandicam

    • Anonyymi

      Kunnanvaltuuston kokousvideolla se oli. Kepulaiset ylimieliset karkasi kesken kokouksen pois.
      Kahvit, kampaviinerit ja kokouspalkkiot kiihottaa.

      • Anonyymi

        Mikä kokous?


    • Anonyymi

      Öyhötyksen määrä on vakio.

    • Anonyymi

      Oliko kepulaiset nyt koko kokouksen paikalla vai osoittivatko halveksuntaa demokratiaa kohtaan?

    • Anonyymi

      Anna mä nauran!!!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3655
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2610
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      598
      2315
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2046
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      79
      1862
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1688
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1658
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      1602
    9. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      95
      1469
    10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1466
    Aihe