Raflaavan otsikon takana on aito mielenkiinto ja huoli.
Adventiseurakunta on pieni puolenkymmenentuhannen ihmisen yhteisö. Adventistit ovat tiukasti yhteen hitsautunut yhteisö. Eivät ehkä niin sulkeutuneita kuin jehovan todistajat, mutta kuitenkin. Näyttäisi olevan yleistä, että naimisiin mennään vain oikeauskoisten kanssa eli adventtipiireissä, joka sitten lisää sitä sisäänpäinlämpiämistä, jos koko seurakunta alkaa olla sukua keskenään.
Haluaisin adventisteiltakin, mutta kai lähinnä entisiltä adventisteilta ja adventtipiirejä lähellä olleilta ASIALLISIA kommentteja siitä liittyykö seurakunnan toimintaan manipulointia tavalla tai toisella. Kai se sillain on, että manipulointia esiintyy kaikissa ihmisten välisissä suhteissa ja "ei sitä ole" ei yleensä ole totta. Ihan arkikokemuksia olen kiinnsotunut kuulemaan.
Adventiseurakunta on pieni puolenkymmenentuhannen ihmisen yhteisö. Adventistit ovat tiukasti yhteen hitsautunut yhteisö. Eivät ehkä niin sulkeutuneita kuin jehovan todistajat, mutta kuitenkin. Näyttäisi olevan yleistä, että naimisiin mennään vain oikeauskoisten kanssa eli adventtipiireissä, joka sitten lisää sitä sisäänpäinlämpiämistä, jos koko seurakunta alkaa olla sukua keskenään.
Haluaisin adventisteiltakin, mutta kai lähinnä entisiltä adventisteilta ja adventtipiirejä lähellä olleilta ASIALLISIA kommentteja siitä liittyykö seurakunnan toimintaan manipulointia tavalla tai toisella. Kai se sillain on, että manipulointia esiintyy kaikissa ihmisten välisissä suhteissa ja "ei sitä ole" ei yleensä ole totta. Ihan arkikokemuksia olen kiinnsotunut kuulemaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Manipulointia luonnollisesti esiintyy adventistien piirissä ja myös aivopesua.
Seurakunnissa pastorit voivat ottaa varhaisnuoren vanhemmat keskustelemaan kanssaan siitä, kuka olisi kenties ihan omasta seurakunnasta se sopiva tuleva aviopari varhaisnuorelle?
Vanhemmat tietysti omalta osaltaan voivat kertoa ja ehdottaa omaa ehdokastaan, joka sopisi heidän lapselleen aviokumppaniksi.
On jopa ehdotettu seurakunnan vanhempaa vanhaa piikaa nuoremmalle seurakunnan veljelle. "Miten olis, voisitko ajatella? Meidän sinun vanhempiesi mielestä hän olisi sinulle oikein sopiva syvässä uskossa oleva seurakuntamme sisar. Mitä ne seurakunnassa oikein mahtavat ajatella, kun sinä olet vielä poikamies?"
Voi olla, että nuori mies ei olekaan kiinnostunut lainkaan naisista seksuaalisessa mielessä tai se vanha piika ei ole kiinnostunut miehistä sillä tavalla. Kumpikaan ei ole kuitenkaan uskaltautunut kaapista ulos, joten silloin voi hyvin kyseeseen tulla kulissiavioliitto, ettei seksuaalinen taipumus paljastuisi.
Kesäkuun 2024 lopussa adventtikirkossa oli jäseniä 4115 Suomen adventtikirkon oman ilmoituksen mukaan.
Ei siitä kauaa ole, kun adventtikirkon jäseniä oli vielä yli 6000.
Se, että kuinka monta aktiivista seurakuntalaista on tällä hetkellä adventtikirkossa, niin se luku on tietysti paljon alhaisempi kuin tuo rapiat 4000.
Ikärakenteen huomion ottaen hyvin moni adventtikirkon jäsen makaa sairaalassa tai kotonaan ymmärtämättä edes sitä, mikä päivä kulloinkin on. On myös paljon niitä 'haamujäseniä', jotka ovat vielä seurakuntien jäsenkirjoissa mukana, mutta heitä ei ole vuosiin näkynyt missään adventtikirkon tilaisuuksissa.
Nimi voi siis olla seurakunnan jäsenrekisterissä, vaikka jäsen ei kuuluisikaan adventtikirkkoon.
Ihminen on voinut erota kirkosta ja uskonnollisista yhteisöistä aika päiviä sitten, mutta hänen nimensä voi siitä huolimatta on seurakunnan jäsenrekisterissä.
Silloin hänet lasketaan luonnollisesti myös vielä adventtikirkon paikallisseurakuntaan kuuluvaksi.
Tulee vaan mieleen, että tarkoittaako tämä sitä, että pienemmän porukan pitää kantaa myös se taloudellinen vastuu, kun rahoittajat vähenee vai käykö niin, että perinnöt imetään seurakunnan kassaan. Semmoisia puheita liikkuu, että suomesta laitetaan rahaa ulkomaille ja että noi adventistien koulut vie seurakunnalta valtavasti rahaa,
"Sirkushuvit" ovat siksi adventtikirkon päättäjienkin mielestä tärkeitä, että edes jostain nuoresta tulisi maksava asiakas yhteisöön. Nuorille järjestetään jos jonkinlaista viihdettä, joka muistuttaa sitä samaa viihdettä mitä ne 'pakanat' harjoittavat siellä maailmassa.
Sillä tietysti se nuoriso saadaan edes jollain tapaa sidottua yhteisöön.
Koulutoiminta koetaan adventtikirkon päättäjien toimesta erityisen tärkeänä siksi, että saadaan se nuorison kaveriporukka olemaan saman yhteisön piirissä ja sidottua sitä kautta uskonnollista nimeä kantavaan 'jengiin'.
Puhutaan 'adventtinuorista' ja sitten on erilaista kerhotoimintaa kuten 'polunkävijät' suhteellisen uutena toimintana mukaan tullut 'oikos'.
Muuten kuinkahan moni adventtinuori lukee vaikkapa Ellen Whiten teoksia?
Arvaukseni on, että hyvin harva.
'"Sanomia nuorisolle" on 1800-luvulla kirjoitettu fundamentalistinen teos, jolle adventtinuoret nykyään nauravat, eikä sitä tekelettä lueta kyllä missään adventtinuorten piirissä.
Nuoret kokevat sen kirjan ahdistavana, eikä se vastaa pienimässäkään määrin 2000-luvun uskonnollisuutta saati nuorten ideologiaa.
Saadaanko tällä tavalla oikeasti lisää maksavia asiakkaita adventisteihin? Luulisi, että nuoret jos jotkut osaisivat äänestää jaloillaan.
Onhan yksi Ellen G Whiten teos ladattavissa ihan seurakunna omilta sivuilta, että kai ne siihen vielä uskoo ja opettaa.
No onhan se koko puljun ideologinen perusta tämän naisen kirjoitukset.
No höpöhöpö. Jos on eronnut, nimi ei ole rekisterissä.
Höpöhöpö.
On joo!
Muuten kuinkahan moni adventtinuori lukee vaikkapa Ellen Whiten teoksia?
Arvaukseni on, että hyvin harva.
'"Sanomia nuorisolle" on 1800-luvulla kirjoitettu fundamentalistinen teos, jolle adventtinuoret nykyään nauravat, eikä sitä tekelettä lueta kyllä missään adventtinuorten piirissä.
Nuoret kokevat sen kirjan ahdistavana, eikä se vastaa pienimässäkään määrin 2000-luvun uskonnollisuutta saati nuorten ideologiaa.
Mainitsit edellä tuon Ellen Whiten teoksen Sanomia nuorisolle. Tässä heti kyseisen kirjan alusta katkelma:
"Olen (Ellen White) syvästi kiinnostunut nuorista, ja hartaasti haluan nähdä heidän pyrkivän saavuttamaan täydellisen kristillisen luonteen, koettaen ahkerasti opiskellen ja hartaasti rukoillen saada kasvatusta, mikä on välttämätöntä kelvolliselle palvelukselle Jumalan työssä. Ikävöin nähdä heidän auttavan toisiaan saavuttamaan korkeamman tason kristillisessä kokemuksessa."
---
"Monet nuoremme eivät tunne, että heidän on välttämätöntä voimansa koko tarmolla tehdä parhaansa aina ja kaikissa olosuhteissa. He eivät pidä mielessään Jumalan pelkoa, eivätkä heidän ajatuksensa ole puhtaat ja jalostuneet."
Ellen Whiten pääideologina oli vahvasti 'luonteen kehittäminen'.
Hän toisti jatkuvasti sitä, kuinka ihmisen tulee kehittää luonnettaan.
Melkein joka lauseessa hän toisti samaa ideologiaansa.
"Ellei teidän luonteenne kehity Kristuksen luonteen kaltaiseksi, niin..."
Adventistit ovat nykyään jakautuneetkin kahteen pääryhmään. On konservatiivit ja liberaalit.
Konservatiivit fanittavat Ellen Whitea ja pyrkivät kehittämään omaa luonnettaan mahdollisimman hyväksi ja täydelliseksi.
Liberaalit sen sijaan sanovat, että ainoastaan Jumala voi kehittää ihmisen luonnetta ja meidän tulee vain luottaa siihen, että pelastumme vain armosta, emmekä yrittämällä kehittää luonnettamme, joka on vain saastainen ja tulee aina olemaan sitä.
Kuulostaa siltä, että nämä liberaalit ovat ikään kuin kääntyneet kristityiksi.
Siltähän tuo vaikuttaa, että alkuperäiset hörhötykset olisi huomattu valheeksi, mutta ei silti olla päästy elleniläisistä eroon.
Olisko rahat konservatiivien käsissä
Ellen Whitesta ei voida luopua, koska silloin Adventtikirkko menettäisi oman identiteettinsä ja erityisasemansa lopun ajan jäännöskirkkona. Se olisi vain yksi mitätön kirkkokunta muiden joukossa suuressa Babylonissa, joka on opettanut täyttä puppua jäsenistölleen koko olemassaolonsa ajan. Kuka sellaiseen haluaisi kuulua?
On paljon hohdokkaampaa olla se Jumalan "kaikille käskyille uskollinen" valittu silmäterä, joka "tietää", mitä tulee tapahtumaan lopun aikana, koska Ellen "enemmän kuin profeetta" on sen heille kertonut.
Valheesi ei hetkauta.
Älä ole typerä.
Taas kirjoititte käytännössä pelkkää valhetta.
Päinvastoin täällä on ollut hyvää keskustelua.
Valhetta silti.
Ylimielisyys ja koppavuus ovat adventistien armolahjoista suurimmat.
Katoliselta äitikirkolta peritty "ainoa oikeaoppisuus" tekee uskonharhaisista ylimielisiä ja koppavia "tietäväisiä" ilman yhden yhtäkään todistetta.
Höpöhöpö.
Höpöhöpö.
Höpöhöpö=olette oikeassa=aamen.
Me adventistit käytämme ilmaisua höpöhöpö, kun joku asia on niin ja aamen.