Oikea usko, mitä se on??

Millaista lienee oikea usko? Eikö sellaista, joka katsoo yksin Jumalaan ja Hänen mahdollisuuksiinsa. Onko Jumalalle mahdollista pelastaa kaikki ihmiset? On! Onko se Jumalan tahto? On! Me kaipaamme Jumalaa. Sellaista Jumalaa, joka on rakkaus. Jopa Raamatussa on kirjoitettu, että Jumala on rakkaus ja että on Jumalan tahto, että kaikki pelastuvat.

Tekikö Jumala siis sitten tässä pelastus asiassa itselleen niin suuren kiven, ettei Hän jaksa sitä nostaa. Jumala tahtoo pelastaa kaikki, mutta kaikki eivät pelastu. Eivät pelastu, vaikka Jumala tekee mitä Hän ikinä tahtoo ( psalmi 115:3). Kyllä Jumala tekee edelleenkin mitä tahtoo, mutta kun ei uskota Jumalaan. Ei katsota tässä pelastus asiassa oikeaan suuntaan. Oikea suunta on Jumalan rakkauden ilmoitus tälle maailmalle, ristiinnaulittu Kristus Jeesus. Kristuksen ristillä on usko täytetty. Ja sieltä se myös alkaa. (hebr. 12:2) Pyhä Henki kastaa meidät yhteen Kristuksen Jeesuksen kuolemaan. Kristus on meidän uskomme. Ja tämä usko on voittanut koko ihmiskunnan Jumalalle!

Mihin suuntaan katsotaan silloin, kun sanotaan etteivät kaikki pelastu? Silloin katsotaan ihmiseen ja luotetaan häneen. Odotetaan ihmiseltä ratkaisua ja uskotaan ihmisen mahdollisuuksiin pelastaa oma itsensä. Tämän pitäisi olla ihan selvä asia, että silloin ei katsota Jumalaan vaan ihmiseen. Tässä liikutaan Adamissa, vanhassa ihmisessä. Tässä meidät kaikki, koko ihmiskunta, jätettiin tuhoon ja kuolemaan tuomittaviksi. Kun taas Kristuksessa me kaikki, koko ihmiskunta, nousimme (olemme nousseet) Taivaallisiin. Ensimmäisessä ihmisessä (Adamissa) meidät kaikki jätetään ja toisessa (Kristuksessa) otetaan.

Jumalan tahto tapahtuu, sillä Hän on Herra. Ja Jumalan tahto on pelastaa koko ihmiskunta, kaikki ihmiset. Paljon puhutaan, että ihmisellä on vapaa tahto. Tämä on jopa hyvin epäraamatullista, sillä ainoa jolla on vapaa tahto on Jumala. Kaikkihan ovat suljetut synnin alle ja kaikki ovat synnin orjia luonnostaan. Orjalla ei ole vapaata tahtoa. Tämä on kirjoitettu jopa Raamattuun. Lisäksi apostoli Paavali sanoo ”sitä hyvää mitä minä tahdon minä en tee…”. Kun lukee Room. 7 .luvun niin ymmärtää, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa. Kannattaisi lukea myös 5,6 ja 8.luku. Siellä on opetettu pyhityksen tie ja onnellinen se, jolle Pyhä Henki sen avaa.

Perkele on diabolo, eli syyttäjä. Ilmestyskirjassa sanotaan veljien syyttäjä. Ihmettelen miten moni ns. uskovakin tunnustaa olevansa suoraan saatanan palvelija ja uskovansa helvettiin. Tämä ei ole uskoa Jumalaan ja pelastukseen Kristuksessa Jeesuksessa. Onhan karmean helvettiopin luonut järjestelmä osoittanut murhillaan (inkvisitio) ja noitavainoillaan, että sen jumala on tämän maailman ajan jumala. Omasta vapaasta tahdostaan iankaikkinen Jumala päätti pelastaa koko ihmiskunnan ja se on tapahtunut tosi asia Kristuksen Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa.

Kaikki maailman kristinuskonnon suunnat ovat nousseet vastustamaan evankeliumin Totuutta kaikkien ihmisten pelastumisesta Kristuksessa. Näillä uskonnoilla on sama ”hengellinen” isä, eli vanha Aatami. Langennut minä elää ja teeskentelee uskovaa, mutta Kristus pysyy ristillä näin monen sydämessä. Aivan kuten täällä on oikein kirjoitettu nämä raamattujen käännökset ja väännökset on tehty palvelemaan inkvisitiohenkeä, joka etsii ja tuomitsee harhaoppisina kaiken sille vaarallisen.

Kristus on Tie Totuuteen ja Elämään ja Hän on jokaisen ihmisen sisällä. Minä olen kuollut ja pysyn kuolleena ja KRISTUS elää minussa. Tämä sama ja Yksi Kristus, Jumalan Poika on jokaisen ihmisen sisällä. Kun kaiken lihan (koko ihmiskunnan) yllä oleva Pyhä Henki saa avata silmäsi ja ymmärrät, että sinä olet k u o l l u t, niin K R I S T U S sisälläsi herää eloon. Ja tällä Yhdellä Jumalan Pojalla kaikissa uskovissa on tälle maailmalle vain yksi Sanoma. Te olette kaikki pelastetut! Saat olla sellainen kun olet, sillä Jumala hoiteli pelastusasiat kuntoon sinun ja kaikkien ihmisten puolesta. Pakko tunnustaa että minä en enää lainkaan elä, en usko, en rakasta, en mitään vaan KRISTUS elää, uskoo ja rakastaa minussa.

On se ihme kun uskon sanan kaverit ei ota tätä Totuutta ilolla vastaa. Väittävät että Jumala haluaa parantaa kaikki sairaat, vaikka ei sellaista ole kirjoitettu edes Raamattuun. Päinvastoin Jumala haluaa että kaikki kuolevat tässä ruumiissa ja kirkastuvat Kristuksessa. Katsotaanpa tähän loppuun Raamatun näkemys pelastus asiasta, niin tulee kirjanoppineillekin vähän taustaa ja tukea mihin nojata!

3. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4. joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
(1. Tim. 2:4)

3. Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee.
(psalmi 115:3)

6. Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä;
(psalmi 135:6)

10. Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien.
11. Tätä käske ja opeta.
(1. Tim. 4: 10-11 käännösvirhe korjattu, alkukielessä soter on pelastaja)

Oletko sinä pannut toivosi Paavalin ja meidän laillamme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten Pelastaja? Opetatko sinä näin!? Vai kumarratko katolista irvikuvaa ja Jeesus-ikonia, joka tuomitsee syntisiä ”iankaikkiseen piinaan”?

Kaikki ihmiset kaikkina aikoina, koko ihmiskunta, pelastuvat. Kristus Jeesus sen takaa!
6242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat



Se pelastuu, joka kuulee sanoman Jeesuksesta ja Hänen sijaisuhristaan ristillä sekä ottaa vastaan anteeksiantamuksen "uskon kautta Hänen vereensä", ja antaa kastaa itsensä upotuskasteella vedessä ylösnousseen Herransa Jeesuksen Nimeen.

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Markus 16:15-20).
Helvetti on ikuinen tulijärvi, joka muodostuu näiden nykyisten taivaankappaleiden syttymisestä tuleen (2 Piet. 3:7). Kaikki pelastumattomat sielut ovat ikuisesti tuossa tulimeressä.
_________________________________________

__________________________________________________

Äänestä
  • nykyiset taivaankappaleet syttyvät tuleen? lue poika tähtitiedettä,äläkä raamattua.

    Äänestä

  • "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Markus 16:15-20).

    Olet lainannut tuon jakeen väärennöksestä. Alkukielessä ei ole sanaa "kadotus" ollenkaan. Esim. Saarisalon UT kääntää jakeen oikein.

    Weijo, olet myrkyttänyt itsesi luterilaisella raamatun väärennöksellä ja katolisella raamatun kaanonilla niin pahoin, että seurassasi on varmaan tosi raskas olla.

    Äänestä

  • Teppo W kirjoitti:

    "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Markus 16:15-20).

    Olet lainannut tuon jakeen väärennöksestä. Alkukielessä ei ole sanaa "kadotus" ollenkaan. Esim. Saarisalon UT kääntää jakeen oikein.

    Weijo, olet myrkyttänyt itsesi luterilaisella raamatun väärennöksellä ja katolisella raamatun kaanonilla niin pahoin, että seurassasi on varmaan tosi raskas olla.

    mitä tapahtuu niile jotka eivät usko???

    Riittikö kaste ilman uskoa ,olis kysymys kaksi???

    Äänestä

ja miksi ihmisen pitää kuulla evankeliumi???,jos kaikki pelastuu.
Miksi raamattua on kirjoitettu ja miksi uskontoon tuhottomat määrät rahaa laitetaan ,jos kaikki on jo selvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teppo W kirjoitti:

Millaista lienee oikea usko? Eikö sellaista, joka katsoo yksin Jumalaan ja Hänen mahdollisuuksiinsa. Onko Jumalalle mahdollista pelastaa kaikki ihmiset? On! Onko se Jumalan tahto? On! Me kaipaamme Jumalaa. Sellaista Jumalaa, joka on rakkaus. Jopa Raamatussa on kirjoitettu, että Jumala on rakkaus ja että on Jumalan tahto, että kaikki pelastuvat.

Tekikö Jumala siis sitten tässä pelastus asiassa itselleen niin suuren kiven, ettei Hän jaksa sitä nostaa. Jumala tahtoo pelastaa kaikki, mutta kaikki eivät pelastu. Eivät pelastu, vaikka Jumala tekee mitä Hän ikinä tahtoo ( psalmi 115:3). Kyllä Jumala tekee edelleenkin mitä tahtoo, mutta kun ei uskota Jumalaan. Ei katsota tässä pelastus asiassa oikeaan suuntaan. Oikea suunta on Jumalan rakkauden ilmoitus tälle maailmalle, ristiinnaulittu Kristus Jeesus. Kristuksen ristillä on usko täytetty. Ja sieltä se myös alkaa. (hebr. 12:2) Pyhä Henki kastaa meidät yhteen Kristuksen Jeesuksen kuolemaan. Kristus on meidän uskomme. Ja tämä usko on voittanut koko ihmiskunnan Jumalalle!

Mihin suuntaan katsotaan silloin, kun sanotaan etteivät kaikki pelastu? Silloin katsotaan ihmiseen ja luotetaan häneen. Odotetaan ihmiseltä ratkaisua ja uskotaan ihmisen mahdollisuuksiin pelastaa oma itsensä. Tämän pitäisi olla ihan selvä asia, että silloin ei katsota Jumalaan vaan ihmiseen. Tässä liikutaan Adamissa, vanhassa ihmisessä. Tässä meidät kaikki, koko ihmiskunta, jätettiin tuhoon ja kuolemaan tuomittaviksi. Kun taas Kristuksessa me kaikki, koko ihmiskunta, nousimme (olemme nousseet) Taivaallisiin. Ensimmäisessä ihmisessä (Adamissa) meidät kaikki jätetään ja toisessa (Kristuksessa) otetaan.

Jumalan tahto tapahtuu, sillä Hän on Herra. Ja Jumalan tahto on pelastaa koko ihmiskunta, kaikki ihmiset. Paljon puhutaan, että ihmisellä on vapaa tahto. Tämä on jopa hyvin epäraamatullista, sillä ainoa jolla on vapaa tahto on Jumala. Kaikkihan ovat suljetut synnin alle ja kaikki ovat synnin orjia luonnostaan. Orjalla ei ole vapaata tahtoa. Tämä on kirjoitettu jopa Raamattuun. Lisäksi apostoli Paavali sanoo ”sitä hyvää mitä minä tahdon minä en tee…”. Kun lukee Room. 7 .luvun niin ymmärtää, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa. Kannattaisi lukea myös 5,6 ja 8.luku. Siellä on opetettu pyhityksen tie ja onnellinen se, jolle Pyhä Henki sen avaa.

Perkele on diabolo, eli syyttäjä. Ilmestyskirjassa sanotaan veljien syyttäjä. Ihmettelen miten moni ns. uskovakin tunnustaa olevansa suoraan saatanan palvelija ja uskovansa helvettiin. Tämä ei ole uskoa Jumalaan ja pelastukseen Kristuksessa Jeesuksessa. Onhan karmean helvettiopin luonut järjestelmä osoittanut murhillaan (inkvisitio) ja noitavainoillaan, että sen jumala on tämän maailman ajan jumala. Omasta vapaasta tahdostaan iankaikkinen Jumala päätti pelastaa koko ihmiskunnan ja se on tapahtunut tosi asia Kristuksen Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa.

Kaikki maailman kristinuskonnon suunnat ovat nousseet vastustamaan evankeliumin Totuutta kaikkien ihmisten pelastumisesta Kristuksessa. Näillä uskonnoilla on sama ”hengellinen” isä, eli vanha Aatami. Langennut minä elää ja teeskentelee uskovaa, mutta Kristus pysyy ristillä näin monen sydämessä. Aivan kuten täällä on oikein kirjoitettu nämä raamattujen käännökset ja väännökset on tehty palvelemaan inkvisitiohenkeä, joka etsii ja tuomitsee harhaoppisina kaiken sille vaarallisen.

Kristus on Tie Totuuteen ja Elämään ja Hän on jokaisen ihmisen sisällä. Minä olen kuollut ja pysyn kuolleena ja KRISTUS elää minussa. Tämä sama ja Yksi Kristus, Jumalan Poika on jokaisen ihmisen sisällä. Kun kaiken lihan (koko ihmiskunnan) yllä oleva Pyhä Henki saa avata silmäsi ja ymmärrät, että sinä olet k u o l l u t, niin K R I S T U S sisälläsi herää eloon. Ja tällä Yhdellä Jumalan Pojalla kaikissa uskovissa on tälle maailmalle vain yksi Sanoma. Te olette kaikki pelastetut! Saat olla sellainen kun olet, sillä Jumala hoiteli pelastusasiat kuntoon sinun ja kaikkien ihmisten puolesta. Pakko tunnustaa että minä en enää lainkaan elä, en usko, en rakasta, en mitään vaan KRISTUS elää, uskoo ja rakastaa minussa.

On se ihme kun uskon sanan kaverit ei ota tätä Totuutta ilolla vastaa. Väittävät että Jumala haluaa parantaa kaikki sairaat, vaikka ei sellaista ole kirjoitettu edes Raamattuun. Päinvastoin Jumala haluaa että kaikki kuolevat tässä ruumiissa ja kirkastuvat Kristuksessa. Katsotaanpa tähän loppuun Raamatun näkemys pelastus asiasta, niin tulee kirjanoppineillekin vähän taustaa ja tukea mihin nojata!

3. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4. joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
(1. Tim. 2:4)

3. Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee.
(psalmi 115:3)

6. Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä;
(psalmi 135:6)

10. Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien.
11. Tätä käske ja opeta.
(1. Tim. 4: 10-11 käännösvirhe korjattu, alkukielessä soter on pelastaja)

Oletko sinä pannut toivosi Paavalin ja meidän laillamme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten Pelastaja? Opetatko sinä näin!? Vai kumarratko katolista irvikuvaa ja Jeesus-ikonia, joka tuomitsee syntisiä ”iankaikkiseen piinaan”?

Kaikki ihmiset kaikkina aikoina, koko ihmiskunta, pelastuvat. Kristus Jeesus sen takaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu