Millainen mies?

Katsoin televisiosta Silvion esiintymistä, hymyillen, tummat silmät ja valkeat hampaat välkehtien. Kuinka lapsellisen rennosti hän kertoi ivaten suomalaisesta ruoasta ja presidentistämme. Jotenkin tuntui uskomattomalta kuulla se. Voiko sellainen härskiys olla totta? Yleisö katsoi Silviota myös ehkä hieman häpeissään ja ikäänkuin peläten mitä hän vielä laukaisee ulos suustansa.

Onneksi italialaiset eivät ole samanlaisia, en ainakaan niin usko. Käsittääkseni Berluscone on kiistelty hahmo Italiassa. Millainen EU meitä odottaa jos tällaiset tyypit mitä Silvio edustaa nousee valtaan?

Olikohan Mussolini samanlainen esiintyjä kuin Silvio?
4230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totuus se on mikä eniten suomilaisia kirpaisee ja kirpaisua väkevöittää se, että totuuden lausujana on "ulkomaanpelle".

Äänestä
  • Suomilaiset on juntteja. Berlusconi on pelle.

    Äänestä

  • Ei saa yleistää. Alkoholistimakkaranpurijasuomalaiset eivät ehkä kestä totuutta. Hienot ja sivistyneet ihmiset kuten minä ja hra Berlusconi kyllä tiedämme ja kestämme kaikki totuudet suomalaisesta ruoasta. Ja eihän Berlusconi ole mikään pelle, vaan häikäilemätön viisas mies, joka tietää mistä naruista vetää, muutenhan hän olisi jo vankilassa.

    Äänestä

  • Totuuksia on kovin monenlaisia. Mutta ehkä sun pitäs muuttaa italiaan kun niin tykkäät. Siellä sitä totuutta riittää varmaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perlukka kirjoitti:

Katsoin televisiosta Silvion esiintymistä, hymyillen, tummat silmät ja valkeat hampaat välkehtien. Kuinka lapsellisen rennosti hän kertoi ivaten suomalaisesta ruoasta ja presidentistämme. Jotenkin tuntui uskomattomalta kuulla se. Voiko sellainen härskiys olla totta? Yleisö katsoi Silviota myös ehkä hieman häpeissään ja ikäänkuin peläten mitä hän vielä laukaisee ulos suustansa.

Onneksi italialaiset eivät ole samanlaisia, en ainakaan niin usko. Käsittääkseni Berluscone on kiistelty hahmo Italiassa. Millainen EU meitä odottaa jos tällaiset tyypit mitä Silvio edustaa nousee valtaan?

Olikohan Mussolini samanlainen esiintyjä kuin Silvio?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu