Nehän on täyden palvelun takseja. Löytyy huumeita laidasta laitaan tai osaavat kuljettaa ainakin myyjän luo.
Vastaukset 13
- Anonyymi
Samaa mieltä. Jo se, että Helsingin ytimessä pikkujouluaikaan kauppakamarinulikat hempukoineen saa nopeammin taksin kuin ennen ja Kallion hipsteri alustapalvelusta halvemmalla kyydin, riittävät yksin todistamaan, että uudistus kannatti.
Verot? Jotkut jaksaa niistä länkyttää. Vanhanaikaista. Verot kuuluu valtion maksettavaksi. - Anonyymi
Pieni miinus tulee siitä, että ajetaan autoa ammatikseen osaamatta ajaa autoa. Suomalaista osaamista vm. 2024.
- Anonyymi
Raiskaustekniikka on kuitenkin hallussa. Kuuluu kulttuuriin.
- Anonyymi
Ainahan paikalliset taksit ovat nuo asiat osanneet, mutta ennen olivat lisäksi myös luotettvia.
- Anonyymi
Se olikin vanhaan, hyvään Kekkosen aikaan. Taivaskin oli sinisempi ja mansikat makeampia.
Sitten , eli ennen v. 2018 keksittiin, että kun taksiala vapautetaan, saadaan laadun kärsimättä pilvin pimein halvempia taksikyytejä.
Ja niinhän siinä kävi. Vai kävikö sittenkään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olikin vanhaan, hyvään Kekkosen aikaan. Taivaskin oli sinisempi ja mansikat makeampia.
Sitten , eli ennen v. 2018 keksittiin, että kun taksiala vapautetaan, saadaan laadun kärsimättä pilvin pimein halvempia taksikyytejä.
Ja niinhän siinä kävi. Vai kävikö sittenkään?Mamutaksien hintaan sisältyy seksuaalinen ahdistelu. Ennen sellaista palvelua ei ollut, nyt sen saa pyytämättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olikin vanhaan, hyvään Kekkosen aikaan. Taivaskin oli sinisempi ja mansikat makeampia.
Sitten , eli ennen v. 2018 keksittiin, että kun taksiala vapautetaan, saadaan laadun kärsimättä pilvin pimein halvempia taksikyytejä.
Ja niinhän siinä kävi. Vai kävikö sittenkään?Ennen vanhaan säänneltyyn aikaan oma taksilupa oli takuu (jos osasi hoitaa asiansa), että vuosiansiot oli suuremmat kuin esim lääkärillä tai ekonomilla, ei sellaista järjestelmää voinut pitää pystyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen vanhaan säänneltyyn aikaan oma taksilupa oli takuu (jos osasi hoitaa asiansa), että vuosiansiot oli suuremmat kuin esim lääkärillä tai ekonomilla, ei sellaista järjestelmää voinut pitää pystyssä.
Aivan. Ennen vanhaan taksimies tienasi 150-200 tuhatta euroa vuodessa ja verovapaan mersun myyminen kolmen vuoden välein lisäsi tuottoja entisestään. Nyt ahmetti tienaa verollista 20 tuhatta vuodessa, nostaa tukia ja rokottaa mummoja ja kännisiä armotta. Onneksi se vanha systeemi romutettiin.

Typeriä ovat taviksen kuvitelmat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olikin vanhaan, hyvään Kekkosen aikaan. Taivaskin oli sinisempi ja mansikat makeampia.
Sitten , eli ennen v. 2018 keksittiin, että kun taksiala vapautetaan, saadaan laadun kärsimättä pilvin pimein halvempia taksikyytejä.
Ja niinhän siinä kävi. Vai kävikö sittenkään?Ei kai kukaan tuota Bernerin/Sipilän aivopierua ja hätäpaskaa ole kehunut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mamutaksien hintaan sisältyy seksuaalinen ahdistelu. Ennen sellaista palvelua ei ollut, nyt sen saa pyytämättä.
Kyllä sitä oli ennenkin, mutta kaikesta ei itketty tai kerrottu lehdissä, syynä Me Too.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen vanhaan säänneltyyn aikaan oma taksilupa oli takuu (jos osasi hoitaa asiansa), että vuosiansiot oli suuremmat kuin esim lääkärillä tai ekonomilla, ei sellaista järjestelmää voinut pitää pystyssä.
Totta, Taksi hallitsi poliisia ja käyttäytyivät kuin ylimieliset siat.
Hinnoittelu oli järkyttää ja oli melkoinen mafia.
- Anonyymi00014
Ei kannata taviksen ajaa enää kupu katolla, näillä uusilla sankareilla joku reviiritaistelu meneillään. Hurjia ohituksia, pitkiä väläyttävät, häiriköivät, yrittävät saada katsekontaktia yms. Kyllä on ala pilattu, kriminaalit eli gangsterit/huumekauppiaat/raiskaajat ajelee suomen teillä, oikeasti välttäkää näitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103896
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21756Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561