Yhdeksi syyksi maahanmuuttaja kirjassa, jonka kirjoittivat suomalaiset, oli mainuttu, että historiallisesti Suomesta puuttui vahva keskiluokka.
Suomessa oli iso talonpoikais ja työläisten joukkio ja vähän rikkaita, mutta ei paksua keskiluokkaa, joka ylläpitäisi rikkaan kulttuurin.
Toisin sanoen, jotkut asiat suomalaisessa kulttuurissa eivät istuneet eivätkä istu vieläkään.
Se on samassa perustelu työttömyyteen.
Epäilen, että ongelmassa on itua syvällisempään selitykseen.
Jotkut rasistiset käyttäytymiset johtuvat kirjan mukaan paksun historiallisen keskiluokan puutteesta.
Kirja myöntää VUOSILUKU idealogian, että jokainen on kotoisin aina jostakin - sillä ei ole yhtenäistä kansaa olemassakaan, mutta kaikki ovat sekoituksia ja toiseksi että maahanmuutossa on sääntö, että vanhemmat tulijat omivat maita, paikkoja itselleen ja kääntyvät vasta tulleita vastaan kunnes saapuvat uusimmat tulijat.
kirja kesken on luettavana vielä
kirjan nimi on Erilaisuus
Maasta puuttuu keskiluokka
Anonyymi-ap
1
201
Vastaukset 1
- Anonyymi
eiku kirjoittajat ovat kyllä ulkomaalaisia sukunimiltään
Erilaisuus
toimitus Mikko Lehtonen & Olli Löytty
kirjoittajat
Sara Ahmed
Hans Magnus Enzensberger
John Fiske
Stuart Hall
Ulf Hannerz
Doreen Massey
David Morley
Vastapaino
Gummerus Jyväskylä 2003
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.191168Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54863
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 82662
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37660Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596