Onko Sanna Marin pahis?

Paavo Väyrynen on avannut taas sanaisen arkkunsa. Hän syyttää Sanna Marinia siitä, että tämä ratkaisi sekä Suomen ja Ruotsin siirtymisen Nato-jäsenyyden kannalle. Marin oli myös etulinjassa kaikin tavoin syyttämässä Venäjää Ukrainan sodasta. Väyrynen kysyykin "toimiko Sanna Marin lännen agenttina". Väyrynen kertoo Marinin olleen jo pitkään ennen Ukrainan sotaa Natoon liittymisen kannalla. Väyrynen moittii myös sitä, että ulkopolitiikan valtioviisaat demarit eli Tuomioja ja Halonen joutuivat informaatiosodan uhreiksi ja sillä asiallinen debatti torjuttiin.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/toimiko-paaministeri-sanna-marin-lannen-agenttina/

Mitä mieltä ovat kepulaiset entisen puheenjohtajansa näkemyksistä? Tekikö Sanna Marin epäisänmaallisen teon ajaessaan Suomea Natoon voimakkaasti. Se että Marin sanoi Ukrainan sodan jo alettua, ettei ole vielä päättänyt omaan kantaansa, oli Väyrysen mukaan pelkkää bluffia. Marinin taustatoiminta jäsenyyden puolesta kieli ihan jostain muusta. Tässä kohdin olen kyllä Väyrysen kanssa samaa mieltä. Marin oli viimeistään Venäjän aloitettua hyökkäyksen erittäin vahvasti Natoon liittymisen kannalta. Oliko tämä paha synti Marinilta ja voimmeko pitää Marinia Suomen Nato-jäsenyyden kätilönä tai jopa synnyttäjänä?

35

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sanna Marin ei nähnyt tarpeellisena pysyviä NATO joukkoja Suomessa . Putin pelkäsi niin jo super noita Marinia .

    • Anonyymi

      NATO:oon liittyminen vei suvereniteetin itsenäiseltä puolustukselta. Siis epäisänmaallinen teko.

      Ossi, oikea SOTILAS

      • Anonyymi

        Nato varmisti sen, että meidän suvereniteetti säilyy agressiiviseltä ja mielipuoliselta ryssän hallitukselta. Teillä venäjäuskonlahkoon ja littumaan asukkaille liian vaikea asia käsittää. Onneksi meillä oli kunnon poliitikot ruorissa, eikä väyrysläiset kremliin kumartelijat.


    • Anonyymi

      Kaikki mikä sotii Väyrysen mielikuvitusmaailmaa vastaan tai hänen uskoaan venäjän hyvyydestä, on lähtöisin belsebuubista, naisesta tai muuten vaan neuvostovastaisesta. Väyrysen kannattajakortitkin vei ulkovaltojen toimijat ja blogissaan Väyrynen kirjoitti, että Natomaahan eli Viroon ne vietiin. Kovin korkealentoisia on Väyrysen ajatukset hänen tärkeydestä kansainvälisillä areenoilla. Venäjällä tuskin on niin vanhoja enää hengissä, että kukaan sielläkään tuntisi Väyrystä. Väyrysen narsisimi on niin paha, että tekee itsestään vanhoilla päivillään valtakunnan virallisen pellen.

      • Anonyymi

        Mieti, miltä vaikuttaa Kekkosen ajan rauhan ja hyvinvoinnin aika tämän nykyajan sotapolitiikkaa suosivan valtionjohdon rinnalla?

        Eikö Kekkosen ajan haukkuminen kuulosta järjettömältä? :)))


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti, miltä vaikuttaa Kekkosen ajan rauhan ja hyvinvoinnin aika tämän nykyajan sotapolitiikkaa suosivan valtionjohdon rinnalla?

        Eikö Kekkosen ajan haukkuminen kuulosta järjettömältä? :)))

        Täysin perusteetonta on Kekkosen käsittely ollut täällä. Suomen "sotaloordi" Häkkänen ei pätkääkään tajua rauhan elementeistä yhtään mitään. Pöllöyttään vain aseita kalistelee.

        Ossi, oikea SOTILAS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin perusteetonta on Kekkosen käsittely ollut täällä. Suomen "sotaloordi" Häkkänen ei pätkääkään tajua rauhan elementeistä yhtään mitään. Pöllöyttään vain aseita kalistelee.

        Ossi, oikea SOTILAS

        SUOMESSA EI ENÄÄ RYSSÄÄ NÖYRISTELLÄ JA TARVITTAESSA SE AJETAAN URALILLE!


    • Anonyymi

      Sanna hoiti Supmen Natoon. Kiitos siitä!

      Paras pääministerimme ikinä!

      • Anonyymi

        Suomen


    • Anonyymi

      Väyrynen on täysin harmiton höpöttäjä ja suomettuneisuuteen jämähtänyt vanhus, lähinnä naurettava ja jopa keskusta sanoutui irti Väyrysen sairaista venäjänäkemyksistä. Väyrysen aikaisemman blogin mukaan venäjällä oli oikeus hyökätä Ukrainaa, koska Ukraina kuuluu venäjänetupiiriin ja on käytännössä venäjää, pahasti harhaisia alkaa Väyrysen käsitykset olla.... Näin Wiki Väyrysestä, varmaan antaisi Lapin mielellään venäjälle.

      Väyrynen esitti blogissaan 31. joulukuuta 2014, että Krim olisi autonominen osa Venäjää kuten Puerto Rico on autonominen osa Yhdysvaltoja. Hän myös kyseenalaisti Ukrainan hallinnon oikeuden päättää maan asioista, ja halusi Ukrainan pysyvän EU:n ja Naton ulkopuolella.[113] Tätä pidettiin Venäjän liehittelynä. Keskusta irtisanoutui Väyrysen kommenteista.

      • Anonyymi

        Eli Väyrynen on täysin Kremlin talutusruorassa ja syynä on se, että kuvittelee johtavansa Suomea yhteistyössä Kremlin ohjeiden mukaan. Oli meillä varjelus, että tämä kansa ymmärsi olla äänestämättä Väyrystä presidentiksi, venäläisten painostuksesta huolimatta.


    • Anonyymi

      Kommenttiosiossa Väyrynen saa kunnolla "korva makiaa" ja ansaitusti. Suuttuu taas pariksi viikoksi ja sitten tulee taas uusi Väyrysen aivopieru ja venäjän ylistys.

    • Anonyymi

      Marin oli täysin muitten johdettavissa. Oma ajattelu ei riittänyt kovinkaan pitkälle ja muut tekivät kaikki suuremmat päätökset. Osasi sentään lukea kameroitten edessä valmiiksi kirjoitettua tekstiä.

      • Anonyymi

        Tuo perskepulestojen Sanna katellisuus on melkein lutuista ja tahattomasti huvittavaa. Kaunis ja älykäs nainen pelottaa peräkammarin poikasia.


      • Anonyymi

        Väyrynen on oikeassa Nato -asian suhteen
        Marin oli Naton kannalla jo 2020¨2021 , hänen
        Brysselissä antama haastattelu jossa hän kertoi kuinka ollaan vaikuttamisessa
        ulkokehällä kun ei kuuluta Natoon ,kuitenkin ollaan jo niin monessa mukana olisi
        hyvä jos päästäisiin Nato -pöytiin mukaan näin myös vaikuttaan.
        Se oli selvää että Marin oli Naton kannalla, ei sitä voi toisin tulkita, vaikkei
        hän suoraan sanonut , vai sanoiko? -jokainen ymmärtäköön tuon kykyjensä mukaan?

        EIi löytynyt kannatusta , en ainakaan huomannut sellaista, ehkä joku hermostui
        moisista puheista ....................


      • Anonyymi

        Marin oli jälleen puhekeikalla, nyt norjassa, eikä se ollut Norjassakaan,
        niin se vain nyt menee koeta kestää, osaavalle ja taitavalle Marinille
        on keikkoja riittää.
        "Sanna Marin Superstjärna i den politiska världen. "


      • Anonyymi

        Kiitos tästä linkistä!
        Siellä on tärkeää ja selkeää tietoa nykypoliitikkojen anteeksiantamattomista töppäyksista.


    • Anonyymi

      2029 tulee olemaan kaikilla yhtä kivaa! Pakkasessa!

      • Anonyymi

        Ei suinkaan, 2030 meillä on kaksi upeaa vaihtoehtoa presidentiksi, Sanna Marin tai Elina Valtonen! Tulee lämmintä ja mukavaa, tosin perslestakeput valittaa siitä, että ei nainen voi olla presidentti. Väyrysellä ei ole kivaa ollut 70-luvusta lähtien, eikä ole myöskään 2024-2030.


      • Anonyymi

        Miten niin 2029? Hulinat alkaa jo tänä syksynä.


    • Anonyymi

      Onko ihan oikein kiusata vanhaa vajakkia eli Väyrystä. Kyllä aika sen hoitaa, mutta että ääliötä kiusataan vielä. Ensi kesänä Väyrysellä on kesäteatterissaan näytelmä "Kun Suomi erosi Väyrysen johdolla Emusta, EUsta ja Natosta", kaikki osat näyttelee Väyrynen, lavastus Väyrynen, ihmisjoukko Väyrynen, käsikirjoitus Väyrynen ja väliajalla Väyrynen myy kahvia ja pullaa. Ainostaan markat tai ruplat käy käteisenä.

    • Anonyymi

      Kyllä teidän "ruutiukkojenkin" täytyy nyt ryhtyä noudattamaan Stubbin ja Valtosen esimerkkiä ja ryhtyä varustautumaan sotaan.
      Hankkikaa henkilökohtaisesti jotakin aseistusta ja varusteita puolustautumiseen!

      • Anonyymi

        Tehdään Väyryset ja housut polviin ja kumarrus Kremliin ja kaino pyyntö YYA hengessä, ei kaikki kerralla ja mielellään ei kuivalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehdään Väyryset ja housut polviin ja kumarrus Kremliin ja kaino pyyntö YYA hengessä, ei kaikki kerralla ja mielellään ei kuivalla.

        Sanna teki Zelenskit ja housut polvissa kumartaen sai ensinnä jauhoja nokkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna teki Zelenskit ja housut polvissa kumartaen sai ensinnä jauhoja nokkaan.

        Näin siinä pääsi käymään, ukraina on huume ja lapsikaupan keskus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin siinä pääsi käymään, ukraina on huume ja lapsikaupan keskus.

        Persulassa on jauho-kirstun vartijana Jauho-Purra, samassa kirstussa myös aseet
        joilla sitten räiskitään Helsingin yössä jauhoissa ja muissa "lisukkeissa".


    • Anonyymi

      Venäjän uhkaaminen sotatoimilla ei taatusti toimi.

    • Anonyymi

      Huvittavia kommentteja Väyryseltä, varsinkin kun kaikki tietää, että Väyrynen on idän agentti. Sanna oli siinäkin hommassa Väyrystä pätevämpi, ei ihme, että Väyrystä kiukattaa ja itkettää.

    • Anonyymi

      Väyrysellä luistaa jo iso hihna sen verran, että omaiset voisivat toimittaa hoitoon.

    • Anonyymi

      Sanna kylläkin sanoi/twiittasi omalla kaudellaan, että Suomi EI tule liittymään Natoon. Niinistö tai joku muu, sitä en muista, puuttui asiaan toppuutellen.

      Eli Sannalla ei ollut NATO päätökseen mitään osuutta. Hän ei tiennyt koko asiasta!

      • Anonyymi

        Jospa lukisit jotai joskus .niin että olisi täysin pihalla.

        Ny svensk bok: Det var Sanna Marin som puttade in Sverige i Nato
        Publicerad 21.09.2024 11:00. Uppdaterad 21.09.2024 12:14.

        Jo kirjan kansi kertoo sen pääsanoman: Ruotsi teki päätöksen liittyä
        Natoon Suomen pääministerin Sanna Marinin johdolla

        Sverige gick med i Nato för att Finland gjorde det.
        I en ny bok avslöjar författarna att svenska beslutsfattare fick
        helt olika signaler av Sanna Marin och Sauli Niinistö.
        Särskilt Finlands dåvarande statsminister Sanna Marin (SDP) spelade
        en avgörande roll för att de svenska socialdemokraterna och deras
        partiledare Magdalena Andersson skulle byta fot.
        – Ska man peka på en person i Finland som hade betydelse
        så var det just Sanna Marin. När svenskarna träffade henne i olika
        sammanhang blev det tydligare och tydligare att
        hon var fast besluten att ta Finland in i Nato.

        – När de träffade Sauli Niinistö fick de en mycket mer dubbel bild.
        Det var lite otydligt. De var osäkra på vad han faktiskt ville.
        Han pratade mycket mer om riskerna.
        De svenska socialdemokraterna upplevde alltså ytterst motstridiga
        signaler från Finland, vilket försvårade den svenska Natoprocessen.
        Även om Marin var tydlig var helhetsbilden grumlig.

        Kirja perustuu 234 haastatteluun poliitikkojen, virkamiesten, diplomaattien ja tutkijoiden kanssa, pääosin suomalaisten ja ruotsalaisten ja pääosin nimettömiin


      • Anonyymi

        Uutus kirja .Högt över havet on tilattavissa E-kirjo ca: 150 kronua sidottuna ca:250
        ei muuta kuin lukeen niin tietää myös jotain

        Tässä muutama ote lisää suomen lehdistöstä:
        "Kirja: Ruotsi ei ymmärtänyt lainkaan Niinistön viestintää Natosta
        – ”Hold your horses”, presidentti sanoi,
        kun Sanna Marin puhui päinvastaista

        Ruotsia johti kohti Natoa uutuuskirjan mukaan Sanna Marin –
        ei tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jota ruotsalaisten oli mahdoton ymmärtää.

        Kirjan väitteet ovat ristiriidassa sen käsityksen kanssa, että Suomen
        Nato-jäsenyys vietiin läpi sulavassa yhteisymmärryksessä."

        Ei kai tää ketään pitäis yllättää ,kirjan sisällötä osa oli jo ennestään tiedossa
        Niinistön käytös oli ollut ylimielistä ja Nato prosessin jarruttamista.
        Nyt kuitenkin voi todeta että väärässä oli juurikin Niinistö, niin
        osaava ei Niinistö ole kuin hän kuvittelee olevansa, usein siis pihalla.
        ja Nato asiassa kuutamolla?


      • Niin twiittasi, mutta se tapahtui ennen Ukrainan sodan alkua. Natoon liittymistä kannatti silloin vain noin neljännes kansasta, joten liittyminen oli täysin epärealistista. Tottakai Marinilla oli realismin tajua, ei hän päätään alkaisi hakata kansan selvän enemmistön mielipidettä vastaan. Tilanne muuttui täysin Ukrainan sodan alettua. Silloin Marin alkoi ajaa voimakkaasti liittymistä. Alla olevissa linkeissä toinen kirjoittaja on linkittänyt ruotsalaisia näkemyksiä asiasta. Marinin rooli oli selvästi Nato-myönteinen, Niinistön jo paljon ristiriitaisempi.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Niin twiittasi, mutta se tapahtui ennen Ukrainan sodan alkua. Natoon liittymistä kannatti silloin vain noin neljännes kansasta, joten liittyminen oli täysin epärealistista. Tottakai Marinilla oli realismin tajua, ei hän päätään alkaisi hakata kansan selvän enemmistön mielipidettä vastaan. Tilanne muuttui täysin Ukrainan sodan alettua. Silloin Marin alkoi ajaa voimakkaasti liittymistä. Alla olevissa linkeissä toinen kirjoittaja on linkittänyt ruotsalaisia näkemyksiä asiasta. Marinin rooli oli selvästi Nato-myönteinen, Niinistön jo paljon ristiriitaisempi.

        Juuri näin tapahtui, tuon ei pitäisi olla kenellekään epäselvää. Suomen kansan mielipide kääntyi hyvin nopeasti, koska mitään muuta realistista vaihtoehtoa ei ollut. Pelkkä sotilasliitto Ruotsin kanssa oli aivan liian heikko ja merkityksetön. Natolla korjattiin ne puutteet, mihin meillä ei ollut varaa mm tiedustelu nostettiin vihdoin sille tasolle, kun sen olisi pitänyt olla, mutta siihen meillä ei ollut varaa. Yli 40 v itse kannattanut Natoon liittymistä ja olen aina sanonut, että sinä päivänä kun näemme venäjän todellisuuden, niin Suomi menee kirkuen Natoon, tosin yli 40 v piti odottaa.


    • Anonyymi

      Väyrynen on katkera siitä, kun omat kyvyt ei riittänyt mihinkään ja upeat naiset pyyhkii ohi vasemmalta ja oikealta.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe