On muuten mukava kuulla uskovaisilta että isäni, veljeni, molemmat isoisäni ovat luultavasti helvetissä. Eiväthän he sitä suoraan sano mutta oppien mukaan näin on. Tai jos kysyy ovatko he taivaassa, niin tulee hiljaista.. Siksi en voi uskoa helvettiin. Enkä myöskään Jumalaan. Kuinka Jumala voi olla niin julma että ensin ihmiseltä kysymättä luo tämän ja sitten jättää omilleen käymään kamalat uskontaistelut ja jos taistelut häviää niin joutuu helvettiin? Itse painin kaikkien kysymysten kanssa hulluuden partaalle. Sitten tulin järkiini. Totuus on että kristinusko on vain yksi uskonnoista muiden joukossa. Kristinusko vain on levinnyt laajimmalle kuin yksikään muu uskonto. Kaikki on selitettävissä tieteellisesti ja ihminen on vain eläin siinä missä muutkin. Ihminen on vain huomattavasti älykkäämpi kuin muut. Kielilläpuhuminen ja muut näyt on mahdollista selittää massahypnoosilla yms. Ihminenhän uskoo mitä tahansa kun tarpeeksi haluaa tai aivopestään. Esimerkkeinä voisin mainita Neuvostoliiton tai Natsi-Saksan. Kun on tarpeeksi karismaattinen puhuja, ihmiset uskovat mitä vain. Näkyjä voi myös nähdä jos on mielenterveysongelmia tai vaikka epilepsia. Mutta tämähän on vain oma mielipiteeni ja totta on että kukaan ei varmasti tiedä totuutta. Sitä mieltä kuitenkin on että ketään ei pidä pelotella tai painostaa jollain peruuttamattomilla kadotuksilla yms. Tärkeintä minusta on elää tämä elämä niin kuin oikealta tuntuu. Yrittää nauttia elämästä mahdollisimman paljon tekemättä muille pahaa. Rakkaus on tärkeintä elämässä.
Laittakaa ihmeessä kommentteja ja omia mielipiteitä.
Laittakaa ihmeessä kommentteja ja omia mielipiteitä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voit olla aivan onnellisen rauhallinen, sillä ikuita helvettiä ei ole muuta kuin tämä maan
päällä eletty elämämme, Tosin toiset pitävät tätä elämää jo taivaana. Jumala on Rakkaus eikä Sadisti. Tämä on varmaa tietoa.
Sitä paitsi ei minkään kuppikunnan uskovaiset ole vielä edes taivaassa. Koska ennen sitä taivaaseen pääsyäkin pitäisi olla Tutkiva tuomio.
Siis ei ketään passiteta edes Raamatun mukaan suoraan Taivaan paratiiseihin, Vaan he odottavat
haudoissaan aikaa jolloin Tuomio alkaa. Eikä tämä tuomiokaan ole Loppumaton kuten Totuuden vierestä kertojat sanovat. Vaan vertaus on vain pieni kestoaika. Pieni saa vähän ja suuri saa
paljon. Näinhän tämä kirja kertoo.
Fanatikot ovat aina peloittelemassa kanssa matkustajia, eivätkä he tiedä sitä vaikka itse olisivat suuren tuomion alaisia?
Minut kastettiin kirkkoon, kasvatettiin uskoon ja lopulta tajusin, että kaikki tämä onkin vain ihmisen omaa keksintöä. Se aukaisi silmäni ja mieleni on vihdoinkin saanut rauhan. On mukava huomata, että maailmasta löytyy muitakin, jotka ovat ymmärtäneet mistä uskonnoissa on kyse.
Mutta tehokas on kirkkoon kasvatus. Lahkoista puhumattakaan. Kun pienenä syötetään ajatusmallit takaraivoon, niin ei niitä edes ymmärrä myöhemmällä iällä kritisoida.
Voi, voi. Tällaista saavat aikaan ne ihmiset, jotka ottavat omia oppejaan mukaan eivätkä tyydy siihen, mitä Raamattu, Jumalan Pyhä Sana, kertoo. Raamattu kertoo, että ihmisen kuoltua hän jää hautaansa ja on siellä niin kauan, kuin Jumalan pasuunan ääni kuuluu ja Jeesus kutsuu heidät ylösnousemukseen: toiset elämän-, toiset tuomion ylösnousemukseen. Et ole ainoa joka on joutunut harhautetuksi näiden väärää puhetta puhuvien taholta. Itse asiassa kaltaisiasi harhautettuja ja peloiteltuja ihmisiä on miljoonia, kymmeniä miljoonia ... satoja miljoonia kautta aikojen. Valitettavasti.
Tutustu mitä Jumala sanassaan sanoo.