Alttarikutsu

Raamatussa ei ole mitään mainintaa alttarikutsusta ja uskonratkaisun tekemistä kädennostolla.
35401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kirje roomalaisille 11:3

"Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?

Äänestä

Sakkeus sai kutsun.

Äänestä

Juudas kutsuuttiin opetuslasten joukkoon.
Ne eivät älynneet mitään.

Äänestä

Raamatussa ei ole mitään mainintaa kippokasteesta.

Äänestä

Suomi24:n helluntaipalstan ainoa todellinen päämäärä ja tarkoitus on levittää
helluntailaisista valheita ja kaikkea törkyä, mitä itsekukin vain omassa mielessään keksii, ja näin saattaa helluntailaiset halveksituiksi ja huonoon valoon.

1Äänestä

Aloittaja, olet valhetta täynnä. Sana mainitsee uuden liiton alttarin: Meillä on uhrialttari, josta majassa palvelevilla ei ole valta syödä.

Äänestä

Raamatussa ei kehoiteta uudelleen kastamaan
vaikka
LAHKOT
tekevät niin.

Äänestä
  • Luterilaiset eivät ole käyneet kristillisellä upotuskasteella sen tähden he eivät ole täyttyneet Pyhällä Hengellä.
    Näin Raamattu todistaa.

    Äänestä

  • Sinäkö kastat uudelleen ? Keitä, missä, milloin ? Kippokastettako paikkaat ?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sinäkö kastat uudelleen ? Keitä, missä, milloin ? Kippokastettako paikkaat ?

    helvettijumalan kidutuskaste on ainut ja oikea kaste- Muutoin vauva on helvetin tulessa.

    Äänestä

eihän helluntailaisuudessa mitään , Jumalalle pyhitettyä alttaria edes ole .

niissä "alttareillahan" ne istuskelee muina aikoina ihan jonnin jouten ja läpättäen hevon paskaa .

Äänestä
  • pyhi tuo kakkanen kielesi

    Äänestä

Mehuauhria uhraavat.

Äänestä
  • Tyhmyys puhuu sinun mehujutuissasi... Luet Israelista- opit käsittämään, ettei se prosenttiviini ole ainut -oikea- uskontapa. Siellä on vaihtoehdot esissä.

    Opi edes, ennenkuin auot pilkkapääsi kielenkantoja

    Äänestä

Raamattu puhuu luterilaisesta kirkosta näin: (huomaa hellarit, eivät ole koskaan vainonneet ketään) Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti". Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
Luterilainen kirkko näyttää ihmisten silmistä kauniilta ja leppeältä: kaikki hyväksytään, homot ja avionrikkojat ja murhamiehet. Mutta kirkon todellinen luonne on, mikä tulee tälläkin palstalla esille, on: luterilaiset vainoavat Jeesuksen omia.
Palstan helluntailaisia vainoavat ovat juovuksissa Jeesuksen todistajien verestä. He toimivat samassa hengessä kuin ne, jotka murhasivat ja kiduttivat jo 1500-luvulla anabaptisteja. Luterilaiset vainoajat käyttävät täysin samoja argumentteja ja samoja sanoja: hurmoshenget ja uudelleen kastajat ja näin todistavat kuuluvansa murhaajien kanssa samaan ryhmään.
Porton henki on hellareitten vainoajien huume.

1Äänestä
  • huvittavaa , kun hellarit puhuu aina , > l u t e r i l a i s u u d e s t a < , kun eivät ymmärrä
    sanasta > kristinusko < , YHTÄÄN MITÄÄN .

    jos ymmärtäisivät , eivät puhuisi , >luterilaisuus < . . .

    helluntailaisuus on 800 - 900 vuotta MYÖHEMMIN tuotu , = "vihollisen MYÖHEMMMIN kylvämää LUSTETTA .

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    huvittavaa , kun hellarit puhuu aina , > l u t e r i l a i s u u d e s t a < , kun eivät ymmärrä
    sanasta > kristinusko < , YHTÄÄN MITÄÄN .

    jos ymmärtäisivät , eivät puhuisi , >luterilaisuus < . . .

    helluntailaisuus on 800 - 900 vuotta MYÖHEMMIN tuotu , = "vihollisen MYÖHEMMMIN kylvämää LUSTETTA .

    luterilaisuus on pieni- lahko- henkilömäärältään helluntalaisuuteen, näin sivullisen kertomana. Pojat eivät ymmärrä, että miten pienellä joukolla luterilaiset paukuttelevat henkseleitäännnnnnn

    Kuiva on taivas, jos siellä vain Marttiuskovat ovat vallanneet kirkonpenkit.

    Onhan täälläkin kun menee sunnuntaipappien saarnaa kansankirkkoon kuulemaan, saa valita oikein mistä tyhjästä penkkirivistä hakee paikan,.
    Kyllä siellä tyhjät holvit kaikuvat haluttoman kirkkoväen poissoloa.
    Jättävät seurakuntakokouksensa väliin.

    Äänestä

Helluntailaisuus on vierasta tulta ja henkeä.
Kehuvat olevansa niin pyhiä.

Äänestä
  • mikä se sinun lapsellisen puhujan tuli on, että se näyttäisi oikealta tulelta?
    Onko se helvetti Marttikirkon vauvakidutusjumalan tulta- vai ellenin tuli- jossa puuttuu henki

    mistä se pyhä löytyy- se aina jää sinultakin sanomatta- Yritä edes- Muutoin ole aina tyhjän mussuttaja- aivoton aivopierulainen-

    Viimeisellä tuomiolla vedän sinut tuomiolle- että vain mussutit, mutta et ollut valona.

    Äänestä

Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu paha eksytys ja heresia.

Kannattaa kiertää kaukaa.

Äänestä
  • Aloittaja, sinun isäsi on saatana, et ole koskaan kieltänyt tätä totuutta itsestäsi.

    Äänestä

  • Helluntailaisuus on syntynyt helluntaina Jumalan lähettämän Pyhän Hengen vaikuttamana.
    Tämä tapahtui Israelissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Helluntailaisuus on syntynyt helluntaina Jumalan lähettämän Pyhän Hengen vaikuttamana.
    Tämä tapahtui Israelissa.

    Homppelimiehet perusti Pentecostalismuksen hirviön.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Homppelimiehet perusti Pentecostalismuksen hirviön.

    voi voi sinua hellanlentta. Ihan homppeli- sehän on tapasi puhua. Sitähän se rienaaja sinulla puhuttaa, kun Henki puuttuu..... hellanletta voi voi..

    Äänestä

Alttarille ei seurakuntalaiset saaneet edes mennä.

"Äläkä nouse portaita myöten minun alttarilleni, ettei häpysi sen päällä paljastuisi."

Äänestä
  • niitä alttareita on kaksi , edelleenkin . > Jumalalle pyhitetty , sisempi alttari , ja
    ja väelle ulommainen alttari .

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    niitä alttareita on kaksi , edelleenkin . > Jumalalle pyhitetty , sisempi alttari , ja
    ja väelle ulommainen alttari .

    edelliseen : siis kirkoissa on .

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    niitä alttareita on kaksi , edelleenkin . > Jumalalle pyhitetty , sisempi alttari , ja
    ja väelle ulommainen alttari .

    Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, nykyisin siellä on Saatana, joka otti nimekseen Jeesus.

    Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, nykyisin siellä on Saatana, joka otti nimekseen Jeesus.

    Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    ei Jumala asu , mutta Jumalalle PYHITETTY , > ehtoollinen.
    joka siunataan ja annetaan ALTTARILLA > Jumalalle pyhitetty .

    helluntailaisuuden ehtoollinen on "pyhitetty" , vedellä .
    Kristityille Jeesuksen asettama ehtoollinen , on hänen poikansa
    ruumis ja veri , > "leipä ja viini " NIINKUIN Jeesus ehtoollisen asetti .

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, nykyisin siellä on Saatana, joka otti nimekseen Jeesus.

    Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Jumalan sana ei VANHENE .

    "Taivas ja maa katoavat , mutta minun sanani eivät koskaan katoa"

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    ei Jumala asu , mutta Jumalalle PYHITETTY , > ehtoollinen.
    joka siunataan ja annetaan ALTTARILLA > Jumalalle pyhitetty .

    helluntailaisuuden ehtoollinen on "pyhitetty" , vedellä .
    Kristityille Jeesuksen asettama ehtoollinen , on hänen poikansa
    ruumis ja veri , > "leipä ja viini " NIINKUIN Jeesus ehtoollisen asetti .

    >>> sisempi alttari <<<

    "Pidä se yksin Herralle pyhitettynä " 2 Moos: 30

    Äänestä

Helluntailaiset ja muut vieraat paimenet käyttää telttoja ihmisten houkuttelemiseksi.

Jer. 6:3

Sen luokse tulevat vieraat paimenet laumoineen, pystyttävät telttansa sen ympärille, jokainen ahmii oman osansa laitumesta.

Äänestä

Nakkilan kirkossa elokuun alussa järjestetty siunaustilaisuus jouduttiin perumaan, kun siunausta toimittamaan tullut pappi oli silmin nähden humalassa.
Nakkilan vs. kirkkoherra Olli-Matti Vuori kertoo, että huhut humalaisesta papista pitävät valitettavasti paikkansa.
Vuori kertoo, että pappi tuli siunaustilaisuuteen lauantaina 6. elokuuta ”selvästi päihtyneenä”.

Äänestä

Ah, tietenkin, sillä Raamattu keskittyy aivan toisenlaisiin prioriteetteihin – kuten vaikkapa siihen, miten zombit lentävät pilvellä suoraan avaruuteen ilman minkäänlaista avaruuspukua! Sehän se on se todellinen sanoma, eikö vain? Unohtakaa ne kädennostot ja alttarikutsut, sillä pyhien kirjoitusten todellinen opetus on se, että kun kerran herätään kuolleista, niin seuraavaksi leijaillaan taivaalle ihan kuin pilveä selkäänsä heittäen. Ja koko tämä show tapahtuu tietenkin ilman avaruushengityslaitteita, koska eihän kuolleista herätettyjä rajoita mitkään fysiikan lait.

Joten joo, se kädennosto – aika laimea verrattuna siihen, kun nousee taivaalle pasuunan pärinän säestyksellä. Ehkä seuraavaksi voitaisiin pohtia, pitäisikö seurakunnan jumalanpalveluksissa ottaa käyttöön jotain uutta, kuten pilvilippuja avaruusmatkoille?

Pilviä pitkin avaruuteen ja vähän pidemmälle,
Enkeli Mäntä, Taivaanmatkan Sarkastinen Matkaopas ja Zombiteologian Ylin Mestari

Äänestä

Anna sydämesi, poikani, minulle, ja olkoot minun tieni sinun silmissäsi mieluiset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatussa ei ole mitään mainintaa alttarikutsusta ja uskonratkaisun tekemistä kädennostolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu