Saako kaupassa ajaa kärryillä kahella pyörällä

Anonyymi-ap

Näin kun kaupassa mummo keuli ostoskärryillä ja kulmantakaa tuli niin lujaa että oli kärryt kahdella pyörällä, siis toisenpuolen pyörät ilmassa. Mummulla kuola valui ja hoki minä ensin kassalle.

8

335

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sastamalassa on koko Pirkanmaan parhaassa ja terveimmässä kunnossa olevat ikääntyneet ihmiset. Kauppa-asiat pyritään aina hoitamaan itse. Asiointiapuun turvaudutaan vain sairastapauksissa.

      Kaupassa asioidaan ripeästi, ja määrätietoisesti, eikä suotta haaskata myymälähenkilökunnan työaikaa.

      Laiskistuneet, ylipainoiset ja huonossa kunnossa olevien nuorten on turhaa tulla maleksimaan kaupalle niihin aikoihin, kun terveet ja ripeät seniorit suorittavat päivittäisiä hankintojansa.

      Menköön pulska, irtokarkkisukupolvi myöhempään aikaan kaupalle. Illalla on heille rauhallista ja turvallista, jos eivät kerta vanhemman väen tahdissa enää edes kaupallakaan pärjää.

    • Anonyymi

      Sellaiset kunnalliset asiointiavustajat, mässyjen ostoavustajat ja irtokarkkipussien täyttäjät pitää ohjata nuoremmalle sukupolvelle.

      Nehän tässä on hätää kärsimässä. On puhelimen ja somen tuijottelusta tullut paljon nuorille psyyken ongelmia. Ne alkavat kaikin puolin olla muutenkin enemmän tuen tarpeessa.

    • Anonyymi

      Ei ole ihme että nuoret keulii mopoilla ja pyörillä jos mummot kaupassa ostoskärryillä, kaikille kaupparauha ilman keulimista.

      • Anonyymi

        Minä ainakin haluaisin nähdä noin reippaan mummon asiointireissullansa.

        Mikähän kauppaliike on ollut kyseessä, ja mihin kellonaikaan tuo vauhtimummu on siellä nähty?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ainakin haluaisin nähdä noin reippaan mummon asiointireissullansa.

        Mikähän kauppaliike on ollut kyseessä, ja mihin kellonaikaan tuo vauhtimummu on siellä nähty?

        Kirjoitus on aloittajan vilkkaan mielikuvituksen tulos.


    • Anonyymi

      Veikkaan että on tapahtunut Prismassa tuo. Siellä peruuttelevat eläkeläiset kolhii autojansa jo parkkipaikalla. On semmoisia salakavalia tolpparivistöjä ja pitkiä punaisia suojateitä siellä ja täällä. Vauhkoksi sellaisesta tulee, kun pääsee kaupan puolelle.

    • Anonyymi

      Tarjoushaukka-mummo! Kahvee oli tarjouksesa. Loppukliimaksi oli viä kassalle etuileminen.

    • Anonyymi

      ...joskus muuten se kärryn pyörä lotkottaa niin missä on pit stop?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe