Usein kuulee sanottavan jotain ihan muuta.
Hieno saavutus HaPKedustuksella nousun osalta !! Eipä löydy Kaakkois-Suomesta kovinkaan montaa parempaa tai korkeammalla tasolla pelaavaa joukkuetta. Haminan Pallo-Kissojen junioreissakin on useita lahjakkaita tulevaisuuden huippuja.
Haminassa taitaakin olla melkein tuplaten jalkapallon harrastajia kuin esim. pesäpallossa.
Olisikohan aika keskustella Rauhankadun kentän katsomosta vaihteeksi ?
Hieno saavutus HaPKedustuksella nousun osalta !! Eipä löydy Kaakkois-Suomesta kovinkaan montaa parempaa tai korkeammalla tasolla pelaavaa joukkuetta. Haminan Pallo-Kissojen junioreissakin on useita lahjakkaita tulevaisuuden huippuja.
Haminassa taitaakin olla melkein tuplaten jalkapallon harrastajia kuin esim. pesäpallossa.
Olisikohan aika keskustella Rauhankadun kentän katsomosta vaihteeksi ?
Vastaukset 85
Vanhimmat
Eikö teillä muuta ole mielessä kuin pallot ja pullot?
Tosimiehen päähän ei mahdu muut kuin urheilu ja autot. Voi naisparat jotka haluaisivat lisääntyä, mutta ei ole valittavana kuin yhtä sorttia, miehiä.
Kyllä, hieno saavutus Pakilta!
Ensi kaudella sitten pelataankin Haminassa jalkapalloa jo neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla. Siitä onkin enää muutama nousu ja sitten ollaankin jo pääsarjatasolla.
Ehkä mennään vielä tuo seuraava kausi Rauhankadulla vanhoilla katsomoilla!
Jalkapallokaupunki?
Nousiko ne Liigaan? 😁
Ei noussu Liigaan vaan päähän.
Futiksessa taitaa olla yhteensä 8 sarjatasoa, joista alimmat eli kutonen ja seiska vastaavat pesiksen maakuntasarjaa. Menestyksen mukaan sitten noustaan sarjatasoja. Kyllä tuota HaPK saavutusta voidaan pitää hyvänä ja vielä ilman kotikaupungin 100 000 egen, panostusta / vuosi.
Hyvä idea Rauhankadun kentän kehittäminen, palvelisi muitakin kuin yhtä seuraa ja sen kahta joukkuetta.
HP voisi muuten ottaa mallia SuPo:sta ja HaPK:sta, jotka ovat kumpikin rakentaneet itselleen ja ylläpitävät omia urheilupaikkoja. Hyvä olisi vaikka aloittaa maksamalla tarvitsemansa katos vallikentälle.
Hapkilla on varsin laaja pelaajakapasiteetti myös noissa vanhemmissa junioreissa ja edustusjoukkueessa verrattuna HP:hen.
Ei tarvitse Hapkin erikseen aina mainita että meillä on todella nuori joukkue. (koska ei ole omia pelaajia/vanhempia junioreita HP)
Tämä usein unohtuu keskusteluissa.
Juu, katsotaan sitten kun Hapk pelaa pääsarjaa tai vaikka toiseksi ylimmässä sarjassa, minkä verran omia kasvatteja on mukana. Sehän on selvä että omilla pelataan niin kauan, kun pelaamisesta ei saa mitään korvausta tai paikkakunnalla ei ole yliopistoa mihin muualta tulevat nuoret tulisivat opiskelemaan ja samalla voisivat harrastaa paikkakunnan joukkueessa.
Meinaat että jos Hapk pelaa joskus vielä ylempänä kun kakkonen niin omia junioreita on silloin vähän jäljellä.
Itse veikkaan käyvän päinvastoin jalkapallon puolella.
Pesäpallo taasen Haminassa on itse osittain ajettu nykyiseen tilaan peluuttamalla samoja junnuja joka joukkueessa ja hankkimalla uusia muualta. Alkaa olla luu kädessä.
Suomen Palloliiton 930 jäsenseurassa on vuonna 2023 160 129 rekisteröityä pelaajaa. Jalkapalloa harrastaa Suomen Gallupin tutkimusten mukaan noin 500 000
Jalkapallo lukuina:
Yli 400 000 harrastajaa
Yli 130 000 lisenssipelaajaa
Yli 200 ammattiurheilijaa
Yleisesti:
päivitettyä tietoa lajien harrastajamääristä (lisenssipelaajista)
Jalkapallo 127500
Jääkiekko 67518
Salibandy 51681
Koripallo 20451
Pesäpallo 16003
Lentopallo 10500
Jalkapalloa ja pesäpalloa ei voi oikein verrata suoraan sarjatasoilla tms. Mielestäni kaupungin olisi hyvä seurata todellisia seurojen harrastajamääriä kun tuista päätetään.
Vaikkei pelaa jalkapalloa edustusjoukkueessa voi silti varmaan pelata muita sarjoja. Esimerkiksi oman ikäisille tarkoitettuja.
Kuulin että pesäpallon puolella ei c ja b ikäisiäkään tahdo olla tarpeeksi. Vaan joukkueet joudutaan täyttämään nuoremmilla pelaajilla.
Toki jos ei edes junioreissa pääse pelaamaan ollenkaan ja nuoren tilalle otetaan muita parempia pelaajia vaikka toisista seuroista loppuu pelaaminen varmasti.
Omituista höpinää. Eihän HAPKilla ole ketään omia nytkään nousijajoukkueessa. Kaikki Kotkasta tulleita.
Pelkillä määrillä ei pelata. Pitää olla laatua eikä pelkkää luuserimeininkiä. Suomalaiset ammattilaisjoukkueet ovat jalkapallossa hävinneet brittien kaljasarjaporukoille.
Näin on. Jos rekisteröi yhdestä brittipubista vaikka 11 kaljoittelijaa, niin joukkue on tasokkaampi krapulaisenakin kuin meidän kakkosen porukat täydessä tikissä.
Hyvä olisi varmaan myös seurata tukien lisäksi muiden resurssien jakoa.
Kuulin, että aika hiljaista on jalkapallon harrastajien osalta kaupungin saleissa. Muut liikuntaryhmät taitavat saada kaikki vuorot. Sinällään aika kummallista koska taitaa noita futikseen harrastajia olla lukumääräisesti Haminassa eniten. Korjatkaa jos olen väärässä.
Potkupalloa voi pelata vaikka Rajasuolla.
Unohtakaa taas vaihteeksi nuo palloleikit ja keskittykää oleelliseen.
Enkä tarkoita nyt hiihtoa.
Mielenkiintoinen ajatus - rajasuolla ? Ehkä joskus muinoin olisi harjoittelu voinut onnistua, kuten uinnin valmennus ja harjoittelu järvessä, juoksuharjoittelu hiilimurskalla, hiihto treenit 1m paanalla kuusien välissä tai pesäpallotreenit nurmisella hiekkaniityllä. Ehkä ei ole 2000 luvulla mahdollista, jos tavoitellaan menestystä.
Kajasuolla on suopotkupallokenttä, menkää sinne harjoittelemaan.
Kausi loppu ja Pikku-Mikko soittaa ensin joka paikkaan ja "rakentaa" taas uudet joukkueet.
Kenttä on oikein hyvä, mutta sinne pitää rakentaa katettu katsomo palloilufanien viihtyisyyden lisäämiseksi.
Toi kantasuomalaista onkin hyvä idea. Voisi esittää oikein kaupungin tirehtööreille. Kaikki pesis, futis ja muiden urheilulajien lapset sinne. Voisi kaupunki säästää. Teinisirkus kun vielä tulisi mukaan suolle rämpimään, niin säästettäisiin aika pitkä penni.
Jalkapallohan on perinteikäs homojen laji joten ilmankos on Haminassa niin suosiossa.
Vaimot ja tyttikset sinisilmäisinä luulevat ukkojensa ja poikaystävien olevan vain viattomasti palloilutreeneissä kaappihomojen päästessä siinä kätevästi harrastuksen varjolla tyydyttämään salattuja tarpeitaan. :-D
Ja rivien välistä sama: Kirjoittaja ollut nuorena vähän kömpelö ja huono kehon hallinta. Jäänyt viimeiseksi kun joukkueita on valittu tai vaihtopenkille. Sitten jalkapalloilija vienyt sen nenän edestä sen luokan prinsessan.
Mut hyvä purku ja varmaan helpotti, jaxuhali vielä
Entäs tuo KuPSin tuoreen mestarijoukkueen pelaaja, joka on nyt lööpeissä? Taisi olla mies jossa Jormaansa väkisin myllytti.
Jalkapallo on niinku football eli futis ja lihapulla niinku foodball eli fudis. Tatilaisista on hienompaa puhua fudiksesta kuin futiksesta. Onneksi päätin 45 vuoden jälkeen muuttaa takaisin Kotkansaarelle 90 metriä vesirajasta. Mun sydämeni tänne jää.
Onko Haminan palloiluhalli kaupungin omistama ?
Ai niin se meltin halli jossa myös pesäpalloilijat käyvät talvikaudella harjoittelemassa. Sekin on edullinen kun vertaa hyötyä asukkaille esimerkiksi lipputankoon ja sen ylläpitämiseen.
Mistä olet jäänyt paitsi lipputangon takia?
Olisipa upeaa jos joku HaPK:ssa juniorina aloittanut pelihommat aloittanut pääsisi KV- kentille. Taitaa pojissa olla edelliset ulkomailla pelanneet Turusen veljekset. Tytöissä on nykyään KUPS:n naisten maalivahtina pelaava HaPK:n kasvatti aika lähellä jalkapalloammattilaisuutta ulkomailla.
Mikäli Haminan Kaupunki satsaa pesäpallokatsomoon 2,7 miljoonaa euroa ja Haminan Palloilijat pelaavat parin vuoden päästä superpesistä sekä miehissä ja naisissa menestyksekkäästi....
Kuinka paljon ja miten Haminan kaupunki maksajana hyötyy tästä? Tulouttaako HP jotain tulojaan kaupungille milloinkaan?
Vai tarjoaako kaupunki kentän ja katsomon omistajana tälle seuralle vaan ilmaiset puitteet ja seura saa mahdolliset voitot itselleen?
Melkein kolme miljoonaa veronmaksajien rahaa katsomoon tässä taloustilanteessa. Ei ole mielestäni tasapuolista.
Ei muuta kun ottaa lainaa jos saa ja uskoa tulevaisuuteen on.
Vaikka pesäpallo ei suoranaisesti kuulukkaan tähän keskuteltuun, niin allekirjoitan edellisen kommentin täysin.
Varsinkin nykyisinä niukkoina aikoina, joka taitaa olevan krooninen monta vuotta jatkunut sekä tulevaisuuden ilmiö, tulee kyllä todella tarkkaan pohtia verorahoilla toteuttavat hankkeet. Urheilu- ja liikuntapaikkojen kehittämisen rinnalle (joka on tärkeää) on monta muutakin menoreikää kaupungin poliitikoilla tilkittävänä.
Kuulin huhuja, että HP saa vuosittain kaupungilta 80-100000 suoraa tai välillistä tukea (markkinointi yhteistyö, vallihalli, toiminta-avustukset, heidän käyttössään olevan vallikentän ylläpito, ym. ym.). Voisiko tuon tuen kääntää HP:n tarvitseman katsomon rakennuskulujen kattamiseen ? Kaupunki tai mielellään HP ottaa tarvittavan lainan katokseen ja ko. laina lyhennetään tarvittavat vuodet tuolla kaupungin vakioidulla tuella. Vallikentälle tulee haluttu katos ja vastaavasti se ei rasita kaupungin ja veronmaksajien taloutta nykyistä vakioitunutta tukea enempää. Toki tietysti säästöt, joita kaupunki tarvitsee jäävät tekemättä.
Asia mitä kovasti toivoisin, olisi tuon Rauhankadun kentän parantaminen. Valtavan hienot pukukopit ja muutenkin miljöö, mutta eipä taida enää täyttää juoksurata ja suorituspaikat vaatimuksia yleisurheilukilpailuiden järjestämiseen ?
Löytyykö suomesta kaupunki, jossa ei ole jalkapallojoukkuetta jollakin neljästä korkeimmasta sarjatasosta. Voi ehkä olla löytyy joku tai useampikin joissa ei ole, mutta varmaan ainakin 95% kaupungeista on sellaisia joista löytyy.
Sit on vielä ne mimmiliigat. Jos on naisjalkapallo liigassa, niin on ne pelit suurempia tapahtumia kuin 4.tason äijäpelit.
Vähään ollaan tyytyväisiä, jos Haminasta puhutaan jalkapallokaupunkina.
Hyvä pointi ja havainto tuo viittaus kaupunkeihin. Hamina taitaa olla väkiluvun osalta Suomessa sijalla 58. Valtakunnallisissa sarjoissa VL-Kakkonen pelaa 64 joukkuetta. Haminaa isompien kaupunkien joukosta löytyy aika monta, joilla ei ole kakkosessa pelaavaa jalkapallojoukkuetta. Eli ihan kelpo saavutus HaPK:llä.
Kakkonen on jo tasoltaan aika kova sarja, joissain ensi kesän vastustajissa ammattipelaajia ja budjetit sen mukaisia
KTP voitti toisiksi ylimmällä tasolla. Monella heistä ammatti on jalkapalloilija? Vai oliko kenelläkään? Sinun mielestä 4.tasolta löytyy ammattipelaajia :)
Pystytkö mainitsemaan edes kaksi Haminaa suurempaa, joilla ei ole tuon tason joukkuetta tai naisten liigaporukkaa?
Ei kaikkiin tyhmyyksiin tarvitse mennä mukaan. Meillä on Haninassa eniten ympyröitä asukaslukuun nähden, se riittää.
Näiltä kulmilta Imatra ja Savonlinna taitavat olla kaupunkeja jotka ovat Haminaa suurempia. Jos lähtee länteenpäin niin löytyy mm pesäpallosta tutumpi Hyvinkää.
Hyvä. Löytyy niitä näköjään sitten. Faktantarkistus antoi oikean tuloksen :)
Mistä tahansa pienestä kaupungista voi olla vaikea löytää sponsoreita monelle miesten pääsarjajoukkueelle. Vaikea uskoa, että Haminan kokoisesta niitä löytyy tarpeeksi useampaan lajiin.
Kotkassa näyttää juuri ja juuri riittävän kahteen lajiin sponsoreita ja yleisöä. Toinen kesälaji ja toinen talvilaji.
Riippuu tietysti myös lajista millaisia rahkeita pääsarjatasolla tarvitaan. Esim. jääkiekko ja jääpallo ovat luonnollisesti eri kokoluokissa.
Porvoossakaan ei ole porukkaa putosivat kolmoseen
Kävin viemässä siskon lapsen tiistaina futishallille. Olipas mahtavan näköistä ja suorastaan ruuhkaa kun halli oli täynnä junnufutaajia.
Kuka on tämän tunnetun jalkapallokaupungin kautta aikain paras pelaaja?
Eikö se ole juuri nyt linnassa?
80-luvulla oli ainakin joku Mälli. Nimi taisi tulla siitä, että sillä oli aina jonkin sortin tahnat housuissa.
2020 luvulla varmaan parhaiten ovat menestyneet HaPK kasvateista muutama tyttö (maajoukkuetta, Kansallista liigaa ja ykköstä) sekä yksi poikakasvatti maajoukkueissa. Varmaan sitä ennen edelliset olivat veljekset, joilla junnumaajoukuetta, Veikkausliigaa ja ulkomaan ammattilaisuutta.
Jalkapallossa kuten pesäpallossa ja jääkiekossa on ollut kehitys melkoista. Ennen ja HP kultaisina vuosina saattoi pikku shotin/näkäräisten jälkeen kulkea lyönti kovin hyvin ja suomen mestaruuksia kilisi, vastaavasti Selänne pelasi niin jalkapallon ja kiekon maajoukkueissa. Nykyään ei ole enää mahdollista.
Jalkapallon osalta kuvaavaa on se, että kovinkaan moni kotkalainen ei mahdu ykkösliigan saati Veikkausliigan joukkueen kokoonpanoon. Toisaalta pesäpallossa on se vielä mahdolllista Haminassa jopa 15v-18v vuotiaille. Johtuuko tämä lahjakkaista yksilöistä tai jostain muusta, en tiedä.
Lamine Yamal pelasi oli 16-vuotiaana Barcelonan avauksessa tärkeässä roolissa. Nyt taitaa olla jo 17v. Eikä ole Barcan ainoa alaikäinen pelaaja avauksessa. Joten on se jalkapallon pelaaminen miesten puolella huipputasolla mahdollista ainakin 16-17-vuotiaille.
Älkää nyt sekoittako Barcelonaa ja Haminaa toisiinsa jalkapallosta puhuessa. Pesäpalloleikeissä voisi haminalaiset päästäkin toiseksi.
Pesäpallossa on muutamia hyvin pärjääviä Haminalaisia pelaajia, jotka pelaavat muilla paikkakunnilla ilman "isäapua".
Muilla paikkakunnilla on kosolti hyviä pallopelien harrastajia, eivätkä ne kaipaa Haminan "lisäapua".
Ei sotketa. Joko luit huolimattomasti kommentit tai et ymmärtänyt lukemaasi.
Eipä noita teidän satujanne voi enää enempää sotkea.
Miloin Haminassa 1000 ihmistä ymmärtää vaihtaa pesäpallokatsomosta jalkapallon puolelle? Myös tukijoiden pitää tajuta tilanne. Kaupungit resursseja väärinkäytetään. Asia pitää viimein oikaista.
Miksi kumpiakaan pitäisi mennä katsomaan, etenkään potkupalloa?
Kaikillahan on omat rajoituksensa niinkuin jokaiselle rajaa riittää.
Aika aktiivista ollut keskustelu pelaaja määristä pesäpallon puolella. Eikö pitäisi keskustella enemmän jalkapallon pelaajamääristä. Taitaapa olla Haminassa kokonaisuudessaan junioreita ja myös aikuisia enemmän jalkapalloharrastuksessa kuin pesäpallossa.
Ei turhanpäiväisyyksistä kannata keskustella.
Se hyvä puoli on siinä jos pesäpallo loppuu haminasta, niin kaikki pesäpalloilijat pärjäävät jalkapallossa helposti, silloinhan paikalliseen jalkapallojoukkueeseen tulee yliyarjontaa hyvistä pelaajista divariin.
Hyvä havainto ja osittain jopa oikea. Mielenkiintoinen asia on se että jos on sattunut syntymään hyvillä geeneillä niin kaikissa pallo ja kiekkolajeissa pärjää. On siis suunta jalkapallosta pesikseen tai toisinpäin. Toki paljonhan on kiinni siitä minkäikäisenävaihtoja tapahtuu. Ennen taidettiin harrastaa useita lajeja, joka nykyään on harmillisen vähäistä.
Ennen harrastettiin kyykkää, sitä suosittelen tänäänkin.
Farmisopimus kaudelle 2025 FC KTP:n kanssa. Hienoa! Toivottavasti hienoa?
Nii onhan se joku farmi tv sarjakin.
Iso juttu kyllä!
Hamina on myös koripallokaupunki. Täällä on perinteisesti heitelty myös korista renkaan läpi.
Lueskelin Reimaria. Voisiko joku tarkastaa faktan. Onko jalkapallo harrastajien määrältä muka Haminan suurin ? Tuntuu aika epäuskottavalta.
Niin yksittäisenä seurana voi olla tällä hetkellä mutta pesäpallon pelaajia voi olla ns.yhteensä enemmän, se on aina miten kukin laskee, kuinka vihreiden, vihreaävalkoisten tai oranssien lasien läpi määriä katsoo.Aika vaikea talvella laittaa faktoja pöytään tai sitten luvut on viime kaudelta. Kaikilla seuroilla haaste saada juniorit pysymään lajissa tai paikkakunnalla. Syitä miksi juniorit aika nuorena lähtee jalkapallossa kotkan suuntaan ja pesäpallossa kouvolaan voi vain arvailla, ehkä se oma lapsi on liian hyvä haminalaiseen joukkueeseen. Mutta kuplahallissa ollut nyt hienoja junioripelejä ja kesällä myös varmasti pesäpallon puolella.
Eihän pesäpallossa ole lähtenyt kuin Haminan Palloilijoiden poikajuniorit yht äkkiä kokonaan pois.
Seura on hiljaa asiasta, mikä on sinällään ihmeellistä. Kuitenkin seurassa on panostettu tyttöihin ja poikiin yhtä paljon lehden mukaan.
Molemmilla yhtä suuret vuosibudjetit yms valmennukset ja kaikki.
On kyllä kumma kun puhuuvat vielä jostain vastakkain asettelusta.
Näin juuri olet oikeassa, mutta kaikki eivät pojista lopettaneet vaan siirtyivät summan ponnistukseen tai kouvolaan, eli jos lajikohtaisia määriä mietitään niin niissä ei hirveätä muutosta ole tapahtunut mutta seuratasolla kyllä, toisaalta voiko miettiä niin ettei kouvolassa pelaavia junioreita lasketa tähän hommaan tai kotkassa pelaavia jalkapallojunioreita kun ei haminan kaupungin tukiin pääse osallisiksi. Mutta summassa kova tohina saivat kovan tason valmennustietoutta sinne huhujen mukaan.
Menee tämä sukupolvi ja seuraavakin ennen kuin haminan tunnettavuus pesäpallokaupunkina hälvenee.
Mites HPn kasvaneet juniorimäärät voi pitää paikkansa? Kymen Sanomat
26.12.2024 Kymen Sanomat
"Myös juniorimäärät ovat Hovin aikana kasvaneet."
Olennaisin asia jutussa päälaellaan
Se on varmasti tuon haastateltavan näkemys. Näissä keskuteluissa kukaan ei ole samaa väittänyt, että HP juniorimäärät on kasvaneet. Eikö joku aikaisemmin keskustelussa sanonut että poikia on lähtenyt muihin seuroihin. Ei aina kannata uskoa mitä toimittajat kirjoittaa tai haastateltava sanoo. Vaikka kyseessä ei ole keltainen lehdistö.
Uusi HP toiminnanjohtaja julkaistaan ilmeisesti pian, kysykää siltä.
Valtakunta = Alue tai maa, jota hallitaan kuninkaan tai kuningattaren toimesta.
En seuraa politiikkaa mutta ilmeisesti mulla on mennyt paljon ohi.
"Uuden toiminnanjohtajan panosta kaipaa myös juniorityö, millä rintamalla on poikien puolella HP:ssä tapahtunut korjausliikettä vaativa notkahdus. Tytöt ovat sen sijaan valtakunnan eliittiä."(Reimari)
Uusi toiminnanjohtaja valittu, käykäähän lukemassa.
"Tytöt sen sijaan ovat valtakunnan eliittiä. "
En väheksy hieno juttu. Mutta ihmettelen kuinka tärkeää on voitto jo pikkujunnuissa. Heikompia omia tyttöjä jätetään rannalle ja ohjaillaan esimerkiksi leirin ajaksi toisiin joukkueisiin. Sitten otetaan parempia tilalle muualta.
Yleensä suuremmissa seuroissa tosissaan aletaan pelaamaan vasta c-ikäisenä, on pääasia että pelastamassa pysyy suurena ja kaikilla pelaajilla on oma joukkue.
Ei peluuteta esimerkiksi pelkkää kärkeä hd-junioreissa että voitettaisiin.
Esimerkiksi viime vuoden suomenmestari Sara Koivikko ei näköjään mahdu HP:n eliittiin.
Itse peluuttaisin ainakin kahta lukkaria nuorissa koko ajan. Loukkaantumisen riski kasvaa jokaisesta loukkaantumisesta enemmän.
Siinä on nyt Ahosella sitten vapaat kädet Hovin, Toikan ja Orolan kanssa tehdä asiat ihan omalla tavallaan. Onnea matkaan kovasti!
Tunnustan olevani keskutelun avaaja. Ihan mielenkiintoista on lukea muidenkin lajien kuulumisia, mutta voisiko niille avata omat ketjut. Niin aikuisten kuin junnujen osalta mahtavaa jalkapallokesää odotellen. Unohtamatta toki loppukevään turnauksia HaPK: hallissa.
laittakaa kanuunan kauppiasmeronen saartoon
jos avaa kaupan lakon aikana
Eliitti tarkoittaa valiojoukkoa, parhaimmistoa, hienostoa tai ylintä valtaa käyttävää joukkoa.
Valtakuntaa hallitsee aina kuninkaalliset.
Mossekin oli Elite.
Millon mut otetaan mukaan
Jos " mies" on aikuisena tunnettu pikkukaupugissa, kuten vaikka nyt Hamina, niin ei ole ihminen päästään aivan terve jos viimeisinä elinvuosinaan leikkauttaa vähät haivenensa irokeesiksi ja viestittääkseen kanssaihmisilleen olevansa vielä jotenkin ajanhermolla ja HOT!
Onko HAPK edari joukkue jo kasattu ja sopimukset kourassa?
Kotkan ylijäämät kun selviää, niin sitten tiedetään hapkin runko.
Hieno homma! Toivottavasti joukkueessa saa peliaikaa ja vastuuta myös omat kasvatit!Kohti kesää!
Peliaikaa saa kun vanhemmat hiukan sponssaa.
Sitä KTPn kriminaalipelaajaa ei tainneet vanhemmat sponssata tarpeeksi. Sopiva hemmo vahvistamaan HAPKia :)