Putte haluaa lisää liksaa

KYYryssä yrittää lypsää vielä vähän massia itsellereen ja kavereilleen entisten lisäksi ennen pakomatkaansa mahdollisesti pohjoiskoreaan

Venäjän budjetti
”Venäjän presidentti ja hänen hallintonsa”. Tässä osiossa olevien kulujen esitetään nousevan 30,9 miljardiin ruplaan, eli noin 298 miljoonaan euroon. Summa on 25,6 prosenttia suurempi kuin vuonna 2024.

Suurin syy menojen kasvamiselle on Putinin ja Kremlin henkilökunnan palkkojen korottaminen. Presidentinhallinto työllistää median mukaan noin 1 500–2 000 ihmistä ja sen palkkarahasto kasvaa ensi vuonna nykyisestä 18 miljardista ruplasta 21 miljardiin ruplaan.

Putinin palkankorotus ja ensi vuonna puolustukseen käytettävien menojen 30 prosentin korotus aiotaan maksaa ilmeisesti sakoilla saatavilla tuloilla. Budjettiluonnoksessa valtionkassan odotetaan paisuvan vuosien 2025-2027 aikana melkein 600 miljardin ruplan verran sakoista, sanktioista ja vahingonkorvauksista saaduilla varoilla.

The Moscow Timesin mukaan noin 10 prosenttia, eli noin 60 miljardia ruplaa, on tarkoitus saada kansalaisten omaisuuden takavarikoimisella.

Vuonna 2021 sakkojen, sanktioiden ja vahingonkorvausten avulla aiottiin kerätä vain 81 miljardia ruplaa.
5143
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sittekö ne on poistettu muona vahvuudesta niin
pitääkö omaisten maksaa perintö veroa?

1Äänestä

"Suurin syy menojen kasvamiselle on Putinin ja Kremlin henkilökunnan palkkojen korottaminen."

Tokihan putte rahaa tarvii .

Venäjän presidentti kuuluu maailman rikkaimpiin ihmisiin venäläinen tavallinen ulko WC:tä käyttävä kansalainen taas maailman köyhimpiin näin se yhtälö toimii .

1Äänestä

Putlerilla on lukuisia luxushuviloita ympäri maan jossa voi tehtailla aviottomia lapsia kyseenalaisten naisten kanssa

Äänestä

No ei edes Putin saa härän kanssa jälkikasvua.

Äänestä

tappamiset on tälle luolamiehelle tuotttaisaa puuhaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

KYYryssä yrittää lypsää vielä vähän massia itsellereen ja kavereilleen entisten lisäksi ennen pakomatkaansa mahdollisesti pohjoiskoreaan

Venäjän budjetti
”Venäjän presidentti ja hänen hallintonsa”. Tässä osiossa olevien kulujen esitetään nousevan 30,9 miljardiin ruplaan, eli noin 298 miljoonaan euroon. Summa on 25,6 prosenttia suurempi kuin vuonna 2024.

Suurin syy menojen kasvamiselle on Putinin ja Kremlin henkilökunnan palkkojen korottaminen. Presidentinhallinto työllistää median mukaan noin 1 500–2 000 ihmistä ja sen palkkarahasto kasvaa ensi vuonna nykyisestä 18 miljardista ruplasta 21 miljardiin ruplaan.

Putinin palkankorotus ja ensi vuonna puolustukseen käytettävien menojen 30 prosentin korotus aiotaan maksaa ilmeisesti sakoilla saatavilla tuloilla. Budjettiluonnoksessa valtionkassan odotetaan paisuvan vuosien 2025-2027 aikana melkein 600 miljardin ruplan verran sakoista, sanktioista ja vahingonkorvauksista saaduilla varoilla.

The Moscow Timesin mukaan noin 10 prosenttia, eli noin 60 miljardia ruplaa, on tarkoitus saada kansalaisten omaisuuden takavarikoimisella.

Vuonna 2021 sakkojen, sanktioiden ja vahingonkorvausten avulla aiottiin kerätä vain 81 miljardia ruplaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu