uusi alaluokka

Anonyymi-ap

Suomeen on syntymässä uusi alaluokka.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/564bcff5-8d4d-4ece-b002-25a1d5ed9414

Maahanmuuttajista syntyy Suomeen laaja alaluokka.

Hyssyttelyn ja vaikenemisen tie on kuljettu loppuun,

Raportin tulokset ovat hälyttäviä, mutta niiden ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään.

Heistä suurella osalla ei ole edellytyksiä toisen asteen opintoihin – siis ammattikouluun tai lukioon – eikä työelämään.

Suomalaisen yhteiskunnan rakenteet ovat kriisissä. Tätä Suomessa ei ole haluttu sanoa ääneen,

Maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus koko 15-vuotiaiden ikäluokasta kaksinkertaistui vuosina 2012–2022.

Helsingissä maahanmuuttajataustaisten koululaisten osuus on ylittänyt 20 prosentin rajan ja nousee seuraavaksi kohti 30 prosenttia. Vastaava kehitys on käynnissä ja nopeaa kaikkialla pääkaupunkiseudulla sekä ainakin Tampereella, Turussa ja Oulussa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ei edelleenkään ole ymmärretty sitä, että maahanmuuttajataustaisista ihmisistä on syntymässä yhteiskuntaamme satojentuhansien ihmisten muodostama koulutuksellinen ja sivistyksellinen alaluokka.

Poliitikot eivät halua – perussuomalaisia lukuun ottamatta – puhua asiasta,

Raportin kenties hälyttävin uutinen on, että edes toisen polven maahanmuuttajat eivät saavuta riittäviä oppimistuloksia peruskoulussa.

Jyväskylän yliopiston tutkijat särkevät Suomessa pitkään vallalla olleen naiivin ajatuksen, että maahanmuuttajat pystyisivät oppimaan suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisilta jäseniltä vaadittavat perustaidot. Monet toisenkaan polven maahanmuuttajat eivät siihen kykene.

Tutkimuksen perusteella Suomessa on odotettavissa voimakas kantaväestön ja maahanmuuttajien välinen yhteentörmäys.

Ruotsissa puolueet ovat tehneet täyskäännöksen maahanmuuttopolitiikassaan. Ruotsalaiset demarit ovat alkaneet vastustaa maahanmuuttoa. Tanskassa vasemmistopuolueet ovat olleet niin ikään panemassa rajoja kiinni.

Suomi kuuluu siis tutkijoiden mielestä maaryhmään, jossa maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut.

Syykin on ilmeinen: Suomeen on otettu paljon sellaisia ihmisiä, joilla ei ole edellytyksiä tai halua ponnistella riittävän kielitaidon ja matemaattisten taitojen eteen.

PISA-raportin pitäisi soittaa hälytyskelloja.

Ruotsista ja Virosta eli korkean koulutustason maista Suomeen muuttaneiden vanhempien lapset menestyvät PISA-tutkimuksessa muualta tulleita paremmin.

Kiinnostavaa, mutta ei yllättävää, on se, että maahanmuuttajataustaiset oppilaat menestyvät parhaiten kouluissa, joissa maahanmuuttajien osuus kaikista oppilaista on matala.

– Maahanmuuttajataustaiset oppilaat menestyivät heikoimmin kouluissa, joissa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus oli suurin. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetuskielen hallinta oli näissä kouluissa heikointa, tutkimuksessa päätellään.

Johtopäätökset ovat vakavia, mutta niitä ei enää pidä vaieta kuoliaaksi.

Muuten yhteiskunta ajaa päin mäntyä vieläkin rajummin.

8

304

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työtätekeville veronmaksajille liian raskas taakka elättää omia vempuloita ja uusia matuvempuloita jotka loisivat sossutuilla . Oi sitä aikaa ennen EU:ta kun meillä oli vielä hyvinvointivaltio,muttei ole enää.

    • Anonyymi

      Alaluokka kuulostaa hyvältä, jos itse kuuluu yläluokkaan. Voisikohan tässä kohta itselle palvelijan palkata?

      • Anonyymi

        Juu ei ole mitään kiirettä nostaa alaluokan palkkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu ei ole mitään kiirettä nostaa alaluokan palkkoja.

        Minimipalkan voisi Suomesta poistaa niin saadaan alaluokasta kaikki irti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minimipalkan voisi Suomesta poistaa niin saadaan alaluokasta kaikki irti.

        Suomessa ei ole minimipalkkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei ole minimipalkkaa.

        Jos työsuhteessa ei tule sovellettavaksi työehtosopimuslain nojalla sitova työehtosopimus eikä yleissitova työehtosopimus eivätkä työnantaja ja työntekijä ole sopineet työstä maksettavasta vastikkeesta, on työntekijälle maksettava tekemästään työstä tavanomainen ja kohtuullinen palkka, määrää työsopimuslain 2 luvun 10 §. [4]. Jos alalla on jokin muu kuin yleissitova työehtosopimus, tavanomaisena ja kohtuullisena voidaan pitää siinä määrättyä palkkaa. Jos alalla ei ole lainkaan työehtosopimuksia, tavanomainen ja kohtuullinen palkka voi perustua esimerkiksi alan järjestöjen palkkasuosituksiin. Ellei näitäkään ole, suositellaan työstä maksettavaksi ainakin niin paljon, että työttömyysturvalain työssäoloehdon mukainen päivärahaoikeus täyttyy. Kelan mukaan palkan on pitänyt olla vähintään 1 252 e/kk (vuonna 2021).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos työsuhteessa ei tule sovellettavaksi työehtosopimuslain nojalla sitova työehtosopimus eikä yleissitova työehtosopimus eivätkä työnantaja ja työntekijä ole sopineet työstä maksettavasta vastikkeesta, on työntekijälle maksettava tekemästään työstä tavanomainen ja kohtuullinen palkka, määrää työsopimuslain 2 luvun 10 §. [4]. Jos alalla on jokin muu kuin yleissitova työehtosopimus, tavanomaisena ja kohtuullisena voidaan pitää siinä määrättyä palkkaa. Jos alalla ei ole lainkaan työehtosopimuksia, tavanomainen ja kohtuullinen palkka voi perustua esimerkiksi alan järjestöjen palkkasuosituksiin. Ellei näitäkään ole, suositellaan työstä maksettavaksi ainakin niin paljon, että työttömyysturvalain työssäoloehdon mukainen päivärahaoikeus täyttyy. Kelan mukaan palkan on pitänyt olla vähintään 1 252 e/kk (vuonna 2021).

        Kerropa tuo työnantajalle ja mikä on kohtuullinen kenenkin mielestä.
        Alle tessin koitetaan koko ajan palkata.
        Tulisikin kunnollinen minimipalkka, niin moni olisi mielissään.


    • Anonyymi

      Sitä kai vihreät demarit ja muut maahanmuuttomyönteiset halusivat. Halpaa työvoimaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      209
      2229
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      162
      1467
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1091
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      937
    5. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      55
      930
    6. 58
      928
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      841
    8. 93
      797
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      120
      731
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      717
    Aihe