Elefit on lopettanut, sama meno jatkuu Fot Nordic nimellä

Jyväskyläläiseltä salilta Eelefitiltä tuli minulle lasku, vaikka olin yrittänyt tauottaa jäsenyyden. Googlailtuani minulle selvisi, että koko sali on kadonnut maanpäältä. Kävin tämän itse toteamassa. Salia ei ole enää olemassa. Nettisivut ei ole toiminnassa, puhelin on kytketty pois. Tähän päivään asti google ilmoitti, että sali olisi avoinna, mutta tänään sinne on ilmestynyt tieto, että sali on suljettu pysyvästi. Selvittelin muina Sherlockeina asiaa ja selvisi, että Elefitin omisti Vesa Herronen niminen ihminen. Hän on myös näiden salien takana: VK Liikuntakeskus, Ifit Academy Oy, Kuntoportti, Fit Aholaita (joka kai on kadonnut maanpäältä vastikään) ja tuoreimpana Fit Nordic. Googlailun kautta selvisi, että Herronen on saanut sopparin vanhan sairaalan tiloihin (eikös siellä ollut sisäilmaongelmia..?), että tsemppiä vain valitsemallanne tiellä Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj. Siitä laskusta. Siinä oli laitettu salin osoitteeksi Hoitajantie 3, eli sairaala Novan osoite. Puhelinnumeron jäljitin olevan Fit Aholaidan ja sähköpostiosoite oli Fit Nordicin. Olen laittanut sinne sähköpostia testatakseni toimiiko se. Kaikki mainitsemani yritykset ovat osakeyhtiöitä ja niillä on yksi omistaja Vesa Herronen. Eelefitin kotikunta on Helsinki, mutta virallisesti yrityksen osoite on omakotitalo Lohikoskella. Kokosin nyt tähän tälläistä ajankohtaista tietoa tästä aiheesta, koska kaikki googlehaut Keskisuomalaisen artikkelia lukuunottamatta on vuosia vanhoja. Jodelista löytyy enemmän tietoa. Itse sali Eelefit oli aikoinaan tiloiltaan ihan jees. Huonon lafkasta teki se, että koin tulleeni manipuloiduksi sopimuksen teossa. En ole päässyt jäsenyydestä eroon edes kuluttaja-asiamiehen kautta. Pieni googlailu selventää, että ongelmia sopimusten kanssa on ollut kaikissa Herrosen omistamissa saleissa. Joku sanoi, että Vesa Herronen on esiintynyt liikuntatieteiden maisterina, mutta tästä en löydä tietoa. Joka tapauksessa, hän ei ole minkään alan maisteri tai valmistunut mistään, missä olisi saanut liikuntatieteen tutkinnon. Tässä vielä Keskisuomalaisen artikkeli: https://www.ksml.fi/paikalliset/7300913

2

924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laitan tämän viestin uudestaan sillä ensimmäinen poistettiin jostain syystä. Mielestäni on tärkeää, että tieto tästä yrityksestä ja heidän toiminnastaan leviäisi.

      Toiseen vastaavaan ketjuun laitoinkin samaa infoa mutta laitetaan tosiaan tännekin vielä.
      Aholaidan sali tosiaan lopetti elokuun lopussa ja sali asiakkaineen ja sopimuksineen siirtyi todella lyhyellä varoitusajalla keskussairaalan välittömään yhteyteen, eli täysin toiselle laidalle kaupunkia. Itselleni tästä ilmoitettiin 4 päivää ennakkoon eikä muillakaan ollut tilanne parempi.

      Tutkin tarkemmin alkuperäistä sopimustani, ja siinä ostetun palvelun nimeksi oli täsmennetty "Fit Aholaita" mikä ei luonnollisestikaan täsmännyt uutta "palvelua". Sainkin siis useiden soittojen, kuluttajaneuvonnan ja reklamaation kautta katkaistua määräaikaisen sopimuksen tuohon elokuun loppuun eikä laskuja ole toistaiseksi enää kuulunut. Mikäli siis teillä on tuo Aholaita (tai tuo Elefitin aiempi lokaatio) mainittuna sopimuksessa, laittakaa ehdottomasti reklamaatiota!

      Asiakaspalvelu on kyseiselllä jengillä jätetty tarkoituksella olemattomaksi. Puhelimesta heitä ei saa kiinni. Kävin kysymässä myös reklamaatiota varten uudelta salilta ajantasaista hinnastoa ja tämän seuraksena antoivat tylysti porttikiellon. Lain mukaan tuo hinnasto pitäisi tietysti olla esillä. Personal Trainer olisi myös pitänyt kuulua sopimukseen mutta varatut ajat peruttiin viime hetkellä milloin mistäkin syystä. Myös tuon osuuden maksuista reklamoin ja pitkän väännön jälkeen sainkin vaatimani hyvityksen.

      Tämän lisäksi selvisi, että kyseinen herra on potkittu Ole.Fit ketjusta pihalle jossain kohtaa tätä vuotta. Ilmoitusta tästäkään ei tietystikään ole kuulunut vaikka myyntitilanteessa maalailtiin kuvaa, että muutkin ketjun toimipisteet olisivat käytössä.

      Mihinkään muuhun tosiaan eivät suostu asiakaspalvelusta vastaamaan mutta sentään nuo reklamaatiot ovat menneet läpi itselläni.

    • Anonyymi

      Tämä sama huijari esiintyy vanhan sairaalan tiloissa nimellä Sairaalanmäen liikunta- ja hyvinvointikeskus. Tällaista yritystä ei kuitenkaan mistään rekistereistä löydy, vaan taustalla on sama tuttu Fit Nordic.

      Sopimus tiloihin on solmittu Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n kanssa. Mahtaakohan tällä kiinteistöfirmalla olla mitään käsitystä siitä, minkälaisen tahon kanssa ovat sopimuksen tehneet? Ihmisten kannattaisi mielestäni olla yhteydessä Ovaroon ja kertoa tämän kyseisen "yrittäjän" taustoja, niin ehkä hekin voisivat jatkossa vähän miettiä, kenelle tilojaan vuokraavat. Mielestäni on melkoinen mainehaitta Ovarollekin, että heidän kiinteistössään huijataan ja painostetaan naisia ja ikäihmisiä ylihintaisiin ja perusteettomiin sopimuksiin.

      Hommahan toimii kutakuinkin niin, että houkutellaan potentiaalinen uhri paikalle ilmaisen mittauksen tms. "lahjan" perusteella, minkä jälkeen uhri viedään suljettuun takahuoneeseen, jossa mies aloittaa aggressiivisen ja uhkaavan painostuksen sopimuksen allekirjoittamiseen. Jos turvallisuutensa puolesta pelkäävä nainen ylipäänsä haluaa päästä tilanteesta ulos joutumatta fyysisesti uhatuksi, ei ole juuri muita vaihtoehtoja kuin allekirjoittaa mikä tahansa sopimus, jota tarjotaan. Aiempi sali Elefit oli nimenomaan naisille, ja tällaisen salin puitteissa moista kiristystaktiikkaa olikin helppo harjoittaa. Salin henkilökunnassa kuitenkin oli miehiä. Uusi sali on tarkoitettu molemmille sukupuolille, mutta samanlainen naisten aggressiivinen painostus jatkuu silti. On täysin käsittämätöntä, että tällaiselle naisiin kohdistuvalle taloudelliselle ja henkiselle väkivallalle annetaan mahdollisuuksia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3750
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1970
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1253
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1067
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1008
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      863
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe