Palstalla ei juurikaan puhuta Suomen historian mustista täplistä. Kyllä tästä homo-asiasta pitäisi jo avata keskustelua elämmehän nykyaikaa. Miksi homoutta yritetään salata , vaikka se oli luonnollista hänelle?
Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe
498
3419
Vastaukset
- Anonyymi
No meitä tavan tolkun immeisiähän ei jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.
Emmekä me menetä malttiamme venäläisen sodomiittihenkilöpalvojan nimittelyistä ja herjauksista.- Anonyymi
Mitä helvetin väliä on sillä onko joku homo joskus yli 100 vuotta sitten raiskannut jonkun kadetin?
Mielestäni olisi ajankohtaisempaa puhua vaikka siitä kun venäjä vei Ukrainaan kirgiisi joukkonsa osana armeijaa ja jotka raiskasivat aikuisia ja lapsia, tyttöjä ja poikia koska islamin antaa heille käslyn opettaa vääräuskoisia.
Putin tämän hyväksyi mutta useimmat meistä länsimaalaisista ei. - Anonyymi
” Emmekä me menetä malttiamme venäläisen sodomiittihenkilöpalvojan nimittelyistä ja herjauksista.”
Miten niin? Sinähän olet itse kaiken aikaa kuumana kuin hellankoukku, etkä silti kykene näyttämään väitettäsi toteen! - Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Mitä helvetin väliä on sillä onko joku homo joskus yli 100 vuotta sitten raiskannut jonkun kadetin?
Mielestäni olisi ajankohtaisempaa puhua vaikka siitä kun venäjä vei Ukrainaan kirgiisi joukkonsa osana armeijaa ja jotka raiskasivat aikuisia ja lapsia, tyttöjä ja poikia koska islamin antaa heille käslyn opettaa vääräuskoisia.
Putin tämän hyväksyi mutta useimmat meistä länsimaalaisista ei.” Mitä helvetin väliä on sillä onko joku homo joskus yli 100 vuotta sitten raiskannut jonkun kadetin?”
Sitä eroa kutsutaan totuuden ja valeen väliseksi eroksi! Et kykene osoittamaan väitettäsi todeksi!
- Anonyymi
Putiniin pelehtiminen poikalasten kanssa on paljon ajankohtaisempi tapahtuma.
- Anonyymi
Putin ihailee Mannerheimia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin ihailee Mannerheimia.
Manerheim ja hitler oli rakkaussuhteessa, mutta eipä ne sitä julkisesti ko no ois varmaaki pommitettu niiku kaikki muukki sillo.
- Anonyymi
” Miksi homoutta yritetään salata , vaikka se oli luonnollista hänelle?”
Salata miten? Historia-palstan 20:stä keskustelusta on väliin jopa 8 käsitellyt marskin homoutta!? Ei se kuulosta minkäänlaiselta ”salaamiselta”? Pitäisikö suhde olla 18/20 siihen, että ei muka ”salailla”?- Anonyymi
Tällä hetkellä on käynnissä yhtäaikaa peräti 11 kpl Tiltun ”marski on homo-ketjua”, joten pn aika absurdia väittää aihetta ”kielletyksi”!🤡😂😅🤣👏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä hetkellä on käynnissä yhtäaikaa peräti 11 kpl Tiltun ”marski on homo-ketjua”, joten pn aika absurdia väittää aihetta ”kielletyksi”!🤡😂😅🤣👏
Pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.

..se kirjoittelija mitään lomalla ole ... muuttanut tai muutettu sinne Mustan meren rannalle palkkioksi hyvin opitusta suomen kielestä ja vallan mainiosta mielikuvituksesta ..

” Pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee …”
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..se kirjoittelija mitään lomalla ole ... muuttanut tai muutettu sinne Mustan meren rannalle palkkioksi hyvin opitusta suomen kielestä ja vallan mainiosta mielikuvituksesta ..
Miksi jatkuvasti valehtelet! Olen kantasuomalainen ja Aurinkomatkojen kautta lomalla Kreetalla! Emmehän me Suomesta edes pääse Venäjälle ja vaikka pääsisi niin se olisi vihoviimeinen paikka lomakohteena!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi jatkuvasti valehtelet! Olen kantasuomalainen ja Aurinkomatkojen kautta lomalla Kreetalla! Emmehän me Suomesta edes pääse Venäjälle ja vaikka pääsisi niin se olisi vihoviimeinen paikka lomakohteena!
...mitä ilmeisimmin osui ja upposi .. myöntäminen taas pilaisi mahdollisuudet jatkoon , voi olla että siirtävät toiseen yksikköön ja toiselle rannalle ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.
Niinkö? Yleensä ne traumat ilmenee pakonomaisen keskustelukumppanin nimittelynä?
- Anonyymi
no ei vittu mietippä nytten. Jos Mannerheim on joskus ollu homo niin tottakai asiaa pitää nostaa ylös. Homous EI OLE PAHA, mutta jos mannerheim on kyseessä niin totta vitussa asiasta pitää puhua.
- Anonyymi
Kiellettyä? Eipä tällä palstalla ole vuosiin juuri muusta keskusteltukaan.
- Anonyymi
No homosteluhan se sua eniten kiinnostaa:-D
- Anonyymi
Mannerheim homoili Suomen maailmankartalle.
- Anonyymi
” Mannerheim homoili Suomen maailmankartalle.”
Vain etnisen venäläisen homppelin miestä…
Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua! - Anonyymi
Siis jos olet homo niin myönnä asia äläkä vittu ala syyttelemään muita. On ilmaisia panosivuja sullekkin. Jos esimerkkejä haluut nii kysy vaan.
- Anonyymi
Pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta!
- Anonyymi
Putinin trollitehdas mustamaalaa täällä Mannerheimia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinin trollitehdas mustamaalaa täällä Mannerheimia.
Ihme vaan, ettei ole ollut enemmän esillä Venäjällä harjoitetussa historian uudelleenkirjoituksessa. Kun ainakin Suomen suhdetta natsi-Saksaan on jauhettu paljonkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinin trollitehdas mustamaalaa täällä Mannerheimia.
Putinhan on Mannerheimin suuri ihailija,ja asennutti Pietariin muistolaatankin Mannerheimille.
- Anonyymi
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinhan on Mannerheimin suuri ihailija,ja asennutti Pietariin muistolaatankin Mannerheimille.
Onko se laatta kiinnitetty uudelleen, joka revittiin alas 90 luvulla?
- Anonyymi
Pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta!!
- Anonyymi
Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääjään lomaa?
Mutta väitteesi on turha! Kun sinulla on vakioväitteet ja minulla niihin vakiovastaukset valmiina niin rannalla vie vain muutaman minuutin kun ne väitteesi torppaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääjään lomaa?
Mutta väitteesi on turha! Kun sinulla on vakioväitteet ja minulla niihin vakiovastaukset valmiina niin rannalla vie vain muutaman minuutin kun ne väitteesi torppaan!"Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääjään lomaa?"
Mitä toisten ihmisten loman pitämisen sinulle kuuluu. Jos joku täysjärkinen pitää "päivääjän" lomaa, hän tuskin siitä julistaa keskustelupalstoilla, kuten sinä teet.
Pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääjään lomaa?
Mutta väitteesi on turha! Kun sinulla on vakioväitteet ja minulla niihin vakiovastaukset valmiina niin rannalla vie vain muutaman minuutin kun ne väitteesi torppaan!Niuvanniemen altaissa sinä rantalomailet, eihän tänne pysty ulkomaisesta IP osoitteesta kirjoittamaan🤡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niuvanniemen altaissa sinä rantalomailet, eihän tänne pysty ulkomaisesta IP osoitteesta kirjoittamaan🤡
Venäjän Tiltu sepittää valeitaan ilman todisteita!
Tarkkispoika on homostelun suhteen pelkkä amatööri, ainakin minuun ja Marskiin verrattuna!
Minä homoilin Helsingin Kalliossa jo 60 -luvulla, EIKÄ POIKASEURASTA OLLUT IKINÄ PUUTETTA!
Viinapullolla pystyin ostamaan itselleni pojan kuin pojan, ja siihen ei Stallarihomo Tarkkispoika pysty! - Anonyymi
Ihan on samanlaiset jutut "teillä kummallakin" homppelilla😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääjään lomaa?
Mutta väitteesi on turha! Kun sinulla on vakioväitteet ja minulla niihin vakiovastaukset valmiina niin rannalla vie vain muutaman minuutin kun ne väitteesi torppaan!mitä vittua sä rageet? otaha ny iisisti ei mitt'ään hättää oo. Vitun paviaani viettää aikaa jossai vitun ranalla ko voisit olla ihga tääl suomessa. eikö vittu sulle kelpaa??? SUOMI ON TÄYELLINEN MAA.
- Anonyymi
Kyllä minun mielestäni pitäisi jo rohkeasti ottaa esille tämä Mannerheimin homoo kysymys. Peittelyn aika pitäisi jo olla ohi, mutta uskon että kansalliskiihkoisessa häpeässä kieriskelevät eivä kehtaa puhua siitä. Voi liittyä myös omiin patoutumiin. Nyt vaan reippaasti avauksia tekemään. Siitä se sielukin virkistyy.
- Anonyymi
Ketkä ihmeen ”me”? Sinä olet yksittäinen etninen homppeli-Tiltu, joka piileksii Suomessa, maassa jota vihaa ja trollaa palstalla Venäjän nimissä Suomea vastaan aamusta iltaan!
Toki sinä saat väittää marskia miksi lystäät, mutta kun sinulla ei ole Suomessa kannattajia niin on yksi lysti se, mitä sinä meuhkaat!
Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä ihmeen ”me”? Sinä olet yksittäinen etninen homppeli-Tiltu, joka piileksii Suomessa, maassa jota vihaa ja trollaa palstalla Venäjän nimissä Suomea vastaan aamusta iltaan!
Toki sinä saat väittää marskia miksi lystäät, mutta kun sinulla ei ole Suomessa kannattajia niin on yksi lysti se, mitä sinä meuhkaat!
Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata!Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi, mielenterveysongelmistasi ja traumoistasi. Mannerheim EI muutu heteroksi vaikka kuinka paljon raivoat, esität täysin perättömiä väitteitä tai haukut muita ihmisiä. Muista, että olet mielipiteinesi yksin, kuten jo lapsenakin olit.
- Anonyymi
Ei vieläkään puhuta tarpeeksi. Se miesten seksi on vaikea aihe, josta halutaan vaieta. Esim. tälläkään palstalla asia ei juurikaan ole ollut esille. Tarvitaan uusia avauksia tästä homo aiheesta
- Anonyymi
No ku persuja semmonen alkaa pelottaa. Ei siitä saa puhua.
- Anonyymi
Tämä on totta, siellä on sotilasjohdostamme muodostettu kiiltokuva, josta pidetään kiinni epätoivoisesti. Salailun tulee loppua
- Anonyymi
"miesten seksi on vaikea aihe, josta halutaan vaieta. Esim. tälläkään palstalla asia ei juurikaan ole ollut esille. Tarvitaan uusia avauksia tästä homo aiheesta"
Sepä outoa? Peräti 11 avausta 20:stä käsittelee marskin väitettyä homoutta eikä se ole vielä mielestäsi tarpeeksi? Kuka sinua on muka "kieltänyt" aihetta käsittelemästä?- Anonyymi
Se on kuitenkin melko vähän. Johtuu rohkeuden puutteesta . Sitä paitsi näissä on paljon juuri sitä "Mannerheim ei voi olla homo" -tyyppistä aineistoa , jossa yritetään kuitenkin kiistää keskustelun aihelliisuus. Yhtään avausta ei ole, että hän oli ehdottomasti ja kiistämättömästi homo.

Kas tässä:
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona!
Saat vapaasti käyttää sitä avaukessa! Kaikki avaukset kun ovat muutoinkin sinun tekemiä!
- Anonyymi
Ihmisten olisi hyvä muistaa, että Mannerheim oli/on meidän kaikkien suomalaisten kansallishomo.
- Anonyymi
Ja lisään vielä että, Venäjän Tiltu sepittää valeitaan ilman todisteita!
Tarkkispoika on homostelun suhteen pelkkä amatööri, ainakin minuun ja Marskiin verrattuna!
Minä homoilin Helsingin Kalliossa jo 60 -luvulla, EIKÄ POIKASEURASTA OLLUT IKINÄ PUUTETTA!
Viinapullolla pystyin ostamaan itselleni pojan kuin pojan, ja siihen ei Stallarihomo Tarkkispoika pysty! - Anonyymi
Samanlaiset jutut on "teillä kummallakin" homppelilla:-D
- Anonyymi
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!
Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!
- Anonyymi
Ei se ole kielletty aihe. Siitä saa ja täytyy keskustella.
- Anonyymi
Kyllä, Mannerheimin homous ei ole mikään tabu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, Mannerheimin homous ei ole mikään tabu.
Kyseessä on Tiltun väittämä vailla näyttöä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on Tiltun väittämä vailla näyttöä!
Kyllä se homous on vaikea asia tunnustaa, kasvaisit jo aikuiseksi
- Anonyymi
Jankutus valaehtoisista todisteista on epätoivoinen yritys tukahduttaa keskustelu tästä tärkeästä aiheesta. Ikään kuin kukaan meistä mitään lausuntoja seksuaalisuudestaan olisi kirjannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jankutus valaehtoisista todisteista on epätoivoinen yritys tukahduttaa keskustelu tästä tärkeästä aiheesta. Ikään kuin kukaan meistä mitään lausuntoja seksuaalisuudestaan olisi kirjannut.
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona!Venäjän sodomiitti kuvittelee isänmaataan länsimaaksi:-D
Venäläissodomiitti ei ole kuullutkaan yhdenvertaisuuslaista, mikä on täällä lännessä voimassa, sen mukaan ei ole mitään oletusta hetero, paitsi venäjällä, minne venäläisodomiitti ei uskalla palata, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille:-D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona!Ei ole eikä varsinkaan pysy koska ei koskaan ollutkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän sodomiitti kuvittelee isänmaataan länsimaaksi:-D
Venäläissodomiitti ei ole kuullutkaan yhdenvertaisuuslaista, mikä on täällä lännessä voimassa, sen mukaan ei ole mitään oletusta hetero, paitsi venäjällä, minne venäläisodomiitti ei uskalla palata, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille:-D” Venäjän sodomiitti kuvittelee isänmaataan länsimaaksi:-D”
MIKSI valehtelet vaiukka tiedä’t vallan hyvin minun olevan jknantasuomalainen, kun taas itse olet etninen venäläimem!
Minä kannatan AINA JA KAIKKIALLA SUOMEA JA SEN ITSENÄISYYTTÄ, JONKA MYÖS NATO-JÄSENYYS TURVAA!
Minä tuomitsen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, Putlerin sotakiiman ja toivon kovasti Ukrainan voittoa!
Nyt on sinun vuorosi!
Väität muka olevasi suomalainen vaikka olet todellisuudessa etninen venäläinen homppeli-TILTU!
Kerro puolestasi samat asiat!
Venäläisenä et oikeasti siihen kykene/uskalla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Venäjän sodomiitti kuvittelee isänmaataan länsimaaksi:-D”
MIKSI valehtelet vaiukka tiedä’t vallan hyvin minun olevan jknantasuomalainen, kun taas itse olet etninen venäläimem!
Minä kannatan AINA JA KAIKKIALLA SUOMEA JA SEN ITSENÄISYYTTÄ, JONKA MYÖS NATO-JÄSENYYS TURVAA!
Minä tuomitsen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, Putlerin sotakiiman ja toivon kovasti Ukrainan voittoa!
Nyt on sinun vuorosi!
Väität muka olevasi suomalainen vaikka olet todellisuudessa etninen venäläinen homppeli-TILTU!
Kerro puolestasi samat asiat!
Venäläisenä et oikeasti siihen kykene/uskalla!” Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe”
MITEN SE ON MUKA KIELLETTY AIHE KUN ITSE PIDIT AUKI pahimmillaan 11ta keskustelua ”marski on homo”-aiheesta Historia-palstan 20:sta mahdollisesta ja TIETÄÄKSENI KUKAAN EI OLE KIELTÄNYT AVAAMASTA?!
Eri asia on tietenkin sitten se, että ylen harva on samaa mieltä itse väittämästä, MUTTA sehän on luonnollinen piirre keskustelupalstalle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Venäjän sodomiitti kuvittelee isänmaataan länsimaaksi:-D”
MIKSI valehtelet vaiukka tiedä’t vallan hyvin minun olevan jknantasuomalainen, kun taas itse olet etninen venäläimem!
Minä kannatan AINA JA KAIKKIALLA SUOMEA JA SEN ITSENÄISYYTTÄ, JONKA MYÖS NATO-JÄSENYYS TURVAA!
Minä tuomitsen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, Putlerin sotakiiman ja toivon kovasti Ukrainan voittoa!
Nyt on sinun vuorosi!
Väität muka olevasi suomalainen vaikka olet todellisuudessa etninen venäläinen homppeli-TILTU!
Kerro puolestasi samat asiat!
Venäläisenä et oikeasti siihen kykene/uskalla!Hehe Venäjän sodomiitti kilahti taas kerran, et sinä pysty tekeytymään länsimaalaiseksi😂
Täällä lännessä homous ei ole mikään rikos, eikä yksikään läntinen heteromies revi pelihousujaan joskus viime vuosituhannella tapahtuneista homosteluista 😜 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehe Venäjän sodomiitti kilahti taas kerran, et sinä pysty tekeytymään länsimaalaiseksi😂
Täällä lännessä homous ei ole mikään rikos, eikä yksikään läntinen heteromies revi pelihousujaan joskus viime vuosituhannella tapahtuneista homosteluista 😜Niinkö? En laisinkaan, koska et ole vielä KOSKAAN kyennyt näyttämään väitettäsi toteen!
Olet ITSE etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika kun minä taas olen kntasuomalainen
- en ole homoseksualisti vaikka sellaiseksi kuinka väittäisit! Et tunne minua etkä ole edes koskaan nähnyt! Sepitelmäsi ovat naurettavia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö? En laisinkaan, koska et ole vielä KOSKAAN kyennyt näyttämään väitettäsi toteen!
Olet ITSE etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika kun minä taas olen kntasuomalainen
- en ole homoseksualisti vaikka sellaiseksi kuinka väittäisit! Et tunne minua etkä ole edes koskaan nähnyt! Sepitelmäsi ovat naurettavia!Hehe ei sua kukaan usko heteroksi, eikä suomalaiseksi.
Yksikään länsimainen heterovanhus ei suolla tapaasi homojuttuja 24/7:-D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehe ei sua kukaan usko heteroksi, eikä suomalaiseksi.
Yksikään länsimainen heterovanhus ei suolla tapaasi homojuttuja 24/7:-DUnohdat jatkuvasti sen, että minä EN ”hauku muita ihmisiä” vaan SEN SIJAAN yksin sinua, kun totean sinun olevan etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika, joka YKSIN uskoo marskin olleen muuta kuin hetero kykenemättä kuitenkaan väitettään todeksi näyttämään!
En itse koe trollaavani silloin kun kiistän väitteesi ja hermostumista sinun on aivan turha toivoa tai odottaa SITÄ minun puoleltani!
Ongelmasi on se, ettei väitteellesi löydy minkäänlaista NÄYTTÖÄ! Koetapa referoida tänne niitä MUKA minun kertomiani ’homojuttuja’! Et löydä sellaisia! Ja itse sinä olet venäläinen. Ja minä taas taatusti suomalainen!
Väitteei marskista ovat kaikki kantasuomalaiset kiistäneet AINA!
Olet vain niin tyhmä, ettei jää sinulla edes mieleen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdat jatkuvasti sen, että minä EN ”hauku muita ihmisiä” vaan SEN SIJAAN yksin sinua, kun totean sinun olevan etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika, joka YKSIN uskoo marskin olleen muuta kuin hetero kykenemättä kuitenkaan väitettään todeksi näyttämään!
En itse koe trollaavani silloin kun kiistän väitteesi ja hermostumista sinun on aivan turha toivoa tai odottaa SITÄ minun puoleltani!
Ongelmasi on se, ettei väitteellesi löydy minkäänlaista NÄYTTÖÄ! Koetapa referoida tänne niitä MUKA minun kertomiani ’homojuttuja’! Et löydä sellaisia! Ja itse sinä olet venäläinen. Ja minä taas taatusti suomalainen!
Väitteei marskista ovat kaikki kantasuomalaiset kiistäneet AINA!
Olet vain niin tyhmä, ettei jää sinulla edes mieleen!Hehe Venäjän sodomiitti on Venäjän sodomiitti ja sellaisena pysyy😂
Yksikään normaali heterovanhus ei suolla tapaasi homojuttuja kymmeniä vuosia aina ja koko ajan 😜
- Anonyymi
Venäläiselle henkilöpalvojalle Mannerheimin homous on arka aihe, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille.
- Anonyymi
Taas kirjoitit todella monta valhetta ja väitettä vailla NÄYTTÖÄ! Mannerheim ei muutu heteroksi sinun valheistasi tai muiden ihmisten nimittelyistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas kirjoitit todella monta valhetta ja väitettä vailla NÄYTTÖÄ! Mannerheim ei muutu heteroksi sinun valheistasi tai muiden ihmisten nimittelyistä.
Ei siinä ollut yhtään valetta ja todistit juuri itse olevasi se venäläinen osapuoli!
- Anonyymi
Meitä tavan tolkun immeisiä taas ei jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.
- Anonyymi
Venäläissodomiitille Mannerheimin homous on arka aihe, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille 😂
- Anonyymi
Miksi kirjoitat pelkkiä valheita!? Meille suomalaisille ei Mannerheimin homoudessa ole mitään outoa.
Todella pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta!
- Anonyymi
Ehkä siksi, kun Marski oli yksi Suomen historian keskeisiä arvovaltaisia hahmoja. Siksi mainetta pitää varjella ja kyseessä on jonkinlainen "tabu" myöntää tämä mahdollinen asia, vaikka kuka välittää enää oliko homo vai ei.
- Anonyymi
EI SE OLE MIKÄÄN TABU vaan länsimaissa on syyttömyysoletus, jonka mukaan syyttäjän pitää näyttää VÄITTEENSÄ TOTEEN!
Siihen et vain ole kyennyt! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EI SE OLE MIKÄÄN TABU vaan länsimaissa on syyttömyysoletus, jonka mukaan syyttäjän pitää näyttää VÄITTEENSÄ TOTEEN!
Siihen et vain ole kyennyt!Hehe voi tuota venäläissodomiittia, kun jaksaa vaan jankuttaa:-D
Ei ole täällä lännessä voimassa kotimaasi Putinin säätämät lait, täällä homous ei ole rikos, joten ei siitä voi ketään missään oikeusasteessa syyttää.
Tästä syystä venäläissodomiitti pesii Suomessa, maassa jota vihaa, koska ei uskalla palata kotiinsa Venäjälle, missä Putin laittaa homosexualistit Gulagille. - Anonyymi
Me tavan tolkun länsimaiset ihmiset emme tuomitse Mannerheimin homoutta, teille venäläissodomiiteille asia on tietenkin arka, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille.
Siitäpä syystä venäläissodomiittii pesii Suomessa maassa jota vihaa, eikä uskalla palata kotimaahansa Venäjälle, missä Putin laittaa hänet ja kaltaisensa Gulagille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me tavan tolkun länsimaiset ihmiset emme tuomitse Mannerheimin homoutta, teille venäläissodomiiteille asia on tietenkin arka, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille.
Siitäpä syystä venäläissodomiittii pesii Suomessa maassa jota vihaa, eikä uskalla palata kotimaahansa Venäjälle, missä Putin laittaa hänet ja kaltaisensa Gulagille.Kyllä on tullut aika keskustella siitä. Aivan liian alhainen prosentti keskusteluissa tälläkin palstalla käsittelee tätävoisiko jo sano "historiallista homoutta", joista joidenkin on vaikea puhua sivistyneesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on tullut aika keskustella siitä. Aivan liian alhainen prosentti keskusteluissa tälläkin palstalla käsittelee tätävoisiko jo sano "historiallista homoutta", joista joidenkin on vaikea puhua sivistyneesti.
Mikä sinua muka estää täyttää Historia-palstan kaikki 20 keskustelua tällä elämäsi tärkeimmällä asialla? Ei se ole kiellettyä!
- Anonyymi
Mannerheim oli/on meidän kaikkien suomalaisten kansallishomo.
- Anonyymi
Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi, mielenterveysongelmistasi ja traumoistasi. Todella pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta!
- Anonyymi
Niinkö? Yleensä ne traumat ilmenee pakonomaisen keskustelukumppanin nimittelynä?
Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääkään lomaa?
Valitettavasti minulla nyt ei ole minkäänlaisia traumoja ja Venäjän Tiltun lapselliset trollaukset torppaa hetkessä myös aurinkorannalla! Ja tunnet huonosti Internetin mahdollisuuksia? Ilmainen WiFi on joka lpmakeskuksessa!
Olisit iloinen siitä, kun tulee nekkuun joka päivä!🤡😂😅🤣👏- Anonyymi
Kuka sinua on nyt muka nimitellyt? Skitsofreenia on siitäkin vaarallinen sairaus, että skitsofreenikolta itseltään puuttuu sairaudentunto.
"Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääkään lomaa?"
Mitä toisten ihmisten lomat sinulle kuuluu? Normaalit ihmiset eivät kehuskele keskustelupalstoilla viettäneensä koko lomamatkan kirjoitellen Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Todella pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sinua on nyt muka nimitellyt? Skitsofreenia on siitäkin vaarallinen sairaus, että skitsofreenikolta itseltään puuttuu sairaudentunto.
"Ilmeisesti SINÄ ITSE ET PIDÄ KOSKAAN sitten päivääkään lomaa?"
Mitä toisten ihmisten lomat sinulle kuuluu? Normaalit ihmiset eivät kehuskele keskustelupalstoilla viettäneensä koko lomamatkan kirjoitellen Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Todella pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta!” Mitä toisten ihmisten lomat sinulle kuuluu?”
Kovasti ne kyllä tuntuvat SINULLE ITSELLE kuuluvan!?
- Anonyymi
Avoin keskustelu homo-asiasta syyllistämättä ketään olisi hyvin tärkeää. Nyt täälä leimataan myös tärkeästä asiasta puhuvia.
- Anonyymi
Olet saanut käydä mieleistäsi ”krskustelua” jo monta vuotta!🤡🤡🤡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet saanut käydä mieleistäsi ”krskustelua” jo monta vuotta!🤡🤡🤡
Normaalit ihmiset eivät kehuskele keskustelupalstoilla viettäneensä koko lomamatkan kirjoitellen Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Todella pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain ihan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta!

Taidat ITSE olla aika ”epärehellinen” henkilö! En ole koskaan kehuskellut viettäneeni ”koko lomamatkaa” muka ” kirjoitellen Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille”!
Voit toki todistaa MINUN OLLEEN VÄÄRÄSSÄ tuomalla suoran referaatin ”moisesta lauseesta”! Mutta sellaista vaan ei ole!
” Todella pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille.”
Olen jo pari kertaa mainnut, että kun toistat ”copy/pastena” yleensä samaa väittämää niin vastauksia tarvitaan vain yksi ja sekin vastauksena samoihin kohtiin! Aikaa menee vain jokunen minuutti ja altaan reunalla on runsaasti aikaa!
Eikö sinua itseäsi kyllästytä jatkuva turhien törkysanomien sepittely? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat ITSE olla aika ”epärehellinen” henkilö! En ole koskaan kehuskellut viettäneeni ”koko lomamatkaa” muka ” kirjoitellen Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille”!
Voit toki todistaa MINUN OLLEEN VÄÄRÄSSÄ tuomalla suoran referaatin ”moisesta lauseesta”! Mutta sellaista vaan ei ole!
” Todella pahoista traumoista kertoo se, ettei edes lomamatkalla pysty olemaan ilman, että kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille.”
Olen jo pari kertaa mainnut, että kun toistat ”copy/pastena” yleensä samaa väittämää niin vastauksia tarvitaan vain yksi ja sekin vastauksena samoihin kohtiin! Aikaa menee vain jokunen minuutti ja altaan reunalla on runsaasti aikaa!
Eikö sinua itseäsi kyllästytä jatkuva turhien törkysanomien sepittely?Irstalevaa isoisää nyt vaan kiinnostaa homojutut niin kovasti, että se seuraa ja kirjoittaa niitä, oli aika tai paikka mikä tahansa.
Sanoihan Teemu Keskisarjakin ajattelevansa historiaa koko ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irstalevaa isoisää nyt vaan kiinnostaa homojutut niin kovasti, että se seuraa ja kirjoittaa niitä, oli aika tai paikka mikä tahansa.
Sanoihan Teemu Keskisarjakin ajattelevansa historiaa koko ajan.Mitä Teemu Keskisarja itse toteaa?
"Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.
Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."
- Anonyymi
Asiallinen keskustelu tästä homoasiasta on vaikeaa jatkuvan trollaamisen takia. Kansallishomomme olisi todennäköisesti pride-suojelija, jos eläisi. Toiset eivät vain pysty myöntämään selkeitä tosiasioita.
- Anonyymi
Totta turiset.
- Anonyymi
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!
Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!
Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!Irstaileva lsoisä on homoilun elävä encyclopedia 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irstaileva lsoisä on homoilun elävä encyclopedia 😂
HeHe! Todellako? Alkaako runosuoni ehtyä?😂😅🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HeHe! Todellako? Alkaako runosuoni ehtyä?😂😅🤣
Ja lisään vielä, että Venäjän Tiltu sepittää valeitaan ilman todisteita!
Ja mitä homostelun tulee, niin TARKKISPOIKA ON PELKKÄ AMATÖÖRI ainakin minuun ja Marskiin verrattuna!
Minä homoilin Helsingin Kalliossa jo 60 -luvulla, ja korsetti oli aina ylläni, ei yksittäinen vaate tee homosta heteroa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lisään vielä, että Venäjän Tiltu sepittää valeitaan ilman todisteita!
Ja mitä homostelun tulee, niin TARKKISPOIKA ON PELKKÄ AMATÖÖRI ainakin minuun ja Marskiin verrattuna!
Minä homoilin Helsingin Kalliossa jo 60 -luvulla, ja korsetti oli aina ylläni, ei yksittäinen vaate tee homosta heteroa!Kallion Klaavaa isännöitsi eräs Kalle. Alan mies, totta totisesti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!
Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea HOMO.
- Anonyymi
IrstaiIeva lsoisä on homoilun asiantuntija, ja tunnistaa kyllä, jos joku yrittää esittää sepitteellistä homojorinaa:-D
- Anonyymi
Ihmetelen kovasti, jossa hyvinkin relevanttia keskustelua aatelistaustaisen marsalkkamme seksuaalisuudesta, joka on tietenkin vaikuttanut sodankäyntiimmekin, kommentoidaan alatyylisesti. Pieni homoilu tärkeän puhelun tullessa on saattanut aiheuttaa ratkaisevan viivästyksen ja esim. Viipurin menettämisen. On hyvin tärkeää saada avauksia näistä vaietuista aiheista. Elämmehän jo aivan toisenlaista avointa aikaa .
- Anonyymi
Ja on myös tärkeää, että pelkkä väittäminen ei riitä toteennäyttämiseen silloin kun se tärkein, NÄYTTÖ, puuttuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja on myös tärkeää, että pelkkä väittäminen ei riitä toteennäyttämiseen silloin kun se tärkein, NÄYTTÖ, puuttuu!
Nykyaikanahan hänestä tupsahtelisi noita kännykkäkameroilla kuvattuja seksipätkiä, mutta siihen aikaan suoranaiset videoinnit olivat melko haastavia ja harvinaisia. En toki hämmästyisi, jos tällainen filmipätkäkin jostain esille tupsahtaisi. Muut todisteet ovat onneksi täysin aukottomat.
- Anonyymi
Esim. Viipurin puolustukseen ei saatu asevarikolta ampumatarvikkeita koska marsalkalla oli homostelusessio käynnissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikanahan hänestä tupsahtelisi noita kännykkäkameroilla kuvattuja seksipätkiä, mutta siihen aikaan suoranaiset videoinnit olivat melko haastavia ja harvinaisia. En toki hämmästyisi, jos tällainen filmipätkäkin jostain esille tupsahtaisi. Muut todisteet ovat onneksi täysin aukottomat.
Ei ole aukottomat, kyllä niissä peräaukko on merkittävässä roolissa.
- Anonyymi
Mannerheim oli/on meidän kaikkien suomalaisten kansallishomo!
- Anonyymi
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!
Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua! - Anonyymi
Mannerheim oli aikansa tunnetuin kosmopoliitti ja sodomiitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim oli aikansa tunnetuin kosmopoliitti ja sodomiitti.
Ei ole lainkaan ’siitä’ tunnettu muille kuin Venäjän trollille! Näyttö kun väitteitä puuttuu!
- Anonyymi
On järkyttävää luke palstalla otsikoita Mannerheim ei ole Gay. . vaikka kaikki me tiedäämme asian.
- Anonyymi
Ei ole lainkaan ’siitä’ tunnettu muille kuin Venäjän trollille! Näyttö kun väitteitä puuttuu!
- Anonyymi
” On järkyttävää luke palstalla otsikoita Mannerheim ei ole Gay. . vaikka kaikki me tiedäämme asian.”
Vain Venäjän Tiltu MUKA ”tietää” ja hänkin vain trollatessaan! Minkäänlaista näyttöä ei ole!
- Anonyymi
Eihän yksikään läntinen heteromies halua ratsastaa alasti hevosella.
- Anonyymi
Ratsastus asusta riippumatta ei liity millään tavalla ihmisen suuntautumiseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratsastus asusta riippumatta ei liity millään tavalla ihmisen suuntautumiseen!
No nimenomaan liittyy, eihän yksikään heteromies halua ratsastaa alasti hevosella.
Onko teillä kaappihomoilla jokin pakkomielle Mannerheimia kohtaan? Haluaisitko salaa että Mannerheim panisi sinua tuhkaluukkuun? Valitettavasti se ei enää ole mahdollista. Mannerheim on kuollut. Eikä hän muutenkaan pitänyt neitimäisistä miehistä. Joudut tyytymään omaan käteesi ja kuvittelemaan fantasioitasi Mannerheimista.
- Anonyymi
Mannerheim viihtyi Pietarin hovissa paašipoikien seurassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim viihtyi Pietarin hovissa paašipoikien seurassa
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona!No totta munassa, ja panee miehiä, pukeutuu korsettiin ja sukkanauhoihin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No totta munassa, ja panee miehiä, pukeutuu korsettiin ja sukkanauhoihin!
Ja näyttö siitäkin väitteestä puuttuu!
- Anonyymi
Sellaista se on. Miehet fantasioivat Mannerheimista ja Mannerheim fantasioi miehistä. Erityisesti sotilaspukuiset odottelevat äärimmäisen korkeaa upseeria takaapäin lykkkimään katsellen samaan aikaan kuvaa panssarivaunusta.

” Irstailevalle isoisälle on täysin normaalia kuvauttaa itseään alastomana hevosen selässä, kuten Mannerheim teki.”
Esität kohdetta tuntematta ja näkemättä aika huvittavia väitteitä?
- en ole koskaan ratsastanut hevosella
- olen ollut aviossa jo 52 vuotta ja vaimo istuu tuossa vieressä
” Toisaalta, jos vietät lomamatkankin kirjoitellen Mannerheimin homoudesta, niin eipä ole normaalin ihmisen käytöstä. Normaali ihminen tekee lomamatkoillaan jotain ihan muuta, kuin kirjoittelee keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. ”
Turhaan huolehdit. Minä yleensä palstalla tyrmään sinun väitteesi eikä siihen mene kuin jokunen minuutti. Se onnistuu yhtä hyvin kotona, lentokoneessa tai ulkomailla kun on joutilasta aikaa!
”Sääliksi käy Irstailevan isoisän lapsenlapset ja muutkin läheiset.”
Miksi? Lapset ovat jo aikuisia eikä oma likainen mielikuvituksesi ole sinulle kunniaksi!- Anonyymi
Yksikään läntinen heteromies ei halua ratsastaa alasti hevosella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään läntinen heteromies ei halua ratsastaa alasti hevosella.
” Yksikään läntinen heteromies ei halua ratsastaa alasti hevosella.”
Ratsastus asusta riippumatta ei liity millään tavalla ihmisen suuntautumiseen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Yksikään läntinen heteromies ei halua ratsastaa alasti hevosella.”
Ratsastus asusta riippumatta ei liity millään tavalla ihmisen suuntautumiseen!Heh, no jos sinä ja Jari Sillanpää ratsastatte alasti hevosella, niin ei sitä kukaan ihmettele, mutta jos umpihetero Seppo Rädyn sanotaan ratsastaneen alasti hevosella, niin kukaan ei usko😜
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, no jos sinä ja Jari Sillanpää ratsastatte alasti hevosella, niin ei sitä kukaan ihmettele, mutta jos umpihetero Seppo Rädyn sanotaan ratsastaneen alasti hevosella, niin kukaan ei usko😜
Elät omassa haavemaailmassasi?
Olen kantasuomalainen enkä ole ikinä ratsastanut hevosella!
Trollauksesi on selkeä huti! - Anonyymi

Trollauksesi on selkeä huti!Eihän kaikki homppelitkaan ratsasta alasti hevosella, mutta ne ketkä ratsastavat alasti hevosella ovat homppeleita.
- Anonyymi
Eipä sitä Mannerheimin homoutta ole kukaan täysjärkinen koskaan kiistänytkään.
- Anonyymi
Ainahan se on kiistetty!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan se on kiistetty!
Wanhat papat kiistävät kun heille on ollut niin kova pala se että armeijan ylipäällikkö oli kaappihomo tai korrektimmin sanottuna biseksuaali. Samaiset ikämiehet eivät useimmiten kykene myöntämään itselleen armeijalaitoksen olevan hyvin homoseksuaalinen ympäristö. Heillä on jopa todennäköisesti omakohtaista kokemusta asiasta inttiajoiltaan, mutta nuo kokemukset vain ovat jättäneet niin kipeitä arpia heidän mieleensä että he ovat päätyneet kieltämään ne muistot mielessään ja samasta syystä he eivät kykene ymmärtämään nykyajan avarakatseisten nuorten vapaamielistä suhtautumista asiaa kohtaan. Ikämiehille armeijalaitos on aina kunniakas ja heteronormatiivisen puhdasoppinen.
- Anonyymi
Se on kiistetty vuosikausia ja teet itsestäsi pölvästin kiistämällä selkeää asiaa!
- Anonyymi
Mane nimettiin vuosituhannen alun suuressa kansanäänestyksessä Suomen kansallishomoksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mane nimettiin vuosituhannen alun suuressa kansanäänestyksessä Suomen kansallishomoksi
Et näemmä osaa edes tavata oikein? Hänet valittiin kaikkien aikojen merkittävimmöäksi suomalaiseksi!

Mannerheim on suurin suomalainen 05.12.2004
Marsalkka Mannerheim on valittu kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi YLE TV1:n Suuret Suomalaiset –äänestyksessä. Toiseksi sijoittui presidentti Risto Ryti, kolmanneksi presidentti Urho Kekkonen.
Finaaliäänestyksessä ääniä annettiin kaikkiaan 363 731.
Finalistien äänimäärät ovat:
1. C.G.E. Mannerheim 104 244
2. Risto Ryti 80 790
3. Urho Kekkonen 57 456
4. Adolf Ehrnrooth 27 477
5. Tarja Halonen 26 536
6. Arvo Ylppö 22 136
7. Mikael Agricola 15 974
8. Jean Sibelius 15 397
9. Aleksis Kivi 7 622
10. Elias Lönnrot 6 099
Kolmen kärjen äänimäärässä on mukana myös finaaliohjelman viimeisessä äänestyksessä annetut äänet.
Viimeisessä äänestyksessä mukana olivat vain Mannerheim, Ryti ja Kekkonen.
Suuret Suomalaiset on BBC:ltä ostettu televisio-ohjelmaformaatti. Suomessa kansalaiset antoivat suhteellisesti lähes tuplasti enemmän ääniä kuin britit omassa Great Britons -äänestyksessään
- Anonyymi
Niin,Mannerheimin heilastelu paikkakunnalla hyvin tiedetyn julkihomon kanssa vaati todellakin Kadettikoululta kovia otteita.
Homostelun hyväksyminen koulun oppilaalta olisi ollut sietämätön mainehaitta!
Koulun johtaja olisi suoraan erottanut Mannerheimin,mutta kurinpitolautakunta päätyi astetta lievempään reaktioon ja käski Mannerheimin hakea itse eroa koulusta.
Asia pyrittiin hautaamaan kaikessa hiljaisuudessa joten tuomiolauselmassakin kartettiin homouden suoraa mainitsemista vaan käytettiin kiertoilmauksia "moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut"!
Mannerheim ei sen jälkeen pitänyt minkäänlaisia yhteyksiä entisiin koulutovereihin,vaan asian vakavuuden vuoksi joutui lähtemään peräti maanpakoon.
Venäläinen kulttuuripiiri otti mielellään vastaan komean vaikkakin huikentelevaisen nuorukaisen ja Mannerheim pitikin loppuikänsä keisarin kuvaa yöpöydällään.- Anonyymi
” Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe”
Ei ole MILLÄÄN TAVALLA ”KIELLETTY”! Olet itse parhaimmillaan pitänyt aiheesta yllä peräti 11 keskustelua Historia-palstan 20:stä mahdollisesta!
”Mannerheimin heilastelu paikkakunnalla hyvin tiedetyn julkihomon kanssa vaati todellakin Kadettikoululta kovia otteita.”
Todellisuudessa ei ole mitään tietoa mistään ”heilastelusta” vaan nuori Mannerheim punttasi koulusta, juopui ja sammui epämääräisen miekkosen kotiin! Tämä riitti hyvin erottamiseen!
”Homostelun hyväksyminen koulun oppilaalta olisi ollut sietämätön mainehaitta!”
Mitään näyttöä homostelusta ei ollut!
”Koulun johtaja olisi suoraan erottanut Mannerheimin,mutta kurinpitolautakunta päätyi astetta lievempään reaktioon ja käski Mannerheimin hakea itse eroa koulusta.”
Tämä osa on (yllättäen) totta.
”Asia pyrittiin hautaamaan kaikessa hiljaisuudessa joten tuomiolauselmassakin kartettiin homouden suoraa mainitsemista vaan käytettiin kiertoilmauksia "moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut"!”
Ei ole mitään NÄYTTÖÄ muusta kuin punttaamisesta, juopumisesta ja yöpymisestä!
”Mannerheim ei sen jälkeen pitänyt minkäänlaisia yhteyksiä entisiin koulutovereihin,vaan asian vakavuuden vuoksi joutui lähtemään peräti maanpakoon.”
Ei tietenkään, koska hän halusi sotilaaksi ja muutti asumaan Pietariin paashi-kouluun, joka mahdollisti uran Venäjän armeijassa!
”Venäläinen kulttuuripiiri otti mielellään vastaan komean vaikkakin huikentelevaisen nuorukaisen ja Mannerheim pitikin loppuikänsä keisarin kuvaa yöpöydällään.”
Mikä oli sen ajan Venäjällä sotilailla yleinen tapa! Tsaari Nikolai2 oli kaikkien Venäjän sotavoimien päällikkö, jota aikoinaan lähes jumaloitiin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe”
Ei ole MILLÄÄN TAVALLA ”KIELLETTY”! Olet itse parhaimmillaan pitänyt aiheesta yllä peräti 11 keskustelua Historia-palstan 20:stä mahdollisesta!
”Mannerheimin heilastelu paikkakunnalla hyvin tiedetyn julkihomon kanssa vaati todellakin Kadettikoululta kovia otteita.”
Todellisuudessa ei ole mitään tietoa mistään ”heilastelusta” vaan nuori Mannerheim punttasi koulusta, juopui ja sammui epämääräisen miekkosen kotiin! Tämä riitti hyvin erottamiseen!
”Homostelun hyväksyminen koulun oppilaalta olisi ollut sietämätön mainehaitta!”
Mitään näyttöä homostelusta ei ollut!
”Koulun johtaja olisi suoraan erottanut Mannerheimin,mutta kurinpitolautakunta päätyi astetta lievempään reaktioon ja käski Mannerheimin hakea itse eroa koulusta.”
Tämä osa on (yllättäen) totta.
”Asia pyrittiin hautaamaan kaikessa hiljaisuudessa joten tuomiolauselmassakin kartettiin homouden suoraa mainitsemista vaan käytettiin kiertoilmauksia "moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut"!”
Ei ole mitään NÄYTTÖÄ muusta kuin punttaamisesta, juopumisesta ja yöpymisestä!
”Mannerheim ei sen jälkeen pitänyt minkäänlaisia yhteyksiä entisiin koulutovereihin,vaan asian vakavuuden vuoksi joutui lähtemään peräti maanpakoon.”
Ei tietenkään, koska hän halusi sotilaaksi ja muutti asumaan Pietariin paashi-kouluun, joka mahdollisti uran Venäjän armeijassa!
”Venäläinen kulttuuripiiri otti mielellään vastaan komean vaikkakin huikentelevaisen nuorukaisen ja Mannerheim pitikin loppuikänsä keisarin kuvaa yöpöydällään.”
Mikä oli sen ajan Venäjällä sotilailla yleinen tapa! Tsaari Nikolai2 oli kaikkien Venäjän sotavoimien päällikkö, jota aikoinaan lähes jumaloitiin!Mannerheimin homous on kiistaton tosiasia ja me suomalaiset hyväksymme sen täysin.
- Anonyymi
Irstaileva isoisä ajelee lapsenlapsiaan ja se on todella sairasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irstaileva isoisä ajelee lapsenlapsiaan ja se on todella sairasta.
Kunhan taas itse sepittelet sairaita juttujasi, jotka eivät ole kunniaksi sinulle!
Sinulla on jo VANKKA RUTIINI syytöksiin vailla näyttöä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan taas itse sepittelet sairaita juttujasi, jotka eivät ole kunniaksi sinulle!
Sinulla on jo VANKKA RUTIINI syytöksiin vailla näyttöä!Lykkäät pötyä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan taas itse sepittelet sairaita juttujasi, jotka eivät ole kunniaksi sinulle!
Sinulla on jo VANKKA RUTIINI syytöksiin vailla näyttöä!Irstaileva isoisä ajelee lapsenlapsiaan ja se on moraalisesti todella hairahtunutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irstaileva isoisä ajelee lapsenlapsiaan ja se on moraalisesti todella hairahtunutta.
No niin kuulemma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irstaileva isoisä ajelee lapsenlapsiaan ja se on moraalisesti todella hairahtunutta.
MISTÄ TIEDÄT tuollaista väittää? Tunnetko heidät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MISTÄ TIEDÄT tuollaista väittää? Tunnetko heidät?
Aika outo väite siihen nähden, että et tunne minua lainkaan emmekä ole koskaan tavanneet! Tehtailet nyt palstalle väittämiä, joista voi poliisille tehdä helposti rikosilmoituksen! Oletko valmis sellaiseen? Millä ylipäätään TÄMÄN syytös-väitteesi perustelet?
- Anonyymi
Älä heti ala raivoamaan ja uhkailemaan, kun jäät häviölle asiallisessa keskustelussa.
- Anonyymi
Miten niin ”raivota tai uhkailla”? Et ole koskaan tavannut minua tai tiedä minusta mitään, joten on täysin asiallista kysyä, että mihin perustat syytöksesi? Ja jos ja kun et kykene kysymykseen vastaamaan niin SILLOIN OLET ITSE HÄVINNYT asiallisen keskustelun.
Suomessa kun rikokseen viittaama väittämä pitää näyttää myös toteen! Tosin olemme jo aiemmin todenneet, ettei se taida kuulua Tiltun vahvuuksiin?
- Anonyymi
Katariina Suuri kuoli harrastaessaan seksiä hevosen kanssa. Putinin täytyisi puhua voitonpäivänä tästä.
- Anonyymi
Mannerheim halusi kuvauttaa itseään alastomana hevosen selässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim halusi kuvauttaa itseään alastomana hevosen selässä.
Siitä taas ei ole näyttöä vaikka väität. Toki sellainen kuva on olemassa, mutta mikään todiste se ei ole!
- Anonyymi
Mannerheim oli homosexuaali. Ei mulla muuta.
- Anonyymi
Perustelut ja näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Mannerheim oli todistetusti perverssi, joka halusi mm. kuvauttaa itseään alastomana hevosen selässä. Vielä nykyäänkin sellaista pidetään kovanluokan homopornona.
- Anonyymi
Vain sinä pidät!
TODELLISUUDESSA ratsastus asusta riippumatta ei liity millään tavalla ihmisen suuntautumiseen! - Anonyymi
Totta turiset, eihän yksikään läntinen heteromies halua ratsastaa alasti hevosella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta turiset, eihän yksikään läntinen heteromies halua ratsastaa alasti hevosella.
Kuka hyvänsä voi ja saa ratsastaa missä asussa lystää tai jopa ilman!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain sinä pidät!
TODELLISUUDESSA ratsastus asusta riippumatta ei liity millään tavalla ihmisen suuntautumiseen!Olet varmaankin nähnyt kuvan, jossa Mannerheim on alastomana hevosen selässä ja poseeraa kameralle? Sen ajan kamerat eivät olleet kehittyneitä, siksi oli todella tärkeää, ettei kuvattava kohde liiku. Ja Mannerheiminhan näkee aivan selvästi hymyilevän kameralle, eikä tilanne vaikuta selvästikään Mannerheimille vastenmieliseltä. Voi vain kuvitella, millaista kuvamateriaali Mannerheim otti 2 vuoden (varmasti alastomanakin)ratsastelun aikana Aasiassa. Mannerheimhan oli innostunut miesten valokuvista todella paljon, yhdenkin venäläisen miehen kuvan kanssa hän nukkui lopunelämäänsä. Julkisesti haikaillut päämajan upseereille ja kaikille muillekin, vaikka esim. Paasikivi oli ollut järkyttynyt, että "hän oli minun keisarini", Mitähän heidän välillään on ollut, ehkä jopa rakkaustarina, jossa on on alentavasti irstailtu ja moraalisesti hairahdeltu. Tällainen oli virallisen pöytäkirjan mukaan ollut Mannerheimin mieltymyksiä, jo kadettikoulussa, kun vietti yönsä , "ennalta kieletyksi seuraksi" määritellyn tunnetun homofiilin luona.
Suomessa ei varmastikkaan ole montaa henkilöä, joka häpeää ja epätoisesti yrittää kiistää Mannerheimin homouden. Suomi on aina ollut suvaitsevainen maa ja varmasti suurinosa Suomen kansaa tuntee tietynlaista ylpeyttä, kun meillä oli ylipäällikkönä/presidenttinä homo, aikana jolloin homoja vainottiin ja erityisesti vielä meidän aseveljen ja avustajan Saksan toimesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmaankin nähnyt kuvan, jossa Mannerheim on alastomana hevosen selässä ja poseeraa kameralle? Sen ajan kamerat eivät olleet kehittyneitä, siksi oli todella tärkeää, ettei kuvattava kohde liiku. Ja Mannerheiminhan näkee aivan selvästi hymyilevän kameralle, eikä tilanne vaikuta selvästikään Mannerheimille vastenmieliseltä. Voi vain kuvitella, millaista kuvamateriaali Mannerheim otti 2 vuoden (varmasti alastomanakin)ratsastelun aikana Aasiassa. Mannerheimhan oli innostunut miesten valokuvista todella paljon, yhdenkin venäläisen miehen kuvan kanssa hän nukkui lopunelämäänsä. Julkisesti haikaillut päämajan upseereille ja kaikille muillekin, vaikka esim. Paasikivi oli ollut järkyttynyt, että "hän oli minun keisarini", Mitähän heidän välillään on ollut, ehkä jopa rakkaustarina, jossa on on alentavasti irstailtu ja moraalisesti hairahdeltu. Tällainen oli virallisen pöytäkirjan mukaan ollut Mannerheimin mieltymyksiä, jo kadettikoulussa, kun vietti yönsä , "ennalta kieletyksi seuraksi" määritellyn tunnetun homofiilin luona.
Suomessa ei varmastikkaan ole montaa henkilöä, joka häpeää ja epätoisesti yrittää kiistää Mannerheimin homouden. Suomi on aina ollut suvaitsevainen maa ja varmasti suurinosa Suomen kansaa tuntee tietynlaista ylpeyttä, kun meillä oli ylipäällikkönä/presidenttinä homo, aikana jolloin homoja vainottiin ja erityisesti vielä meidän aseveljen ja avustajan Saksan toimesta.” Suomessa ei varmastikkaan ole montaa henkilöä, joka häpeää ja epätoisesti yrittää kiistää Mannerheimin homouden. ”
Useimmat eivät ole asiaa edes tutkineet!
Historian tutkija Teemu Keskisalo tutki asiaa ja kirjoitti siitä myös kirjan.
Mitä Teemu Keskisarja itse toteaa?
"Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.
Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Suomessa ei varmastikkaan ole montaa henkilöä, joka häpeää ja epätoisesti yrittää kiistää Mannerheimin homouden. ”
Useimmat eivät ole asiaa edes tutkineet!
Historian tutkija Teemu Keskisalo tutki asiaa ja kirjoitti siitä myös kirjan.
Mitä Teemu Keskisarja itse toteaa?
"Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.
Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."Jännä, että tuo vaimosta muistelu jäi nuin vähälle. Mannerheim käytti naisia vain rahallisesti hyväkseen. Miehien kanssa hän tyydytti kaikki muut halut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännä, että tuo vaimosta muistelu jäi nuin vähälle. Mannerheim käytti naisia vain rahallisesti hyväkseen. Miehien kanssa hän tyydytti kaikki muut halut.
Kyllä hän naisten kanssa vehtasi! Kuten Keskisarja totesi niin homostelusta ei ole näyttöä! Ja hän on tutkija, jolle kaikki lopputulokset kelpaa, jos niille perusteet löytyy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hän naisten kanssa vehtasi! Kuten Keskisarja totesi niin homostelusta ei ole näyttöä! Ja hän on tutkija, jolle kaikki lopputulokset kelpaa, jos niille perusteet löytyy!
Hahaha mitä ihmeen näyttöä? Niitä valokuviako taas olet vonkaamassa?
Jos kerta sai potkut homoilusta, niin eiköhän tuo homppeli silloin ollut!
- Anonyymi
Päinvastoin, Mannerheimin homoutta rummutetaan, jotta jäisi vähemmälle huomiolle hänen yhteydenpitonsa muslimeihin ja natseihin, joka myöhemmin johti holokaustiin. Mannerheim oli holokaustin primus motor.
- Anonyymi
Yle esitti maanantaina TV1-kanavalla Pimeä historia -dokumenttisarjan jakson Ongelmanuori Mannerheim. Ohjelmassa historioitsija Teemu Keskisarja ja opettaja Marko Kämäräinen selvittävät nuoren Mannerheimin elämän kulkua.
Dokumentissa kerrotaan, että vuoden 1886 pääsiäinen oli hetki, jolloin huhut Mannerheimin homoudesta lähtivät liikkeelle. Historioitsija Lars Westerlund kertoo, että tuolloin Mannerheim oli livahtanut Haminan kadettikoulusta illanviettoon Haminan kievariin, jossa hän oli liittynyt ”juhlivaan setäseuraan” nauttimaan ruokaa ja alkoholia. Myöhemmin illalla Mannerheim oli lähtenyt maaseudulle ajelulle yhdessä lennätintoimiston päällikkö Agathon Lindholmin kanssa, joka tunnettiin kadettitovereiden keskuudessa homona.
Mannerheim vuonna 1885.
Mannerheim vuonna 1885. Kuva: IS arkisto
Kadettikunnan kasvatuskomitean pöytäkirjojen mukaan Mannerheim oli lähtenyt yöllä ”pahamaineisen henkilön kanssa tämän asuinpaikkaan maalle”. Maine viittasi todennäköisesti sukupuoliseen suuntautumiseen.
Westerlund kertoo, että miesten matkan sisällöstä ei ole tarkempaa tietoa.
– Sillä matkalla Mannerheimin ura kadettikunnassa päättyi, Westerlund toteaa ohjelmassa.
Matkan jälkeen kasvatuskomitea äänesti Mannerheimin erottamisesta. Erottaminen tapahtui lopulta 22. heinäkuuta 1886.
Mannerheimin opintojen päätös kadettikoulussa oli historioitsijoiden ja kapteeni evp Hannu Kaukiaisen mukaan jotain erottamisen ja eroamaan pakottamisen väliltä, ja siksi Mannerheim pystyi jatkamaan opintojaan myöhemmin Venäjällä.
Kyseinen tapahtumasarja oli aikanaan kovan luokan tapaus ja sitä pohdittiin myöhemminkin kasvatuskomiteassa kiertoilmaisuin. - Anonyymi
Mannerheim käytti naisia vain rahallisesti hyväkseen. Miehien kanssa hän tyydytti kaikki muut halut.
- Anonyymi
Hän oli kuulu naisten mies! Miesten kanssa olemisesta puolestaan ei ole mitään näyttöä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän oli kuulu naisten mies! Miesten kanssa olemisesta puolestaan ei ole mitään näyttöä!
Todistetusti vei naisilta rahaa. Eikö viimeisinkin Mannerheimin rahallisesti hyväksikäytämä nainen yrittänyt vaatia valtiolta korvauksia Mannerheimin tekemisistä? Samoin (kulssi)vaimon rahoilla maksettiin Mannerheimin velat, eikä ollut todistetusti mikään pikkusumma. Mannerheim oli kuulu miesten mies jo kadettikoulussa.

Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttö puuttuu!
Ei puutu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei puutu.
Mitään kunnollista et ole esittänyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään kunnollista et ole esittänyt!
Todistetusti vei naisilta rahaa. Eikö viimeisinkin Mannerheimin rahallisesti hyväksikäytämä nainen yrittänyt vaatia valtiolta korvauksia Mannerheimin tekemisistä? Samoin (kuissi)vaimon rahoilla maksettiin Mannerheimin velat, eikä ollut todistetusti mikään pikkusumma. Muuten Mannerheim oli kyllä miesten mies.

” Samoin (kuissi)vaimon rahoilla maksettiin Mannerheimin velat, eikä ollut todistetusti mikään pikkusumma. ”
Kun avioliitosta syntyy kaksi tytärtä niin millä perusteella se on ”kulissiavioliitto”? Ei kaikki avioliitot suinkaan kestä 50 vuotta! - Anonyymi
Kovasti oli kuulemma viinan ja miehiin menevä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti oli kuulemma viinan ja miehiin menevä.
Josta näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Mannerheim oli/on meidän kaikkien suomalaisten kansallishomo. Yhden henkilön tiedetään saaneen Mannerheimin homoudesta traumoja. Hän viettää jopa lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.
- Anonyymi
Ja lisään vielä, että Venäjän Tiltu sepittää valeitaan ilman todisteita!
Ja mitä homosteluun tulee, niin TARKKISPOIKA ON PELKKÄ AMATÖÖRI ainakin minuun ja Marskiin verrattuna!
Minä olen asunut 52 vuotta saman miehen kanssa saman katon alla, ja yhdessä käymme myös lomalla, eikä siinä mene kuin muutama minuutti, kun tyrmään Tarkkispojan väitteet vuosikymmenten kokemuksella homosteluista!
TARKKISPOIKA ON VOIMATON tietämystäni vastaan!
- Anonyymi
Mannerheimin homous ei ole meille suomalaisille mikään tabu. Vain yhden henkilön on todistetusti tiedetty saaneen traumoja Mannerheimin homoudesta. Tämä henkilö käyttää, jopa lomamatkansa siihen, että kirjoittelee keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Sangen surullinen tapaus tämä henkilö tai näin voi hänen kirjoituksistaan päätellä.
- Anonyymi
"lienen vain yksi keskustelija monen muiden joukossa?"
Mutta kirjoitat suurimman osan tämän palstan homojutuista, etkä pelkästään tämän palstan 😜 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lienen vain yksi keskustelija monen muiden joukossa?"
Mutta kirjoitat suurimman osan tämän palstan homojutuista, etkä pelkästään tämän palstan 😜En heterona kirjoita homojuttuja laisinkaan, mutta kiistän väitteitäsi! Siitä saan raivon ja syytökset osaksesi! Et edes pyydettäessä kykene referoimaan YHTÄÄN AINOAA MINUN MUKA KIRJOITTAMAA ’HOMOJUTTUA’!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En heterona kirjoita homojuttuja laisinkaan, mutta kiistän väitteitäsi! Siitä saan raivon ja syytökset osaksesi! Et edes pyydettäessä kykene referoimaan YHTÄÄN AINOAA MINUN MUKA KIRJOITTAMAA ’HOMOJUTTUA’!
Vaivaako dementia?
- Anonyymi
Asiaa ei voi vain vaieta kuoliaaksi.
- Anonyymi
” Asiaa ei voi vain vaieta kuoliaaksi.”
Sellaista pelkoa ei ole! Olet kerran avannut 11(20 keskustelua asiasta Historia-palstalle! - Anonyymi
” Asiaa ei voi vain vaieta kuoliaaksi.”
Sellaista pelkoa ei ole! Olet kerran avannut 11(20 keskustelua asiasta Historia-palstalle!
- Anonyymi
Täytyy olla tosi kieroutunut ihminen jos pitää jonkun homoutta maan historian mustana täplänä !!!
- Anonyymi
Me tavan tolkun immeiset hyväksymme Mannerheimin homouden täysin, eikä meitä joskus viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.
- Anonyymi
En pidä vaan olen sitä mieltä, että jos jotakin historiallisesta henkilöstä väittää niin se pitää myös kyetä todistamaan näytöllä todeksi!
- Anonyymi
Me suomalaiset hyväksymme Mannerheimin homouden täysin. Todistettavasti vain yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on aiheuttanut traumoja. Hän kehuskeli viettäneensä lomamatkankin pelkästään Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille kirjoitellen. Normaalit ihmiset menevät lomamatkalle tekemään jotain aivan muuta, kuin kirjoittelemaan keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Toisaalta tämän henkilön kirjoituksista voi havaita, että mielenterveyden kanssa on pahoja ongelmia.
- Anonyymi
On kansalaisvelvollisuus pitää Mannerheimin homous keskustelun ytimessä.
- Anonyymi
On yhtälailla kansalaisvelvollisuus olla hyväksymättä Mannerheimin väitettyä homoutta ilman pitävää näyttöä!
- Anonyymi
Kyllä me pidetään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On yhtälailla kansalaisvelvollisuus olla hyväksymättä Mannerheimin väitettyä homoutta ilman pitävää näyttöä!
Sinä oletkin varmasti ainoa, joka ei hyväksy Mannerheimin homoutta. Tietenkin kirjoituksistasikin voi havaita, että Mannerheimin homous on sinulle todella vaikea, ellei jopa traumaattinen asia.
Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. - Anonyymi

Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.” Sinä oletkin varmasti ainoa, joka ei hyväksy Mannerheimin homoutta.”
Niinpä. En tosin hyväksy mitään muutakaan kiistanalaista asiaa ILMAN NÄYTTÖÄÖ ja sitähän sinulla taas ei ole!
”Tietenkin kirjoituksistasikin voi havaita, että Mannerheimin homous on sinulle todella vaikea, ellei jopa traumaattinen asia.”
Toellissudessa ei laisinkaan! Tuo pitävä näyttö niin hyväksyn heti! Tähän saakka sellaista ei ole näkynyt!
”Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.”
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Sinä oletkin varmasti ainoa, joka ei hyväksy Mannerheimin homoutta.”
Niinpä. En tosin hyväksy mitään muutakaan kiistanalaista asiaa ILMAN NÄYTTÖÄÖ ja sitähän sinulla taas ei ole!
”Tietenkin kirjoituksistasikin voi havaita, että Mannerheimin homous on sinulle todella vaikea, ellei jopa traumaattinen asia.”
Toellissudessa ei laisinkaan! Tuo pitävä näyttö niin hyväksyn heti! Tähän saakka sellaista ei ole näkynyt!
”Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.”
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…"Niinpä. En tosin hyväksy mitään muutakaan kiistanalaista asiaa ILMAN NÄYTTÖÄÖ ja sitähän sinulla taas ei ole!"
Ihan sama, mitä sinulle kirjoitetaan, niin eihän se koskaan riitä. NÄYTTÖ ja TODISTEET on esitetty useita kertoja sinulle, mutta itsepäisesti ummistat silmäsi totuudelta.
"Toellissudessa ei laisinkaan! Tuo pitävä näyttö niin hyväksyn heti! Tähän saakka sellaista ei ole näkynyt!"
Tietenkin kirjoituksistasikin voi havaita, että Mannerheimin homous on sinulle todella vaikea, ellei jopa traumaattinen asia. Huom. sinun omista kirjoituksista voi kuka tahansa tehdä tällaisen päätelmän.
Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niinpä. En tosin hyväksy mitään muutakaan kiistanalaista asiaa ILMAN NÄYTTÖÄÖ ja sitähän sinulla taas ei ole!"
Ihan sama, mitä sinulle kirjoitetaan, niin eihän se koskaan riitä. NÄYTTÖ ja TODISTEET on esitetty useita kertoja sinulle, mutta itsepäisesti ummistat silmäsi totuudelta.
"Toellissudessa ei laisinkaan! Tuo pitävä näyttö niin hyväksyn heti! Tähän saakka sellaista ei ole näkynyt!"
Tietenkin kirjoituksistasikin voi havaita, että Mannerheimin homous on sinulle todella vaikea, ellei jopa traumaattinen asia. Huom. sinun omista kirjoituksista voi kuka tahansa tehdä tällaisen päätelmän.
Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.” Ihan sama, mitä sinulle kirjoitetaan, niin eihän se koskaan riitä. NÄYTTÖ ja TODISTEET on esitetty useita kertoja sinulle, mutta itsepäisesti ummistat silmäsi totuudelta”
Vain täysin lapsellisia ratsastus alasti tai Nikolai2 yöpöydällä! Mitään ”kunnollista” sinulkla ei ole!
” Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. ”
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Ihan sama, mitä sinulle kirjoitetaan, niin eihän se koskaan riitä. NÄYTTÖ ja TODISTEET on esitetty useita kertoja sinulle, mutta itsepäisesti ummistat silmäsi totuudelta”

Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…lrstaiIeva lsoisä ei lomallakaan lopeta homojuttujen kirjoittamista, sen verran syvällä selkäytimessä on se touhu hänellä 😜
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Ihan sama, mitä sinulle kirjoitetaan, niin eihän se koskaan riitä. NÄYTTÖ ja TODISTEET on esitetty useita kertoja sinulle, mutta itsepäisesti ummistat silmäsi totuudelta”
Vain täysin lapsellisia ratsastus alasti tai Nikolai2 yöpöydällä! Mitään ”kunnollista” sinulkla ei ole!
” Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. ”
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…"Vain täysin lapsellisia ratsastus alasti tai Nikolai2 yöpöydällä! Mitään ”kunnollista” sinulkla ei ole!"
Onko nämä ainoat asiat, mitä sinulle on esitetty?
Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vain täysin lapsellisia ratsastus alasti tai Nikolai2 yöpöydällä! Mitään ”kunnollista” sinulkla ei ole!"
Onko nämä ainoat asiat, mitä sinulle on esitetty?
Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.” Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille.”
Elämäsi suurin tragedia tuntuu olevan yhä minun lomamatkani? Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vain täysin lapsellisia ratsastus alasti tai Nikolai2 yöpöydällä! Mitään ”kunnollista” sinulkla ei ole!"
Onko nämä ainoat asiat, mitä sinulle on esitetty?
Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.” Paljon kertoo sekin henkilöstä, jos viettää koko lomamatkansa kirjoitellen keskustelupalstoille.”
Elämäsi suurin tragedia tuntuu olevan yhä minun lomamatkani? Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…
- Anonyymi
Koska Mannerheim ei ollut homo. Siksi on turha kirjoitella aiheesta.
- Anonyymi
Kukaan normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen tekee lomamatkoillaan jotain ihan muuta, kuin kirjoittelee Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille.
- Anonyymi
Jokainen normaali ihminen käyttää sekä loma- että työaikansa Mannerheimin homoudesta kirjoittamiseen.
- Anonyymi
Vai on se ongelma… SINULLE? YKSI LYSTI, MIHIN USKOT JA TOISTELET SITTEN MUKA ”TOTUUTENA” OMAA KUVITELMAASI!
Ja tiedoksesi: täysin normaalit ihmiset tekevät mitä lystäävät lomillaan ja se riepoo sinua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai on se ongelma… SINULLE? YKSI LYSTI, MIHIN USKOT JA TOISTELET SITTEN MUKA ”TOTUUTENA” OMAA KUVITELMAASI!
Ja tiedoksesi: täysin normaalit ihmiset tekevät mitä lystäävät lomillaan ja se riepoo sinua!"Ja tiedoksesi: täysin normaalit ihmiset tekevät mitä lystäävät lomillaan ja se riepoo sinua!"
Normaalit ihmiset eivät kehuskele keskustelupalstoilla viettäneensä koko lomamatkan kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Todella pahoja traumoja täytyy olla Mannerheimin homoudesta, jos aina kaikki lomamatkat kirjoittelee keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta ja on siitä vielä ylpeä. - Anonyymi
Elämäsi suurin tragedia tuntuu olevan yhä minun lomamatkani? Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…
- Anonyymi
Mitäpä muiden lomat sinulle kuuluu?
- Anonyymi
Ei kuulu, mutta yksikään normaali ihminen ei kehuskele sillä, että viettää kaikki lomamatkansa (mkl. lentokoneessa vietetty aika) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.

Todellisuudessa lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…
- Anonyymi
Joo, Mannerheim oli musta homo, eihän tämän pitäisi olla kenellekään epäselvää mutta Tampereella tämä on ajankohtainen puheenaihe seuraavat sata vuotta.
- Anonyymi
Yksinäsikö sinä höpäjät?
- Anonyymi
Meidän suomalaisten ei tarvitse hävetä Mannerheimin homoutta. Se on täysin luonnollinen asia ja tuskimpa Mannerheim itsekkään halusi/olisi halunnut, että hänen homoutensa aiheuttaa kenellekään traumoja. Harmillista, että todistetusti ainakin yksi henkilö on saanut traumoja Mannerheimin homoudesta. Tämä henkilö käyttää kaikki lomamatkansakkin kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta ja on siitä ylpeä. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta.
- Anonyymi
"Meidän suomalaisten ei tarvitse hävetä..."
Ei niin! Me häpeämme SINUA, Venäjän trolli! Jakelet innolla syytöksuä, joita et kykene näyttämään toteen!
"Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta."
Sitäkin vähemmän "normaalia" on venäläisenä majailla Suomessa ja trollata aamusta iltaan 7/24 kohteena Suomi ja sen kansalaiset ja historia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Meidän suomalaisten ei tarvitse hävetä..."
Ei niin! Me häpeämme SINUA, Venäjän trolli! Jakelet innolla syytöksuä, joita et kykene näyttämään toteen!
"Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta."
Sitäkin vähemmän "normaalia" on venäläisenä majailla Suomessa ja trollata aamusta iltaan 7/24 kohteena Suomi ja sen kansalaiset ja historia!Voisitko opetella suomenkieltä, ennen kuin haukut muita venäläisiksi.
Sinulla ei tietenkään ole mitään TODISTEITA tai NÄYTTÖÄ väitteillesi?
Jos kerta Mannerheimin homous on saanut sinulle niin pahoja traumoja aikaan, ettet pysty olemaan edes lomamatkalla ilman, että kirjoittelet keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta, niin olisikohan syytä hakeutua hoitoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko opetella suomenkieltä, ennen kuin haukut muita venäläisiksi.
Sinulla ei tietenkään ole mitään TODISTEITA tai NÄYTTÖÄ väitteillesi?
Jos kerta Mannerheimin homous on saanut sinulle niin pahoja traumoja aikaan, ettet pysty olemaan edes lomamatkalla ilman, että kirjoittelet keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta, niin olisikohan syytä hakeutua hoitoon.Onko itseäsi liioin?
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…
Aloittajan vajaasta suomen osaamisesta ja tekstistä voisi päätellä, että kyseessä on taas pietarin-/moskovan-tiltu.
Eikö venäjällä todellakaan ole resursseja saada tänne osaavia kirjoittajia?
Vai ovatko kyseiset resurssit Ukrainassa muissa töissä?- Anonyymi
Kyllä näyttää aloittaja osaavan oikeinkirjoituksen huomattavasti sinua paremmin.
Te putinistit yritätte kääntää huomion pois itsestänne, mutta turhaa on työnne, sillä kaikki tietävät, että Putin on suuri Mannerheimin ihailija, ja homon maine ei sovi tähän Mannerheimista rakennettuun imagoon voittoisana Venäjän armeijan kenraalina.
- Anonyymi
"Palstalla ei juurikaan puhuta Suomen historian mustista täplistä. "
Eihän Venäjän trolli juuri muust puhukkaan! Pahimmillaan peräti 11 kpl Hisroria-oalstan 20:stä mahdollista koski Mannerheimin homoutta?
Etkö muka saa kylliksi tilaa kun pääharrasteesi on venäläisenä trollina mollata Suomea, sen kansalaisia ja historiaa? - Anonyymi
Heteroimagonsa huolella rakentaneelle piilohomolle on äärimmäisen ahdistava ja painajaismainen tilanne myöntää,että eräs hänen vahvimmista idoleistaan todellakin pakotettiin eroamaan Haminan kadettikoulusta ilmiselvän homokeikan vuoksi.
Sen vuoksi hän kieltää ja kieltää ja kieltää ilmiselvän asian.
"moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut"...- Anonyymi
Sinunhan se väittäjänä pitää marskin väitetty homostelu todeksi todistaa, mutta kun et siihen pysty!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunhan se väittäjänä pitää marskin väitetty homostelu todeksi todistaa, mutta kun et siihen pysty!
Mannerheim homous on kiistaton tosiasia. Sinullekin on useaan kertaan esitetty NÄYTTÖ ja TODISTEET Mannerheimin homoudesta, mutta sinä vain jankutat aina sitä samaa, ettei riitä sinulle. Oletko ajatellut koskaan, että sinä olet varmaankin ainoa ihminen Suomessa, joka itsepäisesti ummistaa silmänsä totuudelta?
Pahoista traumoista kertoo sekin, että kehuskelet viettäneesi lomamatkasi kirjoitellen Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille, jopa lentokoneessakin kerroit kirjoittelevasi Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Sinulle on tainnut jäädä tosi pahoja "jälkiä" siitä, mitä jouduit lapsena kokemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim homous on kiistaton tosiasia. Sinullekin on useaan kertaan esitetty NÄYTTÖ ja TODISTEET Mannerheimin homoudesta, mutta sinä vain jankutat aina sitä samaa, ettei riitä sinulle. Oletko ajatellut koskaan, että sinä olet varmaankin ainoa ihminen Suomessa, joka itsepäisesti ummistaa silmänsä totuudelta?
Pahoista traumoista kertoo sekin, että kehuskelet viettäneesi lomamatkasi kirjoitellen Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille, jopa lentokoneessakin kerroit kirjoittelevasi Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille. Sinulle on tainnut jäädä tosi pahoja "jälkiä" siitä, mitä jouduit lapsena kokemaan.Ei ole, ainakaan meille suomalaisille, mutta toistaiseksi se on vain pelkkä väite ilman näyttöä! Todistettavasti vain yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on aiheuttanut traumoja.
Ei väite sinänsä, mutta väite vailla näyttöä on outoa!
”Hän kehuskeli viettäneensä lomamatkankin pelkästään Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille kirjoitellen.”
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole, ainakaan meille suomalaisille, mutta toistaiseksi se on vain pelkkä väite ilman näyttöä! Todistettavasti vain yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on aiheuttanut traumoja.
Ei väite sinänsä, mutta väite vailla näyttöä on outoa!
”Hän kehuskeli viettäneensä lomamatkankin pelkästään Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille kirjoitellen.”
Lomani tuntuu aiheuttaneen pahoja traumoja juuri itsellesi! Ei trollauksiisi vastaaminen vienyt kuin muutaman minuutin päivässä ja aurinkovarjon alla riitti aikaa…Ja taas alat raivota ja nimitellä ihmisiä, kun jäät keskustelussa häviölle. Yrität kääntää keskustelun Mannerheimin homoudesta, muihin keskustelijoihin. Perin irstasta ja moraalisesti hairahtanut.
Mannerheim homous on kiistaton tosiasia ja meille suomalaisille ja se on täysin luonnollista. Ikävä kyllä Mannerheimin homous on eräälle henkilölle aiheuttanut erittäin pahoja traumoja ja vainoharhoja. Hän kehuskelee kirjoittelevansa, jopa lentokoneestakin, Mannerheimin homoudesta. Lomamatkat menee rannalla surffaillessa keskustelupalstoilla ja kirjoittelemalla Mannerheimin homoudesta. Lentokoneessa istuessa ja aikaa kulutellessa sen jotenkin vielä ymmärtää, tosin moraalisesti hairahtanut kirjoitella Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille ja on vielä aidosti ylpeä tekemisistään. Ei ole normaalin ihmisen käytöstä. Hoitoon tällainen pitäisi saada ja pysyvästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas alat raivota ja nimitellä ihmisiä, kun jäät keskustelussa häviölle. Yrität kääntää keskustelun Mannerheimin homoudesta, muihin keskustelijoihin. Perin irstasta ja moraalisesti hairahtanut.
Mannerheim homous on kiistaton tosiasia ja meille suomalaisille ja se on täysin luonnollista. Ikävä kyllä Mannerheimin homous on eräälle henkilölle aiheuttanut erittäin pahoja traumoja ja vainoharhoja. Hän kehuskelee kirjoittelevansa, jopa lentokoneestakin, Mannerheimin homoudesta. Lomamatkat menee rannalla surffaillessa keskustelupalstoilla ja kirjoittelemalla Mannerheimin homoudesta. Lentokoneessa istuessa ja aikaa kulutellessa sen jotenkin vielä ymmärtää, tosin moraalisesti hairahtanut kirjoitella Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille ja on vielä aidosti ylpeä tekemisistään. Ei ole normaalin ihmisen käytöstä. Hoitoon tällainen pitäisi saada ja pysyvästi.” Ja taas alat raivota ja nimitellä ihmisiä, kun jäät keskustelussa häviölle. Yrität kääntää keskustelun Mannerheimin homoudesta, muihin keskustelijoihin. Perin irstasta ja moraalisesti hairahtanut.”
MINÄ EN KOSKAAN KUUMENE JA SINÄ ITSE, TYYPILLISEEN STALLARITAPAAN, YRITÄT JATKUVASTI KÄÄNTÄÄ KESKUSTELUN MARSKIN SIJAAN MINUUN JA MUKA SEPITTÄMIISI TRAUMOIHIN JA LOMAMATKAANI!
”Mannerheim homous on kiistaton tosiasia ja meille suomalaisille ja se on täysin luonnollista.”
Tottakai se voisi olla, mutta nkunb et löydä väitteelle näyttöä!
” Ikävä kyllä Mannerheimin homous on eräälle henkilölle aiheuttanut erittäin pahoja traumoja ja vainoharhoja. Hän kehuskelee kirjoittelevansa, jopa lentokoneestakin, Mannerheimin homoudesta. Lomamatkat menee rannalla surffaillessa keskustelupalstoilla ja kirjoittelemalla Mannerheimin homoudesta. Lentokoneessa istuessa ja aikaa kulutellessa sen jotenkin vielä ymmärtää, tosin moraalisesti hairahtanut kirjoitella Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille ja on vielä aidosti ylpeä tekemisistään. Ei ole normaalin ihmisen käytöstä. Hoitoon tällainen pitäisi saada ja pysyvästi.”
Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE! - Anonyymi
” Sen vuoksi hän kieltää ja kieltää ja kieltää ilmiselvän asian.
"moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut"...”
Kerropa, että mikä tuossa on muka ”ilmiselvää”? Ilmaisu on todellisuudessa varsin vähän ’selkeä’ etenkin kuin JO VUONNA 1886 OLI HOMOSTELULLE OLEMASSA OMA TERMI! - Anonyymi
” Sen vuoksi hän kieltää ja kieltää ja kieltää ilmiselvän asian.
Taas jauhat ilmiselvää valetta!
Minä olen 42 vuotta aviossa ollut hetero. Mitä maeskiin tulee niin sinä syytät häntä homoksi, mutta näyttöä sinulla ei ole esittää!!
"moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut"...”
Voi viitata aivan mihin hyvänsä ml. juopottelu, punttaus ja luvaton poissaolo! Vuonna 1886 oli homostelulle oma termi, jota ei perusteluna käytetty! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Ja taas alat raivota ja nimitellä ihmisiä, kun jäät keskustelussa häviölle. Yrität kääntää keskustelun Mannerheimin homoudesta, muihin keskustelijoihin. Perin irstasta ja moraalisesti hairahtanut.”
MINÄ EN KOSKAAN KUUMENE JA SINÄ ITSE, TYYPILLISEEN STALLARITAPAAN, YRITÄT JATKUVASTI KÄÄNTÄÄ KESKUSTELUN MARSKIN SIJAAN MINUUN JA MUKA SEPITTÄMIISI TRAUMOIHIN JA LOMAMATKAANI!
”Mannerheim homous on kiistaton tosiasia ja meille suomalaisille ja se on täysin luonnollista.”
Tottakai se voisi olla, mutta nkunb et löydä väitteelle näyttöä!
” Ikävä kyllä Mannerheimin homous on eräälle henkilölle aiheuttanut erittäin pahoja traumoja ja vainoharhoja. Hän kehuskelee kirjoittelevansa, jopa lentokoneestakin, Mannerheimin homoudesta. Lomamatkat menee rannalla surffaillessa keskustelupalstoilla ja kirjoittelemalla Mannerheimin homoudesta. Lentokoneessa istuessa ja aikaa kulutellessa sen jotenkin vielä ymmärtää, tosin moraalisesti hairahtanut kirjoitella Mannerheimin homoudesta keskustelupalstoille ja on vielä aidosti ylpeä tekemisistään. Ei ole normaalin ihmisen käytöstä. Hoitoon tällainen pitäisi saada ja pysyvästi.”
Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!Siinä kirjoitetaan selvästi Mannerheimin homoudesta ja siitä, kuinka se on eräälle henkilölle aiheuttanut erittäin pahoja traumoja. Jos sinä olet tuo traumoja saanut henkilö, älä syytä siitä muita vaan hakeudu hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Sen vuoksi hän kieltää ja kieltää ja kieltää ilmiselvän asian.
Taas jauhat ilmiselvää valetta!
Minä olen 42 vuotta aviossa ollut hetero. Mitä maeskiin tulee niin sinä syytät häntä homoksi, mutta näyttöä sinulla ei ole esittää!!
"moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut"...”
Voi viitata aivan mihin hyvänsä ml. juopottelu, punttaus ja luvaton poissaolo! Vuonna 1886 oli homostelulle oma termi, jota ei perusteluna käytetty!Ongelmasi on aina ollut, ettei sinulla ole esittää TODISTEITA väitteillesi. Kirjoituksistasi päätellen, olet joku parikymppinen trolli, jolla ei ole mitään käytöstapoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä kirjoitetaan selvästi Mannerheimin homoudesta ja siitä, kuinka se on eräälle henkilölle aiheuttanut erittäin pahoja traumoja. Jos sinä olet tuo traumoja saanut henkilö, älä syytä siitä muita vaan hakeudu hoitoon.
Jos haluat keskustella marskista niin pitäydy aiheessa haukkumatta muita keskustelijhoita!
- Anonyymi
putin ja medjeejev ovat homopari
- Anonyymi
Mitä sitten...
- Anonyymi
Joitain vuosikymmeniä sitten oli vielä aika jolloin Mannerheimin suuntautuneisuudesta ei ollut soveliasta keskustella eikä kirjoittaa. Nyt eletään jo toisia aikoja ja hänen homoudestaan voidaan vapaasti keskustella!
- Anonyymi
Mutta yhä se on pelkkä väite vailla näyttöä! Ei mikään estä ”keskustelua”, mutta ei jatkuva väitteen toisto ole = näyttö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta yhä se on pelkkä väite vailla näyttöä! Ei mikään estä ”keskustelua”, mutta ei jatkuva väitteen toisto ole = näyttö!
Eipä sitä Mannerheimin homoutta ole kukaan täysjärkinen koskaan kiistänytkään. Yksi (1) henkilö on epätoivoisesti yrittänyt sen joskus kiistää, mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan huomaa, että hän on joku teini, joka trollaus mielessä kirjoittelee tänne. Hänen uskottavuutensa on=NOLLA.

Ainahan se on kiistetty ja syystäkin, kun et ole koskaan kyennyt väitettä näyttämään toteen ja korvaat sen vain väitteen toistolla!

Eipä sitä Mannerheimin homoutta ole kukaan täysjärkinen koskaan kiistänytkään. Yksi (1) henkilö on epätoivoisesti yrittänyt sen joskus kiistää, mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan huomaa, että hän on joku teini, joka trollaus mielessä kirjoittelee tänne. Hänen uskottavuutensa on=NOLLA!!

Todellisuudessa se on aina se on kiistetty ja syystäkin, kun et ole koskaan kyennyt väitettä näyttämään toteen ja korvaat sen vain väitteen toistolla!

Eipä sitä Mannerheimin homoutta ole kukaan TÄYSJÄRKINEN koskaan kiistänytkään.
Yksi (Huom. vain 1) henkilö on epätoivoisesti yrittänyt sen joskus kiistää, mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan huomaa, että hän on joku teini, joka trollaus mielessä kirjoittelee tänne. Hänen uskottavuutensa on=NOLLA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä sitä Mannerheimin homoutta ole kukaan TÄYSJÄRKINEN koskaan kiistänytkään.
Yksi (Huom. vain 1) henkilö on epätoivoisesti yrittänyt sen joskus kiistää, mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan huomaa, että hän on joku teini, joka trollaus mielessä kirjoittelee tänne. Hänen uskottavuutensa on=NOLLAKyllä todellisuudessa se on aina se on kiistetty ja syystäkin, kun et ole koskaan kyennyt väitettä näyttämään toteen ja korvaat sen vain väitteen toistolla! Ja kun et pysty niin kaukut sitä, joka kiistää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä todellisuudessa se on aina se on kiistetty ja syystäkin, kun et ole koskaan kyennyt väitettä näyttämään toteen ja korvaat sen vain väitteen toistolla! Ja kun et pysty niin kaukut sitä, joka kiistää!
Sen on kiistänyt vain yksi henkilö, jonka kiistämisellä ei ole mitään merkitystä. Kun lukee hänen kirjoituksiaan, kaikki huomaavat, että hän on noin parikymppinen trolli, joka trollaa (omien kirjoitustensa perusteella) ķaiken aikaa ja kaikkialla keskustelupalstoja. Ei kukaan ota hänen kirjoituksiaan vakavasti, eikä ole hänen kanssaan samaa mieltä. Surullinen tapaus kaikenkaikkiaan, jo lapsuudessa hänelle tehtiin ikäviä asioita.

” Sen on kiistänyt vain yksi henkilö, jonka kiistämisellä ei ole mitään merkitystä.”
Kyllä sillä on SE merkitys, että on valetta väittää, että ”ei ole kiistetty” kuten sinä itse teet! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä sitä Mannerheimin homoutta ole kukaan TÄYSJÄRKINEN koskaan kiistänytkään.
Yksi (Huom. vain 1) henkilö on epätoivoisesti yrittänyt sen joskus kiistää, mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan huomaa, että hän on joku teini, joka trollaus mielessä kirjoittelee tänne. Hänen uskottavuutensa on=NOLLAKerro nyt ihmeessä, mistä sinä tiedät, että Mannerheim oli homo!
- Anonyymi
Valehtewlet muutoinkin jatkuvasti! Yhdessä ketjussa esität väitteen, että Nato-kannatus Suomessa on vain 20 % VAIKKA se on gallupeissa 80 %!
Onko sinulle elämä valheessa helpompaa kuin oikea todellisuus ympärillä?- Anonyymi
Lykkäät pötyä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lykkäät pötyä!!
Mistä? Jospa yrität tarkentaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lykkäät pötyä!!
Mistä? Jospa yrität tarkentaa!
- Anonyymi
Pitää sitten mainita, jottei asia unohdu, homo oli.
- Anonyymi
Ei toisto ole = näyttö!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI. Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi.- Anonyymi
Turha väite koska en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Homous e ole luonnollinen aihe. Se oli sairautta ja rikollista tuolloin. Yritä ymmärtää tosiasiat.
Eikä Mannerheim edes ollut homo, kuten sinä ehkä olet! - Anonyymi
Onko kukaan koskaan todistanut, että Mannerhein olisi ollut homoseksuaali, siis sairas rikollinen?
- Anonyymi
Näyttö väitteesrtä puuttuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttö väitteesrtä puuttuu!
” Miksi homoutta yritetään salata , vaikka se oli luonnollista hänelle?”
Salata miten? Historia-palstan 20:stä keskustelusta on väliin jopa 11 kpl käsitellyt marskin homoutta!? Ei se kuulosta minkäänlaiselta ”salaamiselta”? Pitäisikö suhde olla 18/20 siihen, että ei muka ”salailla”?
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI. Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi
Kirjoitamme Marskin homoudesta rannoilla, kirjoitamme maihinnousupaikoilla, kirjoitamme pelloilla ja kaduilla, kirjoitamme kukkuloilla; emme koskaan lopeta siitä kirjoittamista.
- Anonyymi
Etkä liioin KOSKAAN tuo näyttöä väitteellesi!
- Anonyymi
Jättäkää kuolleet rauhaan.
- Anonyymi
Et sinä ole kuollut.
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI. Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!- Anonyymi
Oli mitä oli! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli mitä oli! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI.
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi

Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Oli mitä oli niin en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli mitä oli niin en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT.
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT.
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Tosin en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT.
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT.
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Täysin turha väite!! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin turha väite!! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Silti täysin älytön väite!! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti täysin älytön väite!! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Entä sitten? En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten? En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Taråeetonta jankutusta!! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taråeetonta jankutusta!! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT.
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT.
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoilla kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Täysin turhaa jankutusta! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin turhaa jankutusta! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi

Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Täysin turhaa jankutusta trollilta! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin turhaa jankutusta trollilta! En tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!!
Jos kerta tunnistat itsesi ja tiedostat traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Turha toisto ei auta kun en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha toisto ei auta kun en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! Rohkeasti hakeudu hoitoon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! Rohkeasti hakeudu hoitoon!Outo väite kun en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Ryssän kenraali tais olla alunalkaen.
- Anonyymi
Ja homo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja homo.
Mitä parhaimmasta päästä, 24 karaatin sellainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä parhaimmasta päästä, 24 karaatin sellainen.
Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Ei se olekaan kielletty aihe vaan historiallinen totuus.
- Anonyymi
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona! - Anonyymi
Totuus ja Venäjän Tiltu eivät ole edes samalla janalla!
- Anonyymi
Eikö sukupuolinen suuntautuminen ole henkilökohtainen asia? Eihän täällä muutenkaan käsitellä henkilökohtaisia asioita. Vai haluatko, että puhuttaisiin hampaiden pesusta tai parran ajosta?
- Anonyymi
Me puhumme otsikon aiheesta! Ja siitä keskustelusta pääsee helpoiten eroon valitsemalla toisen aiheisen keskustelun!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi! Rohkeasti hakeudu hoitoon!- Anonyymi
Turhaa toistelua kun en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa toistelua kun en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!! Rohkeasti hakeudu hoitoon! - Anonyymi

Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!! Rohkeasti hakeudu hoitoon!Sinnikästä toistelua vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinnikästä toistelua vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM! TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!! Rohkeasti hakeudu hoitoon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM! TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!! Rohkeasti hakeudu hoitoon!Sinnikästä ja toistelua vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Rohkeasti hakeudu hoitoon!!- Anonyymi
Toistelu (01) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (01) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTKÖ, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Rohkeasti hakeudu hoitoon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTKÖ, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Rohkeasti hakeudu hoitoon!Toistelu (02) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (02) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla. - Anonyymi

Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla.Toistelu (03) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (03) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalusesti hairahtunut, irstas perverssi, sodomiitti. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄT, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalusesti hairahtunut, irstas perverssi, sodomiitti. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄT, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla.Toistelu (04) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (04) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalusesti hairahtunut, irstas perverssi, sodomiitti. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄT, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla. - Anonyymi
Taistelu (09) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Pidämme asian kyllä esillä, ei hänen suuntautumistaan tule unohtaa.
- Anonyymi
Valehtelet! Toisto ei ole = näyttö!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas perverssi, sodomiitti. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla! - Anonyymi
Tavan tolkun heterolle Mannerheimin homoilut ei ole mikään kynnyskysymys, eikä ne rauhallista savolaisimmeistä paljon hetkauta.
- Anonyymi
Turha toistelu (09) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Antaisitte Mannerheimin jo olla rauhassa. Kai teki aikanaan parhaansa maan hyväksi, ja ihan sama mitä mies oli seksuaalisuudeltaan.
- Anonyymi
Tavan tolkun hetero immeisiä ei Mannerheimin homoilut paljon hetkauta, venäläiselle sodomiittihenkilöpalvojalle Mannerheimin homous on arka aihe, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille.
- Anonyymi
Toistelu (10) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavan tolkun hetero immeisiä ei Mannerheimin homoilut paljon hetkauta, venäläiselle sodomiittihenkilöpalvojalle Mannerheimin homous on arka aihe, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille.
Ei laisinkaan, koska et ole vielä KOSKAAN kyennyt näyttämään väitettäsi toteen!
”Ymmärrän kyllä todella hyvin toki oman huolesi, sillä laittaahan Putin kaltaisesi homosexualistit aina Gulagille.”
HeHe! Sen esteenä on peräti KAKSI asiaa!
- olen kantasuomalainen ja asun Suomessa
- en ole homoseksualisti vaikka sellaiseksi kuinka väittäisit! Et tunne minua etkä ole edes koskaan nähnyt! Sepitelmäsi ovat naurettavia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei laisinkaan, koska et ole vielä KOSKAAN kyennyt näyttämään väitettäsi toteen!
”Ymmärrän kyllä todella hyvin toki oman huolesi, sillä laittaahan Putin kaltaisesi homosexualistit aina Gulagille.”
HeHe! Sen esteenä on peräti KAKSI asiaa!
- olen kantasuomalainen ja asun Suomessa
- en ole homoseksualisti vaikka sellaiseksi kuinka väittäisit! Et tunne minua etkä ole edes koskaan nähnyt! Sepitelmäsi ovat naurettavia!Toistelu (11) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei laisinkaan, koska et ole vielä KOSKAAN kyennyt näyttämään väitettäsi toteen!
”Ymmärrän kyllä todella hyvin toki oman huolesi, sillä laittaahan Putin kaltaisesi homosexualistit aina Gulagille.”
HeHe! Sen esteenä on peräti KAKSI asiaa!
- olen kantasuomalainen ja asun Suomessa
- en ole homoseksualisti vaikka sellaiseksi kuinka väittäisit! Et tunne minua etkä ole edes koskaan nähnyt! Sepitelmäsi ovat naurettavia!Venäläinen sodomiittihenkilöpalvoja tunnistaa itsensä, eikä siksi voi palata kotimaahansa, vaan pesii Suomessa, maassa jota vihaa, koska tietää joutuvansa Gulagille, minne Putin kaikki hosexualistit laittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläinen sodomiittihenkilöpalvoja tunnistaa itsensä, eikä siksi voi palata kotimaahansa, vaan pesii Suomessa, maassa jota vihaa, koska tietää joutuvansa Gulagille, minne Putin kaikki hosexualistit laittaa.
Turha väite!
Ei laisinkaan, koska et ole vielä KOSKAAN kyennyt näyttämään väitettäsi toteen!
”Ymmärrän kyllä todella hyvin toki oman huolesi, sillä laittaahan Putin kaltaisesi homosexualistit aina Gulagille.”
HeHe! Sen esteenä on peräti KAKSI asiaa!
- olen kantasuomalainen ja asun Suomessa
- en ole homoseksualisti vaikka sellaiseksi kuinka väittäisit! Et tunne minua etkä ole edes koskaan nähnyt! Sepitelmäsi ovat naurettavia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha väite!
Ei laisinkaan, koska et ole vielä KOSKAAN kyennyt näyttämään väitettäsi toteen!
”Ymmärrän kyllä todella hyvin toki oman huolesi, sillä laittaahan Putin kaltaisesi homosexualistit aina Gulagille.”
HeHe! Sen esteenä on peräti KAKSI asiaa!
- olen kantasuomalainen ja asun Suomessa
- en ole homoseksualisti vaikka sellaiseksi kuinka väittäisit! Et tunne minua etkä ole edes koskaan nähnyt! Sepitelmäsi ovat naurettavia!Todistelu ei auta, venäläinen sodomiittihenkilöpalvoja tunnistaa itsensä, vaikka yrittää uhriutua, eikä siksi voi palata kotimaahansa, vaan pesii Suomessa, maassa jota vihaa, koska tietää joutuvansa Gulagille, minne Putin kaikki hosexualistit laittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (11) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas perverssi, sodomiitti. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄT, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas perverssi, sodomiitti. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄT, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla.Toistelu (13) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (13) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton. - Anonyymi

Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton.Toistelu (16) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (16) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton.Toistelu (17) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Putinhan ihailee Mannerheimia suuresti, ja laitatti tälle muistolaatankin Pietariin, mikä tosin töhrittiin heti, koska Venäjällä ollaan vanhoillisia eikä homosexualisteja suvaita.
- Anonyymi
Mutta me Savonmuan immeiset ollaankin suvaitsevaisia länsimaalaisia, eikä meitä jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!- Anonyymi
Taistelu (17) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.

Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton! - Anonyymi

Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!Toistelu (20) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!Turha toistelu (20) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha toistelu (20) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtunut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUOHAN ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!! - Anonyymi

Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!!Turha toistelu (21) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Me lupsakkaat Savonmuan immeiset hyväksymme Mannerheimin homouden, eikä meitä jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.
- Anonyymi
Tavan tolkun immeisiä ei jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta, venäläiselle sodomiittihenkilöpalvojalle Mannerheimin homous on arka aihe, koska Putin laittaa homosexualistit Gulagille.
- Anonyymi
Väitteeltäsi puuttuu NÄYTTÖ!!
- Anonyymi
Heti kuitenkin älysit, että sinusta oli kyse, vaikka epätoivoisesti yritätkin kieltää itsesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heti kuitenkin älysit, että sinusta oli kyse, vaikka epätoivoisesti yritätkin kieltää itsesi.
älä nyt viitsi! Ethän sinä juuri muita palstalla hauku!🤡🤡🤡
- Anonyymi
Varmaan siksi kun sen hevonen ei ollut normaali.
- Anonyymi
Lisään vielä,että vaikka olenkin "isoisä",niin tunteet ne on minullakin!
Siksi taistelen aina Tarkkispoikaa vastaan,joka on Tiltu!
Jalon ja armaan Mannerheimini puolesta,vaikka tuleen tai moraalisiin hairahduksiin! - Anonyymi
Me lupsakkaat Savonmuan immeiset emme tuomitse Mannerheimin homoutta, emmekä provosoidu venäläisen sodomiittihenkilöpalvojan solvauksista ja herjaamisesta.
- Anonyymi
Kielletty? Pikemminkin sallittu ja suositeltava aihe.
- Anonyymi
Kyllä joku perverssi jaksaa jauhaa tätä roskaa.
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton.- Anonyymi
Toistelu (21) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (21) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!Toistelu (22) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Vaan eipähän tuota ole vielä kiistettykään.
- Anonyymi
AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!
- Anonyymi
Ethän sinäkää ole paljon muusta puhunutkaan.
Sitäpaisti, se oli/on ihan normaalia, jopa väistämätöntä venäjän armeijassa.- Anonyymi
Ehkä se oli sitä sinun aikanasi, mutta ei suinkaan marskin aikaan 1800-luvulla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä se oli sitä sinun aikanasi, mutta ei suinkaan marskin aikaan 1800-luvulla!
Hehe no silloinhan se nimenomaan oli standardi Venäjän armeijassa:-D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehe no silloinhan se nimenomaan oli standardi Venäjän armeijassa:-D
Sinäkö sen asian tunnet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö sen asian tunnet?
Venäjän sodomiitti yrittää valkopestä Venäjän armeijan sodomistisia traditioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän sodomiitti yrittää valkopestä Venäjän armeijan sodomistisia traditioita.
Välillä syytät ja välillä ’valkopeset’? Etkö osaa päättää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehe no silloinhan se nimenomaan oli standardi Venäjän armeijassa:-D
Näin oli, Manekin viihtyi paasipoikien seurassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin oli, Manekin viihtyi paasipoikien seurassa.
Mutta näyttö puuttuu!
- Anonyymi
” Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe”
MILLÄ LAILLA SE ON MUKA KIELLETTY? Olet saanut vapaasti tarjota väitettäsi Historia-palstalla jo vuosikausia ja parhaimmillaan 11:sta rinnakkaisella keskustelulla Historia-palstan 20:stä mahdollisesta!
Eihän se, että osa kiistää väitteen näytön puutteen takia ole mikään ’kielto’ vaan aivan normaalia toimintaa kaikissa keskusteluissa! - Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!! - Anonyymi
Toistelu (23) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.

Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!!Toistelu (24) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (24) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!!!Toistelu (25) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!!Toistelu (26) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Kuka ihan oikeasti olisi kiinnostunut tuosta ? Jospa hän olikin muun sukupuolinen ja teki työnsä hyvin ?
- Anonyymi
Irstaileva isoisä on kiinnostunut Mannerheimin homoudesta.
- Anonyymi
Sinä siis olet se irstaileva isoisä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irstaileva isoisä on kiinnostunut Mannerheimin homoudesta.
En suinkaan ole! Jos Venäjän Tiltu ei tee uusia avauksia tai tehtaile kommentteja niin olen taatusti hiljaa! Minä vain KIISTÄN VÄITTEESI!
ILMAN VÄITTEITÄ EI OLE TARVETTA KOMMENTOIDA! TILTU ITSE TEKEE KAIKKI ALOITTEET… EN MINÄ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En suinkaan ole! Jos Venäjän Tiltu ei tee uusia avauksia tai tehtaile kommentteja niin olen taatusti hiljaa! Minä vain KIISTÄN VÄITTEESI!
ILMAN VÄITTEITÄ EI OLE TARVETTA KOMMENTOIDA! TILTU ITSE TEKEE KAIKKI ALOITTEET… EN MINÄ!Sää olet se irstaileva lsoisä.
- Anonyymi
Heteromies ei Mannerheimin homoiluista ole moksiskaan.
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas sodomiitti, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton! - Anonyymi
Myös heteromies edellyttää väitteeltä, että sen esittäjän pitää kyetä näyttämään väite toteen! Sinä et siihen pysty!
Ja kun et pysty keskityt ala-arvoisesti nimittelemään vastaväittäjää! Sellainen on ala-arvoista toimintaa keskustelupalstalla! - Anonyymi
Myös heteromies edellyttää väitteeltä, että sen esittäjän pitää kyetä näyttämään väite toteen! Sinä et siihen pysty!
Ja kun et pysty keskityt ala-arvoisesti nimittelemään vastaväittäjää! Sellainen on ala-arvoista toimintaa keskustelupalstalla!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle?! Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!- Anonyymi
Jatkat taas toistelua (26) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkat taas toistelua (26) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!
- Anonyymi
Heteromies pystyy hyväksymään Mannerheimin homoilut, eikä koe niitä uhkana itselleen.
- Anonyymi
Kyse on pikemminkin siitä, että on epärehellistä hyväksyä väitettä ilman näyttöä! Tosin Tiltulle se ei ole koskaan ongelma!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on pikemminkin siitä, että on epärehellistä hyväksyä väitettä ilman näyttöä! Tosin Tiltulle se ei ole koskaan ongelma!
Mannerheim oli, mikä oli, mutta tulee muistaa, että homojahan ei missään nimessä saa halventaa, he ovat tavallisia ihmisiä. Siksi Mannerheimin homous EI saa aiheuttaa meissä suomalaisissa häpeää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim oli, mikä oli, mutta tulee muistaa, että homojahan ei missään nimessä saa halventaa, he ovat tavallisia ihmisiä. Siksi Mannerheimin homous EI saa aiheuttaa meissä suomalaisissa häpeää!
Häpeää aiheutuu ainostaan Tiltulle itselleen silloin kun hän väittää marskia homoksi vailla pienintäkään kunnollista näyttöä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häpeää aiheutuu ainostaan Tiltulle itselleen silloin kun hän väittää marskia homoksi vailla pienintäkään kunnollista näyttöä!
Oho, mitä verbaalista ilotulitusta. Tälle sinun Tiltulle taisi tulla pelokas olo kommentistasi. Mannerheimia sinun valheesi eivät heteroksi muuta.
- Anonyymi
Ehkä aloittaja käänsi PUTININ homoudesta jonkin muun maan ongelmaksi. Kaikki tietää vladimirin seksuaalisen suuntautumisen, sehän ei ole mikään salaisuus.
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!- Anonyymi
Turhaa toistelua (28) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa toistelua (28) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Oletko sinä kyseinen "henkilö"?
- Anonyymi
ei ole sisäsiisti aihe, niin vaietaan koko asia.
- Siinähän saisi ratsastaja patsaskin uuden merkityksen ./,- Anonyymi
Niin juuri.
Mannerhein ratsasti alasti aukkoja katsellen...
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!- Anonyymi
Täysin turhaa toistelua (28) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin turhaa toistelua (28) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Oletko sinä kyseinen henkilö?
Itse ainakin muotoilit asian näin: "Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
- Anonyymi
” Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe” Palstalla ei juurikaan puhuta Suomen historian mustista täplistä.”
Miten se olisi muka ”kielletty aihe” silloin kun puolet keskusteluista käsittelee yksinomaan sitä!
Olisit Tiltu EDES KERRANKIN rehellinen!?- Anonyymi
No sinähän se yksin kirjoitat yli puolet kaikista viesteistä:-D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sinähän se yksin kirjoitat yli puolet kaikista viesteistä:-D
Reilusti alle puolet, koska sinä availet ja kommentoit ja minä ainoastaan vain vastaan!
- Anonyymi
Meille suomalaisille Mannerheimin homous on täysin luonnollinen asia. Uljas kansallisankarimme, suurin suomalainen äänestyksen voittanut, marsalkka, presidentti ja kaikkien meidän suomalaisten kansallishomo Carl Gustav Emil Mannerheim. Kauan eläköön hänen muistonsa ja palveluksensa Suomen hyväksi. Hetero tuskin olisi pystynyt samaan.
- Anonyymi
Aihe on tärkeä eikä sitä saa peitellä vaikenemalla. Mannerheim oli homo.
- Anonyymi
Ei aihe ole millään lailla ”kielletty” ja vielä vähemmän ”vaiettu”! Olet itse pitänyt parhaimmillaan yllä Historia-osion 20:stä mahdollisesta aiheesta kokonaista 11 kpl ”Marski on homo”-keskustelua eli todistat OMALLA TOIMILLASI OMAN VÄITTEESI VIRHEELLISEKSI!
Tyystin eri asia on sitten se, ettet ole koskaan kyennyt näyttämään toteen väitettäsi, mutta se on sitten jo eri juttu!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!!- Anonyymi
Täysin turhaa toistelua (29) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin turhaa toistelua (29) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Oletko sinä kyseinen "henkilö"?
- Anonyymi
Meille Savonmuan immeisille Mannerheimin homoilut ei ole mikään mualiman tärkein asija.
- Anonyymi
Taitaapa olla kun kaikki vapaa-aikasi kuluu vain siihen aiheeseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaapa olla kun kaikki vapaa-aikasi kuluu vain siihen aiheeseen!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!Aivan turhaa toistelua (30) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan turhaa toistelua (30) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Oletko sinä kyseinen "henkilö"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä kyseinen "henkilö"?
Kyllä; "Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"

Taidat olla mieleltäsi sairas?
- Anonyymi
Suomi on kansakunta, mikä kahdella kielellä vaikenee Mannerheimin homoudesta.
- Anonyymi
Ei mahdollinen homous ole ongelma vaan ainoastaan se, että Tiltu jaksaa jankuttaa väitettään täysin ilman näyttöä! Ja se panee epäilemään myös motiiviasi, kun kerran sitä kaivattua näyttöä ei vain ole! Ei väitteen TOISTO OLE= NÄYTTÖ!

Homppeli oli kiistatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homppeli oli kiistatta.
Ei väitteen toisto ole = NÄYTTÖ!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!! Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!!- Anonyymi
Taas turhaa toistelua (31) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas turhaa toistelua (31) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Oletko sinä kyseinen henkilö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä kyseinen henkilö?
Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!
- Anonyymi
” Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe”
KERROTKO, ETTÄ MIKSI JA MILLÄ PERUSTEELLA SE ON MUKA KIELLETTY AIHE?
FAKTA, KUN ON SE, ETTÄ SINÄ OLET VUOSIKAUSIA VOINUT VAPAASTI VÄITTEESI PALSTALLA ESITTÄÄ JA PARHAIMMILLAAN JOPA 11:SSA SAMANSISÄLTÖISESSÄ ’KESKUSTELUSSA’ YHTÄAIKAA!
JOTEN ON AIKA ABSURDIA VÄITTÄÄ SITÄ KIELLETYKSI VAI OLET SAMAA MIELTÄ?
Ehkä tarkoitatkin sen sijaan sitä, että se on KIISTETTY AIHE? Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin ”kielletty”?
Keskustelupalstalla eri mieltä olo on täysin luvallista ja sallittua eikä mitenkään kiellettyä! Ainoa perustelu otsikolle voisi olla vain se, että koet itse niin, että on luvatonta ellei suorastaan (mielitermisi?) LAITONTA kiistää sinun väitteesi?- Anonyymi
Taas turhaa toistelua (32) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas turhaa toistelua (32) vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Oletko sinä kyseinen henkilö!?
- Anonyymi
Mitä tämä Mannerheimin homous tähänpäivään on kuollut 73 vuotta sit?,?
- Anonyymi
Meitä tavan tolkun immeisiä ei jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.
- Anonyymi
"Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!"
Niin mitä oli?
- Anonyymi
Miksi aloituksen tekijää se kiinnostaa ? Outoahan tuo on , sairasta kiinnostua jonkun toisen sukupuoli käytännöstä . Sairasta
- Anonyymi
Mannerheim oli/on meidän kaikkien suomalaisten kansallishomo!!
- Anonyymi
Et kykene asialliseen keskusteluun. Alat heti raivota ja nimitellä muita. Se on kyllä huomattu, ettet omaan edes alkaallisia käytöstapoja. Älä sinäkään enää häpeä Mannerheimin homoutta tai ainakin yritä olla häpeämättä.

Ei se ole nimittelyä! Sä oot mikä oot!
- Anonyymi
Homo oli, onhan sen tunnustanut jo läntinen tiedemieskin.
- Anonyymi
Kyllä siitä juuri puhutaan ja syytä onkin. Koska poikkeava hän todellakin oli.
- Anonyymi
Sinulta vain puuttuu näyttö väitteellesi!
- Anonyymi
Kyllä M-heim oli, ei sitä tarvitse turhaan enää arvuutella.
- Anonyymi
Näyttö puuttuu, joten turha väittää!
- Anonyymi
Mannerheimin homoudesta ei pidä hermostua.
- Anonyymi
Ei niin! Se pitää vain väitteenä kyetä näyttämään todeksi! Ja eikä kannata hermostua liioin silloin, kun ei siihen kykene!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin! Se pitää vain väitteenä kyetä näyttämään todeksi! Ja eikä kannata hermostua liioin silloin, kun ei siihen kykene!
Umpihomohan marski oli, onhan sen tunnustanut jo jokainen läntinen tiedemieskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Umpihomohan marski oli, onhan sen tunnustanut jo jokainen läntinen tiedemieskin.
Ei sitä ole kukaan tunnustanut ja lienet ainoa, joka niin edes väittää!
Suomen sisällissota myös kielletty aihe
- Anonyymi
Kuka sen muka olisi kieltänyt? Kirjoja aiheesta on kymmeniä ellei jopa satoja!
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sen muka olisi kieltänyt? Kirjoja aiheesta on kymmeniä ellei jopa satoja!
Suomi kulttuuri ,ei halua puhua tai voi sanoa ei halua muistuta
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:

Sine puhu muistuta hoono soomi.
Anonyymi kirjoitti:
Sine puhu muistuta hoono soomi.
Olen varma sinä ymmärsit ,,mutta viesti ollut lian raskas sinun pieni lammas aivo
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Olen varma sinä ymmärsit ,,mutta viesti ollut lian raskas sinun pieni lammas aivo
Voidako sine yrite kirjota ymmäretävästi lammasaivo?
Anonyymi kirjoitti:
Voidako sine yrite kirjota ymmäretävästi lammasaivo?
Joku kysyi ,asioita .joista suomalaiset eivät puhu .minä kirjoitin ,Sisällissota Suomessa
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Joku kysyi ,asioita .joista suomalaiset eivät puhu .minä kirjoitin ,Sisällissota Suomessa
Puhuva vei kirjotava? Sine ei jummärä suomi riitävä eroa?
Anonyymi kirjoitti:
Puhuva vei kirjotava? Sine ei jummärä suomi riitävä eroa?
Olen varma sinä et ymmärsi
juokse karkuun .pelkuri ase paeta- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Suomi kulttuuri ,ei halua puhua tai voi sanoa ei halua muistuta
Mutta Venäjällä keskustellaan mielellään Katynin joukkomurhista vuonna 1940?
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Olen varma sinä et ymmärsi
juokse karkuun .pelkuri ase paetaMannerheim olla sodomiitti mies
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Venäjällä keskustellaan mielellään Katynin joukkomurhista vuonna 1940?
Sodat perustuvat tuloksiin .,eivät taisteluihin -vaikka toivon Venäjä palauta kaikki mitä ´vietin Suomessa
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim olla sodomiitti mies
En puhun suomen politiikasta .ei kommenttia
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
En puhun suomen politiikasta .ei kommenttia
Hän homoilla myös politiikka. se ei tabu suomessa.
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Olen varma sinä et ymmärsi
juokse karkuun .pelkuri ase paetaMinne pakeni pelkuriase ?
Mite sine tarkota? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän homoilla myös politiikka. se ei tabu suomessa.
Näyttö puuttuu siitäkin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän homoilla myös politiikka. se ei tabu suomessa.
Ja höpö höpö!

Äitiskö sano?
- Anonyymi
Piilohomoilla on sama onkelma kuin oli Mannerheimillakin...
- Anonyymi
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona!"Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero "
Länsimaissa vapauksiin kuuluvat oletuksena myös sukupuolivähemmistöjen oikeudet.
"Siihen Tiltu ei kykene"
Sitä ei putinismia tajuamattaan matkiva nationalisti-alkoholisti kykene tajuamaan ja siksi voitkin kiireesti muuttaa pois Suomesta. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero "

Sitä ei putinismia tajuamattaan matkiva nationalisti-alkoholisti kykene tajuamaan ja siksi voitkin kiireesti muuttaa pois Suomesta. :)Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona!"Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero "
Länsimaissa kaikkiin vapauksiin kuuluvat oletuksena myös sukupuolivähemmistöjen oikeudet.
"Siihen Tiltu ei kykene"
Sitä ei putinismia tajuamattaan matkiva nationalisti-alkoholisti kykene tajuamaan ja siksi voitkin kiireesti muuttaa pois Suomesta. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero "
Länsimaissa kaikkiin vapauksiin kuuluvat oletuksena myös sukupuolivähemmistöjen oikeudet.
"Siihen Tiltu ei kykene"
Sitä ei putinismia tajuamattaan matkiva nationalisti-alkoholisti kykene tajuamaan ja siksi voitkin kiireesti muuttaa pois Suomesta. :)Suomalainen asuu toki kotimaassaan Suomessa eikä hänen tarvitse "tajuta" mitään Putinismia! Sille ei ole sijaa Suomessa! Venäjälle se toki hyvin mahtuu kun samalla romuttaa koko viritelmän!
- Anonyymi
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos kerta TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!- Anonyymi
Turha toistelu (31) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha toistelu (31) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Oletko sinä kyseinen "henkilö"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä kyseinen "henkilö"?
Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE.
- Anonyymi
On kummallista, että tästä aiheesta ei sotilaspiireissä puhuta avoimesti
- Anonyymi
Sinun mielestäsi siitä pitäisi puhua ”jatkuvasti”?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun mielestäsi siitä pitäisi puhua ”jatkuvasti”?
Miksi ei ? En halua vähätellä Mannerheimin merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei ? En halua vähätellä Mannerheimin merkitystä.
Ei se ole millään tavalla ”kielletty aihe”! Olet vallan mainiosti voinut puhua siitä 5 vuotta putkeen etkä ole ’tippunut ikkunasta’!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole millään tavalla ”kielletty aihe”! Olet vallan mainiosti voinut puhua siitä 5 vuotta putkeen etkä ole ’tippunut ikkunasta’!
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!Täysin turha toistelu (32) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!Täysin outo toistelu (32) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin outo toistelu (32) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Eli sinä olet kyseinen henkilö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä olet kyseinen henkilö?
Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!!
- Anonyymi
Mannerheimin homous on historiatieteen olennaisimpia aihealueita, voidaan sanoa, että suorastaan sen kulmakivi.
- Anonyymi
Käytettiinkö Mannea välskärin pakeilla tuon kuuman yön jälkeen?
Peräreikää saattoi vähän kuumottaa!- Anonyymi
Näyttö väitteeltäsi puuttuu tyystin!
- Anonyymi
” Miksi Mannerheimin homous on kielletty aihe”
Kerrotko, että millä perusteella pidät aihetta kiellettynä vaikka olet itse pitänyt aihetta esillä palstalla jo yli 5 vuotta päivittäin ja parhaimmillaan jopa 11:ssa samansisältöisessä keskustelussa?
Ei vaan kuulosta kovin ”kielletyltä”?- Anonyymi
Taas sepittelet asioita hatusta. Sinun ongelmasi on aina ollut, ettei sinulla ole koskaan NÄYTTÖÄ ja TODISTEITA väitteillesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sepittelet asioita hatusta. Sinun ongelmasi on aina ollut, ettei sinulla ole koskaan NÄYTTÖÄ ja TODISTEITA väitteillesi.
Sinun pitäisi ottaa ne verenpainelääkkeesi ja sulkea internettiyhteytesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun pitäisi ottaa ne verenpainelääkkeesi ja sulkea internettiyhteytesi.
Ei sekään tuo TODISTEITA ja NÄYTTÖÄ väitteillesi.
- Anonyymi
Asia on Suomen historian ruskea täplä.
- Anonyymi
Pöllön silmä
- Anonyymi
Ja Tiltu on se ”ruskea täplä” Suomessa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Tiltu on se ”ruskea täplä” Suomessa!
Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi, mielenterveysongelmistasi ja traumoistasi. Mannerheim oli/on meidän kaikkien suomalaisten kansallishomo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi, mielenterveysongelmistasi ja traumoistasi. Mannerheim oli/on meidän kaikkien suomalaisten kansallishomo.
Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi!!
Sinulla ei ole minkäänlaisia länsimaisia käytöstapoja olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi!!
Sinulla ei ole minkäänlaisia länsimaisia käytöstapoja olemassa.Oletko sinä se irstaileva isoisä?
- Anonyymi
Mannerheim muistetaan lähinnä Haminan kadettikoulussa tapahtuneista homosteluista.
- Anonyymi
Vain sinä niitä muistelet, mutta senkin vailla näyttöä!

Ne Haminan homostelut ovat piirtyneet kansakunnan muistiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne Haminan homostelut ovat piirtyneet kansakunnan muistiin.
VAIN SINUN MUISTIISI ja aivan pakkomielteen tasolla! Kukaan muu ei tuo todistamatonta väitettä päivittäin esiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VAIN SINUN MUISTIISI ja aivan pakkomielteen tasolla! Kukaan muu ei tuo todistamatonta väitettä päivittäin esiin!
Oliko Mannerheim homofiilin luona yötä? Oliko kyseinen homofiili ennalta kiellettyä seuraa?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Mannerheim homofiilin luona yötä? Oliko kyseinen homofiili ennalta kiellettyä seuraa?
Haminan kadettikoulussa tapahtuneet homostelut ovat suomalaisen historiantutkimuksen peruskivi.
- AnonyymiUUSI
"Yhdelle henkilölle Mannerheimin homous on todistetusti aiheuttanut pahoja traumoja. Tämä henkilö kehuskelee viettävänsä kaikki lomamatkatkin (mukaan lukien lentokoneestakin) kirjoittelemalla keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta. Normaali ihminen ei vietä lomamatkaansa kirjoitellen keskustelupalstoille omasta ja Mannerheimin homoudesta! Henkilö on kirjoitustensa perusteella moraalisesti hairahtanut, irstas isoisä, joka ajelee lapsenlapsiaan. Tämän henkilön lapsuudessa kokemat ikävät asiat voivat osaltaan selittää hänen "erikoisen" käytöksen."
"Kun luet edelläolevan kappaleen niin mieti itse! Et puhu siinä marskista vaan minusta! Minä EN OLE OTSIKON AIHE!"
HUOM. YMMÄRRÄTHÄN, ETTÄ TUO ON SINUN OMAA TEKSTIÄSI ELI SINÄ OLET SEN ITSE KIRJOITTANUT!
Jos TUNNISTAT itsesi ja TIEDOSTAT traumasi, mikset hakeudu ammattiauttajalle!? Keskustelupalstoille kirjoittelu, eritoten Mannerheimin homoudesta, vain pahentaa ongelmaasi!Apua on saatavilla, vaikkakin sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toivoton!- AnonyymiUUSI
Toistelu (36) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toistelu (36) jatkuu vaikka en tunne mitään traumoja ja sinä olet pelkkä trolli etkä mikään lääkäri.
Sinä siis olet kyseinen "henkilö"?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis olet kyseinen "henkilö"?
Kyllä olen.
- AnonyymiUUSI
Kai-kansaa oli marsalkka.
- AnonyymiUUSI
Toteen näyttämätön väite!
- AnonyymiUUSI
mannerheim ei ollut mikään hikinen homo!
Hän oli aikansa tyyliin sodomiitti ja miehimys!
Sitä on turha "Isoisän" yrittää traumojensa alta kieltää! - AnonyymiUUSI
Ei heteromies mene tunnetun homofiilin luokse yöksi ja Mannerheimia oli vielä erikseen kielletty menemästä tämän tunnetun homofiilin seuraan.
- AnonyymiUUSI
Luontohan se tikanpojan puuhun ajaa!
Ketjusta on poistettu 133 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100