Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismäärien korotukset koskevat pääasiassa terveydenhuollon maksuja, mutta osa korotuksista kohdistuu myös sosiaalipalvelujen maksuihin.
Pääsääntöisesti perusterveydenhuollon maksuja korotetaan 22,5 prosentilla ja erikoissairaanhoidon maksuja 45 prosentilla.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan korotukset painottuvat erikoissairaanhoitoon, mutta korotukset on kuitenkin kohdistettu laajasti asetuksessa säädettyihin terveydenhuollon asiakasmaksuihin, jotta korotukset ja maksut pysyisivät jatkossakin mahdollisimman kohtuullisina kaikissa terveyspalveluissa.
Osa tehdyistä korotuksista kohdistuu myös sosiaalipalvelujen maksuihin, esimerkiksi lyhytaikaisen laitoshoidon maksua sovelletaan myös sosiaalihuollon lyhytaikaisessa laitospalvelussa.
Asiakasmaksujen korotus perustuu hallitusohjelmaan ja kehysriihen päätöksiin. Korotuksilla tavoitellaan yhteensä 150 miljoonan euron säästöä julkiseen talouteen.
Suomalaiset saavat taas tuta oikeistohallituksen arvomaailman. Sotepalvelut paskaksi, satoja miljoonia euroja Kelakorvaukset pörriäisten omistajien osinkoihin ja sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksut tappiin.
Kela-korvaukset nousivat – Terveysfirmoilta 15 % korotukset hintoihin
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b9ec84cd-a909-4fb4-8ca2-17223c6b2570
"Kansalaisten kukkarossa nousseet Kela-korvaukset eivät juuri näy, koska terveyspalveluyhtiöt ovat nostaneet hintojaan. Tämä on vastoin Orpon hallituksen tavoitteita."
OrpoPurra nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut pilviin, nousevat 22,5%:lla ja 45%:lla
68
524
Vastaukset
- Anonyymi
Pelkkiä sekopäitä täynnä koko hallitus.
- Anonyymi
Orpo kehui sotea EU:lle ja käyttää sitä poliittisena aseena täällä.
Oppositio nauroi hallituksen sotea kehuvalle EU-paperille – huijaatteko suomalaisia vai Brysseliä, SDP:stä kyseltiin
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/oppositio-nauroi-hallituksen-sotea-kehuvalle-eu-paperille-huijaatteko-suomalaisia-vai-brysselia-sdpsta-kyseltiin/ - Anonyymi
Yle: Hallitus nostaa maksuja terveydenhuollossa: näin paljon käynti terveyskeskuksessa voi maksaa
https://yle.fi/a/74-20114489
"Päätöksen myötä alueet voivat peria asiakasmaksuja 150 miljoonaa euroa enemmän joka vuosi.
Hallitus korottaa asiakasmaksujen enimmäismääriä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Käynti esimerkiksi terveyskeskuksessa voi kallistua ensi vuoden alusta yli viidellä eurolla noin 28 euroon. Sairaalan poliklinikkamaksuun tulee noin 20 euron korotus, jonka jälkeen maksu on vajaa 70 euroa.
Maksut nousevat perusterveydenhuollossa pääosin 22,5 prosenttia. Erikoissairaanhoidossa nousu on 45 prosenttia.
Maksujen kasautumiselta suojaavaa maksukattoa ei koroteta. Korotuksia on tehty etenkin erikoissairaanhoitoon, jotta vaikutukset olisivat tasaisempia eri tuloryhmissä, esitystä perusteltiin aiemmin.
Iso osa hyvinvointialueista on pitänyt perimänsä asiakasmaksut enimmäismäärien mukaisina. Alueet voivat periä jatkossa 150 miljoonaa euroa enemmän asiakasmaksuja joka vuosi."
Koko ajan revitään enemmän maksuja. - Anonyymi
Kohdistuu pienituloisiin, THL sanoo
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut aiemmin, että asiakasmaksujen nostaminen vaikuttaa etenkin pienituloisiin.
– Palvelutarve on keskimääräistä suurempi esimerkiksi työttömillä ja eläkeläisillä, ja hyvätuloiset henkilöt käyttävät muita useammin yksityisiä palveluja, THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervola sanoi kesällä julkaistussa tiedotteessa.
THL:n mukaan on tiedossa, että asiakasmaksujen taso vaikuttaa palvelujen käyttöön etenkin perusterveydenhuollossa. Siitä ei ole olemassa tutkimusta, mitä vaikutuksia käymättä jääneillä terveyskeskuskäynneillä olisi.
– Jos asiakkaiden terveysongelmien hoito lykkääntyy maksujen takia, terveysongelmat voivat pahentua ja sairauksien hoito tulee entistä kalliimmaksi myöhemmässä vaiheessa, Tervola arvioi tuolloin.
Yllättikö jonkun että OrpoPurran toimet kohdistuvat eniten pieni- ja matalatuloisten kyykyttämiseen? - Anonyymi
Onkohan hallitukselta unohtunut valtion velvollisuudet kansalaisia kohtaan. Hyvinvointi valtiota ajetaan urakalla alas, mutta omiin etuihin ei kosketa. Pörriäisille annetaan ne rahat mitkä kuuluisi julkisille, sinnehän ne siirtää vaikeimmat potilaat, kun ovat ensin rahastaneet.
- Anonyymi
Hallitus esittää, että lääkkeiden alkuomavastuu nostetaan nykyisestä 50€:sta 70€:oon. Lääkkeiden alv nostetaan 10%:sta 14%:iin. Viime vuonna sopivasti jo nostettiin lääkekulukattoakin, ja nyt on leikattu vähäosaisten sosiaalitukia sadoilla euroilla vuodessa. Köyhiä ihmisiä halveksien tämä nelikko 🦇🦇🦇🦇 tekee julmaakin julmempaa työtään. Koko nelikon työskenlystä näkee selvästi, että rahat jaetaan rikkaille terveysjäteille joidenka osakkaita saattavat itse olla. Puheet turhista käynneistä TK:ssa on puutaheinää, kun puhelimessa keskusneiti jo tekee diagnoosin, että olet terve, vaivasi ei tarvitse lääkäriä.
- Anonyymi
Kaikki mihin tämä kauhukabinetti koskee, muuttuu paskaksi. "Taksiuudistukset" läpi yhteiskunnan.
- Anonyymi
Vaikka kuinka itkette niin siitä huolimatta hyvinvointivaltiomme romutetaan, eikä edes Sanna pysty sitä pelastamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kuinka itkette niin siitä huolimatta hyvinvointivaltiomme romutetaan, eikä edes Sanna pysty sitä pelastamaan.
Sitähän te koksupersut yritätte, toivottavasti kansan ja isänmaan etu lopulta taas kerran voittaa pimeyden työt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo kehui sotea EU:lle ja käyttää sitä poliittisena aseena täällä.
Oppositio nauroi hallituksen sotea kehuvalle EU-paperille – huijaatteko suomalaisia vai Brysseliä, SDP:stä kyseltiin
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/oppositio-nauroi-hallituksen-sotea-kehuvalle-eu-paperille-huijaatteko-suomalaisia-vai-brysselia-sdpsta-kyseltiin/Kiistely viime hallituskaudella päätetystä sote-uudistuksesta nousi pääosaan, kun eduskunta sai Petteri Orpolta (kok.) pääministerin ilmoituksen EU:n vaatimasta Suomen keskipitkän aikavälin taloussuunnitelmasta.
Oppositiosta erityisesti SDP:n edustajat tarttuivat puheenvuoroissaan siihen, että suunnitelmassa kuvaillaan sote-uudistusta paikoin myönteiseen sävyyn. Tekstissä muun muassa sanotaan, että monella mittarilla palvelut ovat parantuneet ja että rahoitusmalli luo hyvinvointialueille kannustimen tehostaa toimintaansa.
– Kumpaa tässä nyt pitää uskoa, teidän kirjoittamaanne suunnitelmaa vai teitä? Todella tilanne on se, että täällä Helsingissä te haukutte sote-uudistusta ja Brysseliin menette sitä kehumaan, SDP:n Joona Räsänen sanoi täysistunnossa.
Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ovat useasti arvostelleet sote-uudistusta, josta päätettiin Sanna Marinin (sd.) pääministerikaudella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yle: Hallitus nostaa maksuja terveydenhuollossa: näin paljon käynti terveyskeskuksessa voi maksaa
https://yle.fi/a/74-20114489
"Päätöksen myötä alueet voivat peria asiakasmaksuja 150 miljoonaa euroa enemmän joka vuosi.
Hallitus korottaa asiakasmaksujen enimmäismääriä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Käynti esimerkiksi terveyskeskuksessa voi kallistua ensi vuoden alusta yli viidellä eurolla noin 28 euroon. Sairaalan poliklinikkamaksuun tulee noin 20 euron korotus, jonka jälkeen maksu on vajaa 70 euroa.
Maksut nousevat perusterveydenhuollossa pääosin 22,5 prosenttia. Erikoissairaanhoidossa nousu on 45 prosenttia.
Maksujen kasautumiselta suojaavaa maksukattoa ei koroteta. Korotuksia on tehty etenkin erikoissairaanhoitoon, jotta vaikutukset olisivat tasaisempia eri tuloryhmissä, esitystä perusteltiin aiemmin.
Iso osa hyvinvointialueista on pitänyt perimänsä asiakasmaksut enimmäismäärien mukaisina. Alueet voivat periä jatkossa 150 miljoonaa euroa enemmän asiakasmaksuja joka vuosi."
Koko ajan revitään enemmän maksuja.Liian korkeat hinnat pienituloisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan hallitukselta unohtunut valtion velvollisuudet kansalaisia kohtaan. Hyvinvointi valtiota ajetaan urakalla alas, mutta omiin etuihin ei kosketa. Pörriäisille annetaan ne rahat mitkä kuuluisi julkisille, sinnehän ne siirtää vaikeimmat potilaat, kun ovat ensin rahastaneet.
Hävytöntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki mihin tämä kauhukabinetti koskee, muuttuu paskaksi. "Taksiuudistukset" läpi yhteiskunnan.
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo kehui sotea EU:lle ja käyttää sitä poliittisena aseena täällä.
Oppositio nauroi hallituksen sotea kehuvalle EU-paperille – huijaatteko suomalaisia vai Brysseliä, SDP:stä kyseltiin
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/oppositio-nauroi-hallituksen-sotea-kehuvalle-eu-paperille-huijaatteko-suomalaisia-vai-brysselia-sdpsta-kyseltiin/Joo.
- Anonyymi
Lääkkeiden alv:nkin ne nostaa 😖
- Anonyymi
Perkele!
- Anonyymi
Samaan aikaan rahaa annetaan lisää yksityisille terveysjäteille, jotka ovat korottaneet maksujaan.
- Anonyymi
aivan... Tässä tätä RKP-Kokoomus-persujen ihanne Suomea:
- - Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa
- muuttujina Vuosi ja Tiedot:
VUOSI 2022:
-------------------------------------------------------------------
- Henkilöstö 308 803
- Liikevaihto (miljoonaa euroa) 130 073 miljoonaa euroa (= 130 MILJARDIA euroa - ELI ENEMMÄN KUIN KOKO SUOMEN VALTION TULO- JA MENOARVIO.)
- Yhtiöiden lukumäärä 5 306
- Liikevaihdon osuus (prosenttia kaikista yrityksistä Suomessa) 23,4
- Henkilöstön osuus (prosenttia Suomen yrityksistä) 20,6
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ulkoy/statfin_ulkoy_pxt_13ws.px/table/tableViewLayout1/
.....
- ... Näin ulkomaille katoaa Suomesta rahat...
Taitaisi olla aika lopettaa PurraUrpojen natsihallitus ja saada tilalle asíallinen oman kansamme puolella oleva hallitus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aivan... Tässä tätä RKP-Kokoomus-persujen ihanne Suomea:
- - Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa
- muuttujina Vuosi ja Tiedot:
VUOSI 2022:
-------------------------------------------------------------------
- Henkilöstö 308 803
- Liikevaihto (miljoonaa euroa) 130 073 miljoonaa euroa (= 130 MILJARDIA euroa - ELI ENEMMÄN KUIN KOKO SUOMEN VALTION TULO- JA MENOARVIO.)
- Yhtiöiden lukumäärä 5 306
- Liikevaihdon osuus (prosenttia kaikista yrityksistä Suomessa) 23,4
- Henkilöstön osuus (prosenttia Suomen yrityksistä) 20,6
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ulkoy/statfin_ulkoy_pxt_13ws.px/table/tableViewLayout1/
.....
- ... Näin ulkomaille katoaa Suomesta rahat...
Taitaisi olla aika lopettaa PurraUrpojen natsihallitus ja saada tilalle asíallinen oman kansamme puolella oleva hallitus.noilla sadoillatuhansilla miljoonilla olisi varaa kustantaa koko suomen köyhille asunnot ja palvelut.
Mutta sitä fasistihallitus ei tee
- Anonyymi
Ainakin tiedämme ketä syyttää, kun huomataan tämän aiheuttavan vain kustannusten kasvua. Lähes kaikki hallituksen säästöt ovat kääntyneet menojen kasvuksi.
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Säästöjen aiheuttama kustannusten kasvun räjähtäminen ei voi tulla hallitukselle yllätyksenä, sillä asiantuntijat ovat useaan otteeseen varoittaneet seurauksista.
- Anonyymi
Vaihtakaa se hallitus nyt äkkiä ennen kun ne privatisoi sadevedenkin.
- Anonyymi
Joo.
- Anonyymi
Pitäähän muhi sioille jotain jäädä nostettavaksi .
- Anonyymi
Hallitus pelaa yksityisten terveysjättien pussiin. Voitot tilitetään ulkomaille. Pyöröovet pyörii.
Hallitus nousi valtaan pelottelemalla rahoitusvelalla. Sitä eivät ole saaneet hallintaan – pänvastoin. Kansanterveyden ja palveluiden romuttaminen on vielä pahempaa velan muotoa: reaalista velkaa. - Anonyymi
Käsi ylös kuka yllättyi siitä, että kun yksityisille pörriäisille maksettu Kela-korvaus nousee, niin se valuukin hintoihin eikä asiakkaan eduksi?
Onko Orpo ja Purra sysityhmiä vai epärehellisiä kun väittivät että näin ei käy?
Vai molempia - eihän tyhmyys, ilkeys ja epärehellisyys toisiaan pois sulje.- Anonyymi
Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Ei mikään yllätys, mutta se yllättää jokaikinen kerta, miten nimenomaan oikeistoryhmissä on tällainen täysin järjestelmällisen systemaattinen typerä ja suorastaan vaarallinen ajattelumalli, kun he luulevat, että yksityiset yritykset pitäisi hintansa samoina kun valtio avokätisesti laittaa tarjolle satoja miljoonia tai miljardeja.
Ei näin ole koskaan käynyt, eikä missään muuallakaan, joka kerta kun oikeistohallitus huutelee suureen ääneen dynaamisia vaikutuksia, ja suorastaan LAHJOITTAA rahaa johonkin yksityisen yritystoiminnan päätösvallassa olevalle sektorille saadakseen aikaan enemmän palvelua tai enemmän työpaikkoja tai enemmän..... niin jokaikinen kerta se lopputulos on se, että se hallituksen suorastaan naiivilla ajatuksella lisätty raha siirtyy heti niiden yksityisten yritysten hinnoitteluun siten, että mitään uusia työpaikkoja ei tule ja mitään parempia tai laadukkaampia palveluita ei tule, vaan lopputulos on ainoastaan se että halliituksen lahjoittelema raha imuroidaan sellaisenaan pois suoraan niiden yksityisyritysten osinkoihin.
Ihan samalla tavalla Sipiläkin aikanaan kovasti huuteli yhteisöveron alennuksesta dynaamisia vaikutuksia, ja mitenkä asiassa kävi yrityksethän vaan laittelivat tuonkin rahan osakkeenomistajiensa taskuihin ilman että mitään sen kummempaa "dynaamista vaikutusta" tuli. Jotain pientä tapahtui, mutta suuruusluokka oli jotain sellaista että odotettiin 800 miljoonan euron muutosta mutta todellisuudessa tuli vain 100 miljoonan euron muutos, eli yhteiskunta tärvelee verovaroja sellaisiin alennuksiin, jotka eivät tee sitä mitä niiden alennusten on ajateltu tekevän.
Hallituksella pitää olla käytössään yksityiskohtaisempia keinoja varmistaa se että nuo veroalennukset ja muut verotuet voidaan tarkemmin kohdentaa sillä tavoin että lopputulos on sitä mikä on ollut tavoitteena. Jos yksitysyrityksille annetaan päätösvalta rahojen käytöstä, ne tulevat aina poikkeuksetta optimoimaan omat talousasiansa siten että rahat pumpataan osakkeenomistajien taskuun ja niiden teho esim. investointien lisäämisessä jää hyvin heikoksi.
Kilpailua lisää yritysten kesken, kuka käyttää tehokkaimmin ne rahat, vain niitä palkitaan.
Jospa oikeistohallitukset pikkuhiljaa nyt ottaisivat jo opikseen, että valtion jakama raha ei mene niihin tarkoituksiin mihin ne halutaan kohdentaa, jos ei hallitus todella tarkoin varmista niille rahoille myös ehtoja jolla se kohdentaminen varmistetaan paremmin. - Anonyymi
satanisteja, vapaamuurareja, fasisteja?
voiko heiltä mitään järjellistä koskaan odottaakaan...?
- Anonyymi
Tällä tavallahan se suomi saadaan nousuun, kun revitään viimeisetkin roposet pienituloisilta. Kyllä tämän hallituksen päätökset ovat ajamassa Suomea suden suuhun. Heikoiten toiminut hallitus kautta aikojen. Toivottavasti kansa herää seuraavissa vaaleissa.
- Anonyymi
Yksityisellä käynti halpeni ja nyt julkinen kallistuu. Huomaa hyvin kenen edusta ja terveydestä välitetään.
- Anonyymi
Tässähän ollaan hienosti ajamassa julkinen terveydenhuolto alas, kun terveydenhuoltoa käyttävillä ole enää varaa käydä siellä. Saadaan pienituloiset tilanteeseen, missä pohditaan, että onko varaa syödä, maksaa vuokra vai käydä lääkärissä. Ottaa minkä vaan pois, niin ei siitä ainakaan työkuntoiseksi tule. Jenkkien mallia haikaillaan eli vakuutusyhtiöiden sekä yksityisten terveyspalvelujen tuottoja kasvatetaan. Kohta varmaan täytyy kysyä hädässä olevilta, että "Onko sulla varaa ambulanssiin?", ennen kuin soittaa hätänumeroon...
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus.
- Anonyymi
Samaan aikaan hallitus työntää rahaa yksityiselle terveydenhuollolle 500 milj euroa, ja firmat nostavat hintojaan. Nyt tehdään julkista terveydenhuoltoa potilaille kalliimmaksi. Hallitus haluaa, että potilaat - ja lääkärit - siirtyvät yksityisille. Järkyttävä kehitys.
- Anonyymi
Faktaa.
- Anonyymi
Orpon hallituksen toimista on kadonnut viimeinenkin ihmisyyden jäänne. Nyt vedetään puhtaalla rahanpalvonnan ideologialla. Se parhaiten nauraa, jolla on terveysfirmojen osakkeita.
- Anonyymi
No kun se yksityisellä käynti nimenomaan ei halventunut sekään.
- Anonyymi
Yksityiset terveysfirmat nostivat taksojaan 15prosenttia.
- Anonyymi
Mulla ei ole varaa mennä lääkäriin. Menen sitten ruumisautolla. Tulee säästöä.
- Anonyymi
Ok.
- Anonyymi
Suomesta alkaa olla rahat loppu...
- Anonyymi
höpöhöpö-
KÖYHILTÄ on rahat loppu-
... mutta rikkailla riittää millä mällätä enemmän kuin koskaan- juurihan Purra jakoi helle 20000 miljoonaa euroa velkarahaa.... !!!
- Anonyymi
Ihan oikein on, köyhät saavat kuollakin koska he eivät tuo tälle heimolle mitään lisäarvoa. Ja elämässään menestyneet ihmiset pystyvät helposti tuon korotuksen maksamaan.
- Anonyymi
Huutelee palstaporvari tuhnussaan.
- Anonyymi
Omien kokemusten mukaan julkisen puolen terveydenhuolto on ollut, jos nyt ei ihan ilmaista, niin kuitenkin ihan kohtuullisen edullista. Käyttöä on toki ollut hyvin harvakseltaan, käyntien välissä useita vuosia, mutta aina silloin kun on ollut ihan oikea todellinen tarve, ja ovat osanneet hoitaa eri vaivat ihan hyvin.
En pidä sitä välttämättä ihan huonona asiana, jos myös julkinen puoli joutuu hakemaan suuremman osan rahoituksestaan verovarojen sijasta asiakasmaksuina, mutta varmasti on oltava tarkkana siitä, miten ne maksujen korotukset tarkalleen kohdennetaan.
Vaikea sanoa paljonko itse olisin voinut maksaa enemmän esim. hammashoidosta ja kirurgisista toimenpiteistä ilman ongelmiin joutumista, mutta sellainen tuntuma olisi että esim. 20% korotus tuskin aiheuttaisi suurtakaan ongelmaa.- Anonyymi
"sellainen tuntuma olisi että esim. 20% korotus tuskin aiheuttaisi suurtakaan ongelmaa"
Tämä tietenkin sillä varauksella että omat tulot eivät heikkene entisestään, ja Orpon hallituksen toimissa on melko iso riski sille että niinkin voi käydä, jolloin 20% korotus terveydenhuollon maksuihin tarkoittaa sitten jo selvästi suurempaa lovea lompakkoon jos samalla maksukykyäkin heikennetään. - Anonyymi
Minulla on 2. kertaa vuodessa kontrolli keskussairaalan silmäkeskukseen , jos kysymyksessä on pelkkä silmänpaineiden mittaus, niin esim. 70 € tuntuu kohtuuttomalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"sellainen tuntuma olisi että esim. 20% korotus tuskin aiheuttaisi suurtakaan ongelmaa"
Tämä tietenkin sillä varauksella että omat tulot eivät heikkene entisestään, ja Orpon hallituksen toimissa on melko iso riski sille että niinkin voi käydä, jolloin 20% korotus terveydenhuollon maksuihin tarkoittaa sitten jo selvästi suurempaa lovea lompakkoon jos samalla maksukykyäkin heikennetään.Kyllä.
- Anonyymi
Kannattaisi varmaan kysellä suoraan asiakkailta, millaisia hintakorotuksia heidän maksukykynsä kestää, ja minkälaisissa toimenpiteissä. Suurin osa asiakkaista varmasti tajuaa tilanteen, ja vastaukset korotusten kohtuullisuuksista selviää helposti.
- Anonyymi
Jos tehdään kovia hintakorotuksia, sitten on varmistettava myös se että laskut voi maksaa pienemmissä erissä, jonkin 270 euron hintaisen kirurgisen operaation hinnan nousu vaikkapa 420 euroon voi jo olla monelle vähän liian kova paukku kerralla maksettavaksi.
- Anonyymi
2014 minulla oli keskussairaalassa kaihileikkaus ja toinenkin, terve silmä operoitiin samalla tavalla keinomykiön laitolla; ne tulivat yhteensä maksamaan hieman yli 200 euroa.
Varsin kohtuullista mutta entäpä pian?? - Anonyymi
Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi
Kokoomus Orpon porvarihallituksen ministerit ovat nihilistejä.
- Anonyymi
Kun nostetaan hintoja, turhat terkkarikäynnit jää pois ja hoitamitoitus korjaantuu kuin itsestään.
- Anonyymi
Ei nykyään enää pääse lääkäriin jos ei ole oikeasti sairas.
- Anonyymi
200 vuotta sitten oli pikkusen heikommat julkiset palvelut
- Anonyymi
Tässäkin ketjussa taas kerran aletaan vetoamaan siihen, että vähävarainen ei voi enää mennä lääkäriin ja ei pysty ostamaan lääkkeitä korotuksien jälkeen. Kyllä hän voi mennä lääkäriin ja voi ostaa lääkkeetkin, koska ne saa takaisin toimeentulotukena.
- Anonyymi
Älä yleistä. Ei se noin yksiviivaista ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä yleistä. Ei se noin yksiviivaista ole.
Kyllä se vaan pitää paikkansa, että vähävarainen saa tt-tukena sairaanhoidon, jos kerta omat varat eivät riitä. Uskoisin, että etenkään iäkkäämmät ihmiset eivät tiedä oikeuksiaan ja siksi eivät osaa hakea heille kuuluvaa etuutta.
- Anonyymi
Yksityistä lääkärihoitoa ei välttämättä saa toimeentulotukena takaisin.
Käytännöt saattaa ehkä vaihdella, mutta tt-tuen varaan joutuneilla ei välttämättä ole varaa arvuutella saako laskuista rahat takaisin tai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityistä lääkärihoitoa ei välttämättä saa toimeentulotukena takaisin.
Käytännöt saattaa ehkä vaihdella, mutta tt-tuen varaan joutuneilla ei välttämättä ole varaa arvuutella saako laskuista rahat takaisin tai ei.Juuri näin.
- Anonyymi
Mutta kunniakansalaisille kaikki on ilmaista.Kyllä sossu hoitaa.Lisää lappaa populaa ovista ja ikkunoista.Kalliiksi käy,tämä jo idioottimainen suvaitsevaisuus.Rahaa kyllä piisaa,3 miljardia on mennyt jo Ukrainnan tukeen.Orpon idiotismi ajaa väkisin tunnin junaa,miljardi investointi tuokin.Täysin idioottimaista politiikkaa,mutta sitähän se on ollut jo 20 vuotta.Kyllä Suomessa on Euroopan osaamattomimmat harjoittelijat poliitikkiona.Eikö noita täysin osaamattomia tolloja,saa mihinkään vastuuseen tekosistaan.Suomen totaalisesta alasajosta.Omia etujaan nuo ainoastaan ajavat,eivät osallistu millään tavoin talkoisiin,joita kansalaisilta vaativat.Kyllä näin pienessä maassa 50 kansanedustajaa,riittää vallan mainiosti.Avustajia aivan liikaa.Kyllä siinä on sellainen Lois lauma etuineen,että kalliiksi tulee yhteiskunnalle.Jos alettaisiin se siivoaminen ja säästöt,sieltä omasta pesästä ja puolitettaisiin se palkka ja poistettaisiin ne järjettömät, eläke ja loma edut.Tietysti jos osaisivat asiansa,olisivat ehkä ansaineet palkkansakin.Mutta ei näillä meriiteillä,palkat puolitettava välittömästi.Mistä näille maksetaan ylisuuria palkkoja,täydestä osaamattomuudesta?
Vientivetoinen palkka malli,myös näille,jos ei tulosta niin ulos ja vaihtoon. - Anonyymi
Taseet töihin ja Uniper ostoon, se oli älynväläys. Fortum ostaa itseään isomman yrityksen....on kyllä puuhastelijoita Suomessa.
- Anonyymi
Vain ulkomaalaisella Suomeen tuotetulla kela-turistilla on kaikki ilmaista,
kuten terv. huolto !!
Tilanne on oikeastaan karmea.
Sama tulonsiirto huijjaus on myös eu nato asioissa.
Nato ja eu vie rahat ja myös Suomessa harrastettu muu typerä idealismi politiikka.
-- Tiedätkös että esim. ulkomailta tuodut elätit, kela-turistit, aiheuttaa miljardien kulut !
Koska nämä kela lepo lomat Suomessa, täys ylläpidossa, niin ne kuluttaa jo yli 60 % Suomen sosiaalirahoista !!
- Että se harhainen ideologia, täysin älytön monikulttuuri-aate, se siis syö sinunkin pöydässäsi,
-- ja verotuksessa maksat, maksat. Hoopot pakko maksaa... ideologia harhoja.
Typerä politiikkaa aiheuttaa nämä miljardien kulut !! - Anonyymi
Tämäkin vielä.
- Anonyymi
Perussääntö on se, että taantumassa elvytetään, vaikka velkarahalla. Miksi Urpo-Orpon hallitus, joka muuten ottaa velkaa ennätysmääriä ja hassaa rahat Herra ties mihin, ei hae apupakettia EU:lta? Leikkauksilla on saatu aikaan noidankehä, josta ei ole ulospääsyä. Kekkonen oli oikeassa: kokoomus on pidettävä ulkona hallituksista.
- Anonyymi
Vahvoista välittävä Suomi!!!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216925Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562353- 1471887
- 891292
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa1001098Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91991- 72990
- 33873
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon165814