Niin paljon tuhoa Sannan hallitus sai aikaan, ettei todeksi usko. Jotenkin ymmärrän vihervasemmiston älämölökansankiihotuslokaamisstrategian, koska häpeän täytyy olla rajua. Jollainhan se täytyy peittää, eli narsistiseen ja sosiopaattiseen tyyliin pyritään vääristelemään valheilla ja vihanlietsomisella hallituksesta se "paha", jotta kansan kiukkuiset katseet kohdistuisi vähemmän oppositioon, missä se paha oikeasti mädättää. Näin se vain menee.
Talous paranee, totuudet paljastuu
16
105
Vastaukset
- Anonyymi
Muistatko vielä sitä häpeällistä oppositon toimintaa viimekaudella?
Puistattaa. Sitä naisvihan määrää. No nyt saatiin saksikäsi. Ja leikataan pienituloisilta, huonossa asemassa olevilta. Kaikki meidät halutaan jättää.
Vanhukset, sairaat, vammaiset, maahanmuuttajat, toki vain köyhät, työttömät,se reservi, joka laskee palkkoja ja lapset. jotka eivät tuota mitään.
Voi, voi, vaikka lopetetaan terveyskeskuksia, palveluita, kouluja ja kaikkea mikä on jotain yleishyödyllistä tehnyt, leikataan urheilusta, potilasjärjestöistä, vammaisten päiväkeskustoiminnasta, ei se riitä!
Otetaan taas ennätysvelkaa yli 12 miljardia.
Mutta eliitti on eliittiä. Ja empatia ei kuulu niitten sanavarastoon. Siellä puhuu raha.- Anonyymi
Miten voi "muistaa" jotain sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut? Kaikkea te vihavasemmisto itse keksi pienissä vihamielisissä päissänne? Se on vaan uskottava, ettei Goebbelsin opit enää toimi. Ei vaikka kuinka valehdellaan ja lietsotaan vihaa.
- Anonyymi
OrpoPurran hallituksen osaamaton talouspolitiikka on johtanut vain kurjuuden kasvuun.
Työttömyys kasvaa, verotulot vähenevät, velka kasvaa, konkurssit lisääntyvät, BKT pienenee. Syöksykierre alaspäin yhä kiihtyvällä vauhdilla jatkuu, eikä hallitus tee elettäkään sen pysäyttämiseksi.
Samaa oikeistolaista talouspolitiikkaa kuin "menetetyllä vuosikymmenellä" 2008-2019, jolloin BKT kasvoi 4% (muissa Pohjoismaissa: Ruotsi: 22 %, Tanska: 15 % ja Norja: 14 %).
Sotea ei kehitetä, vaikka tarkoitus oli organisaatiouudistuksen jälkeen paneutua soten kehittämiseen. Hallitus tekee kaikkensa että julkiset sotepalvelut loppuvat. Ja muutkin julkiset palvelut.
Kehtaavat vielä puhua hyvinvointivaltion säilyttämisestä kun toiminta keskittyy hyvinvointivaltion alasajoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OrpoPurran hallituksen osaamaton talouspolitiikka on johtanut vain kurjuuden kasvuun.
Työttömyys kasvaa, verotulot vähenevät, velka kasvaa, konkurssit lisääntyvät, BKT pienenee. Syöksykierre alaspäin yhä kiihtyvällä vauhdilla jatkuu, eikä hallitus tee elettäkään sen pysäyttämiseksi.
Samaa oikeistolaista talouspolitiikkaa kuin "menetetyllä vuosikymmenellä" 2008-2019, jolloin BKT kasvoi 4% (muissa Pohjoismaissa: Ruotsi: 22 %, Tanska: 15 % ja Norja: 14 %).
Sotea ei kehitetä, vaikka tarkoitus oli organisaatiouudistuksen jälkeen paneutua soten kehittämiseen. Hallitus tekee kaikkensa että julkiset sotepalvelut loppuvat. Ja muutkin julkiset palvelut.
Kehtaavat vielä puhua hyvinvointivaltion säilyttämisestä kun toiminta keskittyy hyvinvointivaltion alasajoon.Alasajoon, jonka Marinin hallitus aiheutti.
Liikennemerkkejä, lentämistä, puulämmityksen kieltoa kaikkea epäolennaista ja turve pois.
Naishallitus ei osannut
lisään edelliseeni! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten voi "muistaa" jotain sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut? Kaikkea te vihavasemmisto itse keksi pienissä vihamielisissä päissänne? Se on vaan uskottava, ettei Goebbelsin opit enää toimi. Ei vaikka kuinka valehdellaan ja lietsotaan vihaa.
Aivan, kääntävät kaiken OMAN tekemisensä muiden syyksi. Naurettavia sikoja, jotka pitäisi kaikki lahdata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alasajoon, jonka Marinin hallitus aiheutti.
Liikennemerkkejä, lentämistä, puulämmityksen kieltoa kaikkea epäolennaista ja turve pois.
Naishallitus ei osannut
lisään edelliseeni!Kepu Sipilän porvarihallitus aloitti liikennemerkkiuudistuksen.
- Anonyymi
Luuletko siis, että oppositio on kaikkien näiden leikkausten takana?
- Anonyymi
Luuletko ettei oppositissa olevilla ole mitään vastuuta viime hallituskaudestaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko ettei oppositissa olevilla ole mitään vastuuta viime hallituskaudestaan?
En luule enää mitään,kun Marinin säälittävä nihluaminen tuhosi kaiken. Miksi Antti Rinne ei saanut jatkaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En luule enää mitään,kun Marinin säälittävä nihluaminen tuhosi kaiken. Miksi Antti Rinne ei saanut jatkaa?
Porvari trolli on itse nihluaja.
- Anonyymi
Aivan totta.
- Anonyymi
Hienoa, että talous paranee. Olen eläkeläinen. Vielä ihan kotona asuva.
Olen jo siirtynyt kaikenlaisiin säästötoimiin selvitäkseni. En ole ostanut muuta kuin lääkkeet ja ruokaa. Olen kerännyt marjoja ja sieniä, ihan sen mitä nivelrikkoisilta raajoiltani olen kyennyt metsässä kyykkimään.
Joka päivä olen marja-aikana syänyt kaurapuuroa, ensin mustikoilla, nyt puolukoilla.- Anonyymi
Hyvä. on meitä sitten kaksi.
- Anonyymi
Kun työttömyys kasvaa ja talous supistuu, niin silloin persoikeistolaisen mielestä talous paranee.
Kokoomus tekee taas uuden ennätyksen velanottajana.- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Siksihän ne karkuun lähtiki ja voi miten ovat dementöituneet. Nauroin ääneen, kun katoin oppositioapinoiden "hyökkäyksiä". Ei ne kusipäät edes tajua, miten idiootteja ovat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1053674Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171950Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471747- 1031645
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4351592Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21520Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321456Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431220MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3641060