Mitä kuuluu yleissivitykselle?

Nykyään ei ole mikään pyhää, eikä millään mitään väliä.

Voidaan pukeutua mieheksi tai naiseksi ihan huvin vuoksi, syödään lakit ja pipot päässä ollaan kuin ellun kanat.

Ei tunneta mitään perusasioita maailmanhistoriasta, tai kulttuureista. Ei tiedetä mitä päätetään eduskunnassa ja mitä kaikkea voi lakialoitteessa vaatia. Ollaan niin fitun viksuja olevinaan, mutta todellisuudessa mistään ei ole viitsitty ottaa selvää.

Osataanko perunat keittää? vai vaan nuudelin päälle kaadetaan kuumaa vettä.

Joku tiesi kertoa, ettei meillä ole edes enemmistöhallitusta, kun sillä ei ole gallupeissa yli 50 % kannatusta.

Ollaanko me todella näin taantuneessa tilanteessa? Onhan tämä herranen aika järkyvttävää, että ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa zombeiksi. Tätäkö vihervassut todella haluavat? Omat aivot on jäädytettynä jätetty narikkaan.

Maahanmuuttajien tyhmyydestä kyllä huudetaan, mutta omaa pesää ei vaivauduta putsaamaan.
497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yleissivistykseen kuuluvaksi lasketaan yleensä myös oman äidinkielensä kirjoitustaito.

Äänestä

nyt on asiallinen avautus.
terveisin<<<<<<.sairaisin

Äänestä

Se. mitä tapahtui joella, jää joelle.

Äänestä

Kannattaa muistaa sekin, että ihan samat asiat, mitä sinulle ovat pyhiä eivät ole yhtä pyhiä kaikille muille ihmisille. Ihmiset ovat erilaisia, ja ihmisten erilaisuutta pitää oppia ymmärtämään ja kunnioittamaan. Ihmisten erilaisuus antaa uutta ajateltavaa meille kaikille.. , paitsi zombeille se saattaa olla ahdistuksen lähde. Joskus kannattaa tutkiskella omia asenteita, ettei iske ennenaikainen dementia. Podtmoderni maailma aktivoi uudistumaan, mutta myös ahdistaa. Se on elämää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyään ei ole mikään pyhää, eikä millään mitään väliä.

Voidaan pukeutua mieheksi tai naiseksi ihan huvin vuoksi, syödään lakit ja pipot päässä ollaan kuin ellun kanat.

Ei tunneta mitään perusasioita maailmanhistoriasta, tai kulttuureista. Ei tiedetä mitä päätetään eduskunnassa ja mitä kaikkea voi lakialoitteessa vaatia. Ollaan niin fitun viksuja olevinaan, mutta todellisuudessa mistään ei ole viitsitty ottaa selvää.

Osataanko perunat keittää? vai vaan nuudelin päälle kaadetaan kuumaa vettä.

Joku tiesi kertoa, ettei meillä ole edes enemmistöhallitusta, kun sillä ei ole gallupeissa yli 50 % kannatusta.

Ollaanko me todella näin taantuneessa tilanteessa? Onhan tämä herranen aika järkyvttävää, että ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa zombeiksi. Tätäkö vihervassut todella haluavat? Omat aivot on jäädytettynä jätetty narikkaan.

Maahanmuuttajien tyhmyydestä kyllä huudetaan, mutta omaa pesää ei vaivauduta putsaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu