Jumaluus liitetään yleensä uskontoon. Uskonnon yhteydessä puolestaan puhutaan usein pelastuksesta. Mitä on pelastus? Tarvitseeko ihminen yleensä pelastua yhtään mistään?
Suurimalle osalle pelastus merkitsee pelastumista tuomiosta, joka odottaa meitä kuoleman jälkeen, koska olemme tehneet syntiä. Pelastusta seuraa iankaikkinen elämä. Tässä uskossa pelastukseen vaaditaan joku uskonnollinen teko tai rituaali. Toisille pelastuminen voi merkitä vain tämän maallisen elämän sammumista. Jotkut taas eivät tunnu kaipaavan minkäänlaista pelastusta.
Minulle pelastus merkitsee tässä elämässä tapahtuvaa mielen muutosta. Sitä voisi kutsua myös valaistumiseksi tai uudestisyntymiseksi. Pelastuminen merkitsee ihmisen heräämistä tietoisuuteen itsestään sekä elämän tarkoituksestaan. Pelastuminen on itseasiassa vain identiteetin syntymistä.
Ennen pelastumistaan ihminen on kuin unessa. Hän on syvä hypnoosissa. Hän ei tiedä, mitä hän tekee, ts. hän ei toimi tietoisesti. Tällainen ihminen toimii kuitenkin yleensä tehokkaasti yhteiskunnan jäsenenä. Hän tuottaa ja kuluttaa osana teollisuutta.
Ei tietoisen "ihmisen" persoona on sidottu markkinatalouteen. Hänen identiteettinsä on rakennettu elottomien esineiden, järjestöjen, omistamisen, titteleiden tms. varaan. Koska em. asiat ovat kuolleita, so. hengettömiä, ovat myös niihin sidotut "ihmiset" kuolleita.
Pelastuminen merkitsee pelastumista pois kaikesta tästä. Se merkitsee ihmisen todellisen persoonan, so. minuuden, heräämistä eloon. Pelastuksessa ihminen tulee tietoiseksi keskuksestaan, so. sisimmästä itsestään, ja vapautuu harhakuvien vallasta.
Heränneellä, so. valaistuneella tai toisin sanoen uudestisyntyneellä ihmisellä, on tieto siitä, kuka hän pohjimmiltaan on. Tämä tieto perustuu hänen olemuksensa sisäiseen keskukseen, hänen persoonansa ytimeen.
Tällainen ihminen alkaa ojentautua kohti täydellistä itsensä tuntemista. Näin hänen sisimpänsä saa hänessä muodon. Pelastuksessa ihmisestä tulee persoona, elävä ihminen, so. Jumalan kuva. Hänen elämänsä juurtuu ykseyteen kaiken olevaisen kanssa. Sen hedelmänä syntyy läpitunkeva rakkaus, so. Jumaluus. Pelastunut ihminen ei tarvitse itselleen muuta minuutta. Hänelle riittää, että hän ON. Hän on jumaluudessa, ja jumaluus on hänessä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Todella "naulan kantaan" osuva kirjoitus, olen samaa mieltä ja lisäisin tuohon "pelastus pakkoon" sen että se on myös hyvin suuri este Itsen löytymiselle ja ymmärryksen avautumiselle,,eli paradoksaalisesti "kovasti pelastumista haluava" ei todellista vapautumista ja "pelastusta" löydä koska "pelastus" hallitsee liikaa ajatusta.
7. Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Minuus on ovi, josta lampaat voivat käydä sisälle.
8. Kaikki, jotka ovat tulleet kulkematta Minuuden kautta, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
9. Minuus on ovi; jos joku menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen..."
Kenellä on korvat kuulla, se kuulkoon.
Minuuden vastakohta on epätietoisuus. Monet ovat kehittäneet epätietoisuudesta itselleen "minuuden", so. turvapaikan, johon voi paeta tätä "pahaa maailmaa".
Epätietoisuus on turvallista ja tuttua, sen sijaan Minuus tuntuu kaukaiselta ja pelottavalta. Se torjutaan joko kieltämällä sen olemassa olo, pakenemalla sitä, tai uskottelemalla sen saavuttamisen olevan mahdotonta. On paljon helpompi pysyä epätietoisena, so. "verhoutua viikunapuun lehtiin".
Kuitenkin Minuus on meitä lähempänä kuin itse olemme itseämme, jos vain uskallamme tämän nähdä. Minuuden löytäminen ja todeksi kokeminen ei vaadi uskoa, sillä se ei ole uskon asia. Sen sijaan se vaatii meiltä uskallusta. Se vaatii uskallusta olla totta.
Mutta koska Minuus on monelle täysin vieras kokemus, epätietoisuus tuntuu meistä usein turvallisemmalta. Siihen on niin helppo tuudittautua kuin lapsen tuttiin. Mutta jotta saisimme uskalluksen "hypätä tuntemattomaan", so. kohdata sisimmän itsemme, minuutemme, meidän on saatava siitä kokemuksia. Meidän on saatava "maistaa", että Minuus on jotakin hyvää ja tavoiteltavaa. Meidän on saatava siitä näky samoin kuin Israelin kansa luvatusta maasta.
Minuus on meidän luvattu maamme. Se todella vuotaa maitoa ja hunajaa. Siellä on kaikkea riittävästi. Mutta tie Minuuden ovelle saattaa olla monelle yhtä vaivalloista kuin Israelin kansan vaellus Egyptistä omaan maahansa. Myös he napisivat Moosesta vastaan, ja halusivat pysyä epätietoisuuden vallassa ennemmin kuin kohdata sisimmän itsensä, so. luvatun maansa.
Toivottavasti pystyin tällä kirjoituksellani tuomaan sinulle terveisiä sinun omasta maastasi, so. Minuudestasi, joka todella on ihana maa, ja jonka hedelmät suloiset. Minuus on yltäkylläisyyden maa, se on ihmiskunnan luvattu maa. Uskalla astua omaan Jordan virtaasi.
Huihai. Täällä ollaan taas :)
En ole kovin paljon viitsinyt raamattua tutkia, kun on niin paljon muutakin hyvää luettavaa.
Tässä kuitenkin yksi kohta, joka saa hymyn huulilleni Matt 24:27
"Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus."
T. Tie toinen
Ihmisen Pojan tulemus on tapahtuva sitä kautta, että ihmiset tulevat tuntemaan itsensä.
Kautta aikojen ihmiskunnan keskuksessa, so. Jumalan kohdussa, on valmistunut yksi ja sama sisäinen lapsi, so. ihmisen Poika. Tätä Poikaa ovat kaikki ihmiset kaikkina aikoina osaltaan kantaneet sisimmässään, kuorensa alla.
Kun aika on kypsä, tämä Poika, so. ihmiskunnan sekä Jumalan tosi minuus, puhkeaa kukkaan. Ihmisen Pojan tulemus tarkoittaa kaiken olevaisen yhdeksi tulemista. Se tarkoittaa Elämän tarkoitusta. Päämäärää, jonka vuoksi elämä on syntynyt.
Uskoakseni tätä samaa jo Paavali tapaili kirjoittaessaan:
"8. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
9. tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
10. siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä."