Hallitus korottaa asiakasmaksujen enimmäismääriä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Käynti esimerkiksi terveyskeskuksessa voi kallistua ensi vuoden alusta yli viidellä eurolla noin 28 euroon. Sairaalan poliklinikkamaksuun tulee noin 20 euron korotus, jonka jälkeen maksu on vajaa 70 euroa.
Maksut nousevat perusterveydenhuollossa pääosin 22,5 prosenttia. Erikoissairaanhoidossa nousu on 45 prosenttia.
Maksujen kasautumiselta suojaavaa maksukattoa ei koroteta. Korotuksia on tehty etenkin erikoissairaanhoitoon, jotta vaikutukset olisivat tasaisempia eri tuloryhmissä, esitystä perusteltiin aiemmin.
Iso osa hyvinvointi alueista on pitänyt perimänsä asiakasmaksut enimmäismäärien mukaisina. Alueet voivat periä jatkossa 150 miljoonaa euroa enemmän asiakasmaksuja joka vuosi.
Kohdistuu pienituloisiin, THL sanoo
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut aiemmin, että asiakasmaksujen nostaminen vaikuttaa etenkin pienituloisiin.
– Palvelutarve on keskimääräistä suurempi esimerkiksi työttömillä ja eläkeläisillä, ja hyvätuloiset henkilöt käyttävät muita useammin yksityisiä palveluja, THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervola sanoi kesällä julkaistussa tiedotteessa.
THL:n mukaan on tiedossa, että asiakasmaksujen taso vaikuttaa palvelujen käyttöön etenkin perusterveydenhuollossa. Siitä ei ole olemassa tutkimusta, mitä vaikutuksia käymättä jääneillä terveyskeskus käynneillä olisi.
– Jos asiakkaiden terveysongelmien hoito lykkääntyy maksujen takia, terveysongelmat voivat pahentua ja sairauksien hoito tulee entistä kalliimmaksi myöhemmässä vaiheessa, Tervola arvioi tuolloin.''

Vastaukset 5
Vanhimmat
123-999
No mutta bensa ja viina sentään on halpaa, mitä muuta persujen äänestäjä tarvitsee.
Noinhan se on. Verojakin voidaan alentaa kunhan sitten joitakin veroja vaan muistetaan nostaa. Pelissä sitten voittajia ja häviäjiä.
Maksujen korotukset ei todella köyhiä koske millään tavalla. Ei niillä tähänkään mennessä ole ollut euroakaan varaa maksaa. Rikkaille taas muutaman satasenkaan korotukset ei missään tunnu.
Sääliksi käy pienipalkkaisia tyhmiä työntekijöitä.
paitsi varallisuusvero ei nousze jolloin umpikuja stvwnwwpi
'tsytt'' poleasto kun mäönkään menee eikä edes Ourrkn rju errä nuaukkö wu ikw eagaa nebbö rlugub,, jajsu byyswkuoarrua oöuvössö jöewquawb eFv oyyrw kuaöö errleelnttswb hija ib hi tku 12 oeiawbrrua vöwarlarö