Venäjä varoittaa Nato osallistumista Lähi-Idän konfliktiin Yhdysvaltojen puolella.
Nato osallistuu Yhdysvaltojen sotilasoperaatioihin
Anonyymi-ap
27216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Yhdysvallat saavat käydä omaa sotaa mutta Nato vetäminen Lähi-Idässä tarkoittaa kolmatta maailmansotaa.
Natolla ei ole mitään asiaa sinne.
Kun Natomaat aikoinaan pääsivät eroon juutalaisista työntämällä heidät Lähi-itään, niin ehkä ne nyt menevät itse sinne heidän perässään.
Raamattu ja Koraani ovat erinomaisia kirjoja, jos ymmärtää, mitä niissä sanotaan. Uskonnollisista ihmisistä juuri kukaan ei ymmärrä, ja siksi heidän tulisi polttaa kumpikin kirja, ja pysyä niistä erossa kuin entinen alkoholisti viinasta. Marx oli täysin oikeassa, tuossakin: heikkoälyisille uskonto on huumetta, ja vieläpä erittäin vaarallista huumetta.
Sitten on tietysti vielä persut, joiden olisi syytä eristäytyä maailmasta aivan täysin, etteivät tuota haittaa.
Siis Toora totta kai kuuluu samaan sarjaan, ajattelin sen vain osaksi Raamattua, mitä se nykyään on.
Islam ja juutalaisuus ovat aikamme ylivoimaisesti vaarallisimmat uskonnot. Transgender-leikkely on hassu wappupila verrattuna abrahamiittien hulluuteen. Sionistinen kristillisyys ei ole kristillisyyttä millään tavalla, se on vain juutalaisuuden äärimmäisen kansallissovinistinen ja aggressiivinen haara, jonka edustajat ovat niin suureksi vaaraksi muilla, että normaalissa yhteiskunnassa heidät suljettaisiin mielisairaaloihin. Yhdysvalloissa heidät valitaan kongressiin, joka poikkeaa mielisairaalasta vain siinä, että siellä on paljon patologisempia tapauksia. Sama tietysti pätee myös Britannian parlamenttiin.
Suomessa meillä on onneksi vain persut ja kuningasunelmat jääkiekkovalmennukseen vaihtaneet kokkareet. Ei niidenkään kanssa kyllä helppoa ole, talouden tuhoavat aina kun saavat vähänkin valtaa.
Äitis tuotti haittaa, kun sinut synnytti.
Nato ei ole kommentoinut Lähi-Idän tilannetta muuten kuin sota tulee kalliiksi Yhdysvalloille
Nato on puolustusliitto jäsenille eikä Nato osallistu jäsenien hyökkäyssota.
Näin teoriassa. Mutta käytännössä asiat ovat usein toisin.
Ateistit osallistuvat juutalaisten puolelle. Ateismin aikakaudella kristillisyyttä ei enää ole olemassa katolisen kirkon ulkopuolella länsimaissa, joten juutalaiset saavat vapaat kädet jakaa Lähi-idän serkkujensa muslimien kanssa. Välissä olleet kristityt tuhotaan, kaikkialla. Kristityt olivat vuosisatoja juutalaisten aggressiivisen osan suurin vihollinen, jota vastaan he liittoutuivat myös muslimien kanssa. Kun pääosin juutalaisesta kulttuurista lähtöisin oleva ateismi on hävittänyt kristillisyyden länsimaista, on tilanne muuttunut ja juutalaisten aggressiivisen siiven vihollinen on nyt Islam.
Kristillisyys on häviämässä muuttoliikkeen myötä. Aikoinaan kukoistavat kristitty valtio Libanon on muuttunut hirveäksi köyhäläksi, kristillisyyden syntysijoja oleva Syyria on revitty palasiksi. Palestiinalaissa kristityt kirkot ovat katoamassa.
Natsit toivat aikoinaan germaanien muinaiset jumalat riehumaan keskellä Eurooppaa ja sen seurauksena ateismi söi kristillisyyden. Nyt Vanhan Testamentin raivopääjumalat on päästetty riehumaan ns pyhälle maalle, josta on tulossa nimensä mukainen. Allah on Vanhan Testamentin Nimeltä Mainitsematon, vain toisen heimon puolella. Euroopassakin sama henkiolento vuosisatoja siunasi aseet ja tappajat rintamalinjan molemmin puolin, silloin tosin jopa samalla nimellä.
Pyhä nimittäin tarkoittaa kirottua. Hautausmaata, jossa on vaarallista liikkua, koska siellä on kuolleista tulevia terveydelle haitallisia tekijöitä, joita muinaiset ihmiset pitivät henkinä.
Nato aloittaa oman sodan Lähi-Idässä tähän ei tarvita Yhdysvaltojen hyväksyntää
Israel mahdollisesti tuhoaa Iranin ydinlaitokset ja Yhdysvallat ovat valmiudessa vastaamaan Iranin hyökkäyksiä vastaan
Nato ei hyväksy Iranin ydinlaitoksien tuhoamista.
Suomessa ollaan puolueettomia.
Israel ei pääse lähellekään Iranin ydinlaitoksia tappiot ovat Israelille vastaiset.
Israel ei pelkää tappiota yhteisen Lähi-Idän tulevaisuuden takia.
Israel on uusi Neuvostoliitto.
Neuvostoliitto oli historian mittapuussa suurimpia saavutuksia Faaraon jälkeen.
Faarao oli ja on vieläkin kuuluisa dynastisen kauden aikana mahtavimpia hallitsijoita.
Kukaan ei usko Isrealin kykenevä Lähi-Idässä samaan mitä oli Neuvostoliitto
Niinhän tuo Peskov sanoopi jotta NATO hyökkää Palestiinaan vaikkei NATO kuulemma kykene puolustamaan edes jäsenvaltioitaan vaan hajoaa heti kun Neuvostoliitto hyökkää johonkin NATO:n jäsenmaahan.
Ovat nuo ihmeukkoja nuo venäläiset.
Iranin häviäminen Lähi-Idässä pelottaa Saudi-Arabia
Saudi-Arabia on yksin Israel suurvalta Lähi-Idässä.
Saudi-Arabia hallitsee Lähi-Idässä yksi neljäsosa jos Israel onnistuu valottamaan kaikki muut maat Lähi-Idässä
Neuvostoliitto hallitsi Nato johtaa kaksi eri asiaa
Nato on avain kolmannelle maailmansota Venäjä ja Kiina varoittavat. Venäjä on sanonut Yhdysvallat ei ongelma kahden välisissä taistossa ja Kiina ei noteeraa Yhdysvaltoja potentiaalinen vastustaja joka voisi vastustaa Kiinan intressejä sotilaallisesti eikä taloudellisesti
Hei sie! Sinä äänestää 卐 Nato. Ilmainen vesi kaikille. Leipää pöytään. Vero 10%.
Israel tuhoaa Iranin ydinvoimalat 50 prosentin varmasti tai Iran tuhoaa Israel ydinaseilla 50 prosentin varmasti