Isoja firmoja kaatuu ja hakeutuu yritys-saneeraukseen

Nykyisen hallituksen tiukka leikkauspolitiikka herättää kysymyksen, onko ajettavan talouskurin taustalla yhden tietyn puolueen johdon pelko siitä, että Suomi on menettämässä kansallisen itsemääräämisoikeutensa EU:lle ja sen pelossa Suomen pitäisi "pärjätä itse" missä tahansa tilanteessa, ilman ulkopuolista apua?

Tämä ajattelutapa on linjassa monien Euroopan äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan EU:n vaikutusvallan ja jopa ajavat EU:sta eroamista. Kansallismieliset ryhmät näkevät EU:n hajottamisen tai jäsenmaiden eroamisen keinona palauttaa täysi kansallinen itsemääräämisoikeus.

EU-jäsenyys toi mukanaan velvoitteen noudattaa yhteisiä sääntöjä ja lakeja, jotka voivat mennä kansallisten päätösten edelle tietyissä asioissa, erityisesti talouden ja lainsäädännön alueilla.

Pelko Suomen joutumisesta EU:n tarkkailuluokalle ei ajaisi Suomea tilaan, missä kansallinen itsemääräämisoikeus menetettäisiin. Se menetettiin näiltä osin jo vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, mikä oli silloin tietoinen valinta.

Täyttä kansallista itsemääräämisoikeutta ei saada ”säilymään”, vaikka valtiontalous saataisiin tasapainoon tai jopa ylijäämäiseksi.

Suomen valtiontaloutta ei voida tasapainottaa leikkaamalla menoja, kuten tukia ja eläkkeitä, tai kiristämällä veroja. Tällainen yhtälö on taloudellisesti mahdoton. Leikkaukset vievät ihmisiltä kyvyn kuluttaa, mikä on välttämätöntä työllisyyden kasvattamiseksi.

Kun kulutus vähenee, yrityksillä on vähemmän asiakkaita, mikä johtaa työpaikkojen katoamiseen ja talouden pysähtymiseen.

Työttömyyden kasvaessa ja yritysten kaatuessa valtion verotulot laskevat entisestään, mikä vain pahentaa alijäämää ja ajaa Suomen entistä pahempaan tilaan, minkä aiheuttamat henkiset ja taloudelliset vauriot kansalaisiin tulevat vaikuttamaan moniin sukupolviin ja ovat jälkeenpäin mahdottomia korjata.

Monet muut EU-maat, joiden talous on paljon heikommassa tilassa kuin Suomen, eivät aja samanlaisia leikkauksia, vaan investoivat talouden elvyttämiseen. Esimerkiksi Kreikalla, Italialla, Portugalilla, Belgialla, Espanjalla ja Ranskalla on huomattavasti suuremmat velkataakat kuin Suomella, mutta ne saavat EU:lta tukipaketteja ja taloudellista apua, joka pitää niiden taloudet pinnalla.

Näiden maiden kansalaiset voivat jatkaa suhteellisen normaalia elämää ilman tiukkoja leikkaustoimia, joita Suomessa ajetaan. Suomen velkaantumisaste on 73,2 % suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT), mikä on huomattavasti alhaisempi kuin esimerkiksi Kreikalla (161,9 %) tai Italialla (138,6 %), mutta hallitus on silti keskittynyt koviin säästötoimiin. Ranska (112,5 %) on listalla kuudentena, Suomen yläpuolella.

Jos Suomi todella haluaisi "pärjätä itse" ja vähentää riippuvuuttaan EU:sta, se edellyttäisi EU:sta eroamista. Sen seurauksena Suomi tulisi kohtaamaan nykyisen maailman politiikan vuoksi olemassa olevien riskien lisäksi vakavia taloudellisia riskejä.

EU:n ulkopuolella toimiminen tarkoittaisi kaupankäynnin esteiden lisääntymistä, taloudellisten tukien menettämistä ja euron korvaamista kansallisella valuutalla, mikä aiheuttaisi epävarmuutta ja todennäköisesti nostaisi velanhoitokustannuksia.

Miten moni perus-suomalaisia äänestänyt on sitä mieltä että perus-suomalaisten hallituksessa ajama talouspolitiikka on sellaista mille he olisivat äänensä antaneet jos tämä olisi ollut tiedossa ennen eduskuntavaaleja?

Miten moni kansanedustajaksi pyrkivä olisi asettunut ehdolle perus-suomalaisten riveihin jos tämä olisi ollut vaaliteemana?

Aika moni perus-suomalaiselle, samoin kuin kokoomukselle äänensä antanut joutuu nyt miettimään miten pitää firma pystyssä kun ei ole asiakkaita ja miten pitää perheen talous ja henkinen hyvinvointi yllä kun ei ole varaa elämiseen. Samaa miettivät monet muut millä tahansa alalla työtä tekevät, mille tahansa alalle opiskelevat, miltä tahansa alalta tukien varaan joutuneet tai miltä tahansa alalta eläköityneet.

Kokoomus on ennen tätä hallitusta ollut EU myönteinen puolue jonka luulisi kriisitilanteessa olevan valmis myöntämään missä, tässä poikkeuksellisessa maailman tilanteessa mennään ja ottamaan apu vastaan.
3127
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Alkaa hitaimmallekin selkeytyy mitä vasemmistolainen punahuuli joukko sai tuhoa aikaiseksi. Ajattele että olisivat vielä kiristäneet verotusta että saisivat leikki leikkejään. Onneksi ne kenkäistiin ulos.

Äänestä
  • Totta, nyt menee vaan nykyhallituksella vielä enemmän metsään ja siitä aiheutuvia vahinkoja ei sitten korjata enää millään. Oman maan talous on pidettävä pyörimässä keinolla millä hyvänsä että ihmisillä on töitä ja tulee niitä verotuloja sen sijaan että mennään entistä enemmän alijäämäiseksi.

    Valtion pitäisi pystyä maksamaan verotuloilla kaikki se mihin rahaa menee jolloin valtiontalous olisi tasapainossa. Nyt kun mennään 10 miljardia alijäämäisenä eli sen verran puuttuu joka vuosi niin ei sitä leikkaamalla saada kuntoon. Vuosi vuodelta jää yritysten verotuloja saamatta ja niiden maksamien palkkojen sijaan pitää maksaa työttömyyskorvausta.

    Kuralle menee Suomi kovaa vauhtia vaikka nyt olisi aika pitää talous pyörimässä keinolla millä hyvänsä että olisi valmius toimia sitten kun Ukrainan tilanne ja Venäjän toimien uhka on ohi ja asiat sen suhteen palanneet normaaliksi. Nyt menetetään työpaikkoja ja suuressa osassa maata asuntojen arvot laskee, ei jäljelle jää kuin katkeroituneet ja masentuneet joista ei sitten enää ole työhön.

    Äänestä

Ilta-Sanomat 14.10.2024: Pääkirjoitus: Suomalaisia voi odottaa hyytävän kylmä talvi – Orpon ja Purran hallitus­ohjelmalta putoamassa pohja Viime viikko oli monelle palkansaajalle musta.

”Imatran seudulla teräsvalmistaja Ovako ja metsäyhtiö UPM ilmoittivat muutosneuvotteluista, jotka voivat johtaa irtisanomisiin. Keskisuomalainen pieni teollisuuspaikkakunta Suolahti otti vastaan kaksi iskua – kahdessa päivässä. Ensin Metsä Group kertoi lopettavansa 100 vuotta vanhan vaneritehtaansa. Yli 300 työntekijää uhkaa menettää työpaikkansa. Samaan syssyyn maineikas traktorivalmistaja Valtra kertoi työpaikkojen vähennystarpeestaan.”

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyisen hallituksen tiukka leikkauspolitiikka herättää kysymyksen, onko ajettavan talouskurin taustalla yhden tietyn puolueen johdon pelko siitä, että Suomi on menettämässä kansallisen itsemääräämisoikeutensa EU:lle ja sen pelossa Suomen pitäisi "pärjätä itse" missä tahansa tilanteessa, ilman ulkopuolista apua?

Tämä ajattelutapa on linjassa monien Euroopan äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan EU:n vaikutusvallan ja jopa ajavat EU:sta eroamista. Kansallismieliset ryhmät näkevät EU:n hajottamisen tai jäsenmaiden eroamisen keinona palauttaa täysi kansallinen itsemääräämisoikeus.

EU-jäsenyys toi mukanaan velvoitteen noudattaa yhteisiä sääntöjä ja lakeja, jotka voivat mennä kansallisten päätösten edelle tietyissä asioissa, erityisesti talouden ja lainsäädännön alueilla.

Pelko Suomen joutumisesta EU:n tarkkailuluokalle ei ajaisi Suomea tilaan, missä kansallinen itsemääräämisoikeus menetettäisiin. Se menetettiin näiltä osin jo vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, mikä oli silloin tietoinen valinta.

Täyttä kansallista itsemääräämisoikeutta ei saada ”säilymään”, vaikka valtiontalous saataisiin tasapainoon tai jopa ylijäämäiseksi.

Suomen valtiontaloutta ei voida tasapainottaa leikkaamalla menoja, kuten tukia ja eläkkeitä, tai kiristämällä veroja. Tällainen yhtälö on taloudellisesti mahdoton. Leikkaukset vievät ihmisiltä kyvyn kuluttaa, mikä on välttämätöntä työllisyyden kasvattamiseksi.

Kun kulutus vähenee, yrityksillä on vähemmän asiakkaita, mikä johtaa työpaikkojen katoamiseen ja talouden pysähtymiseen.

Työttömyyden kasvaessa ja yritysten kaatuessa valtion verotulot laskevat entisestään, mikä vain pahentaa alijäämää ja ajaa Suomen entistä pahempaan tilaan, minkä aiheuttamat henkiset ja taloudelliset vauriot kansalaisiin tulevat vaikuttamaan moniin sukupolviin ja ovat jälkeenpäin mahdottomia korjata.

Monet muut EU-maat, joiden talous on paljon heikommassa tilassa kuin Suomen, eivät aja samanlaisia leikkauksia, vaan investoivat talouden elvyttämiseen. Esimerkiksi Kreikalla, Italialla, Portugalilla, Belgialla, Espanjalla ja Ranskalla on huomattavasti suuremmat velkataakat kuin Suomella, mutta ne saavat EU:lta tukipaketteja ja taloudellista apua, joka pitää niiden taloudet pinnalla.

Näiden maiden kansalaiset voivat jatkaa suhteellisen normaalia elämää ilman tiukkoja leikkaustoimia, joita Suomessa ajetaan. Suomen velkaantumisaste on 73,2 % suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT), mikä on huomattavasti alhaisempi kuin esimerkiksi Kreikalla (161,9 %) tai Italialla (138,6 %), mutta hallitus on silti keskittynyt koviin säästötoimiin. Ranska (112,5 %) on listalla kuudentena, Suomen yläpuolella.

Jos Suomi todella haluaisi "pärjätä itse" ja vähentää riippuvuuttaan EU:sta, se edellyttäisi EU:sta eroamista. Sen seurauksena Suomi tulisi kohtaamaan nykyisen maailman politiikan vuoksi olemassa olevien riskien lisäksi vakavia taloudellisia riskejä.

EU:n ulkopuolella toimiminen tarkoittaisi kaupankäynnin esteiden lisääntymistä, taloudellisten tukien menettämistä ja euron korvaamista kansallisella valuutalla, mikä aiheuttaisi epävarmuutta ja todennäköisesti nostaisi velanhoitokustannuksia.

Miten moni perus-suomalaisia äänestänyt on sitä mieltä että perus-suomalaisten hallituksessa ajama talouspolitiikka on sellaista mille he olisivat äänensä antaneet jos tämä olisi ollut tiedossa ennen eduskuntavaaleja?

Miten moni kansanedustajaksi pyrkivä olisi asettunut ehdolle perus-suomalaisten riveihin jos tämä olisi ollut vaaliteemana?

Aika moni perus-suomalaiselle, samoin kuin kokoomukselle äänensä antanut joutuu nyt miettimään miten pitää firma pystyssä kun ei ole asiakkaita ja miten pitää perheen talous ja henkinen hyvinvointi yllä kun ei ole varaa elämiseen. Samaa miettivät monet muut millä tahansa alalla työtä tekevät, mille tahansa alalle opiskelevat, miltä tahansa alalta tukien varaan joutuneet tai miltä tahansa alalta eläköityneet.

Kokoomus on ennen tätä hallitusta ollut EU myönteinen puolue jonka luulisi kriisitilanteessa olevan valmis myöntämään missä, tässä poikkeuksellisessa maailman tilanteessa mennään ja ottamaan apu vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu