Tässäkin nähdään kumpi on Suomen kansan puolella, ja kumpi omaa vastaan.
Persu pettää ja valehtelee aina.
Sanna laski sähkön ALV:n 10 prosenttiin, Riikka nosti 25,5 %:iin
23
152
Vastaukset
- Anonyymi
Sanna Marin velkaannutti ylimääärasisenä Valtion velanottona Suomea 40 miljardilla eurolla. Etuisuudet ja uudet menot kirjattiin lakeihin.
Nyt Riikka Purra joutuu purkamaan noita lakiin Marinin kirjoittamia turhia menoja miljardikaupalla.- Anonyymi
Älä jauha paskaa, tällä hallituksella, ei ollut poliisia ja puolustusvoimia joilta oltiin leikatu. Sellaisen perinnön Persut jättivät.
Nyt ei ole mitään uutta bandemiaa, että jos tarkastelee Mariinin hallituksen lainan otto kohteita, kuka olisi uskaltanut jättää niitä hoitamatta.
TÄMÄ HALLITUS TODELLAKIN YLI VELKANTUU. - Anonyymi
VM ennustaa OrpoPurran hallitunsen kasvattavan Suomen velkaa 60,2 mrd eurolla (151,8 mrd€ -> 212 mrd€) tällä hallituskaudella, eikä nyt ole edes viime kauden kriisejä??? Työllisyyskin on vuodessa laskenut noin 50 000 hengellä, Marinin kauden ennätystyöllisyyden jälkeen. Talous kyntää nyt EU-maiden syvimmällä vaikka kaikkialla samat suhdanteet ja työttömyys jo EU:n kolmanneksi korkein ja kasvaa toisiksi nopeiten.
- Anonyymi
Suomi oli hyvässä nousussa Marinin ansiosta. Mentiin Natoon, selätettiin korona mallikkaasti ja työllisyys saatiin uuteen ennätykseen.
Nyt tuo kaikki hyvä on mennyt, vain Nato-jäsenyys on toistaiseksi säilynyt. Ihmiset kuolevat hoitojonoihin ja työttömyys huitelee ennätyksissä.- Anonyymi
"Sanna laski sähkön ALV:n 10 prosenttiin.."
No eikös vasurit aina moiti oikeistoa veronalennuksista, kuinka paha asia se on...hmm - Anonyymi
Ai selätettiinkö korona? Sehän on jyllännyt koko ajan.
- Anonyymi
Asiaa.
- Anonyymi
Sannan aikan sähkön hinta oli 40 senttiä/kwh, nyt 8 senttiä/kwh
- Anonyymi
Sanna nosti ensin sähkön hintaa 1000%, sitten laski marginaalisesti veroa 🤪
- Anonyymi
Älä pidä muita yhtä tyhminä kuin itse olet.
Ilmoitit Mariinin aikaisen hinta piikkiin, teidän eduksi keski hinnan.
Teidän hinta piikki on nyt yli 60 senttiä/kwh, eikä talvi ole vielä alkanutkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä pidä muita yhtä tyhminä kuin itse olet.
Ilmoitit Mariinin aikaisen hinta piikkiin, teidän eduksi keski hinnan.
Teidän hinta piikki on nyt yli 60 senttiä/kwh, eikä talvi ole vielä alkanutkaan.Siis Sannan aikana 2vuoden sopimuksen olisi saanut 40 sentin hintaan, nyt 8 sentillä!
- Anonyymi
Kenenköhän selkänahasta 14% vaje olisi revitty.
- Anonyymi
Persut ovat pelkkää passsskaa
- Anonyymi
Jos persut ovat passkaa, niin vasemmisto lienee täysi huussi.
- Anonyymi
Miksei hallitus aseta sähkön kuluttajahinnalle kattoa kuten Norjassa ja Virossa tehtiin?
- Anonyymi
Oikeisto estää, kaverikapitalistien pitää voida tienata yritysten ahneusinflastion eli greedflationin avulla.
- Anonyymi
Lähde kiitos, en usko noin suurta nostoa sähkön hinnassa.
- Anonyymi
Joo 1.12.22-30.4.23 väliselle ajalle kuoleman kuva laski 10%:iin, ennen ja jälkeen tuon oli 24% ja nyt nousi 25,5%.
Annoitko tahallasi väärää "tietoa"? - Anonyymi
Purra ei jaksa loppuun asti,on jo hermot tiukilla
- Anonyymi
Putinistipersut näänyttävät tarkoituksella Suomen kansan puolustuskyvyttömäksi.
- Anonyymi
Eikös Marinin hallitus tehnyt tämän sotehimmelin. Ei siitä pidä persuja syyttää jos ei se toimi.
- Anonyymi
Tekivät. Hallitus haukkuu sitä kansalle, mutta kehuu virallisissa papereissaan. Pilaamassahan he sen leikkauksilla ja hoitojonojen pidentämisillä ovat. Rahaa riittää kyllä yksityisten terveysfirmojen omistajien taskuihin.
- Anonyymi
Missä persu, siellä tiedossa täystuho Suomen kansalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123750MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761970Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821253Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788