Onnibus teki Linja-autoliitosta RUUNAN

Anonyymi-ap

LAL esti monien pienten yritysten alallepääsyn. Kuristi monta pientä yritystä hengiltä. Onneksi Onnibus kuohitsi LAL:n.

130

1141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uhreiksi joutui mm. Anttila ja Kesälahden linja.

      • Anonyymi

        Anttila oli merkittävä toimija alueellaan ja vankka LAL:n jäsen ja kyseisen liiton huomattavia edustajia valtakunnankin tasolla.
        Kesälahden Linja taas oli yksi lukuisista OB:n hunaja-ansaan astuneista poloisista, joka sai tuta puukon selässään. Ja taisipa se puukko tuntua sitten etupuolellakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anttila joutui Lallin bulvaanin Lauttakylän Auton uhriksi. Miksei Anttila saanut jatkaa liikennöintiä Kankaanpään alueella? Liikennöihän siellä nytkin Lamminmäki. Miksei liikennöitsijä voisi olla yhtä hyvin Anttila? Miksi liitto puukotti selkään?

        Kesälahden linjan taas upotti eräs nykyinen koivistolainen (suojatyöläinen), tavoitteenaan kaataa brändi jonka väreissä autonsa nykyään kulkevat. Mitä kohtalon ivaa!

        Jos nyt pysyttäisiin totuudessa, niin Anttilan toiminta loppui liikennealueen rajuun väestökatoon ja erityisesti siihen, että lähipiirissä ei ollut jatkajaa silloisen omistaja-tj:n tullessa eläkeikään. Vastaava syy on yleinen monien pienempien yritysten tullessa myyntiin. Jälkeen päin on helppo huomata, että 2000-luvun alkuvuosina moni pitkään yrittäjänä ollut näki tulevaisuuden uhkakuvat ja luopui yrityksestä hyvään hintaan. Nyt voidaan todeta heidän olleen hyvin viisaita ja kaukonäköisiä.

        Odotteliko Anttilan päätyvän perinnön kautta sinulle vai mistä nämä idioottimaiset harhakuvitelmat ovat peräisin?

        Kesälahden Linjan taas upotti sen omistajan hyväuskoisuus Tamponia kohtaan ja varomaton
        taloudenhoito.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nyt pysyttäisiin totuudessa, niin Anttilan toiminta loppui liikennealueen rajuun väestökatoon ja erityisesti siihen, että lähipiirissä ei ollut jatkajaa silloisen omistaja-tj:n tullessa eläkeikään. Vastaava syy on yleinen monien pienempien yritysten tullessa myyntiin. Jälkeen päin on helppo huomata, että 2000-luvun alkuvuosina moni pitkään yrittäjänä ollut näki tulevaisuuden uhkakuvat ja luopui yrityksestä hyvään hintaan. Nyt voidaan todeta heidän olleen hyvin viisaita ja kaukonäköisiä.

        Siellä se Lamminmäki kuitenkin vaan ajelee "väestökadon" keskellä.

        Ja kyllähän yrityksille aina jatkaja löytyy jos asiat muuten vaan kunnossa on. Mutta LAL-tikari selässä olevan yrityksen tilanne toki on eri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä se Lamminmäki kuitenkin vaan ajelee "väestökadon" keskellä.

        Ja kyllähän yrityksille aina jatkaja löytyy jos asiat muuten vaan kunnossa on. Mutta LAL-tikari selässä olevan yrityksen tilanne toki on eri.

        Anttila oli niitä vanhan liiton firmoja, jotka karsastivat kilpailutettua liikennettä, koska niihin olisi pitänyt ostaa epäkuranttia kalustoa ja omat ikääntyneet autot olisivat joutuneet tyhjän pantiksi.
        Mutta sanohan nyt, odotitko oikeasti Anttilan päätyvän sinulle? Siis harhaisessa päässäsi..

        Oikeasti Anttilan kaatoi, siis aikuisten oikeasti se, että omistajat pelkäsivät ay-mafiaa ja söivät niiden, mm. LauNy:n kädestä. Se vaan ei toimi nykymaailmassa. Sitten kun rahoitettiin ay-mafiaa, ei rahaa jäänyt esim. kaluston kunnossapitoon tai vakuutusmaksuihin. Siihen korttitalo romahtikin. Ja sitten KA tarjoutui ottmaan firman ilmaiseksi itselleen. Ja aloitti sillä, että laittoi heti koko AA:n kaluston romutukseen ja ay-mafian kuriin

        Anttilanhan kupoasivat kuiviin jo LL ja LA. Ei siinä mitään rahallista perittävää olisi ollut. Lamminmäki ja Urpola toki nyt "perivät" (nöyryytettyään LL:ää) Anttilalta rosvotut liikenteet.

        Anttilan lahtauksessa LAL puolestaan kasvatti valtaansa. Ehkä Anttilan lahti olikin vain signaali liiton pienille suvuille (hyödyllisille idiooteille) että kannattaa maksaa suojelurahat mukisematta ja olla erittäin myötäkarvaan suuria sukuja tai käy anttilat?

        Se että LA osti Anttilan, oli enää pelkkä teatraalinen loppunäytös. Anttilaa oli jo vuosia sitä ennen riudutettu vähitellen ja LA poimi vain bulvaanina kypsän marjan (uhrilahjan) Lauttasaarentien egoilijoille ja suursukujen parooneille.

      • Anonyymi

        Anttilaa orjuutettiin myös EB:n kautta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti Anttilan kaatoi, siis aikuisten oikeasti se, että omistajat pelkäsivät ay-mafiaa ja söivät niiden, mm. LauNy:n kädestä. Se vaan ei toimi nykymaailmassa. Sitten kun rahoitettiin ay-mafiaa, ei rahaa jäänyt esim. kaluston kunnossapitoon tai vakuutusmaksuihin. Siihen korttitalo romahtikin. Ja sitten KA tarjoutui ottmaan firman ilmaiseksi itselleen. Ja aloitti sillä, että laittoi heti koko AA:n kaluston romutukseen ja ay-mafian kuriin

        Anttilan kuskitkin olivat loppuaikoina riutuneen näköisiä. Luulen etteivät saaneet tarpeeksi ruokaa. Rahapalkkaa ei ainakaan koska Anttila pakotettiin maksamaan monien vuorojen ajamisesta muille.

        No johan oli selitys tapahtumille....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä se Lamminmäki kuitenkin vaan ajelee "väestökadon" keskellä.

        Ja kyllähän yrityksille aina jatkaja löytyy jos asiat muuten vaan kunnossa on. Mutta LAL-tikari selässä olevan yrityksen tilanne toki on eri.

        Lamminmäki ajelee väestökadon vuoksi lähes kaikki linjat pikkubusseilla. Lisäksi kaikki linjat ovat elyn ostoliikennettä. Tämäkin osoittaa, että Anttilan johto teki aikoinaan oikeita johtopäätöksiä tulevasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anttilan kuskitkin olivat loppuaikoina riutuneen näköisiä. Luulen etteivät saaneet tarpeeksi ruokaa. Rahapalkkaa ei ainakaan koska Anttila pakotettiin maksamaan monien vuorojen ajamisesta muille.

        On varmasti mukavaa kun aivosoluja ei ole ensimmäistäkään pääkopassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No johan oli selitys tapahtumille....

        KA oli tuolloin vielä pimeyden vallassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On varmasti mukavaa kun aivosoluja ei ole ensimmäistäkään pääkopassa?

        Laurilla oli valokuvia!

        "On varmasti mukavaa kun aivosoluja ei ole ensimmäistäkään pääkopassa?"

        Samaa ajattelen tuon yhden kajahtaneen kirjoituksia lukiessani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laurilla oli valokuvia!

        Hyvin väsyneen ja surullisen näköinen mieshenkilö ajaa kuvassa Tampereen Hämeenkadulla Länsilinjojen vuoroa oikealle puolelle pahasti lintallaan olevalla Anttilan EB-väreissä olevalla autolla Länsilinjojen isäntätunnukset ikkunallaan. Huhu kertoo että Länsilinjat otti lipputulot, Anttila vastasi taas liikennöinnin kuluista. Näin Anttilalla ei ollut aina rahaa maksaa kuskeille palkkaa eikä esim. uusia auton jousitusta. Taustalla painosti Linja-autoliitto. Anttilaa kypsyteltiin näin Lauttakylän Auton suorittamaa tulevaa kaappausta varten?

        Tuohon aikaan umpiromunkin linjurin sai katsastettua viinapullolla

        Kertoisitko vielä miten Anttila pakotettiin ajamaan toisen firman vuoroa? Ja LALlin Kääriäinen siellä vielä uhkailemassa?
        Mutta yritetäänpäs vielä kertoa kuinka linja-autoalalla toimittiin ja vieläkin jossain toimitaan:
        Toisinaan on järkevää harrastaa yhteistyötä, esim. tässä Anttilan tapauksessa oli niin, että heidän oli fiksua ajaa Länskän joku vuoro, ettei tarvitsisi ajaa tyhjänä takaisin tai yövyttää kuljettajaa.
        Tämmöiselle sovitaan joku hinta ja useinkin lipputulot tulevat päämiehelle ja tämä taas maksaa sitten sovitun keikkapalkkion alihankkijalle.
        Joskus kaikkien autoihin tulee vikoja, OB tietää tämän aika hyvin, ja sitten niitä pitää korjata, tätä OB ei tiedä kovin hyvin.
        Jos ei sitten ole varaa ostaa muutaman kympin ilmapussia, niin on asiat vähän kehnosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon aikaan umpiromunkin linjurin sai katsastettua viinapullolla

        Eräässä firmassa pomo oli liian perso viinalle ja joi itse katsastusviinat ja laittoi pulloihin vettä tilalle. Kun katsuri huomasi petoksen, jatkossa melkein kaikki paroonin bussit hylättiin. Nykyään firmaa ei onneksi enää olekaan. Parempi vaan antaa niiden ajaa jotka homman osaa.

    • Anonyymi

      Liitto tuhosi myös Oulun Onnikan ja Mattilan. Keskiset selvisivät mutta haavoittuivat pahoin. Onneksi ovat nyt näyttävästi geimeissä taas mukana. Kyllä parooneja mahtaa v*tuttaa!

      • Anonyymi

        Oulun Onnikka ja Mattila kaatuivat epäpätevien yrittäjien kyvyttömyyden vuoksi. Jälkimmäisen kohdalla tapahtui myös sellaisia asioita, jotka eivät päivänvaloa kestäneet. Keskisten toiminta ei v*tuta ketään, paremminkin säälittää ja hieman naurattaakin.

      • Anonyymi

        Valaisetko vähän kuinka joku liitto vaikutti Oulun Onnikan ja Mattilan liiketoimintojen heikkouteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulun Onnikka ja Mattila kaatuivat epäpätevien yrittäjien kyvyttömyyden vuoksi. Jälkimmäisen kohdalla tapahtui myös sellaisia asioita, jotka eivät päivänvaloa kestäneet. Keskisten toiminta ei v*tuta ketään, paremminkin säälittää ja hieman naurattaakin.

        Oulun Onnikkahan toimi ihan mukavasti jo 90-luvun puolivälin kieppeiltä saakka, mutta Tamponinnaruihin sotkeutuessaan menetti mielenkiintonsa.
        Puukkoja on vieläkin varmaan selässä.

    • Anonyymi

      Joukkoliikenne on kannattamatonta puuhastelua . Lasten toimintaa ei sovi aikuiselle

      • Anonyymi

        Näin kyvyttömät paronit virkkoivat menetettyään sukuoikeutensa.

    • Anonyymi

      MATTILAN LIIKRNNE KOKI HELEVETIMMOUSTA VÄÄRYYTTÄ

      • Anonyymi

        Kyllä, tosin vääryys kohdistui asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin.

      • Anonyymi

        Tähän liikenneyrityksen irvikuvaan olisi yhteiskunnan pitänyt puuttua vielä paljon kovemmin ottein. Tämä "yritys" onnistui muutamassa vuodessa sotkemaan enemmän asioita kuin muut alan yritykset yhteensä. Tämä kaikki sekoilu on aiheuttanut myös suurta luottamuksen menetystä koko toimialaa kohtaan. Unohtaa ei pidä myöskään konkursseissa saataviaan menettäneitä velkojia.

    • Anonyymi

      Tämähän siis tapahtui 2014, kun Sir Brian toi kastraatiovälineet, Lauri suoritti itse toimenpiteen ja Pekka julisti ehdotonta Totuutta.

      • Anonyymi

        Ei voi muuta kuin sanoa huh huh hullua, kun lukee noita sairaan mielen tuottamia tarinoita Anttilasta ja Linja-autoliiton puukkomiehistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi muuta kuin sanoa huh huh hullua, kun lukee noita sairaan mielen tuottamia tarinoita Anttilasta ja Linja-autoliiton puukkomiehistä.

        Katkeruus, epätoivo, alkoholi ja vilkas mielikuvitus yhdistettynä omaan jatkuvaan epäonnistumisen tunteeseen saa tuollaista soppaa aikaiseksi. Vakavasti puhuen tuon henkilön olisi syytä hakeutua mielenterveyspalveluiden pariin ennen kuin tapahtuu jotakin peruuttamatonta.

        Ja pelottavinta tässä on että hän itse mainostaa ajavansa bussia.

        Ja kaiken huippuna kiusattu, puukotettu, ryöstetty ja nöyryytetty ja mitä liekään saanut kokea, Arto Anttila, 82 v, on edelleen linja-autoliiton kannattajajäsen, osallistuen mm. liittokokouksiin.

        Yritysten ja ihmisten edut ja kohtalot voivat hyvinkin olla eri. Stephen Elopillekin kävi henkilönä oikein hyvin mutta Nokialle yrityksenä ei. Se joutui Microsoftin selkäänpuukottamaksi. Eikä tuo Elopia tuntunut edes kovin haittaavaan. Lämpimät välit näyttävät yhä olevan Microsoftiin. Lisäksi on Tukholman syndrooman tapaisen mahdollisuus: ihminen rakastuu orjuuttajaansa.

        Oli miten oli, niin LAL:n toimintatavat oli aivan selvät: suurten sukuoikeussukujen etujen ajaminen keinoja kaihtamatta hyväksikäyttäen suurta määrää pieniä sukuja, kieltämällä monilta elinkeinon harjoittamisen mahdollisuudet sukuoikeuksiin vedoten, lahjomalla ja painostamalla poliitikkoja ja virkamiehiä härskiyden huippuna liikenneministerin uhkaileminen niin että kun asia tuli julki niin hän sai oikein äänivyöryn eurovaaleissa, osin solidaarisuuden osoituksena kansalaisilta.

        Pekka Möttö kuvaili 2013 LALia näin: meno on kuin Neuvostoliitossa, sillä erolla että Neuvostoliitossa olisi jo lisäksi vielä Onnibussin linja-autot poltettu ja johtajat tapettu.

        Tähän liittyen voita leivän päälle:

        https://akaanseutu.fi/2016/11/30/pekka-motto-sanoi-sen-jalleen/

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka paronit koittivat haudata totuuden miten syvälle tahansa, onnibussilaiset ja edistykselliset liikenneministeriöläiset kaivoivat sen alastomana aina esille.

        Olihan tuossa akaanseutu-linkin jutussa järkeäkin, varsinkin pyhään nimeen seonneille.

        Onnibusin perustaja Pekka Möttö sanoi sen jälleen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tuossa akaanseutu-linkin jutussa järkeäkin, varsinkin pyhään nimeen seonneille.

        Onnibusin perustaja Pekka Möttö sanoi sen jälleen...

        Saamme kiittää Jumalaa että lähetti meille Pekan kaltaisen totuuden torven sanomaan asiat niin kuin ne on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saamme kiittää Jumalaa että lähetti meille Pekan kaltaisen totuuden torven sanomaan asiat niin kuin ne on!

        Onkohan se Jumala nyt kutsunut Pekan takaisin, kun hänestä ei ole aikoihin kuulunut mitään?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäpä vielä uutista asian tiimoilta:

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-kyllonen-vihrealle-langalle-matkahuolto-on-uhkaillut-minua/1904326#gs.fploev

        Tästä ns. uhkailusta on vihjailtu, mutta mitään konkreettisia todisteita ei ole esitetty. Ministerin mahdollinen uhkaaminen on sen luokan teko, joka johtaisi Suomessa automaattisesti linnatuomioon, joten nuo hourailut uhkailusta voisi vähitellen lopettaa.
        Kommunistinen ministeri puhuu markkinaehtoisuudesta, mikä hieman huvittaa. Kyllöseltä on jäänyt asia puolitiehen, koska ne kohteet, missä markkinaehtoisuus saisi aikaiseksi suuria säästöjä, ovat unohtuneet. Nehän ovat luonnollisesti suurten kaupunkien joukkoliikenne sekä kiskoliikenne kokonaisuudessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Möttö kuvaili 2013 LALia näin: meno on kuin Neuvostoliitossa, sillä erolla että Neuvostoliitossa olisi jo lisäksi vielä Onnibussin linja-autot poltettu ja johtajat tapettu.

        Näin jälkeen päin ajatellen yhteiskunta olisi säästänyt pitkän pennin, jos näin olisi toimittu Suomessakin.

        Muistatteko, miten kävi Onnibussin Viron valloituksen? No, Onnibus tuli, oli muutaman viikon ja meni pois. Näin ryhdikkäästi olisi viranomaisten pitänyt Suomessakin toimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan se Jumala nyt kutsunut Pekan takaisin, kun hänestä ei ole aikoihin kuulunut mitään?

        Pekka vaikuttaa valtavan Afrikan mantereen bussimarkkinoilla sekä antaa arvokkaita neuvojaan Suomen AINOALLE yksityiselle rautateiden henkilöliikennöitsijälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka vaikuttaa valtavan Afrikan mantereen bussimarkkinoilla sekä antaa arvokkaita neuvojaan Suomen AINOALLE yksityiselle rautateiden henkilöliikennöitsijälle.

        Ja tämä taho on? Monellako junalla ja millä yhteysväleillä se liikennöi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin jälkeen päin ajatellen yhteiskunta olisi säästänyt pitkän pennin, jos näin olisi toimittu Suomessakin.

        Muistatteko, miten kävi Onnibussin Viron valloituksen? No, Onnibus tuli, oli muutaman viikon ja meni pois. Näin ryhdikkäästi olisi viranomaisten pitänyt Suomessakin toimia.

        Kannattaisi muistaa että Viro oli osa Neuvostoliittoa vuosikymmeniä ja yhä vielä tänäkin päivänä maasta löytyy vielä jonkin verran neuvostoliittolaisia asenteita ja menettelytapoja pienempien virastojen byrokratiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä taho on? Monellako junalla ja millä yhteysväleillä se liikennöi?

        Sillä on 11 junaa ja valmius liikennöidä koko maan rataverkolla sekä Ruotsin puolelle Haaparantaan. Suunnitelmissa nimittäin on lähiliikennettä myös Perämeren kaareen yhdessä ruotsalaisen Norrtågin kanssa reitille Luulaja-Rovaniemi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä on 11 junaa ja valmius liikennöidä koko maan rataverkolla sekä Ruotsin puolelle Haaparantaan. Suunnitelmissa nimittäin on lähiliikennettä myös Perämeren kaareen yhdessä ruotsalaisen Norrtågin kanssa reitille Luulaja-Rovaniemi.

        Kyseessä on siis Suomen Lähijunat Oy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on siis Suomen Lähijunat Oy.

        Suomen Lähijunat oy:llä ei liene yhtään junaa, ainoastaan VR:ltä ostettuja junanraatoja 11 kpl. Junien kunnostus odottanee aiottujen radanvarsikuntien päätöstä siitä, alkavatko kunnat ostamaan ko. yhtiöltä liikennettä yhtiön tarjoamilla aikatauluilla yhtiön määräämään hintaan. Ainakin Turku, merkittävin maksaja, on vähemmän innostunut maksamaan miljoonia vuodessa "vihreästä" liikentestä, joka ei vähennä yhtään kumipyöräliikennettä.

        Tästä lähijunakokeilussa on jo nyt nähtävissä farssin piirteitä. Junayhtiö yrittää saada julkisia rahoittajia junaleikeilleen, mutta tässä taloustilanteessa niitä voi olla vaikea löytää. Varmaa on myös se, että taustalla vr vetelee naruista ja lobbaa voimakkaasti hanketta vastaan. Luonnollisesti vr ei voi tehdä tätä julkisesti, koska silloin astuisi heti esiin epäily määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Todellisuudessa tämä hanke on taistelua tuulimyllyjä vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä on 11 junaa ja valmius liikennöidä koko maan rataverkolla sekä Ruotsin puolelle Haaparantaan. Suunnitelmissa nimittäin on lähiliikennettä myös Perämeren kaareen yhdessä ruotsalaisen Norrtågin kanssa reitille Luulaja-Rovaniemi.

        Valmius liikennöidä? No, okei, minullakin on valmius ostaa 5000 Airbus 350 lentokonetta, jos joku maksaa mulle siltä. Olenko nyt maailman suurimman lentoyhtiön omistaja siis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valmius liikennöidä? No, okei, minullakin on valmius ostaa 5000 Airbus 350 lentokonetta, jos joku maksaa mulle siltä. Olenko nyt maailman suurimman lentoyhtiön omistaja siis?

        Tämä onkin vankkojen osaajien projekti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka vaikuttaa valtavan Afrikan mantereen bussimarkkinoilla sekä antaa arvokkaita neuvojaan Suomen AINOALLE yksityiselle rautateiden henkilöliikennöitsijälle.

        Montako bussia Pekalla ja Totuudella on Afrikassa liikennöimässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä lähijunakokeilussa on jo nyt nähtävissä farssin piirteitä. Junayhtiö yrittää saada julkisia rahoittajia junaleikeilleen, mutta tässä taloustilanteessa niitä voi olla vaikea löytää. Varmaa on myös se, että taustalla vr vetelee naruista ja lobbaa voimakkaasti hanketta vastaan. Luonnollisesti vr ei voi tehdä tätä julkisesti, koska silloin astuisi heti esiin epäily määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Todellisuudessa tämä hanke on taistelua tuulimyllyjä vastaan.

        "tämä hanke on taistelua tuulimyllyjä vastaan."

        Niin oli Onnibussinkin alkutaival. Vaan nyt se on kukoistavin brändi ikinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako bussia Pekalla ja Totuudella on Afrikassa liikennöimässä?

        Muutama tuhat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi muistaa että Viro oli osa Neuvostoliittoa vuosikymmeniä ja yhä vielä tänäkin päivänä maasta löytyy vielä jonkin verran neuvostoliittolaisia asenteita ja menettelytapoja pienempien virastojen byrokratiassa.

        Aika omituinen mielipide. Monet ovat sitä mieltä, että Viro on kuin Euroopan Yhdysvallat, missä ei ole byrokratiaa ja kaikki hoituu digitaalisesti ja äärimmäisen nopeasti ja helposti. Tässä kyseisessä tapauksessa ehkäpä Viron viranomaiset olivat taas kerran Suomen vastaavia viisaampia ja näkivät parhaaksi estää tuollainen pelleily. Jokainen Virossa kaukobussilla matkustanut varmasti tietää, että Viron kaukoliikenne on tasoltaan yksi Euroopan parhaista. Näin siis ilman Onnibussia.

        Nykyään neuvostoliittolaisuus on liudentunut melko hyvin (ei toki täysin vieläkään vrt. Rail Baltican rakentamisen ongelmat ja menettelyt: ne eivät toki ihan ole normaalia länsimaista menoa!) mutta vielä 10 vuotta sitten SuperBusin aikana tilanne oli aika eri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä ns. uhkailusta on vihjailtu, mutta mitään konkreettisia todisteita ei ole esitetty. Ministerin mahdollinen uhkaaminen on sen luokan teko, joka johtaisi Suomessa automaattisesti linnatuomioon, joten nuo hourailut uhkailusta voisi vähitellen lopettaa.
        Kommunistinen ministeri puhuu markkinaehtoisuudesta, mikä hieman huvittaa. Kyllöseltä on jäänyt asia puolitiehen, koska ne kohteet, missä markkinaehtoisuus saisi aikaiseksi suuria säästöjä, ovat unohtuneet. Nehän ovat luonnollisesti suurten kaupunkien joukkoliikenne sekä kiskoliikenne kokonaisuudessaan.

        Olisiko tilanne ollut kuitenkin sellainen, että epäpätevälle ja asiaansa osaamattomalle ministerille joku kertoi, mitä tulee seuraamaan hänen linjauksistaan? Tämän Kyllönen tulkitsi uhkailuksi. Nyt jälkeen päin jokainen näkee selvästi, että silloin kerrotut uhkakuvat ovat toteutuneet pilkulleen. Joukkoliikenne on lähes loppunut kaupunkien ulkopuolelta, nyt vaaravyöhykkeellä on jo osa keskisuurten kaupunkien välisistä yhteyksistä. Ammattiin opiskelevat joutuvat valitsemaan opiskelupaikkansa sieltä, mihin vielä pääsee bussilla. Kaiken huipuksi yhteiskunnan joukkoliikennemenot ovat suuresti kasvaneet, vaikka liikenteen määrä on rankasti vähentynyt. Miten tässä näin pääsi käymään, vaikka asiaa hoitivat ainakin omasta mielestään maan parhaat kyvyt, siis lobbauksen että myös päätöksenteon.

        Väki on muuttanut isoihin kaupunkeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väki on muuttanut isoihin kaupunkeihin.

        Sieltähän se suuren puhalluksen syy selvisikin!! :) Mikään ei ole muuttunut. Syy omiin epäonnistumisiin löytyy aina muista, tällä kerralla yhteiskunnan väestörakenteen muutoksista. Olisipa kaikki asiat näin helppoja selittää. Selitä vielä, miksi tästäkin muutoksesta huolimatta yhteiskunta joutuu maksamaan paljon aikaisempaa enemmän joukkoliikenteestä, vaikka yhteydet ja palvelutaso ovat romahtaneet.

    • Anonyymi

      LALLI TAPPOI PIISOAN KÖYLIÖSSÄ MUTTA ERÄS TOINRN LALLI KUOHITTIIN LAUTTASAARENTIELLÄ JA NYT RUUNANA JOUTUU KITUUTTAMAAN PIENESSÄ TÖÖLÖLÄISKÄMPÄSSÄ KUN LAHJUKSIA JA SUOJARAHOJA EI ENÄÄ ONNAA KIRISTÄÄ KELTÄÄN PU-PU-PU-PUJO-LU-LU-LU...

      PUJOLULULULALALAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      MUAAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      PUJOLULULULOKOKOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!

      BUOOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Onko siellä ruunien seassa kuhnureitakin?

    • Anonyymi

      MINKÄ PEKKA JA LAURI OVAT JULISTANEET, SITÄ ÄLKÖÖN IHMINEN KIISTÄKÖ.

      • Anonyymi

        Eipä sorruta vyön alle iskuihin, kyllä Pekka ja Laurikin ovat ihmisiä. Kaikesta huolimatta.

    • Anonyymi

      Onko kellään siittä tietoa miksi Lal joutui muuttamaan Lauttasaarentien ruhtinaallisista tiloista ahtaaseen kerrostalon luukkuun Töölöön?

      • Anonyymi

        Samanlainen toimistokerrostalo se Lauttasaarentien talo oli kuin tuo Töölönkatu 4:kin.
        Ja onhan tuo nykyinen talo sijainniltaan mainio, lähes Eduskuntapuiston laidalla, lähellä valtaa.

        Olihan Lauttasaarentiellä hienot tilat vierailulla olevien paronien ja lahjottavien poliitikkojen ja virkamiesten kestitsemiseen ja palvontaan. Näitä tiloja ei enää tarvita kun LAL:sta tuli pelkkä Koiviston Auton juoksevien asioiden hoitotoimisto, "sivukonttori", ja Koivisto on tehnyt parannuksenkin eikä lahjo enää virkamiehiä.

        Pakko kyllä silti sanoa että Lauttakylän paroinilla oli LAL:kin pröystäilevämmät palvontatilat: peilisali jossa Risto Ryti -patsas ja mirhamia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan Lauttasaarentiellä hienot tilat vierailulla olevien paronien ja lahjottavien poliitikkojen ja virkamiesten kestitsemiseen ja palvontaan. Näitä tiloja ei enää tarvita kun LAL:sta tuli pelkkä Koiviston Auton juoksevien asioiden hoitotoimisto, "sivukonttori", ja Koivisto on tehnyt parannuksenkin eikä lahjo enää virkamiehiä.

        Nyt ei oikein ole sellaisia virkamiehiä tai - naisia, joita pitäisi jotenkin lahjoa.
        Viimeisimmät taisivat olla kommunistihenkinen liikenneministeri, joka kyllä pääsi sittemmin Brysselin lihapatojen äärelle mietiskelemään kuinka vauraus jaettaisiin tasapuolisesti:)
        Viimeisin olikin perheen sisältä erään silloisen "liikenneharjoittelijan" lähiomainen, nyttemmin "liikenneharjoittelija" pääsee silloin tällöin ajamaan tuut-tuut-junalla ja joskus voi olla jopa pöllivaunu perässä,

        LAL työnsi (ymmärtämättään) liikenneministerin eurovaalivankkureita. Ja valtava äänivyöryhän siitä sitten tulikin. Se taisikin olla suunnilleen viimeinen kerta kun LAL:lla oli vaikutusmahtia mihinkään, koska hyvin pian sen jälkeen Onnibus kuohi LAL:n hampaattomaksi paperitiikeriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlainen toimistokerrostalo se Lauttasaarentien talo oli kuin tuo Töölönkatu 4:kin.
        Ja onhan tuo nykyinen talo sijainniltaan mainio, lähes Eduskuntapuiston laidalla, lähellä valtaa.

        "Eduskuntapuiston laidalla, lähellä valtaa."

        Mutta kun on hampaaton paperitiikeri, niin miten sellainen voi valtaa käyttää vaikka lähellä valtaa onkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eduskuntapuiston laidalla, lähellä valtaa."

        Mutta kun on hampaaton paperitiikeri, niin miten sellainen voi valtaa käyttää vaikka lähellä valtaa onkin?

        Ei mitenkään! Kun sukuoikeudet lähti niin LAL-pamput lensivät rähmälleen kuralätäkköön ja oikeat yritysjohtajat Möttö ja Helke antoivat vielä päälle semmoiset potkut perseille että kuravesi vaan lenteli ympäriinsä valuen hitaasti kuralätäkössä piehtaroivien LAL-pamppujen selistä. Ei siis valuen kuin vesi hanhen selästä vaan hitaasti, liaten ja ikuiseksi merkiten LAL-pamput ja paronit ryvettyneiksi.

        Ja sitten "johtajat" Möttö ja Helke eivät enää olleetkaan linja-autofirman "johtajia".
        Toinen lähti ovet paukkuen muihin konkurssifirmoihin, toinen ei kai vieläkään ole tajunnut saaneensa potkut.

    • Anonyymi

      Tervetuloa keskustelemaan perjantaisin Kontulan Pub Parisiin klo 18 alk. Niin ei tarvitse täällä jauhaa.
      Meiltä saa myöskin AKT liittymiskaavakkeita.

      Parta-Jugi

      • Anonyymi

        Ravintola Hovi Lammilla tai Waltikka Valkeakoskella kävisivät paremmin. Joukkoliikennealan älymystöllä kun on tapana kokoustaa vain noissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintola Hovi Lammilla tai Waltikka Valkeakoskella kävisivät paremmin. Joukkoliikennealan älymystöllä kun on tapana kokoustaa vain noissa.

        "Ei mitenkään! Kun sukuoikeudet lähti niin LAL-pamput lensivät rähmälleen kuralätäkköön ja oikeat yritysjohtajat Möttö ja Helke antoivat vielä päälle semmoiset potkut perseille että kuravesi vaan lenteli ympäriinsä valuen hitaasti kuralätäkössä piehtaroivien LAL-pamppujen selistä. Ei siis valuen kuin vesi hanhen selästä vaan hitaasti, liaten ja ikuiseksi merkiten LAL-pamput ja paronit ryvettyneiksi."

        Ja sinut merkittiin loppuelämäksesi narriksi, jota kukaan ei palkkaa yhtiöönsä. Ole siitä onnellinen, peruspäivärahalla elellen, nautiskellen kuvittelevisiesi paronien ahdingosta.

        Paronien ahdinko on Totta!

        Moni pieni bussiyritys sai puukon selkäänsä Linja-autoliitolta, pidän sukuoikeusaikaista Linja-autoliittoa mafiana enkä laske sille minkäänlaista arvoa.

        Minäkään en laske mitään arvoa ML-Charterin tyyppisille yrityksen irvikuville. Syitä tähän tuskin tarvitsee selittää.

        Ja voisitko kertoa minkälaista puukkoa? Olin aikoinani pienyrittäjänä LAL:in jäsenenä, enkä kyllä tullut mitenkään puukotetuksi.
        Se, että se vaati maksua tilojensa ja palvelujensa käytöstä, on normaalia aikuisten ihmisten oikeassa liike-elämässä, eikä se tee siitä mafiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkään en laske mitään arvoa ML-Charterin tyyppisille yrityksen irvikuville. Syitä tähän tuskin tarvitsee selittää.

        LAL vasikoi ML:stä vähän sinne sun tänne... mutta eipä toisaalta ne polliisit sattumalta paikalle osunu silloinkaan kun ex-LAL-pamppu Masi huristeli autollaan änkyräkännissä, jokuhan siittäkin polliisille vinkin antoi, kosto eli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LAL vasikoi ML:stä vähän sinne sun tänne... mutta eipä toisaalta ne polliisit sattumalta paikalle osunu silloinkaan kun ex-LAL-pamppu Masi huristeli autollaan änkyräkännissä, jokuhan siittäkin polliisille vinkin antoi, kosto eli

        Onpahan muuten Masin käryille naurettu MONET MONET kerrat kaljatuoppi kädessä :D :D

        Ja ML oli rehtiäkin rehdimpi, oikeudentunnossaan tinkimätön yritys?
        Edesmenneen Masin rattikäryt olivat tuomittavia ja tuomionhan hän niistä sai.
        Vinkin antaneet tekivät hyvän työn.

        Samoin hyvän työn tekivät nekin, jotka ilmoittivat jonkun harjoittavan laitonta liikennöintiä, ajavan laittomalla kulkuneuvolla jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpahan muuten Masin käryille naurettu MONET MONET kerrat kaljatuoppi kädessä :D :D

        "Onpahan muuten Masin käryille naurettu MONET MONET kerrat kaljatuoppi kädessä :D :D"
        Kotikylässä asusteli yksi ns kylähullu, joka sanoi, ettei siinä paljoa rekvisiittaa tarvi, kun pitää hauskaa, istuu vaan rappusilla ja pitää hauskaa.
        Sinä sentään pidät lisäksi rekvisiittana kaljatuoppia kädessä ja pidät hauskaa.

        Hauskanpito on bussialasta kiinnostuneille kieltämättä hyvin helppoa ja vaivatonta. Riittää kunhan vain muistelee ja seuraa paronien ja paronimielisten toilailuja ja suohonvajoamisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onpahan muuten Masin käryille naurettu MONET MONET kerrat kaljatuoppi kädessä :D :D"
        Kotikylässä asusteli yksi ns kylähullu, joka sanoi, ettei siinä paljoa rekvisiittaa tarvi, kun pitää hauskaa, istuu vaan rappusilla ja pitää hauskaa.
        Sinä sentään pidät lisäksi rekvisiittana kaljatuoppia kädessä ja pidät hauskaa.

        Parasta huvia ja naurunaihetta on pelkästään Kimmon, Harrin ja kumppaneiden kirjoitukset tällä palstalla. Joskus tulee niin sakeaa tekstiä, että ei tiedä miten päin nauraisi. Katkeruus ja viha saavat kynänkin sauhuamaan tavalla, joka ei muuten olisi mahdollista.

    • Anonyymi

      Pyhä Lauri laskeutuu pian uudelleen

      • Anonyymi

        Minä taas naureskelen yhdeksän vuotta vanhaa juttua lukiessani. Juttu kertoo pääjohtaja
        Helkestä, joka on aina pitänyt suurista saappaista, johon astua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas naureskelen yhdeksän vuotta vanhaa juttua lukiessani. Juttu kertoo pääjohtaja
        Helkestä, joka on aina pitänyt suurista saappaista, johon astua.

        Helken todelliset kyvyt paljastuivat hänen toimiessaan KA Tampereen "johtajana". Lyhyessä ajassa tehtiin massiiviset virhelaskelmat ja Laurin loppu olikin sitten lajissaan yksi näyttävimmistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helken todelliset kyvyt paljastuivat hänen toimiessaan KA Tampereen "johtajana". Lyhyessä ajassa tehtiin massiiviset virhelaskelmat ja Laurin loppu olikin sitten lajissaan yksi näyttävimmistä.

        En hyväksy linjaautoliiton menettelyjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En hyväksy linjaautoliiton menettelyjä

        "En hyväksy linjaautoliiton menettelyjä"
        Eihän tuossa ollut Linja-autoliitolla osaa eikä arpaa.
        Potku /seelle tuli Koiviston Auto Groupilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En hyväksy linjaautoliiton menettelyjä"
        Eihän tuossa ollut Linja-autoliitolla osaa eikä arpaa.
        Potku /seelle tuli Koiviston Auto Groupilta.

        Ei Lauri mitään potkuja saanut vaan lähti vuolaasti kiitettynä innovaattorina.

        No ei saanut! Pyhää Nimeä suorastaan ANOTTIIN jäämään Koivistolle!

        😂😂😂😂😂
        Paras bussiaiheinen vitsi, ikinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En hyväksy linjaautoliiton menettelyjä"
        Eihän tuossa ollut Linja-autoliitolla osaa eikä arpaa.
        Potku /seelle tuli Koiviston Auto Groupilta.

        Koivisto reagoi Helken aiheuttamiin vahinkoihin ainoalla oikealla tavalla. Hyväksyn sen 100 %:sti. Koiviston olisi lisäksi pitänyt hakea vahingot aiheuttaneelta tuntuvia korvauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koivisto reagoi Helken aiheuttamiin vahinkoihin ainoalla oikealla tavalla. Hyväksyn sen 100 %:sti. Koiviston olisi lisäksi pitänyt hakea vahingot aiheuttaneelta tuntuvia korvauksia.

        Kyllä! Oikein reagoi. Koivisto kiitti Lauria vuolaimmin menneistä palveluksista konsernille tämän halutessa siirtyä rautateille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä! Oikein reagoi. Koivisto kiitti Lauria vuolaimmin menneistä palveluksista konsernille tämän halutessa siirtyä rautateille.

        Tahallinen väärinymmärtäminenkin on taitolaji. Valitettavasti et tällä kerralla siinä onnistunut.

    • Anonyymi

      Täällä näitä menneen maailman kuttereita kaipaillaan kuten joku A Anttila joka jo kuollut ja kuopattu, kuka kaipailee vielä "piiloairon" vanhoja museorakkineita voi mennä hetkukerhon ajelulle muistelemaan "vanhoja hyviä aikoja"..Se on hyvä että flixibus ja onnibus lopettavat nämä kyläseurojen bussiyhtiöt eläkeläis ukkoineen joissa työvoimana paikallisen palolaitoksen vapaapäiväläiset ja vallesmannit..
      Ja eikös bussihommat ala olla jo neekereiden hommia joihin kukaan itseänsä kunnioittava valkoihoinen ei lähde kun nuorilta kyselee missä se työura olisi...
      Bussikurssit täynnä bingobangopongoja ja Ukrainan rintamakarkureita joita Zelenskyi kaipailee riveihinsä, että semmoista maanpuollustusta! Vinkkasin muuten sinne että mansikkaveljelmät täys rintamakarkureita, ei ole pokkaa puollustaa kotimaatansa ja muiden olisi auteltava sodassa ryssää vastaan.

      • Anonyymi

        Linja-autoliitto ja eräät suuret sukuoikeussukuparonit kuristivat, orjuuttivat, näännyttivät ja lopulta listivät Artturi Anttila Oy:n.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linja-autoliitto ja eräät suuret sukuoikeussukuparonit kuristivat, orjuuttivat, näännyttivät ja lopulta listivät Artturi Anttila Oy:n.

        Se oli ruoste runkopalkeissa ja ay-mafia mikä näännytti AA:n. Firma oli täysin kuoleman kielissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli ruoste runkopalkeissa ja ay-mafia mikä näännytti AA:n. Firma oli täysin kuoleman kielissä.

        Toki Anttilaa piikitti ja imi kuiviin ay-liikekin mutta tähän oikeampi syyllinen oli Anttilan asiainhoitaja jolla ei ollut rohkeutta/kykyä taistella pääluottamusmiestä ja Vienoa vastaan. Lopputulema olisi kyllä ollut parempi jos ay-liike olisi väsytetty. MUTTA. Senaikaiselle linja-autoliiton mafialle Expressbus-pyöveleineen ei ikääntynyt ja heiveröinen talousjohtaja olisi mahtanut mitään. Liitto halveksi Anttilaa ja halusi nöyryyttäen nujertaa sen. Ensin näännytys ja kidutus. Sitten Lauttakylän paroni sai lopulta liitolta käskyn syödä Anttila.

        Olet oikeasti sairas. Hakeudu hoitoon. Eli ay-liike, pääluottamusmies ja joku Vieno kampittivat Anttilaa, mutta syyllinen olikin yllättäen LAL? Paranoiaa pahimmillaan.

        Paikalliset mm. Santaskylästä muistavat hyvin (ja ovat minulle kertoneetkin), kuinka vuosikymmeniä heidän kylällään kulki Artturi Anttilan autot ja yhtäkkiä siellä kulkikin Lauttakylän autot.

    • Anonyymi

      Tää on hauska ketju. Lauri (luuseri) täällä kirjoittaa itsestään 3:ssa persoonassa satuja. Luullen että menee läpi. Vaan ei. Tuollainen vakava narsismi loistaa valovuoden päähän

      • Anonyymi

        Laurin nimi on pyhä ja YLISTETTY!

    • Anonyymi

      Kun mieli järkkyy lievästi, useimmat ymmärtävät hakea apua. Kun mieli järkkyy peruuttamattomasti, kirjoitellaan suomi24:ssä satuja. Tästä ketjusta löytyy hyviä esimerkkejä aiheesta. Jotkut näistä kirjoittajista esiintyvät työelämässä jopa johtajina. Narsismia tyypillisimmillään.

      • Anonyymi

        LAL kaikin keinoin on yrittänyt piilotella suhmurointejaan ja ihan suoranaisia laittomuuksiakin. Vaan totuus murtautuu lopulta esiin, kaivoivatpa paronit sen miten syvälle tahansa.

        Onkos V. Alamäki Oy viimeisin uhri vai onko LAL kolkannut sen jälkeenkin jo jonkun?

        "Paikalliset mm. Santaskylästä muistavat hyvin (ja ovat minulle kertoneetkin), kuinka vuosikymmeniä heidän kylällään kulki Artturi Anttilan autot ja yhtäkkiä siellä kulkikin Lauttakylän autot."

        Entäs sitten? Ei tuossa selkäänpuukotusta tarvittu. Yhtiön pääomistaja oli 95-vuotias ja poikansa Arto täytti 64, ja halusi eläkkeelle. Nuorin sisaruksista oli 51-vuotias ja jatkoi työtään autonkuljettajana. Artturi Anttila ei olisi mitenkään pysynyt pystyssä ajamassa Santaskylään niin kauan, että tuo nuorimmainenkin olisi saanut ajella eläkeikään asti.

        "Artturi Anttila ei olisi mitenkään pysynyt pystyssä"

        Eipä toki, liiton puukkoja oli selässä liian monta ja kaulan ympärillä ollut kireä lieka haittasi pahoin hengittämistä.

        Kuten tuolla aiemmin joku kehotti, niin teen minäkin: Hakeudu hoitoon!

        LAL on kaikin keinoin yrittänyt piilotella sukuoikeusaikaisia suhmurointejaan ja ihan suoranaisia laittomuuksiakin. Vaan totuus murtautuu lopulta esiin, kaivoivatpa paronit sen miten syvälle tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos V. Alamäki Oy viimeisin uhri vai onko LAL kolkannut sen jälkeenkin jo jonkun?

        Rautaveden liikenne tänä kesänä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautaveden liikenne tänä kesänä

        Tuohon konkkaan LAL tuskin oli työntänyt tikariaan. Taisi Rautis kaatua niin sanotusti omia aikojaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautaveden liikenne tänä kesänä

        Kyllä LAL pakotti RL:n ajamaan tikari selässään esimerkiksi Huittisista Turkuun ja luovuttamaan sitten päivän kassan Koivistolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon konkkaan LAL tuskin oli työntänyt tikariaan. Taisi Rautis kaatua niin sanotusti omia aikojaan.

        Rautis kaatui Onnibus-kumppanuuteen, niin kuin moni muukin pieni yrittäjä, joille luvattiin kuu taivaalta mutta todellisuudessa jäi vain luu käteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä LAL pakotti RL:n ajamaan tikari selässään esimerkiksi Huittisista Turkuun ja luovuttamaan sitten päivän kassan Koivistolle.

        Pelottaa ajatellakin kuinka surullisen näköisiä Rautaveden kuskit ehkä olivat.
        Onkohan Laurilla kuvakin surullisesta veikosta joka ajaa tyhjällä renkaalla?
        Mutta tuohon edellisen ajatusten virtaan liittyen: Siis YLISTETTY Koiviston Auto aiheuttikin RL:n tuhon, koska ryöväsi kassan vuoroilta, varmaan vei myös pohjakassan?
        Kuinka oikeudentunnossaan tinkimätön ja VÄKEVIMMIN YLISTETTY firma voi syyllistyä tuollaiseen?

        Kyllä tällaista kirjoittava henkilö on peruuttamattomasti sekaisin. Toivoa sopii, että ei aja linja-autoa. Sellainen olisi tämän ihmisen käsissä vaarallinen tappoase.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelottaa ajatellakin kuinka surullisen näköisiä Rautaveden kuskit ehkä olivat.
        Onkohan Laurilla kuvakin surullisesta veikosta joka ajaa tyhjällä renkaalla?
        Mutta tuohon edellisen ajatusten virtaan liittyen: Siis YLISTETTY Koiviston Auto aiheuttikin RL:n tuhon, koska ryöväsi kassan vuoroilta, varmaan vei myös pohjakassan?
        Kuinka oikeudentunnossaan tinkimätön ja VÄKEVIMMIN YLISTETTY firma voi syyllistyä tuollaiseen?

        Sen lisäksi vielä RL:lle saneltiin KA:lta tarkkaan mihin aikaan ne saa ajaa Turkuun. Että ei loukkaa KA:n monopolia. Sen lisäksi suojelurahaa piti maksaa. Laurilaisia oppeja nämä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä LAL pakotti RL:n ajamaan tikari selässään esimerkiksi Huittisista Turkuun ja luovuttamaan sitten päivän kassan Koivistolle.

        Noin kävi Anttilalle Tampere-Kankaanpää reitillä ja kassan vei Länsilinjat. Ottikohan muuten joku Anttilalaisista firman tultua tuhotuksi sieltä muistoksi Länsilinjojen isäntätunnukset, joita täytyi pitää orjavuorojen ikkunoilla? Kyllähän ne kiva muisto ja koriste olisi olohuoneen seinälläkin? Tukholman syndrooma näet.

        Näitä orjuutettuja isäntätunnuksen alla firmoja on edelleen, Onnibus-tunnuksilla:
        Åberg, Kosonen, Vesma, Matkamies, Petteri, Imatran Kyytibussit jne,
        Ja surullisen näköisine kuskineen, kyynel silmäkulmassa kimmeltäen.

        Tuossa on syy, miksi en koskaan matkusta bussilla, vaan aina omalla autolla. Koskaan ei voi tietää, milloin nälkiintynyt kuljettaja menettää tajuntansa ja mennään satasen vauhdissä pöpelikköön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä orjuutettuja isäntätunnuksen alla firmoja on edelleen, Onnibus-tunnuksilla:
        Åberg, Kosonen, Vesma, Matkamies, Petteri, Imatran Kyytibussit jne,
        Ja surullisen näköisine kuskineen, kyynel silmäkulmassa kimmeltäen.

        "Näitä orjuutettuja isäntätunnuksen alla firmoja on edelleen,"

        Millähän konstilla Finnair on orjuuttanut Korsisaaren?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Näitä orjuutettuja isäntätunnuksen alla firmoja on edelleen,"

        Millähän konstilla Finnair on orjuuttanut Korsisaaren?

        Olen nähnyt varsin usein myös busseja, jossa on orjuuttajana VR. Oikein isolla lukee: VR JUNANKORVAUS. Minulla on noista valokuva.
        VR:n johtaja ottaa aina kuskin lompakon päätepysäkillä.
        Tämä on totta, koska kerhossa YLISTETYT ASIANTUNTIJAT kertoivat.

        Ja entä nämä taakkansa alle nääntyvät HSL:n orjat? Näin tästäkin kerran valokuvan.
        Siinä kuski oli sen näköinen, kun olisi yhden syönyt ja toista himoitsi. Tai sitten sillä oli parta.
        Mutta oli tosi surullisen näköinen.

    • Anonyymi

      Pidän Linja-autoliiton menettelyjä tuomittavina. Lainkaan en osaa arvostaa.

      • Anonyymi

        A. Oletko ollut/oletko LAL:n jäsen?
        B. Onko jäsenyytesi LAL:on evätty?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      129
      4086
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1831
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1790
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1691
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      453
      1544
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1302
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      452
      1256
    Aihe