jos kaikki sitä kohdanneet ilmoittaisivat asiasta poliisille.

Anonyymi-ap

Rikosilmoitukset taksikuskien seksuaalirikoksista ovat kasvaneet merkittävästi
Anonyymi-ap
2024-10-05 05:30:34

Rikosilmoitukset taksikuskien seksuaalirikoksista ovat kasvaneet merkittävästi Helsingissä, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan viime vuoden alusta tämän vuoden syyskuun 12. päivään mennessä Helsingin poliisi on tutkinut 48 epäiltyä taksinkuljettajan tekemää seksuaalirikosta. Rikosten määrä on lisääntynyt selvästi vuodesta 2018 lähtien, jolloin taksilainsäädäntö vapautettiin. Esimerkiksi vuonna 2017 Helsingin poliisi epäili taksinkuljettajaa seksuaalirikoksesta kahdessa tapauksessa. Vuonna 2018 luku nousi jo seitsemään.

– Aiemmin [taksinkuljettajan] ammatti oli luottamustehtävä eli asiakas piti saada turvallisesti perille, eikä jätetty ketään lumihankeen. Kuljettajille oli testit ja vaatimukset. Alan vapautuminen on vähentänyt ihmisten luottamusta ja uskallusta käyttää taksia. Ainakaan tältä osin se ei ole ollut onnistunut uudistus, Helsingin poliisin väkivaltarikokset-toiminnon johtaja Ritva Elomaa sanoo HS:lle.

Poliisin tilastoista selviää, että uhri on yleensä ollut voimakkaasti päihtynyt nuori nainen ja tekoaika aamuyhden ja -viiden välillä.

Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson sanoo lehdelle epäilevänsä, että monet tapauksista eivät päädy liiton tietoon häpeän takia. Hän huomauttaa, että epäasialliseen käytökseen voitaisiin puuttua, jos kaikki sitä kohdanneet ilmoittaisivat asiasta poliisille.
kertoo Länsiväylä lehti

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Poliisin kertoman mukaan jokainen tapaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä.

    • Anonyymi

      Ongelmaan voivat puuttua vain viranomaiset.

      Taksiliitto on yksityinen yhdistys, jolla ei ole mitään mahdollisuutta puuttua mihinkään. Samanlainen kuin Kiteen Pitsinnyplääjät tai mikä tahansa muu yhdistys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe