Monien kokoomuslaisten mielestä perussuomalaisten toimintatapa on "paskoa matolle" aina kun se on mahdollista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010739591.html
Näyttää yhä vahvemmin siltä, että hallitus ei istu täyttä vaalikautta. Voi tietty istuakin, kukaanhan ei näe tulevaisuuteen, mutta erinäiset enteet viittaavat muuhun.
Jotenkin vinkeää on se, että viime aikojen kärhämät olisi kokonaan vältetty, jos persujen tilalla olisivat demarit. Toki muita olisi tullut tilalle, mutta silti. Ainakaan ulkopolitiikka ei olisi rempallaan, kuten jo Kekkonen ohjeisti valitsemaan.
Kokkareet persuista: "Edelleen paskannetaan matolle aina kun on paikka"
175
611
Vastaukset
- Anonyymi
Vaippoja persuille.
- Anonyymi
Kokoomuksen beagle tekee tarpeensa isäntänsä matolle.
- Anonyymi
Orpo vaikuttaa kyllä aika merkityksettömältä pääministeriltä. Persuthan vie peliä ihan täysin. Mutta yhdessä asiassa Orpo on vahva. Siinä miten pidetään epätoivoisesti hallitusta kasassa ettei se vain kaatuisi kun persut suuttuu jostain ja lähtevät hallituksesta. Sitähän se Orpo pelkää, hallituksen kaatumista. Epäonnistumisen pelko ajaa Orpon toimimaan lepsusti. Pelkää sekä hänen oman että Kokoomuksen epäonnistumisen puolesta. Mutta sitä se teettää kun ps:n kanssa lähtee hallitukseen. Kaikki ruuti menee vääriin asioihin ja tulee huonoja päätöksiä.
- Anonyymi
Millä mittarilla Orpo on parempi kuin Marin? Jos tarkastellaan tosiasioita? Edellisen hallituksen aikana oli isoja kriisejä, joista Suomi ja suomalaiset selvisivät suhteellisen vähällä. Nyt ei ole kriisejä. Silti työttömyys lisääntyy joka kuukausi eivätkä ihmiset kuluta, koska joko pelätään, että kohta ei ole rahaa tai rahaa ei oikeasti enää ole. Koulutus, ainut arvokas pääoma, jota Suomella on, romutetaan leikkauksilla. Valtio ottaa velkaa enemmän kuin ikinä. Monet kolmannen sektorin toimijat, jotka ovat kannatelleet mm. mielenterveyspalveluita, häviävät säästöjen takia. Siitä seuraa oikeasti suuret mittasuhteet saava kriisi. Yksityisten terveysfirmojen tukeen lapioidaan satoja miljoonia veroeuroja ilman mitään hyötyä, rahat karkaavat sijoittajien tileille. Edelliseen hallitukseen tyytyväisiä oli jatkuvasti yli 50 prosenttia kansasta. Nykyinen taitaa kohta alittaa jo 30 pros rajan.
- Anonyymi
Ehkä hallitus kannattaisikin kaataa. Kokoomus ei siitä hirveästi kärsisi. Persuista ilmeisesti päästäisiin eroon hallituspuolueena. Kokoomuksen pääministeripaikka tosin saattaisi toki mennä.
Tosin poliittikka toki muuttuisi: kokoomus ei pystyisi enää ajamaan idiologia-vetoista politiikkaansa. Tämä puoli taitaa sittenkin estää hallituksen kaadon. - Anonyymi
Nyt meillä on täysin epäinhimillinen hallitus, köyhillä ja sairailla ei ole mitään arvoa. Orpo pihalla kaikesta. Purra suorastaan nauttii leikkauksista, ei kai muuten
olisi julkaissut saksikuviaan ja leikuulautoja. Oudot on on huvit ministerillä, lähinnä sadistiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo vaikuttaa kyllä aika merkityksettömältä pääministeriltä. Persuthan vie peliä ihan täysin. Mutta yhdessä asiassa Orpo on vahva. Siinä miten pidetään epätoivoisesti hallitusta kasassa ettei se vain kaatuisi kun persut suuttuu jostain ja lähtevät hallituksesta. Sitähän se Orpo pelkää, hallituksen kaatumista. Epäonnistumisen pelko ajaa Orpon toimimaan lepsusti. Pelkää sekä hänen oman että Kokoomuksen epäonnistumisen puolesta. Mutta sitä se teettää kun ps:n kanssa lähtee hallitukseen. Kaikki ruuti menee vääriin asioihin ja tulee huonoja päätöksiä.
Vain vasemmiston mielestä ruuti kuluu "vääriin" asioihin. Ja vaikka väärien asioiden kiistattomia asiantuntijoita vassarit ovatkin, niin onnistuvat siis tässäkin olemaan väärässä.
- Anonyymi
Nyt selvisi miksi tynkkiksellä oli tenat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä hallitus kannattaisikin kaataa. Kokoomus ei siitä hirveästi kärsisi. Persuista ilmeisesti päästäisiin eroon hallituspuolueena. Kokoomuksen pääministeripaikka tosin saattaisi toki mennä.
Tosin poliittikka toki muuttuisi: kokoomus ei pystyisi enää ajamaan idiologia-vetoista politiikkaansa. Tämä puoli taitaa sittenkin estää hallituksen kaadon.Kaadon huonoin puoli on se vaihtoehto...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo vaikuttaa kyllä aika merkityksettömältä pääministeriltä. Persuthan vie peliä ihan täysin. Mutta yhdessä asiassa Orpo on vahva. Siinä miten pidetään epätoivoisesti hallitusta kasassa ettei se vain kaatuisi kun persut suuttuu jostain ja lähtevät hallituksesta. Sitähän se Orpo pelkää, hallituksen kaatumista. Epäonnistumisen pelko ajaa Orpon toimimaan lepsusti. Pelkää sekä hänen oman että Kokoomuksen epäonnistumisen puolesta. Mutta sitä se teettää kun ps:n kanssa lähtee hallitukseen. Kaikki ruuti menee vääriin asioihin ja tulee huonoja päätöksiä.
Suurin osa matuista on älyllisesti kehitysvammaisia. Kehitysvamman vaikeustaso määritetään joko lieväksi (ÄO = 50-70), keskivaikeaksi (ÄO = 35-49), vaikeaksi (ÄO = 20-34) tai syväksi (ÄO < 20).
Afrikkalaisilla ÄO on keskimäärin 65 ja Lähi-idästä tulleilla noin 70 eli suurin osa kärsii älyllisestä kehitysvammasta. Sen vuoksi ko. ÄO:n omaavat ovat väkivaltaisia ja länsimaissa useimmiten laitoshoidossa. Ei ole ollenkaan varmaa, että he oppivat esim. lukemaan tai kirjoittamaan millään kielellä. Turha odottaa kehareilta mitään järjellistä toimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo vaikuttaa kyllä aika merkityksettömältä pääministeriltä. Persuthan vie peliä ihan täysin. Mutta yhdessä asiassa Orpo on vahva. Siinä miten pidetään epätoivoisesti hallitusta kasassa ettei se vain kaatuisi kun persut suuttuu jostain ja lähtevät hallituksesta. Sitähän se Orpo pelkää, hallituksen kaatumista. Epäonnistumisen pelko ajaa Orpon toimimaan lepsusti. Pelkää sekä hänen oman että Kokoomuksen epäonnistumisen puolesta. Mutta sitä se teettää kun ps:n kanssa lähtee hallitukseen. Kaikki ruuti menee vääriin asioihin ja tulee huonoja päätöksiä.
Persut ei lähde hallituksesta, se nähtiin Soinin aikana kun olisivat voinneet kaataa hallituksen. Persujen tarina olisi loppunut mutta Soini ja muutamat muut perustivat Siniset saadakseen jatkaa hallituksessa. Tämä temppu mahdollisti persujen korjaamaan tilanteensa seuraavia vaaleja varten. Nuijat antoivat äänensä heille ja saavat nyt nauttia tulevasta kurjuudesta muiden heikompiosaisten mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksen beagle tekee tarpeensa isäntänsä matolle.
Olisihan tuo mielenkiintoista arvata olisiko rajalakia saatu aikaan jos demarit olisivat olleet perussuomalaisten tilalla.
Ainakin siitä sotesta tuli Krista Kiurun johdolla täysi susi. Anonyymi kirjoitti:
Persut ei lähde hallituksesta, se nähtiin Soinin aikana kun olisivat voinneet kaataa hallituksen. Persujen tarina olisi loppunut mutta Soini ja muutamat muut perustivat Siniset saadakseen jatkaa hallituksessa. Tämä temppu mahdollisti persujen korjaamaan tilanteensa seuraavia vaaleja varten. Nuijat antoivat äänensä heille ja saavat nyt nauttia tulevasta kurjuudesta muiden heikompiosaisten mukana.
Ei lähde niin. Hallitus ei kaadu persujen sietokyvyn loppumiseen, kun muut päinvastoin joutuvat sietämään heitä joka päivä kyrpä otsassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo vaikuttaa kyllä aika merkityksettömältä pääministeriltä. Persuthan vie peliä ihan täysin. Mutta yhdessä asiassa Orpo on vahva. Siinä miten pidetään epätoivoisesti hallitusta kasassa ettei se vain kaatuisi kun persut suuttuu jostain ja lähtevät hallituksesta. Sitähän se Orpo pelkää, hallituksen kaatumista. Epäonnistumisen pelko ajaa Orpon toimimaan lepsusti. Pelkää sekä hänen oman että Kokoomuksen epäonnistumisen puolesta. Mutta sitä se teettää kun ps:n kanssa lähtee hallitukseen. Kaikki ruuti menee vääriin asioihin ja tulee huonoja päätöksiä.
Lupauksia tulee millä ei ole mitään tekemistä käytännössä toteutumisen kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä mittarilla Orpo on parempi kuin Marin? Jos tarkastellaan tosiasioita? Edellisen hallituksen aikana oli isoja kriisejä, joista Suomi ja suomalaiset selvisivät suhteellisen vähällä. Nyt ei ole kriisejä. Silti työttömyys lisääntyy joka kuukausi eivätkä ihmiset kuluta, koska joko pelätään, että kohta ei ole rahaa tai rahaa ei oikeasti enää ole. Koulutus, ainut arvokas pääoma, jota Suomella on, romutetaan leikkauksilla. Valtio ottaa velkaa enemmän kuin ikinä. Monet kolmannen sektorin toimijat, jotka ovat kannatelleet mm. mielenterveyspalveluita, häviävät säästöjen takia. Siitä seuraa oikeasti suuret mittasuhteet saava kriisi. Yksityisten terveysfirmojen tukeen lapioidaan satoja miljoonia veroeuroja ilman mitään hyötyä, rahat karkaavat sijoittajien tileille. Edelliseen hallitukseen tyytyväisiä oli jatkuvasti yli 50 prosenttia kansasta. Nykyinen taitaa kohta alittaa jo 30 pros rajan.
Ainakin lähellä sitä.Orpon vika että suosio laskee ,mitäs antaa persujen päsmäröidä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt meillä on täysin epäinhimillinen hallitus, köyhillä ja sairailla ei ole mitään arvoa. Orpo pihalla kaikesta. Purra suorastaan nauttii leikkauksista, ei kai muuten
olisi julkaissut saksikuviaan ja leikuulautoja. Oudot on on huvit ministerillä, lähinnä sadistiset.Purralla on sadistisia piirteitä. Lapsuuden traumoja ei saisi muille kostaa. Ja se on suorastaan irvokasta ,että luottaa omille äänestäjilleen
Sillä suurin osa on niitä avustuksen saajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisihan tuo mielenkiintoista arvata olisiko rajalakia saatu aikaan jos demarit olisivat olleet perussuomalaisten tilalla.
Ainakin siitä sotesta tuli Krista Kiurun johdolla täysi susi.Ei varmasti siitä olisi tullut yhtäämitää. Vihervassuthan yritti ynkyttää kaikkea mielikuvitus sontakommunistia joka verkon silmään. Yks mitäne käyttää, on että "suomelta menee maine".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain vasemmiston mielestä ruuti kuluu "vääriin" asioihin. Ja vaikka väärien asioiden kiistattomia asiantuntijoita vassarit ovatkin, niin onnistuvat siis tässäkin olemaan väärässä.
Riikkako se siellä ihan itse ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt selvisi miksi tynkkiksellä oli tenat
Jutst. Vähän nolompaa jos paskoo Brysselissä kun TV ohjelmassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaadon huonoin puoli on se vaihtoehto...
Vaihtoehto pelastaisi sen mitä vielä on pelastettavissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purralla on sadistisia piirteitä. Lapsuuden traumoja ei saisi muille kostaa. Ja se on suorastaan irvokasta ,että luottaa omille äänestäjilleen
Sillä suurin osa on niitä avustuksen saajia.Itsehän TE yritätte kostaa Riikalle kaikki mielipuoli tautinne, jopa kuvottavat moraalittomuutennekin ja zombimaiset riivauksenne.
Onneksi fiksu Riikka ei korvaansa lotkauta moisille jauhoripulilättänaamoille. Anonyymi kirjoitti:
Itsehän TE yritätte kostaa Riikalle kaikki mielipuoli tautinne, jopa kuvottavat moraalittomuutennekin ja zombimaiset riivauksenne.
Onneksi fiksu Riikka ei korvaansa lotkauta moisille jauhoripulilättänaamoille.Onko Maa mielestäsi luotu noin lokakuussa 4004 eKr.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä mittarilla Orpo on parempi kuin Marin? Jos tarkastellaan tosiasioita? Edellisen hallituksen aikana oli isoja kriisejä, joista Suomi ja suomalaiset selvisivät suhteellisen vähällä. Nyt ei ole kriisejä. Silti työttömyys lisääntyy joka kuukausi eivätkä ihmiset kuluta, koska joko pelätään, että kohta ei ole rahaa tai rahaa ei oikeasti enää ole. Koulutus, ainut arvokas pääoma, jota Suomella on, romutetaan leikkauksilla. Valtio ottaa velkaa enemmän kuin ikinä. Monet kolmannen sektorin toimijat, jotka ovat kannatelleet mm. mielenterveyspalveluita, häviävät säästöjen takia. Siitä seuraa oikeasti suuret mittasuhteet saava kriisi. Yksityisten terveysfirmojen tukeen lapioidaan satoja miljoonia veroeuroja ilman mitään hyötyä, rahat karkaavat sijoittajien tileille. Edelliseen hallitukseen tyytyväisiä oli jatkuvasti yli 50 prosenttia kansasta. Nykyinen taitaa kohta alittaa jo 30 pros rajan.
Koska Sanna Marin oli huikean hyvä kriisiajan pääministeri, ja asia on kova fakta!
- Anonyymi
Kauanko Kokoomus sietää persuja?
Kunnes kaikki EK:n vaatimat huononnukset ovat maalissa. On aika varmaa, että ainakin siihen saakka.
Toki hallituksen kaatoon ei tarvita kuin RKP:n kytkimennosto.- Anonyymi
Taatusti moninverroin pitempään kuin uskomattomia vihervassu tunareita. Aivan jatkuvia idioottimaisuuksia joita nykyhallitus joutuu yötäpäivää korjaamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taatusti moninverroin pitempään kuin uskomattomia vihervassu tunareita. Aivan jatkuvia idioottimaisuuksia joita nykyhallitus joutuu yötäpäivää korjaamaan.
Korjaamaan niin kuin mitä?
- Anonyymi
Demarit eivät hyväksyneet säästöjä ja tervettä taloudenpitoa ja siksi heitä ei otettu hallitukseen.
- Anonyymi
Lisäksi työmarkkinakysymyksissä oli erimielisyyksiä.
Eivätkä ideologisia työelämän ja palvelujen huononnuksia, jotka eivät tuo säästöjä eivätkä edistä tervettä taloudenpitoa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eivätkä ideologisia työelämän ja palvelujen huononnuksia, jotka eivät tuo säästöjä eivätkä edistä tervettä taloudenpitoa.
Niillä parannetaan Suomen kilpailukykyä.
Anonyymi kirjoitti:
Niillä parannetaan Suomen kilpailukykyä.
Miten lääkärifirmojen ruokkiminen verorahoilla parantaa kilpailukykyä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niillä parannetaan Suomen kilpailukykyä.
Suomi oli hyvässä nousussa Marinin kaudella. Mentiin Natoon, selätettiin korona mallikkaasti ja työllisyys saatiin uuteen ennätykseen.
Nyt tuo kaikki hyvä on mennyt, vain Nato-jäsenyys on toistaiseksi säilynyt. Ihmiset kuolevat hoitojonoihin ja työttömyys huitelee ennätyksissä.
VM ennustaa OrpoPurran hallituksen kasvattavan Suomen velkaa 60,2 mrd eurolla (151,8 mrd€ -> 212 mrd€) tällä hallituskaudella, eikä nyt ole edes viime kauden kriisejä???
Työllisyyskin on vuodessa laskenut noin 50 000 hengellä, Marinin kauden ennätystyöllisyyden jälkeen.
Talous kyntää nyt EU-maiden syvimmällä vaikka kaikkialla samat suhdanteet.
Työttömyys jo EU:n kolmanneksi korkein ja kasvaa toisiksi nopeiten. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Miten lääkärifirmojen ruokkiminen verorahoilla parantaa kilpailukykyä?
Se ei liity työmarkkinakysymyksiin mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi oli hyvässä nousussa Marinin kaudella. Mentiin Natoon, selätettiin korona mallikkaasti ja työllisyys saatiin uuteen ennätykseen.
Nyt tuo kaikki hyvä on mennyt, vain Nato-jäsenyys on toistaiseksi säilynyt. Ihmiset kuolevat hoitojonoihin ja työttömyys huitelee ennätyksissä.
VM ennustaa OrpoPurran hallituksen kasvattavan Suomen velkaa 60,2 mrd eurolla (151,8 mrd€ -> 212 mrd€) tällä hallituskaudella, eikä nyt ole edes viime kauden kriisejä???
Työllisyyskin on vuodessa laskenut noin 50 000 hengellä, Marinin kauden ennätystyöllisyyden jälkeen.
Talous kyntää nyt EU-maiden syvimmällä vaikka kaikkialla samat suhdanteet.
Työttömyys jo EU:n kolmanneksi korkein ja kasvaa toisiksi nopeiten.Jos demarit olisi otettu hallitukseen PS:n tilalle, velkaa otettaisiin taatusti vieläkin enemmän, koska he ovat eri mieltä liki kaikista Orpon säästökeinoista.
Anonyymi kirjoitti:
Se ei liity työmarkkinakysymyksiin mitenkään.
Puhe olikin myös ideologisista palvelujen huononnuksista.
- Anonyymi
Jaa että miksikö Orpo suostuu persujen kurmotettavaksi? No siksi, että EK:n mafia on antanut Orpolle tehtävän, josta ei kannata kieltäytyä. Antaa nyt persujen nauttia vielä muutama vuosi, sillä leikki loppuu kohta. Siitä huolehtii äänestävät suomalaiset seuraavissa eduskuntavaaleissa.
- Anonyymi
Nyt vaikuttaa siltä että Suomen hallituksen toimintaa johtaa EK:n Jyrki Häkämies valtiovarainministeri Riikka Purran avustamana ja pääministeri Petteri Orpo vikisee vieressä hallituksen muiden ministereiden kanssa etenkin työ ja elinkeinoministerin myötäillessä EK:n kaikkia työelämälle haitallisia vaatimuksia.
Jos tämä johtajuuskriisi jatkuu koko vaalikauden, se johtaa hyvinkin siihen että Kokoomus saa seuraavissa eduskuntavaaleissa pronssisijan. jos sitäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vaikuttaa siltä että Suomen hallituksen toimintaa johtaa EK:n Jyrki Häkämies valtiovarainministeri Riikka Purran avustamana ja pääministeri Petteri Orpo vikisee vieressä hallituksen muiden ministereiden kanssa etenkin työ ja elinkeinoministerin myötäillessä EK:n kaikkia työelämälle haitallisia vaatimuksia.
Jos tämä johtajuuskriisi jatkuu koko vaalikauden, se johtaa hyvinkin siihen että Kokoomus saa seuraavissa eduskuntavaaleissa pronssisijan. jos sitäkään.Ja kuka muu puolue voi muka demarien lisäksi olla Kokoomuksen edessä? PS? Kaikki muut ovat kaukana Kokoomuksen takana.
- Anonyymi
"Anonyymi
2024-10-05 09:57:01
Demarit eivät hyväksyneet säästöjä ja tervettä taloudenpitoa ...."
+++++++++++++++++++++++
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/petteri-orpo-tasta-syysta-sdp-ei-kelvannut-hallitukseen/8685128#gs.fnvqfp
"Petteri Orpo: Tästä syystä SDP ei kelvannut hallitukseen
– SDP:n kanssa suurin ero on tilannekuvassa ja niissä keinoissa, joilla Suomen asioita laitetaan kuntoon"
No mutta nythän niitä asioita kuntoon laitetaan
siis epä-kuntoon.
Toisaalta ei Sdp eikä Keskusta olleet persujen kansaa hallitukseen menossakaan. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eivätkä ideologisia työelämän ja palvelujen huononnuksia, jotka eivät tuo säästöjä eivätkä edistä tervettä taloudenpitoa.
Lempoako teikäläiset ette estäneet vihervassu hallituksen moraalitonta ja holtitonta sontaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vaikuttaa siltä että Suomen hallituksen toimintaa johtaa EK:n Jyrki Häkämies valtiovarainministeri Riikka Purran avustamana ja pääministeri Petteri Orpo vikisee vieressä hallituksen muiden ministereiden kanssa etenkin työ ja elinkeinoministerin myötäillessä EK:n kaikkia työelämälle haitallisia vaatimuksia.
Jos tämä johtajuuskriisi jatkuu koko vaalikauden, se johtaa hyvinkin siihen että Kokoomus saa seuraavissa eduskuntavaaleissa pronssisijan. jos sitäkään.No mitä puoluetta oletat hyvätuloisten äänestävän, jos kokoomuksen pronssille jättävät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Anonyymi
2024-10-05 09:57:01
Demarit eivät hyväksyneet säästöjä ja tervettä taloudenpitoa ...."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/petteri-orpo-tasta-syysta-sdp-ei-kelvannut-hallitukseen/8685128#gs.fnvqfp
"Petteri Orpo: Tästä syystä SDP ei kelvannut hallitukseen
– SDP:n kanssa suurin ero on tilannekuvassa ja niissä keinoissa, joilla Suomen asioita laitetaan kuntoon"
No mutta nythän niitä asioita kuntoon laitetaan
siis epä-kuntoon.
Toisaalta ei Sdp eikä Keskusta olleet persujen kansaa hallitukseen menossakaan.Mitä yrität sanoa?+++++++++++++++++++++++++
Anonyymi kirjoitti:
No mitä puoluetta oletat hyvätuloisten äänestävän, jos kokoomuksen pronssille jättävät?
Kokoomuksen äänestäjissä on maailman sivu ollut paljon myös hyvätuloisiin samastuvia hädin tuskin keskituloisia. Eräänkin pirkanmaalaisen kokoomusosaston puheenjohtaja oli takavuosina metallimies.
Hyvätuloiset suomenkieliset äänestävät hyvin todennäköisesti kokoomusta, mutta ne muut voivat jossain kohtaa alkaa liikkua. Hyvätuloisia ei riitä edes 15 pinnan kannatukseen. Uskoisin että kokkareitten turvaraja on juuri 15, eli sen alle eivät voi pudota kuin maailmankirjojen mennessä täysin sekaisin.
Persuilla taas eduskuntavaalikannatuksen mahdollinen pohja paistaa hyvin, hyvin paljon alempana...
- Anonyymi
Kokoomusedustajat jotka noin todistavat kusevat omiin muroihinsa. Ja sehän on kuin näyttäisi keskisormea peilikuvalleen.
- Anonyymi
Homo
- Anonyymi
Entä jos kokkarit levittelisi niitä mattojaan vain omalle tontilleen, niin ei tarvisi valittaa?
Mikä siis on kokkareitten (persujen, kristillisten, ruåtsalaisten) oma tontti silloin kun puhutaan vaikkapa hallituksen ulkopoliittisesta yhtenäisyydestä?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Mikä siis on kokkareitten (persujen, kristillisten, ruåtsalaisten) oma tontti silloin kun puhutaan vaikkapa hallituksen ulkopoliittisesta yhtenäisyydestä?
Demokratianko pitää olla yksimielistä? 😂
Anonyymi kirjoitti:
Demokratianko pitää olla yksimielistä? 😂
Siitähän ei ollenkaan ollut kysymys. Älä siirrä maalia.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Siitähän ei ollenkaan ollut kysymys. Älä siirrä maalia.
Bersut yrittävät tuoda väkisin omaa kulttuuriaan eli baariörveltämistä myös eduskuntaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bersut yrittävät tuoda väkisin omaa kulttuuriaan eli baariörveltämistä myös eduskuntaan
Persujen kotoutuminen on kesken.
- Anonyymi
Kokkareissa on monen sortin väkeä. Kokoomuksen demarisiivelle persut on tietenkin kiusallinen hallituskumppani mutta oikealla oleva puoluekenttä taas on hiljaa ja hymyilee persujen tempauksille.
- Anonyymi
Kokoomuksen "kosto" voisi olla se, että Petteri kaataa hallituksen vuoden puolentoista kuluttua hetkellä, kun kokoomuksen kannatus on hyvä ja persujen huono.
Kannatusluvut ovat sen verran vakiintuneet että tuskin tapahtuu noin. Eikä vaalit kuitenkaan koskaan mene aivan gallupien mukaan, kun aina on viime hetkillä vaikuttavia tekijöitä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kannatusluvut ovat sen verran vakiintuneet että tuskin tapahtuu noin. Eikä vaalit kuitenkaan koskaan mene aivan gallupien mukaan, kun aina on viime hetkillä vaikuttavia tekijöitä.
Mutta se on joka tapauksessa varmaa, että Kokoomus ei ole seuraavassa hallituksessa.
Anonyymi kirjoitti:
Mutta se on joka tapauksessa varmaa, että Kokoomus ei ole seuraavassa hallituksessa.
No eipä se ole lainkaan varmaa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
No eipä se ole lainkaan varmaa.
Se on todella varmaa, koska vasemmisto vihaa Kokoomusta. Sen sijaan keskusta kelpaa heille juuri ja juuri. Joten kun demarit voittavat vaalit niin Kokoomus siirtyy oppositioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on todella varmaa, koska vasemmisto vihaa Kokoomusta. Sen sijaan keskusta kelpaa heille juuri ja juuri. Joten kun demarit voittavat vaalit niin Kokoomus siirtyy oppositioon.
Viha on omassa päässäsi. Ei eduskunnan käytävillä. Suomessa on ollut ennenkin sinipunahallituksia.

Demareissa on oma oikeistosiipensä. Kaikki siellä eivät suinkaan vihaa kokoomusta. Marin vihasi, mutta hän ei enää johda demareita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viha on omassa päässäsi. Ei eduskunnan käytävillä. Suomessa on ollut ennenkin sinipunahallituksia.
Se on ollut ennen, nyt on eri tilanne. Seuraavassa hallituksessa ei ole Kokoomusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on todella varmaa, koska vasemmisto vihaa Kokoomusta. Sen sijaan keskusta kelpaa heille juuri ja juuri. Joten kun demarit voittavat vaalit niin Kokoomus siirtyy oppositioon.
Sinä puhut nyt persuille tyypilliseen tapaan omista mielikuvitusvasemmistolaisistasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä puhut nyt persuille tyypilliseen tapaan omista mielikuvitusvasemmistolaisistasi.
Ja silti Kokoomus ei seuraavassa hallituksessa ole. Miksi vasemmisto haluaisi olla tekemisissä Kokoomuksen kanssa, joka on osoittautunut köyhiä vihaavaksi paskapuolueeksi? Kokoomuksesta pitävät ovat mielisairaita eliitin edustajia eli pelkkiä narsistisia paskiaisia.
Nykyistäkin taloutta olisi voinut hoitaa lisäämällä reippaasti hyvätuloisten verotusta.
- Anonyymi
"Niillä parannetaan Suomen kilpailukykyä."
Kyllä, firmat kaatuu yksi toisensa jälkeen.- Anonyymi
Se johtuu siitä, että ammattiliitot kevään lakoilla karkottivat investoinnit Suomesta.
Anonyymi kirjoitti:
Se johtuu siitä, että ammattiliitot kevään lakoilla karkottivat investoinnit Suomesta.
Eivät investoijat sentään niin hölmöjä ole, että maailman vakaimpiin kuuluvan toimintaympäristön pikku lakkojen takia hylkäisivät.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eivät investoijat sentään niin hölmöjä ole, että maailman vakaimpiin kuuluvan toimintaympäristön pikku lakkojen takia hylkäisivät.
Ovat hölmömpiä ja pelästyvät sopulina ihan mitä vain. Ja lakkoilijoita syystäkin!
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eivät investoijat sentään niin hölmöjä ole, että maailman vakaimpiin kuuluvan toimintaympäristön pikku lakkojen takia hylkäisivät.
Kyllä ovat. Moni konkurssi ja yt-neuvottelut johtui juuri niistä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eivät investoijat sentään niin hölmöjä ole, että maailman vakaimpiin kuuluvan toimintaympäristön pikku lakkojen takia hylkäisivät.
Oletko kysynyt investoijilta itse??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ovat. Moni konkurssi ja yt-neuvottelut johtui juuri niistä.
Höpö höpö
- Anonyymi
Persuilla ei ole tietoa, kokemusta eikä ne halua sisäsiisteiksi. Silloin kakataan, kun se on tulossa. Ja sitähän tulee, erityisesti pienituloisten suuntaan joka päivä! Toki myös muulla tavalla ajattelevia kohtaan.
Mietin, onko niillä se Sakari Puisto ainoa sivistyspersu?
Vai vaikuttaako se viisaalta, kun ei ole tullut mitään ulostuloja?- Anonyymi
Se kyllä kertoo Persuista puolueena jotain hyvin olennaista että heillä on varaa istuttaa Puiston kaltaista sivistynyttä ja fiksua miestä Eduskunnassa pelkkänä napinpainajana samalla kun ministeriöitä vetävät persut yksi toisensa jälkeen osoittautuvat täysiksi Tavioiksi. En oiken keksi tuolle muuta syytä kuin sen että Puisto on liian fiksu ja maltillinen nykyiselle puoluejohdolle. Maltillisuudella ja fiksuudella ei ääniä kerätä siitä väestönosasta josta persut noin yleisemmin kannatustaan ammentavat.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Sakke on tosiaan ollut oudon hiljaa jo kauan.
Mitä fiksu ihminen edes persuissa tekee?

Ötkistä kouraasi. Puisto tietää olevansa parhaimmassa puolueessa, mitä suomesta löytyy.
Teikäläisten penikkatautiset räkäpäiset ulinat eivät vaikuta pierun vertaa, kun kysymys on suomen talouden jaloilleen saamisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä fiksu ihminen edes persuissa tekee?
Fiksut ihmiset liittyvät fiksuimpaan puolueeseen. Ette moraalittomat tunarit pysty edes sitä tajuamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ötkistä kouraasi. Puisto tietää olevansa parhaimmassa puolueessa, mitä suomesta löytyy.
Teikäläisten penikkatautiset räkäpäiset ulinat eivät vaikuta pierun vertaa, kun kysymys on suomen talouden jaloilleen saamisesta.Heh. Päätit sitten vapaaehtoisesti todistaa väitteeni todeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kyllä kertoo Persuista puolueena jotain hyvin olennaista että heillä on varaa istuttaa Puiston kaltaista sivistynyttä ja fiksua miestä Eduskunnassa pelkkänä napinpainajana samalla kun ministeriöitä vetävät persut yksi toisensa jälkeen osoittautuvat täysiksi Tavioiksi. En oiken keksi tuolle muuta syytä kuin sen että Puisto on liian fiksu ja maltillinen nykyiselle puoluejohdolle. Maltillisuudella ja fiksuudella ei ääniä kerätä siitä väestönosasta josta persut noin yleisemmin kannatustaan ammentavat.
Ehkäpä Puisto ei haluakaan olla esillä. Ehkä se fiksuutensa saa aikaan sen että mies pysyttelee mieluummin taka-alalla kun on huomannut että puolueensa napaporukka on täysiä uuvatteja. Ei halua tulla yhdistetyksi moisiin nykyistä enempää.

Sakesta tulee elinkeinoministeri ensi vuonna, joten sitten ei voi olla olematta esillä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Sakke on tosiaan ollut oudon hiljaa jo kauan.
EIKÖHÄN SIELLÄ OLE LÄHES KYMMENIÄ MUITAKIN OUDON HILJAISIA PS:issa..
- Anonyymi
Voi, voi. Kekkosen aikana oli YYA sopimus, joka määritti Suomen ulkopolitiikan suunnan. Nyt on Nato, joka takaa Suomen turvallisuuden. Sen vuoksi ulkopolitiikasta voidaan olla samalla tavalla montaa mieltä, kuin sisäpolitiikastakin. On aivan oikein, että
Palestiinasta ja Suomen ulkopolitiikan homomyönteisyydestä eri mieltä olevat uskaltavat avata suunsa.
Kohta ei kokoomusta erota vihreistä.Ulkopolitiikasta voidaan olla vaikka miten monta mieltä – tämän hömppäpalstankin mukaan melkein puolet meistä kannattaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja moni myös Suomen ydinpommittamista – mutta ei hallituksen sisällä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ulkopolitiikasta voidaan olla vaikka miten monta mieltä – tämän hömppäpalstankin mukaan melkein puolet meistä kannattaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja moni myös Suomen ydinpommittamista – mutta ei hallituksen sisällä.
Eihän niitä tarvi puoltakaan olla. Jos venäjän kannattajia 30% niin sotatilassa ne siis taistelisi venäjän puolella ja teurastaisi suomalaisia?
Tälläisissä isoissa asioissa tuolla on merkitystä mihin ryhmään kukakin kuuluu. Armeijata käymättömien AKKOJEN mielipiteillä ei mitään arvoa kuten ymmärtänet. Eikä arvoa ole juurikaan myöskään yli 40 vuotiaiden miesten mielipiteillä.
Lähinnä nuorten äärioikeistoon kuuluvien miesten mielipiteillä merkitystä jos tappamaan aletaan. Anonyymi kirjoitti:
Eihän niitä tarvi puoltakaan olla. Jos venäjän kannattajia 30% niin sotatilassa ne siis taistelisi venäjän puolella ja teurastaisi suomalaisia?
Tälläisissä isoissa asioissa tuolla on merkitystä mihin ryhmään kukakin kuuluu. Armeijata käymättömien AKKOJEN mielipiteillä ei mitään arvoa kuten ymmärtänet. Eikä arvoa ole juurikaan myöskään yli 40 vuotiaiden miesten mielipiteillä.
Lähinnä nuorten äärioikeistoon kuuluvien miesten mielipiteillä merkitystä jos tappamaan aletaan.Nyt et ymmärtänyt. Todellisuudessa Venäjän-mielisiä on EVA:n tutkimuksen mukaan yksi prosentti, vaikka he täällä anonyymisomessa täyttävät kaikki mahdolliset keskustelut päänaukomisillaan, kun yksi voi esiintyä vaikka satana. Comprendo?
- Anonyymi
"Sen vuoksi ulkopolitiikasta voidaan olla samalla tavalla montaa mieltä, kuin sisäpolitiikastakin"
Höpö höpö. Ulkopolitiikkaa ei tehdä koskaan tyhjiössä. Suomella on vino pino kansainvälisiä sitoumuksia. Me sitouduimme YK:n jäsenenä kansainväliseen lakiin, joka antaa myös ulkopolitiikalle selkeät raamit. Kaikki kansainväliset järjestöt - ml. EU ja Nato - nojaavat kansainväliseen lakiin. EU:lla on lisäksi yhteinen ulkopolitiikka, jonka tekemiseen Suomikin osallistuu. Suomen hallitukset perivät tämän paketin ja toimivat sen puitteissa. Ulkopolitiikan asiantuntemus on diplomaateilla, jotka analyysit ja Suomen kannanotot presidentille ja ministereille kirjoittavat. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ulkopolitiikasta voidaan olla vaikka miten monta mieltä – tämän hömppäpalstankin mukaan melkein puolet meistä kannattaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja moni myös Suomen ydinpommittamista – mutta ei hallituksen sisällä.
Mielipiteet ovat yhdentekeviä. Niillä ei tehdä ulkopolitiikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sen vuoksi ulkopolitiikasta voidaan olla samalla tavalla montaa mieltä, kuin sisäpolitiikastakin"
Höpö höpö. Ulkopolitiikkaa ei tehdä koskaan tyhjiössä. Suomella on vino pino kansainvälisiä sitoumuksia. Me sitouduimme YK:n jäsenenä kansainväliseen lakiin, joka antaa myös ulkopolitiikalle selkeät raamit. Kaikki kansainväliset järjestöt - ml. EU ja Nato - nojaavat kansainväliseen lakiin. EU:lla on lisäksi yhteinen ulkopolitiikka, jonka tekemiseen Suomikin osallistuu. Suomen hallitukset perivät tämän paketin ja toimivat sen puitteissa. Ulkopolitiikan asiantuntemus on diplomaateilla, jotka analyysit ja Suomen kannanotot presidentille ja ministereille kirjoittavat.Ja silti kuka tahansa voi esittää mielipiteitä, myös hallituksen ministerit. Jopa haukkua Suomen ulkopolitiikan typeräksi ja idioottimaiseksi.
Ja EU:n "yhteisellä ulkopolitiikalla" voi pyyhkiä persettä. EU ei ole liittovaltio eikä päätä mitä itsenäiset valtiot tekevät. Anonyymi kirjoitti:
Ja silti kuka tahansa voi esittää mielipiteitä, myös hallituksen ministerit. Jopa haukkua Suomen ulkopolitiikan typeräksi ja idioottimaiseksi.
Ja EU:n "yhteisellä ulkopolitiikalla" voi pyyhkiä persettä. EU ei ole liittovaltio eikä päätä mitä itsenäiset valtiot tekevät.Sen päivän haluaisin nähdä, kun hallituksen ministeri haukkuu Suomen ulkopolitiikan, johon hän itse on osaltaan ollut vaikuttamassa, typeräksi ja idioottimaiseksi. 🍿
Onkohan ministeri silloin lainkaan oikeassa puolueessa? Löytyisikö jostain marginaalista paremmin hänen ajatuksiaan vastaava paketti? Esimerkiksi Tissi Oohosen leveän keskivartalon takaa?
Tässä sinulle tietoa EU:n ulko-ja turvallisuuspolitiikasta:
https://european-union.europa.eu/priorities-and-actions/actions-topic/foreign-and-security-policy_fi- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Sen päivän haluaisin nähdä, kun hallituksen ministeri haukkuu Suomen ulkopolitiikan, johon hän itse on osaltaan ollut vaikuttamassa, typeräksi ja idioottimaiseksi. 🍿
Onkohan ministeri silloin lainkaan oikeassa puolueessa? Löytyisikö jostain marginaalista paremmin hänen ajatuksiaan vastaava paketti? Esimerkiksi Tissi Oohosen leveän keskivartalon takaa?
Tässä sinulle tietoa EU:n ulko-ja turvallisuuspolitiikasta:
https://european-union.europa.eu/priorities-and-actions/actions-topic/foreign-and-security-policy_fiSuurin osa EU:n valtioista ei piittaa paskaakaan tuosta tekstistä vaan tekee päätökset itse. EU ei ole liittovaltio ja jokainen EU:n maa päättää omasta ulkopolitiikastaan. Todellisuudessa EU:lla ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa EU:n valtioista ei piittaa paskaakaan tuosta tekstistä vaan tekee päätökset itse. EU ei ole liittovaltio ja jokainen EU:n maa päättää omasta ulkopolitiikastaan. Todellisuudessa EU:lla ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa.
Ylipäätään EU on nykyään pelkkä typerä megalomaaninen korruptoitunut järjestelmä. EU kaipaisi reipasta leikkausta hallintobudjettiin. Ensinnä voitaisiin lakkauttaa koko EU-parlamentti. Sitten kaikki komissaarit voitaisiin potkaista pellolle. EU voitaisiin muuttaa pelkäksi kauppayhteistyöksi ja maiden joka ainoa päätös tehdään itsenäisten maiden omissa parlamentissa. Yhteiset lait lopetetaan kokonaan.

Mitäpä siis aiot tehdä tämän tavoitteen toteuttamiseksi? Yksikään puolue ei eduskunnassa sitä aja, ei enää edes persut.
En oikein usko, että tuolla manifestilla sait pyrkysi taakse ketään joka ei siellä ennestään olisi, ja heitä taas on niin nirkosesti että oma kansanedustajakin jäi teillä kaukaiseksi haaveeksi.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Mitäpä siis aiot tehdä tämän tavoitteen toteuttamiseksi? Yksikään puolue ei eduskunnassa sitä aja, ei enää edes persut.
En oikein usko, että tuolla manifestilla sait pyrkysi taakse ketään joka ei siellä ennestään olisi, ja heitä taas on niin nirkosesti että oma kansanedustajakin jäi teillä kaukaiseksi haaveeksi.Suomen talouden kunnon takia Suomi voisi vain ilmoittaa maksavansa jatkossa vähemmän jäsenmaksua. Vaikka leikata puolet jäsenmaksusta. Toki EU:n jäsenyydestä ei kannattaisi maksaa edes 0,1 miljardia. Nykyinen 2,3 miljardin jäsenmaksu on järjettömän suuri joten siitä olisi helppo leikata.
Anonyymi kirjoitti:
Suomen talouden kunnon takia Suomi voisi vain ilmoittaa maksavansa jatkossa vähemmän jäsenmaksua. Vaikka leikata puolet jäsenmaksusta. Toki EU:n jäsenyydestä ei kannattaisi maksaa edes 0,1 miljardia. Nykyinen 2,3 miljardin jäsenmaksu on järjettömän suuri joten siitä olisi helppo leikata.
Eli et siis aio tehdä mitään.
- Anonyymi
Ei merkitystä, Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä.
- Anonyymi
Rkp:n kannatus 4.3% 😁
- Anonyymi
Nih. Eikö olekin hassua että noin pienellä kannatuksella pystytään mm. säilyttämään omalle äänestäjäkunnalle tärkeät ruotsinkielisten alueiden keskussairaalat samalla kun persuministeri lopettelee niitä oman kannattajakuntansa alueilta?
- Anonyymi
Orpo saanut nyt maksaa siitä kun lähti EK:n herrojen kanssa marjaan.
Orpon on nyt vain kestettävä niin kauan persujen kyykyttämistä, että saa hoidettua Häkämieheltä saamansa tehtävän Ay-liikkeen ja työntekijöiden oikeuksien polkemisessa.
Sitten persut saavat lähteä hallituksesta, jonka he tekevätkin kunta- ja aluevaalien jälkeen ensi keväänä, kun äänetäjät ovat lopullisesti kyllästyneet persujen takinkääntöihin.- Anonyymi
Eivät kunta- ja aluevaalit vaikuta hallituksen kokoonpanoon.
Anonyymi kirjoitti:
Eivät kunta- ja aluevaalit vaikuta hallituksen kokoonpanoon.
Mutta fiiliksiin kyllä vaikuttavat ja aika paljonkin.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Mutta fiiliksiin kyllä vaikuttavat ja aika paljonkin.
Aika merkityksettömän vähän kuitenkin ja tuskin asia vaikuttaa mitään persuihin eduskunnassa. Persut ei tule lähtemään hallituksessa oli tulos noissa vaaleissa mikä tahansa.
Ja aluevaali on muutenkin turha vaali, joka voitaisiin kokonaan poistaa. Valtaosa suomalaisista ei tule äänestämään aluevaaleissa. Varsinkin kun Helsingissä ei edes ole aluevaaleja. Tämäkin olisi sopiva säästötoimi eli aluevaalit lopetetaan kokonaan. Siinä säästyisi mukavasti rahaa. Anonyymi kirjoitti:
Aika merkityksettömän vähän kuitenkin ja tuskin asia vaikuttaa mitään persuihin eduskunnassa. Persut ei tule lähtemään hallituksessa oli tulos noissa vaaleissa mikä tahansa.
Ja aluevaali on muutenkin turha vaali, joka voitaisiin kokonaan poistaa. Valtaosa suomalaisista ei tule äänestämään aluevaaleissa. Varsinkin kun Helsingissä ei edes ole aluevaaleja. Tämäkin olisi sopiva säästötoimi eli aluevaalit lopetetaan kokonaan. Siinä säästyisi mukavasti rahaa.Tietenkään persut eivät lähde hallituksesta itse, sehän on päivänselvää.
Miten ajattelit että aluevaltuustot täytetään tuossa mallissasi? Esitit vasta miten rikotaan, mutta et mitä rakennetaan tilalle.
- Anonyymi
Tämä hallitus ottaa lisävelkaa minkä kerkiää, mitään talouden tasapainottamista ei edes yritetä, vaan rahat menee ihan muihin tarkoituksiin, siis rikkaille.
- Anonyymi
Minun veikkaus on, että Orpo odottaa EK:n lupaamaa palkkiovirkaa isolla palkalla ja helpolla toiminimellä ja siksi on valmis vaikka mihin nöyryytyksiin ja vaikka arvovalta menee kokonaan, niin auvoinen ja vauras tulevaisuus EK:lta riittää hänelle ja kun saavielä nimensä Petterin radan yhteyteen, niin siinä on hänen työnsä tehty kansan "kansan" eteen.
- Anonyymi
Myöskin Riikka on jonossa EK hillotolpille kansan kurjistaminen etenee EK:n käskyjen mukaisesti
- Anonyymi
Miksi ihmeessä Kokoomus ottaisi Demarit hallitukseen? Missä todellisuudessa oikein elät?
- Anonyymi
Minä luulen että Kokoomus on tämän vaalikauden loppupuolella jo niin kyrpiintynyt olemaan persujen lapsenvahtina, sylkykuppina ja kynnysmattona että heille kelpaisi hallituskaveriksi ihan mikä tahansa muu kuin persut.
- Anonyymi
Voi poikarukka. Kokoomus ottaa demarit, jos kansa niin äänestää. 🤣 Sinipunahallituksia on ollut ennenkin.
- Anonyymi
Seuraavien vaalien jälkeen demarit (eivät kokkareet) ovat siinä asemassa, että valitsevat itselleen hallituskumppanit.
- Anonyymi
Hallituksen toimet takuulla hyväksyy ne, joiden taloutta nämä leikkaukset eivät paljon hetkauta, kun hyvät tulot, ehkäpä aviopuolisokin tukena. Toista on yksi elävillä, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla, pienillä eläkkeillä elävillä yksinäisillä, sairailla, jotka jo nyt elävät köyhyysrajan alapuolella. Niin kyllä tätä ryhmää nämä kovat leikkaukset kurittaa, joka suunnalta ja etenkin vuoden 2025 alussa, kun lääkkeet kallistuu, omavastuu nousee, Arvonlisäverot nostaa joka suunnalla sähköjä jne.. vuokrat, asumiskustannukset, ruoka, jne.. Kyllä näillä ryhmillä on vitsit kaukana. Suomi jo jakautunut, hyvin toimeen tuleviin ja köyhiin! Silti köyhiä syyllistetää kaikesta.. Järkyttävää..
- Anonyymi
Tämän hallituksen viesti: "mitäs olet köyhät tai huono-osainen".
- Anonyymi
Siinä on paljon totta. Suurimmalla osalla syy löytyy peilistä.
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on paljon totta. Suurimmalla osalla syy löytyy peilistä.
Eli jos ihmiset olisivat järjestään huippuahkeria ja yritteliäitä, huono-osaisuus poistuisi lähes kokonaan ja kaikki tulisivat hyvin toimeen omalla työllään.
Loogisesti vääjäämätön lopputulos; jos kerran ihminen voi itse nostaa elintasonsa hyväksi, silloin säännön on tietenkin koskettava kaikkia.
- Anonyymi
Ensimmäinen kerta sodanjälkeen kun päästään hyökkäämään EKn johdolla ammattiyhdistysten aikaansaamien etujen kimpuun joten ei tätä mahdollisuutta saa menettää joten Orpon on vain hyväksyttävä nämä irtiotot mukisematta.
- Anonyymi
Kyllä, Suomi on tuotava nykyaikaan sieltä -60 ja -70 luvulta, muuten hukka perii Suomen.
- Anonyymi
Petteriä kiinnostaa nyt vain ajaa elinkeinoelämän tavoitteet maaliin ja ”Palkinto” odottaa sitten tulevaisuudessa…
- Anonyymi
Noinhan politikon kuuluukin kyllä toimia. Ajaa edustamansa ryhmän asioita ja on valmis vaikka paskaa nielemään asiansa eteen. Kokkareet löytäneet todella hyvän edustajan itselleen.

Ja ennen kaikkea Kokoomus on löytänyt persuista "kaverin", joka hillotolpan sokaisemana ei edes ymmärrä mitä ovat tekemässä.
- Anonyymi
Persujen sikailu vain lisääntyy kun hallituksen aika käy vähiin. Viimeisenä hallitusvuotena hallituspuolueet tuskin ovat samaa mieltä enää mistään.
Tosin kukaan ei tiedä, milloin on hallituksen viimeinen vuosi. Takaraja toki tiedetään.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tosin kukaan ei tiedä, milloin on hallituksen viimeinen vuosi. Takaraja toki tiedetään.
Takarajaa ei voi tietää. Demarit ei saa vaalien jälkeen sosialistihallitusta kasaan ja kokoomus tulee hätiin ja jatkaa persujen kanssa.
Anonyymi kirjoitti:
Takarajaa ei voi tietää. Demarit ei saa vaalien jälkeen sosialistihallitusta kasaan ja kokoomus tulee hätiin ja jatkaa persujen kanssa.
Tuskin "sosialistihallitusta" kukaan yrittääkään.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tuskin "sosialistihallitusta" kukaan yrittääkään.
Luultavasti kokoomus tiputetaan pois hallituksesta ja vasemmisto muodostaa hallituksen keskustan ja RKP:n kanssa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tuskin "sosialistihallitusta" kukaan yrittääkään.
Eihän tästä ole kuin puolitoista vuotta kun sellainen oli. Kepu oli vielä apupuolueena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luultavasti kokoomus tiputetaan pois hallituksesta ja vasemmisto muodostaa hallituksen keskustan ja RKP:n kanssa.
Kepu on jo kieltäytynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepu on jo kieltäytynyt.
Vaaleja ei tule vielä vähään aikaan ja kepu kyllä muuttaa mieltään.
Anonyymi kirjoitti:
Kepu on jo kieltäytynyt.
Siitä on jo aikaa, ja puheenjohtajakin oli eri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaleja ei tule vielä vähään aikaan ja kepu kyllä muuttaa mieltään.
Riippuu siitä, saavatko ison vaalivoiton vaiko eivät…
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu siitä, saavatko ison vaalivoiton vaiko eivät…
Paremman puutteessa parikin pinnaa tulkittaisiin riittävän isoksi.
- Anonyymi
No, ainakin Jani Mäkelä oli oikeassa kun sanoi rasisminvastaisen kampanjan olevan pelkkää moraaliposeerausta. Ja onhan kansanedustajillakin oikeus omiin mielipiteisiin. Tuossakin hyödyttömään paskakampanjaan haaskattiin turhaan aikaa ja rahaa. Aivan samanlaista rahan haaskausta kuin ne kalliit ja idioottimaiset DEI-koulutukset, joita julkinen hallinto järjestää työntekijöilleen.
- Anonyymi
Kuules tyhmäpersu. Politiikassa edistetään Suomen asiaa, eikä omia mielipiteitä. Rasismi on Suomen valtion arvojen sekä lakien vastaista!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuules tyhmäpersu. Politiikassa edistetään Suomen asiaa, eikä omia mielipiteitä. Rasismi on Suomen valtion arvojen sekä lakien vastaista!!!
Ei poikaparka rasismia millään koulutuskursseilla poisteta.!
Anonyymi kirjoitti:
Ei poikaparka rasismia millään koulutuskursseilla poisteta.!
Eikä myöskään sillä, että ei tehdä mitään.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eikä myöskään sillä, että ei tehdä mitään.
Eikä ainakaan näillä aivottoman typerillä rasisminvastaisilla kampanjoilla ja täysin hyödyttömillä DEI-koulutuksilla. Molemmat ovat idiotismia ja typerää rahan ja ajan haaskausta.
Tuo rasisminvastainen kampanja oli pelkkää naurettavaa pelleilyä. - Anonyymi

Tuo rasisminvastainen kampanja oli pelkkää naurettavaa pelleilyä.'Tuo rasisminvastainen kampanja oli pelkkää naurettavaa pelleilyä.'
Mitäh, joko se on päättynyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Tuo rasisminvastainen kampanja oli pelkkää naurettavaa pelleilyä.'
Mitäh, joko se on päättynyt?Käytännössä se on päättynyt. Ainakaan tuota kampanjaa ei näy missään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä se on päättynyt. Ainakaan tuota kampanjaa ei näy missään.
Jos kohta rävähtää?
- Anonyymi
Kun valtaa on niin sitä käytetään, sanoi Kyllönenkin vuonna 2013
- Anonyymi
Matti käytti selostajan valtaa Formula-juonnoissa.
- Anonyymi
Persut ovat vastavoima vihreiden ääriajattelulle. Ilman persuja myös maahanmuuton ongelmat lakaistaisiin maton alle.
Veikkaan, että Elokapinan lainvastaisuudet kasvattavat persujen kannatusta.
Itse olen viimeeksi äänestänyt heitä muistaakseni silloin, kun Jari Lindsröm aloitteli poliittista uraa.- Anonyymi
Jari Lindsröm oli liian rehellinen ihminen politiikkaan
- Anonyymi
Itse persuthan ovat lakaisseet maahanmuuton ongelmat maton alle ja haalivat lisää porukkaa,viimevuonna yli 70 000.
- Anonyymi
Etevimmillä kaikki tulee liruna ja ne piilotetaan jatkettavan maton alle https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010742392.html
- Anonyymi
Natzi saksassakin kun Hitlerillä oli tarpeeksi kova kannatus 30% ja sen kannattajat pääasiassa nuoria taistelukuntoisia miehiä....niin tuonjälkeen enemmistö saksalaisista teki mitä käskettiin ...tai ITKI ja teki.
Olivat myös taistelunhaluisia eikä mitään menetettävää lama-ajan Saksassa. Ei löydy mitään vastaavaa joukkoa meiltä paljon pienempänäkään ainakaan vähiin aikoihin.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Olivat myös taistelunhaluisia eikä mitään menetettävää lama-ajan Saksassa. Ei löydy mitään vastaavaa joukkoa meiltä paljon pienempänäkään ainakaan vähiin aikoihin.
Kyllä nuorien töissäolevien etuisuuksia huononnetaan niin että rahat riittäisi myös vanhojen eläkkeellä jo olevien hoitoihin ja palveluihin.
Jossain sitten kulkee tuo raja kun nuoret "taistelukykyiset" tsekkaa että huononnukset niiden työehtoihin ja muuhun ei ole kohtuullisia vaikka niillä turvattaisiinkin jo ikääntyvien yli 40 vuotiaiden työpaikat ja mahdolliset eläkkeet.
Eli ei edes työpaikoilla pitäisi kysellä kohta jo työelämästä poistuvien mielipiteitä asioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nuorien töissäolevien etuisuuksia huononnetaan niin että rahat riittäisi myös vanhojen eläkkeellä jo olevien hoitoihin ja palveluihin.
Jossain sitten kulkee tuo raja kun nuoret "taistelukykyiset" tsekkaa että huononnukset niiden työehtoihin ja muuhun ei ole kohtuullisia vaikka niillä turvattaisiinkin jo ikääntyvien yli 40 vuotiaiden työpaikat ja mahdolliset eläkkeet.
Eli ei edes työpaikoilla pitäisi kysellä kohta jo työelämästä poistuvien mielipiteitä asioista.Nuoret ovat järkeviä ja katsovat omaa etuaan. Jos työpaikka heikentää työehtoja niin sitten heti etsitään työpaikkaa joka maksaa enemmän rahaa. Yhtäkään syytä olla työpaikkauskollinen ei ole. Itse asiassa ura- ja palkkakehitys on parasta uran alussa, jos uskaltaa vaihtaa parin vuoden välein työpaikkaa. Eikä kannata olla uskollinen asuinpaikallekaan, jos saa parempaa
Ja itse laitan 30% palkastani säästöön ja sijoituksiin. Aion lopettaa työt 55-vuotiaana enkä piittaa mikä on virallinen eläkeikä. Nuortenkin kannattaa aloittaa heti uransa alussa sijoittaminen eläkettä varten. Jos laittaa kohtuulliset 20-30% tuloista sijoituksiin joka kuukausi niin on mukava raha säästössä vanhempana.
- Anonyymi
Persut on pelkkä protestipuolue, joka ei kykene oikeaan ja hedelmälliseen yhteistyöhön minkään puolueen tai tahon kanssa. Kaikin ne ajoin eivät kykene siihen edes keskenään. Sen verran sekalainen konsortio opportunisteja omanedun ajajia ja yhden asian kiilusilmiä se on.
- Anonyymi
Yhteistyö kykyä rupeaa yleensä löytymään kunhan on tarpeeksi tapettu ja raiskattu.
Näin käynee myös Ukrainassa. - Anonyymi
Joulu ja Koponen tulee,oletko valmis? Varaudu suuriin kilometrikorvauksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistyö kykyä rupeaa yleensä löytymään kunhan on tarpeeksi tapettu ja raiskattu.
Näin käynee myös Ukrainassa.Historia tosin osoittaa, että siiviileihin kohdistuvat julmuudet eivät murenna kansan puolustustahtoa, päinvastoin lisäävät sitä.
Esim natsisaksan ”yhteistyökyky” löytyi vasta sitten, kun sen armeija oli käytännössä tuhottu.
Ainoastaan armeijan saaminen toimintakyvyttömäksi auttaa vihollista. Raiskauksilla ei ole vaikutusta.
- Anonyymi
Persut joutaa pois puoluekartalta! Ei mitään osaamista, yhteistyökykyä eikä tietoa mistään asiasta. Pelkkää valehtelua ja haukkumista.
Paljon paremmin isänmaan asiat tulee hoidettua kun persut poistetaan. - Anonyymi
Orpo on pelkkä kynnysmatto jonka ylitse Purra ja muut persut kävelevät mennen tullen, eikä Orpo voi muuta kuin vikistä. Koska Orpo pelkää hysteerisesti että hänen hallituksensa hajoaisi, joutuu hän nielemään kaiken paskan mitä persut hänelle syöttävät. Ja koska persut tietävät tämän hyvin, ei se paskan tuuttaaminen lopu vaan ainoastaan kiihtyy.
Orpon kannattaisi ehkä vähän ajatella miltä tämä näyttää ulospäin ja miten se vaikuttaa kokoomuksen kannattajien mielipiteisiin, mutta niin pitkälle ei nyhverönössö kykene ajattelemaan, vaan lapanen jatkaa persujen sonnan nieleskelyä nöyrästi. Ei ihme että kokoomuksen kannatus laskee.- Anonyymi
Ei kokoomuksen kannatus ole laskenut kuin virhemarginaalin rajoissa. Melko hyvin kannattajat ovat Orpon taktiikan hyväksyneet. He tietävät, että nolatuksi tuleminen on se hinta, joka pitää maksaa ideologisten muutosten toteuttamisesta.
- Anonyymi
Alottajan kaltaiset rytkistää omaan räpyläänsä ja ihailevat kun siinäon kaksi tutun näköistä naamaa.
- Anonyymi
Kovin moititte hallitusta. Minä kiitän joka ketaa autoa tankatessa. Hinta tullut alas n. 1€/litra, Marinin viherkommunisti hallituksen jälkeen. Tätähän persut lupasi ennen vaaleja. Kiitos!!!!
- Anonyymi
Voi pyhä yksinkertaisuus! Mistä teitä oikein sikiää?
- Anonyymi
Ja vasemmistohallitus olisi nostanut bensan hintaa vähintään 50 senttiä nykyisestä ja siitä oli heillä jo suunnitelmat. Sinä valehteleva idioottivasuri vain et sitä ole huomaavinasi.
- Anonyymi
Miltäs tämä persusta maistuu:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010740021.html
Liikenteen päästökauppa voi nostaa bensan hintaa yli 60 sentillä litralta ja dieselin hintaa yli 40 sentillä litralta, arvioi palvelualojen työnantajia edustava Palta. Tämä on selvästi enemmän kuin EU-komissio on esittänyt. Suomen hallitus päätti, että Suomi lähtee mukaan EU:n vuonna 2027 alkavaan liikenteen päästökauppaan hakematta asiaan lykkäystä. Suurin hinnannousu ajoittuisi mahdollisesti vuoteen 2030. Päästökauppa toteutetaan polttoaineen jakelijoiden kautta. Jakelijat ostavat päästöoikeuksia myymälleen polttoaineelle.
Tuo päätös siis on tehty tänä vuonna.
Lisäksi:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/85ffc3d7-74b2-46c7-b1f7-c540cd2dd044
Öljyn hinta on noussut nyt kolmatta päivää, kun välittäjät arvioivat Lähi-itään liittyviä toimitusriskejä. Israelin odotetaan tekevän kostohyökkäyksen Iraniin maan tekemien ohjusiskujen jälkeen. Brent-raakaöljy on noussut lähelle 75 dollaria tynnyriltä, ja sen hinta on matkalla pisimpään päivittäisten nousujen jaksoon elokuun jälkeen.
WTI-laadun tynnyrihinta on puolestaan kohonnut yli 71 dollariin. Vuoden takaiseen verrattuna WTI:n tynnyrihinta on pudonnut noin kahdeksan prosenttia. Myös brent-hinta on viime vuoden vastaavan ajankohtaan verrattuna huomattavan alhaalla, tuolloin hinta oli reilut 90 dollaria tynnyriltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miltäs tämä persusta maistuu:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010740021.html
Liikenteen päästökauppa voi nostaa bensan hintaa yli 60 sentillä litralta ja dieselin hintaa yli 40 sentillä litralta, arvioi palvelualojen työnantajia edustava Palta. Tämä on selvästi enemmän kuin EU-komissio on esittänyt. Suomen hallitus päätti, että Suomi lähtee mukaan EU:n vuonna 2027 alkavaan liikenteen päästökauppaan hakematta asiaan lykkäystä. Suurin hinnannousu ajoittuisi mahdollisesti vuoteen 2030. Päästökauppa toteutetaan polttoaineen jakelijoiden kautta. Jakelijat ostavat päästöoikeuksia myymälleen polttoaineelle.
Tuo päätös siis on tehty tänä vuonna.
Lisäksi:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/85ffc3d7-74b2-46c7-b1f7-c540cd2dd044
Öljyn hinta on noussut nyt kolmatta päivää, kun välittäjät arvioivat Lähi-itään liittyviä toimitusriskejä. Israelin odotetaan tekevän kostohyökkäyksen Iraniin maan tekemien ohjusiskujen jälkeen. Brent-raakaöljy on noussut lähelle 75 dollaria tynnyriltä, ja sen hinta on matkalla pisimpään päivittäisten nousujen jaksoon elokuun jälkeen.
WTI-laadun tynnyrihinta on puolestaan kohonnut yli 71 dollariin. Vuoden takaiseen verrattuna WTI:n tynnyrihinta on pudonnut noin kahdeksan prosenttia. Myös brent-hinta on viime vuoden vastaavan ajankohtaan verrattuna huomattavan alhaalla, tuolloin hinta oli reilut 90 dollaria tynnyriltä.Jos lähi-idässä alkaa paukkua kunnolla, kannattaa persujenkin varautua siihen että bensalitran hinta alkaa nopeasti lähennelä kolmea euroa.
Persutko lupasivat että raakaöljyn hinta laskee reippaasti? No en kyllä ihmettelisi, sillä persuthan elävät osin omissa maailmoissaan.
- Anonyymi
Tuo sananvalinta kuvaa hyvin kokkareiden mielenmaisemaa.
Persut ovat kokkareille kuin koiria,joita nyt on vaan pakko sietää kun edustavuus vaatii "lemmikin" ylläpitoa...- Anonyymi
Monesti käytöshäiriöinen koira viedään piikille.
- Anonyymi
Monet näistä kohuista oli ihan järkevää kritisointia. Varsinkin rasisminvastainen kampanja oli vain typerää rahan ja ajan haaskausta ja idiotismia. Sen nimittäminen poseeraukseksi oli oikeastaan kiltisti sanottu, itse olisi nimittänyt kampanjaa typeräksi ajan ja rahan haaskaukseksi. Tuohon kampanjaan ei kannata haaskata minuuttiakaan aikaa, joten siitä poissa oleminen oli järkevää toimintaa.
Ja Purran maininta velkasuhteesta oli realismia. Hallituksen alijäämätavoitteen toteutuminen on mahdotonta, joten se pitää vain myöntää. Ei ole mitään toimia, joilla tuo lupaus voi toteutua. Paperille tavoitteen voi toki laittaa, mutta se on yhtä realistinen kuin että 400 kiloinen mies haluaa tehdä maratonin ennätyksen kuukauden päästä. - Anonyymi
Nyt tunnutaan nykyhallitusta lyödä kuin vierasta sikaa, kun tappelevat arvoasioista ja vähän ulkopolitiikasta, maahanmuutosta ja taloudestakin.
Mutta muistellaan edellisiä hallituksia ja heidän riitojaan.
Vuodet 2019-2023, (SDP+KESK+VIHR+VAS+RKP) Hallituksessa silloinen pääministeri Rinne nopeasti erosi ja tilalle Sanna Marin. Sitten tuli tappelua myös Sotesta Vihreät ja Keskusta tappelivat jatkuvasti mm. taloudenpidosta ja Keskusta tappeli muiden kanssa ja heillä oli vaikeata lähteä koko hallitukseen mukaan. Vaalikaudella riideltiin myös Sotesta ja meinattiin mennä presidentin puheille erottamaan hallitus.
2015-2019 vuodet. (KESK+KOK+PS) Oli Kreikka-tukipakettiriita ja maahanmuutosta riitelyä, ja lopuksi 2017 vuonna PS hajosi uuteen vaihtoehtoon, joka lähti hallitukseen ja samat ministerit säilyivät heillä ja samalla PS heitettiin ulos hallituksesta. Myöhemmin Uudesta vaihtoehdosta tuli Sininen tulevaisuus ja vaaleissa sitten eivät saaneetkaan enää kannatusta ja puolueen tarina loppui nopeasti. Vaalikauden lopuksi vielä KOK-KESK-Siniset hallitus hajosi ja jatkui toimitusministeriönä, kunnes uusi hallitus saatiin nimitettyä, koska sote törmäsi perustuslakiin.
2011-2015 kaudet, oli niin sanottu kuuluisa sateenkaarihallitus, jossa oli kaikki muut paitsi rökäletappion kokenut Keskusta ja suuren kannatusnousun saanut Perussuomalaiset, joka Soinin johdolla ei halunnut lähteä EU-tukipakettihallitukseen, joten Kataisella ei ollut muita vaihtoehtoja, tässä tuli riitoja taloudenpidosta ja hallitus peruutti omia päätöksiään ja Vasurit ja Vihreät lähtivät kesken kaiken ja silloinen pääministeri Katainen lähti EU-hommiin ja vaihtui Stubbiin.
Aiemmalta ajalta en juuri muista, kun olin nuorempi ja en seurannut politiikkaa paljoa ja 2000-luvun alkupuolella PS oli pikkupuolue, joten sitä ei tarvinnut huomioida hallitusneuvotteluissa.
Eli ei ole tämä hallitus ainoa, jossa tapellaan. - Anonyymi
Påersujen takia ja osittain raamatunkantajien toimista joka viikko on joku selittely täällä ja ulkomailla menossa. Selittelyt on varovaisia ettei vaan hallitus kaatuisi ennen kurjuutuslakien voimaantuloa. Sen jälkeen ei niin väliä. Persut on toteuttaneet kokoomuksen toiveet ,ja saavat mennä syyt niskassaan.
- Anonyymi
Etkö käsitä että Suomea hallitsee freudenthal RKP ja Bonnier sanaa ohjee Pentagonista Deep State. Mihin jäljet johtaa jos niitä seuraa?
Anonyymi kirjoitti:
Etkö käsitä että Suomea hallitsee freudenthal RKP ja Bonnier sanaa ohjee Pentagonista Deep State. Mihin jäljet johtaa jos niitä seuraa?
Sinun pururadallesi nyt ainakin... 😏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö käsitä että Suomea hallitsee freudenthal RKP ja Bonnier sanaa ohjee Pentagonista Deep State. Mihin jäljet johtaa jos niitä seuraa?
jos nyt kuitenkin pidettäis ihan tuollainen halvin salaliittokahjoilu niille kuuluvilla palstoilla.
- Anonyymi
Purra soittaa harmoniikka. Pääministeri Lapanen tanssii ripaskaa. Kukin toimii kykyjensä mukaisesti.
- Anonyymi
Hyvinhän tuo nyky hallitus toimii edelliseen verrattuna. Ei vain yksinkertaisesti voi elää jatkuvasti yli varojen ja jakaa kaikille kaikkea kivaa vaikka velalla, koska velatkin on maksettava vaikka seuraavan sukupolven. Pitää hallituksen pystyä tekemään vaikeitakin päätöksiä eikä pelätä kansansuosion menetystä kuten edellinen PM.
- Anonyymi
Miksei hallitus tee niitä ”vaikeita päätöksiä” hyväosaisten suuntaan, itsensä mukaanlukien vaan kurjistaminen on tehty jo ennestään vähäosaisimpien ja heikossa asemassa olevien elämään. Epäinhimillisen raakaa!

Ne kuuluvat kategoriaan "mahdottomat päätökset", köyhien kurittaminen on vain sarjaa "vaikeat".
- Anonyymi
Tätähän on Suomen politiikkaan kaivattukin, ärhäkämpää ja värikkäämpää keskustelua.
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar741954Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788